Karhuyö

Sulkeuduimme tarkkailukoppiin puoli kuuden maissa ja asensimme objektiivit paikoilleen: lammen yli kuvasimme kolmesatasella ja lähelle zoomilla. Kolmaskin kuvaussuunta olisi ollut mahdollinen, mutta sitä emme käyttäneet.

Lammelle asettunut lokki- ja varisparvi kävi välittömästi tarjousten kimppuun, mutta kauan ei tarvinnut odotella karhuakaan. Itse asiassa se pääsi yllättämään, oli vain yhtäkkiä ilmestynyt näkösälle. Jouni kuvasi innostuneesti, minä ihailin ensimmäistäni: se oli huomattavan vaalea ja järkyttävän iso.

Seuraava tulokas oli epäkarhumaisen hontelo nuorukainen, väriltään hieman edellistä tummempi. Vain kuono oli vaaleampi, samoin kurkun hupaisat haivenet.

Nuorukaisen tuijotus paljasti kolmannen ruokavieraan: täysikasvuinen, tumma sepelkaula tuli suon yli suoraan kohti lähihaaskaa ja kävi viipymättä asiaan. Kyseessä oli paikan kingi, johon nuorukainen suhtautui korostetun kunnioittavasti.

Neljäs karhu muistutti olemukseltaan kolmosta, sepel kuitenkin puuttui. Oikessa korvassa oli punainen piltta muistona tapaamisesta RKTL:n petotutkijoiden kanssa. Seurakunta oli koolla.

Sää kehittyi kuvauksen kannalta suotuisasti. Satoi moneen otteeseen, lopulta oikein kunnolla. Sitten pilvet väistyivät ja saimme kauniin iltavalon. Muistikortit täyttyivät hyvää vauhtia. Kameroiden rapsahtelu ei häirinnyt karhuja vähääkään edes silloin, kun etäisyyttä oli alle kymmenen metriä. Autojen ääniä kuunneltiin muutamaan kertaan; jokin epäilyttävä tapahtuma sai lokkiparven lehahtamaan siivilleen ja karhun lönköttölemään hetkeksi pois näkyvistä.

Pidot päättyivät kymmenen aikoihin, mutta viimeksi tulleet jäivät paikalle. Ne touhusivat omiaan ja näyttivät nauttivan kesästä. Pimeää ei vielä tullut, mutta kuvaamiseen valo ei riittänyt.

Oikaisin laverille ja yritin nukkua, mutta illan tapahtumat pyörivät vahvasti mielessä. Kuvaamisen helppous karisti tämän päivän karhukuvista viimeisenkin hohdon, mutta alan edelläkävijöitä kohtaan tuntemani arvostus vain lisääntyi. Ajattelin Erkan ja Antin kuvia ja varsinkin omaa suosikkiani, sitä jossa karhu katselee maailmaa hakkaamattoman ja hakatun metsän rajalla.

Kahdelta havahduin veret seisauttavaan karjuntaan: lammen pohjoisrannalla painittiin. Sepelkaula oli kiinni pistevoitossa, mutta Pilttakorva antoi täyden vastuksen. Klassinen pystypaini vaihtui välillä vapaaseen, toinen kilpailija oli vedessä ja toinen rannalla. Karjunta toistui, kun kilpakumppanit olivat samanaikaisesti uimasillaan.

Piristävän välikohtauksen jälkeen nukkuminen onnistui entistä huonommin. Hyvä niin, sillä yön päätteeksi odotti yllätys.

Vähän ennen neljää lammen rannalla seisoi susi. Matkaa kopista oli parikymmentä metriä. Hiivin kameralle ja otin ensimmäisen kuvan suden lähdettyä liikkeelle. Kameran äänen kuultuaan eläin jähmettyi paikalleen ja tuijotti hetken rävähtämättä kohti. Sitten se poimi maasta jotain hampaisiinsa ja painui metsään.
7/2005

Illan ja yön kuvia