Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Pakkina ja lukkarina

Niin kauan kuin muistan, syntymäkaupungissani Jyväskylässä on pelattu talvisin jääkiekkoa ja kesäisin pesäpalloa. Tällä hetkellä kaupungin palloilutarjonta on todella monipuolinen, mutta vanhat valtalajit ovat pitäneet pintansa.

Omat muistikuvani ulottuvat 1950-luvun loppupuolelle, jolloin jääkiekkoa pelattiin ulkokentillä. Maan ensimmäinen tekojää valmistui Tampereelle v. 1956 ja jäähalli Tampereen MM-kisoihin v.1965. Viime vuosikymmenen talvia ajatellen tuntuu uskomattomalta, että jääkiekkosarjat on pystytty pelaamaan luonnonjäillä Helsinkiä ja Turkua myöten.

Jyväskylän kiekkoilun keskus oli Nisulan monttu, missä JyP pelasi ja harjoitteli. Jääkiekko-ottelut olivat interaktiivisia tilaisuuksia. Lumisateella yleisö huolehti erätauoilla kolaamisesta; pakkasella me junnupelaajat ahtauduimme lämmittelemään kotijoukkueen pukukoppiin. Sisämaan pakkasraja taisi olla 25 astetta. Eräässä pakkaspelissä tolppaan osunut kiekko halkesi!

Kauden kohokohtia olivat Suomen Cupin avauskierroksen ottelut, joissa JyP sai vastaansa mestaruussarjassa pelaavan yhdistelmän. Yleensä vieraat keskittyivät hauskanpitoon ja pelasivat vain sen mitä voittoon vaadittiin. Erityisen tarkkailun kohteena olivat pääsarjapelaajien luistelutekniikka ja varustemuoti.

Vielä 60-luvulla oli tavallista, että suuri osa edustusjoukkuetta kokoontui sunnuntai-aamupäivisin Harjun kentälle pelailemaan pikkupoikien kanssa. Jääkiekkokulttuuri ilmeni sillä tavoin, että kaikki pelissä mukana olleet pääsivät vuorollaan yrittämään maalintekoa namusyötöstä. Pelikavereista yksi voitti myöhemmin Jokereissa Suomen mestaruuden, toisen pelipaita riippuu Hippoksen hallin katossa.

Kaikista mukana olleista ei kehittynyt tähtipelaajia tai sarjajyriä, mutta aivan varmasti jääkiekon ystäviä ja pelin ymmärtäjiä.

* * *

Kesän suosikkilaji oli pesäpallo. Mestaruussarjassa esiintyi parhaimmillaan kolme jyväskyläläisjoukkuetta, joista moninkertainen Suomen mestari Kiri oli minun suosikkini. Harjun muhkurainen tai liejuinen nurmikenttä toi pelitapahtumiin omat mausteensa ja sai vierasjoukkueen usein epätoivon partaalle. Sateella kotipesään syöksynyt pelaaja oli pakko pysäyttää, jotta liuku ei olisi jatkunut lyseon pihalle.

Sarjapelit nurmikentällä päättyivät vuoteen 1967, jonka jälkeen siirryttiin Hippoksen pesäpallostadionille. Pelialusta parani, mutta Harjun ainutlaatuista tunnelmaa ei enää tavoitettu.

Entisinä aikoina syöttölautanen oli kiinni kotipesän etureunassa, ja pomppulyönti onnistui miltei kaikilta pelaajilta. Muistan tapauksen, jossa lukkari erehtyi nostamaan taktisen väärän kentän puolelle. Nopeaälyinen pelimies otti tarvittavat askeleet ja pamautti pallon ulos kakkosrajasta lähestulkoon 90 asteen kulmassa.

Polttolinjassa pelasi vain kolme miestä, pesävahdit ja varsinainen polttaja. Sen sijaan koppareita oli kolme. Vaikka kenttää on sittemmin reilusti jatkettu, nykyisessä ryhmityksessä takakentällä urakoi kaksi pelaajaa.

Nisulan poikien pesäpallostadion sijaitsi rakentamattomalla tontilla Sopukadun ja Kortesuonkadun risteyksessä. Läpilyönti kolmospuolelta vei pallon paikkaan, missä auto karkasi kuskin hallinnasta ja syöksyi katsojien joukkoon MM-rallissa muutamia vuosia sitten.

”Näppärin” pelit kiinnostivat myös edustustason pelaajia. Esimerkiksi uransa alkuvaiheissa hyvällä menestyksellä sekä jääkiekkoa että pesäpalloa pelannut monilahjakkuus, varsinaisesti pikajuoksijana tunnettu Erik Gustafsson ilmestyi silloin tällöin paikalle ja pyysi päästä mukaan peliin.
2/2001

Rantakentällä pelataan

Perinteistä kesälomaviikkoamme Kiteellä ei voi ajatellakaan ilman vierailua Rantakentällä. Syy on yksinkertainen: Rantakentällä pelataan maailman tasokkainta pesäpalloa. Myös tunnelma on kokemisen arvoinen. Kun yleisön suursuosikki Sami Ahola asettuu purkamaan ajoa, jännitys tihenee käsinkosketeltavaksi.

Sitten kouluaikojeni pesäpallo on kehittynyt niin valtavasti, että tekee mieli puhua kokonaan uudesta lajista. Enää ei ole epäilystäkään siitä, ovatko pääsarjatason pelaajat todellisia huippu-urheilijoita. Luulisinpa, että KiPa:n joukkueen pelaajat juoksevat satasen keskimäärin sekunnin nopeammin kuin Kirin viimeisimmän mestarijoukkueen pelaajat vuodelta 1984. Myös pelaajien taitotaso on eri luokkaa.

Kun pesäpalloa pelattiin Jyväskylän Harjulla, esimerkiksi varsilyönnistä ei tiedetty mitään. Nykyisin nopea etenijä tuo merkatulla varsilyönnillä juoksun, mutta lyönnin on onnistuttava täydellisesti. Suorituksen onnistuminen pelitilanteessa perustuu tuhansiin toistoihin, jotka puolestaan edellyttävät ammattimaista harjoittelua. Sami Aholan arsenaaliin vaikeasti ennakoitava varsilyönti sopii erityisen hyvin, sillä ulkokenttä varautuu Aholan äärimmäisen koviin lyönteihin vetäytymällä taakse.

Uutta ovat myös monentyyppiset kierrelyönnit. Ennen vanhaan niitä lyötiin vahingossa, nykyisin tarkoituksella. Kumura, yläkierteinen pudotus polttolinjan taakse on merkattuna komea kotiutuslyönti. Vaihtolyöntien aateliin kuuluvat myös ulkopelaajan kädestä helposti sirvahtava kierrenäpy ja mailan ”väärällä” päällä lyöty tuppinäppi.

Varsinkin vaihtolyöntejä eliminoidessaan huippujoukkueiden ulkopeli on niin liikkuvaa ja aggressiivista, että vain monipuolisimmat lyöjät yltävät korkeisiin onnistumisprosentteihin. Pomppulyönti puree sumppuun, mutta sen täydelliset taitajat ovat harvassa.

Ehkä suurimmat muutokset on kuitenkin koettu sääntöpuolella. Lajin kansallinen luonne antaa täyden vapauden pelin kehittämiseen ja tässä on mielestäni onnistuttu erittäin hyvin. Jokeripelaajien mukaantulo oli aikanaan erinomainen keksintö. Eikä pelkästään lyöjäjokerien, vaan myös etenijöiden.

Vedonlyönnin tarpeisiin kehitetty jaksopeli houkutteli osan pesäpalloväkeä hitaasti unohtuviin väärinkäytöksiin. Katsojan kannalta se on tervetullut uudistus: muistan liiankin hyvin hämärtyvään iltaan venyneet juoksujuhlat, joita jaksoi seurata vain jos kotijoukkue oli niskan päällä.

Kiteelläkin kannattaisi panostaa nykyistä enemmän tauko-ohjelman tasoon ja sisältöön.
2/2001

Tilanteita Lapinaukean hiekalla

Seurasin lauantaina paikallisen Napa-Pesiksen ja Pattijoen Urheilijoiden kakkosjoukkueen välisen Suomi-sarjan pesiottelun. Tällä kertaa sää oli hieno, peli jännittävä ja kokemus kaikin puolin nautittava.

Pelissä sattui ja tapahtui. Tuomarit pitivät keskenään useita palavereja, joissa tapahtumia tulkittiin. Yhden keskustelua aiheuttaneen tilanteen alkuvaihe näkyy seuraavassa kuvassa.

Pattijoen lukkari on syöttänyt taktisen väärän reilusti kentän puolelle. Koska etenijä on lähtenyt liikkeelle heti pallon irrottua syöttäjän kädestä, lyöjä säntää pallon perään ja yrittää sutaista edes jonkinlaisen osuman. Muussa tapauksessa lopputuloksena on varma palo. Tuomaripalaveria tarvittiin sen vuoksi, että palloa tavoitellessaan lukkari tönäisi lyöjän selästä kentän pintaan.

Jääkiekossa selästä taklaaminen on jäähyn arvoinen suoritus. Pesisottelussa varoitukset ovat mahdollisia, mutta tällä kertaa sellaista ei annettu. Palaverin jälkeen tilanne tuomittiin etenijän eduksi.

Toisessa tuomaripalaverissa käsiteltiin takakenttätilannetta. Koppari ei edes yrittänyt tavoitella palloa, koska näki lyönnin menevän laittomaksi. Yleisön ja pelitapahtumiin aktiivisesti kantaa ottaneen kuuluttajan yllätykseksi kenttä kuitenkin rullasi.

Vieruskaveri huomautti takarajatuomarin näyttäneen välittömästi lyönnin menneen pitkäksi, mutta jostain syystä erotuomari ei reagoinut. Tällä kertaa tuomaripalaverin tuloksena oli uusi lyönti, etenijät palautettiin lähtöpesille.

Kolmannen neuvottelun aiheutti minulle ennennäkemätön tilanne. Kaarelta huudettiin, että syöttöhetkellä toinen koppari oli ollut kentän rajojen ulkopuolella. Tilanne tulkittiin ylireagoinniksi: väärällä puolella rajaa seisoi pallopoika kotijoukkueen peliasussa, metrin verran aikuisia pelimiehiä lyhyempi junnupelaaja.

Pelialustan vaikutus pelitapahtumiin näkyi virhepomppuina, joista syntyi monta juoksua. Kenttä ei ratkaissut lauantain peliä, mutta joskus niinkin voi käydä. Myös pelaajien loukkaantumisriski kasvaa hiekkakentällä pelattaessa. Näkemässäni pelissä syöksyttiin reippaasti, mutta onneksi mitään ei satttunut.

Vieraat hallitsivat ottelun ensimmäistä jaksoa mielin määrin, kotijoukkue voitti toisen jakson ja vieraat olivat jälleen vahvempia supervuorossa. Tulos vastaa hyvin joukkueiden voimasuhteita ja tapahtumia kentällä.

Ensi kaudella pesiksen sarjapelit pelataan Korkalovaaran monitoimikentällä, ja pelialustana on Rovaniemen pesisväen pitkään toivoma hiekkatekonurmi.
7/2012

Puusilmiä ja -päitä

Piti oikein tarkistaa, milloin olen viimeksi käsitellyt kiekkoasioita: tammikuun alussa. Kirjoitin silloin nuorten MM-kisoista.

Nyt SM-liigan pudotuspelit ovat täydessä vauhdissa ja kaksi välieräjoukkuetta jo selvillä. Toinen niistä on suosikkini JYP, joka selätti Ässät lyhyen kaavan mukaan otteluvoitoin 4-0.

Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen monella suulla todettiin, että JYP oli Vatasen verran parempi. Olihan Vatanen liekeissä, mutta silti tällaisissa puheissa oli ripaus pikku kehuun piilotettua vastustajan vähättelyä. JYP oli vahvempi nimenomaan joukkueena.

Toisaalta spekuloitiin sillä, mitä olisi tapahtunut, jos Ässät olisi pystynyt tekemään otteluiden avausmaalit. Vastaus saatiin otteluissa 3 ja 4: Ässät onnistui tekemään avausmaalin kummassakin, mutta tämä ei siivittänyt joukkuetta voittoon.

Eilen JYP paransi heikon avauserän jälkeen peliään niin reilusti, että tässä kotikatsomossa ei tarvinnut olla huolissaan lopputuloksesta. Myös Urhon väki huomasi saman asian ja kertoi havainnostaan jo ennen JYPin tasoitusta ja siirtymistä johtoon.

Yllättävän monet pelejä kommentoineet todistivat puusilmäisyytensä väittämällä, että kaikki pelit olivat “kumman tahansa joukkueen voitettavissa”. Esimerkiksi ässäkapteeni Ville Uusitalon arvio taistelun tauottua oli SK:n mukaan tällainen:

Mutta ei tämä mikään 4–0 -sarja ollut. Jokainen peli olisi voinut kääntyä toisinkin.

No ei todellakaan! Uusitalo ei ehkä ole puusilmä, mutta liian voimakkaat värilasit näyttävät vääristävän todellisuutta.

En kuulu Petteri Sihvosen ihailijakerhoon, mutta tätä ottelusarjaa arvioidessaan Mr. Viivelähtö osuu naulan kantaan:

Tosin Ässät oli niin heikko tässä sarjassa, että Ahonkin (JYP:n päävalmentaja) todelliset kyvyt punnitaan vasta seuraavassa sarjassa.

* * *

Sitten ne puupäät.

Isomäen hallissa oli Ässien ensimmäisen kotiottelun alla aivan mieletön tunnelma, joka tulkittiin Jatkoajan keskusteluissa osoitukseksi porilaisen jääkiekkokulttuurin ylivertaisuudesta jyväskyläläiseen verrattuna.

On aivan totta, että Hippoksella ei päästä lähellekään Isomäen hallin desibelilukemia, vaikka mittarit asennettaisiin keskelle rumpuryhmää. Toisaalta hyvä kiekkokulttuuri voi onneksi tarkoittaa muutakin kuin maksimaalista mölinää.

Toisen erän lopulla Ässien Dixonin mailanlapa nousi voimalla Vatasen visiirin alle, ja tähtipakki poistui verta valuen pukukoppiin paikattavaksi. Ässäpelaajalle tuomittiin 5 minuutin jäähy ja pelirangaistus. Hänen kautensa päättyi siihen.

Kun Vatanen palasi erätauolta kolmanteen erään, yleisö otti hänet vastaan buuauksin. Isomäen puupääosaston tulkinnan mukaan Vatanen “järjesti” Ässien ykkössentterin suihkuun.

Porissa varmaankin ymmärretään pelaajan olevan vastuussa mailastaan, mutta onko Vatanen vastuussa huitaisun oikeaoppisesta vastaanottamisesta ja lisäksi tuomareiden ratkaisusta? Joidenkin mielestä ilmeisesti on.

Pahimpien puupäiden toiveet toteutuivat, kun “syyllinen” nilkutti kulmaväännön päätteeksi vaihtoon. Riemua riitti vielä silloinkin, kun Vatanen jätti kaukalon pakkikaveri Laatikaisen avustamana.

En syytä ässäpelaajia Vatasen jahtaamisesta saati tahallisesta vahingoittamisesta, mutta osa yleisöä käyttäytyi suoraan sanottuna kuvottavasti. Hakametsän hallissa kuultiin vastaavaa lällättelyä, kun Vatanen loukkaantui vuosi sitten puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan.

Tunteellahan näissä peleissä mennään ja ylilyöntejä sattuu, mutta yleisön ilonpito pelaajan loukkaantumisesta suututtaa minua enemmän kuin mikään kaukalossa tapahtuva.

JYP tiedotti tänään, että Sami Vatanen joutuu olemaan nilkkavamman vuoksi “viikkoja” pois kaukaloista. Voitokkaasta puolivälieräsarjasta jäi ikävä jälkimaku.

* * *

Kuten muistetaan, Vatanen olisi todennäköisesti valittu viime kevään leijonamiehistöön, mutta loukkaantumisen vuoksi kisat jäivät väliin. Toivottavasti Sami toipuu nopeasti täyteen iskuun ja ihastuttaa kotikisoissa kaikkia jääkiekon ystäviä.

Sami Vatanen nousi JYPin edustusjoukkueeseen 18-vuotiaana syksyllä 2009 ja pelasi loistavan tulokaskauden. Kuvasin Samin 1.9.2009 Keuruulla harjoitusottelussa HPK:ta vastaan.
3/2012

Kypärässä on oma numero, mutta paita #11 kuuluu nykyisin Eric Perrinille.

Painavia puheenvuoroja lippujen hinnoista

Tapahtumat jäällä ovat toistaiseksi jääneet sivurooliin jääkiekon kotikisoista puhuttaessa; päähuomion ovat varastaneet pääsylippujen hinnat.

Niihin ovat ottaneet kantaa monet yhteiskuntamme vaikutusvaltaiset merkkihenkilöt, esimerkiksi Sauli Niinistö ja Virpi Salmi.

Niinistö on paitsi presidentti, myös Suomen Palloliiton ex-puheenjohtaja ja selvillä asioista. Hän piti hintoja korkeina ja perusteli kantansa vertaamalla tilannetta jalkapallon maaotteluun:

Meillä maksoi kallein lippu parhaaseen katsomoon 120 euroa ja sisään stadikalle pääsi kahdellakympillä.

Virpi Salmi on asiasta jokseenkin sellaista mieltä kuin Helsingin Sanomien kolumnistin kaiketi kuuluukin olla:

Siellä kansa seisoo Jokereiden toppatakissa Hakamäentien pientareella, järsii SM-liigan playoffeista unohtunutta grillimakkaran kantaa ja itkee, kun valkoisilla pikkulipuilla koristellut sponsori-Skodat kuskaavat herroja sinne, missä kansan kuuluisi olla.

En provosoidu vastaamaan, vaanyritän olla positiivinen.

* * *

Puheet pääsylippujen korkeista hinnoista ja vaikeasta saatavuudesta ovat ainakin osaksi karkeasti liioiteltuja.

Kävin äsken tarkistamassa tilanteen ja huomasin, että 56 eurolla saa lipun punaviivan kohdalle alakatsomoon riville 8. Suunnilleen siinä istun, jos saan valita paikkani vapaasti.

Hinta on lähes naurettava siihen nähden, että vastineeksi pääsee näkemään MM-kisojen ottelun ja bonuksena tuoreen Suomen mestarin!

Ottelussa kohtaavat Valko-Venäjä ja Ranska, ja mestaripelaaja on Yohann Auvitu (JYP).

* * *

Myönnän sortuneeni kaiken kitinän keskellä jälkiviisauteen ja ajatelleeni ohikiitävän hetken ajan, miksi ihmeessä en mennyt kisoihin silloin kun olisi vielä ollut varaa.

Läheltä piti toukokuussa 2006, kun olin kisojen aikaan kiekkohullun sisareni kanssa Virossa linturetkellä. Kisat pelattiin siinä naapurissa eli Latviassa.

Hanke kuitenkin kaatui, ei rahaan vaan tyyliseikkoihin: olisin halunnut matkustaa Riikaan laivalla Saarenmaalta, mutta aikataulut eivät täsmänneet.

Jääkiekkoa ei nähty edes telkkarista, mutta lintuja senkin edestä. Jääkiekon, laivamatkailun ja arktisten vesilintujen massamuuton yhdistäminen samaan pakettiin olisikin ollut nautinnon maksimoimista ja suorastaan silkkaa syntiä.

* * *

Viron hanhiparvet vielä silmissäni muistin tapauksen Vanhoilta Hyviltä Ajoilta, jolloin halli oli täynnä ja tunnelma katossa vaikka Suomi ei ollutkaan kaukalossa.

Minulla oli ilo ja kunnia nähdä paikan päällä kaksi ottelua ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä jääkiekon MM-kisoissa Tampereella maaliskuussa 1965.

Ensimmäisessä pelissä olivat vastakkain Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia ja kuten varttuneempi väki muistaa, näissä kohtaamisissa oli kyse paljosta muustakin kuin urheilusta.

Kisojen alla valmistunut Hakametsän jäähalli oli loppuunmyyty, mikä tarkoitti siihen aikaan 10 200 katsojaa.

Tunnelma oli ylivoimaisesti huikein, minkä olen milloinkaan katsomossa kokenut. Se oli sanoinkuvaamaton.

* * *

Pelaajien tunnetila on jääkiekossa niin merkittävä suoritukseen vaikuttava tekijä, että jo pelkästään sen vuoksi arvokisoissa katsomoiden pitäisi olla täynnä.

Presidentin mainitsema hinnoitteluperiaate antaisi taviksillekin mahdollisuuden päästä nauttimaan kisatunnelmasta – ja synnyttämään sitä.
5/2012

Urheiluministerin vaihtoehto

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ilmoittautuu Kalevan haastattelussa nuuskan ystäväksi.

Ministerin omakohtainen kokemus kyseisestä nautintoaineesta on lähinnä kammottava, mutta puheenvuoro on ehkä nähtävä osana Rkp-ministereiden yritystä laajentaa puolueensa julkisuuskuvaa kielipuolueesta varteenotettavaksi yleispuolueeksi.

Ministeri Wallin ei halua ottaa kantaa tupakan ja nuuskan terveysvertailuun, koska siihen hänen “valtiotieteellinen koulutuksensa ei riitä”. Ministeriltä on viisas ratkaisu keskittyä arvioimaan nuuskankäyttökulttuurin niitä ulottuvuuksia, joihin koulutus riittää. Esimerkiksi näin:

Nuuska on ympäristölle paljon ongelmattomampi kuin tupakka. Passiivinen nuuskaus kun ei ole mitenkään mahdollista.

Urheiluministerinä Stefan Wallin varmasti tietää , että monet urheilijat, esimerkiksi kaikenikäiset jääkiekkoilijat käyttävät nuuskaa. Joukkuehenki joutuisi ylipääsemättömän kovalle koetukselle, jos osa pelaajista tupakoisi pukukopissa. Huomaamatta poskeen pantava mälli on ympäristön kannalta kiistattomasti parempi vaihtoehto.

Omassa kokemuspiirissäni nuuska liittyy nimenomaan jääkiekkoiluun. Kun kävin Wallinin innostamana tutustumassa alan tarjontaan suuren postimyyntifirman sivuilla, törmäsin välittömästi jääkiekon maailmasta tuttuun try-out -termiin. Aloittelevalle nuuskankäyttäjille tarkoitettu Try out Box on tutustumislajitelma, joka auttaa löytämään oman suosikin laajasta valikoimasta.
12/2008

Peli-illan sijaistoimintaa

Torstain liigakierroksen kiinnostavin ottelu pelataan Jyväskylässä, missä erinomaisesti kautensa aloittanut kotijoukkue JYP saa vastaansa HIFKn. Kyseessä on liigan kärkiottelu, joten Hippoksen tapahtumat kiinnostavat tällä kertaa muitakin kuin vannoutuneita JYP-faneja.
Minulla on kolme vaihtoehtoa:

1. Pysyn kotona ja kuuntelen Anssi Ritarin selostusta Radio Jyväskylän nettiradiosta. Samalla voin käsitellä kuvia.
2. Lähden ravintolaan katsomaan peliä televisiosta.
3. Tyydyn Radio Merisään katkelmiin ja kävelen samalla siltojen lenkin.

Valitsen vaihtoehdon kolme. Päätän kiertää lenkin myötäpäivään.

Ounaskosken sillalta näen syksyn ensimmäiset harmaat joutsenet, neljä poikasta ja puhtaanvalkean emon. Linnut tuntuvat hermostuvan kiikaroinnista ja siirtyvät Lainaalta Vitikanperälle. Kulpinväylän sillalla kaivan kameran esiin ja otan kuvan Ounasvaaran suuntaan. Laskevan auringon viime säteet osuvat Suutarinkorvan siltaan. Kalle Kaijomaa tekee maalin ja JYP johtaa 1-0.

Jatkan matkaa ja ilokseni JYP tekee jo toisen maalinsa. Hyvältä vaikuttaa! Tien ylittää neljä sepelkyyhkyä, suuntana Kemi. Muutto vilkastui välittömästi, kun tuuli pyörähti pohjoisen puolelle.

Kuu nousee idän taivaalle, edellisenä päivänä täyttynyt. Sommittelen sen näkymään Suutarinkorvan sillan ristikon lävitse.

Seuraava etappi on pitkä. Hämärä tihenee Rovaniemellä ja jännitys Hippoksella. HIFK rankaisee kahdesti JYPin puolustajan karkeista virheistä, ja lupaavasti alkanut peli on hetkessä tasanumeroissa. HIFKn ensimmäisen maalin tekee viime kauden JYPin kapteenina aloittanut, mutta kovan kohun säestyksellä pääkaupungin joukkueeseen siirtynyt Tommi Kovanen. Tapaus herättää Hippoksen katsomossa ristiriitaisia tuntemuksia. Ounaskosken yläpuolella lentää neljä joutsenta – kohti pohjoista.

Viihdyn pitkään vanhan rautasillan pielessä. Ensin kuvaan ruskaista haapaa, joka hehkuu valonheittimen valossa. Sitten ruuvaan kameraan lisää herkkyyttä ja otan kohteeksi sillan ja kirkon. Haen tukea yksijalkaiselleni milloin mistäkin; nyt tarvittaisiin jo oikeaa jalustaa.

Rautasillan yli päästyäni JYP tekee lyhyessä ajassa kolme maalia. Merisään mies epäilee ottelun ratkenneen, mutta minä en suostu vielä nuolaisemaan. Peliaikaa on jäljellä vielä yli kymmenen minuuttia.

Koukkaan kirjaston ja keskikaupungin kautta takaisin jokirantaan. Jätkänkynttilä on komea ilmestys pimeässä illassa.

JYP voittaa ottelun numeroin 5-2 ja jatkaa jääkiekkoliigan kärjessä. Joukkueen kapteeni Juha-Pekka Hytönen kerää tehot 2+1 ja puhdistaa ansaitusti palkintopöydän.
9/2007