Vuosikymmen verkossa

Meille hankittiin tietokone 1980-luvun lopulla. Merkki oli Amstrad ja kovalevyn kapasiteetti 40 megaa. Sillä koneella kirjoitettiin ja pelattiin Tetristä, juuri muuhun teho ei olisi riittänytkään. Modeemi kuului vakiovarusteisiin, mutta sen käyttömahdollisuudet olivat siihen aikaan kovin rajalliset.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla lähdin mukaan on-line kuvatoimisto Leukuun, ja jouduin keskelle valokuvauksen suurta murrosta. En kuvannut vielä muistikorteille; digitaalisuus tarkoitti perinteisten kuvien skannaamista ja käsittelyä. Jouduin opettelemaan ammattini toiseen kertaan.

Kuvat toimitettiin asiakkaalle tiedostoina rompulla tai lankaa pitkin. Tämä oli uuden tekniikan merkittävimpiä etuja: kuvaajien ei enää tarvinnut lähetellä nähtäväksi parhaita ja usein ainoita originaalejaan!

Otin ensimmäiset kuvani muistikortille Canon G3-kameralla joulukuussa 2002, ja digijärkkärin (EOS 10D) hankin keväällä 2005. Sen jälkeen en ole kuvannut filmille ainuttakaan ruutua.

Opettelin verkkosivujen tekoa ja hallintaa kesäkuussa 2000 Lapin taidetoimikunnan järjestämällä viikonloppukurssilla. Välittömästi kurssilta kotiuduttuani avasin omat sivuni. Siitä on nyt kymmenen vuotta.

Aivan ensimmäinen versio ei ole tallessa, mutta saman vuoden lokakuussa sivuilta löytyi kahdentoista kuvan portfolio, muutama teksti ja henkilöhistoria. Tällä hetkellä portfolioita on 29 ja niissä 464 kuvaa.

Lisää kuvia on tekstien yhteydessä; vaihtelevan mittaisia tekstejä on kertynyt 69. Tekstien osalta painopiste on elokuussa avatussa Outoa taigaa -blogissa, joka on ollut kuvitettu tammikuusta 2006 lähtien.

Ikääntyminen ja digikalustoon siirtyminen näkyy portfolioiden aiheissa. Vaivalloisesti isolla kameralla kuvatut Lapin luonnonmaisemat ovat antaneet tilaa linnuille, karhuille ja autoavusteisesti kuvatuille Norjan ja Viron näkymille. Vuosi sitten mukaan pääsi sarja jääkiekkoaiheisia kuvia.

Verkkojulkaisussa on hyvät ja huonot puolensa. Ehdoton etu on riippumattomuus apurahoista ja kustannustoimittajista. Kun laitteet on investoitu, julkaiseminen ei periaatteessa maksa mitään. Lopputulos on tekijänsä näköinen.

Nettinäyttely ei unohdu varastoon, on avoinna ympäri vuorokauden, ja potentiaalista yleisöä ovat periaatteessa kaikki valokuvista kiinnostuneet maailman ihmiset, joilla on pääsy internettiin. Kansainvälisyydestä kertoo se, että tämän kuun aikana sivuillani on käyty yli 60 maasta.

Jonkinasteisena ongelmana pidän sitä, että seinälle ripustettuja tai paperille painettuja kuvia arvostetaan automaattisesti enemmän kuin netissä julkaistuja.

Julkaistu Uusi Rovaniemi -lehden kolumnipalstalla kesäkuussa 2010