Piti oikein tarkistaa, milloin olen viimeksi käsitellyt kiekkoasioita: tammikuun alussa. Kirjoitin silloin nuorten MM-kisoista.
Nyt SM-liigan pudotuspelit ovat täydessä vauhdissa ja kaksi välieräjoukkuetta jo selvillä. Toinen niistä on suosikkini JYP, joka selätti Ässät lyhyen kaavan mukaan otteluvoitoin 4-0.
Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen monella suulla todettiin, että JYP oli Vatasen verran parempi. Olihan Vatanen liekeissä, mutta silti tällaisissa puheissa oli ripaus pikku kehuun piilotettua vastustajan vähättelyä. JYP oli vahvempi nimenomaan joukkueena.
Toisaalta spekuloitiin sillä, mitä olisi tapahtunut, jos Ässät olisi pystynyt tekemään otteluiden avausmaalit. Vastaus saatiin otteluissa 3 ja 4: Ässät onnistui tekemään avausmaalin kummassakin, mutta tämä ei siivittänyt joukkuetta voittoon.
Eilen JYP paransi heikon avauserän jälkeen peliään niin reilusti, että tässä kotikatsomossa ei tarvinnut olla huolissaan lopputuloksesta. Myös Urhon väki huomasi saman asian ja kertoi havainnostaan jo ennen JYPin tasoitusta ja siirtymistä johtoon.
Yllättävän monet pelejä kommentoineet todistivat puusilmäisyytensä väittämällä, että kaikki pelit olivat “kumman tahansa joukkueen voitettavissa”. Esimerkiksi ässäkapteeni Ville Uusitalon arvio taistelun tauottua oli SK:n mukaan tällainen:
Mutta ei tämä mikään 4–0 -sarja ollut. Jokainen peli olisi voinut kääntyä toisinkin.
No ei todellakaan! Uusitalo ei ehkä ole puusilmä, mutta liian voimakkaat värilasit näyttävät vääristävän todellisuutta.
En kuulu Petteri Sihvosen ihailijakerhoon, mutta tätä ottelusarjaa arvioidessaan Mr. Viivelähtö osuu naulan kantaan:
Tosin Ässät oli niin heikko tässä sarjassa, että Ahonkin (JYP:n päävalmentaja) todelliset kyvyt punnitaan vasta seuraavassa sarjassa.
* * *
Sitten ne puupäät.
Isomäen hallissa oli Ässien ensimmäisen kotiottelun alla aivan mieletön tunnelma, joka tulkittiin Jatkoajan keskusteluissa osoitukseksi porilaisen jääkiekkokulttuurin ylivertaisuudesta jyväskyläläiseen verrattuna.
On aivan totta, että Hippoksella ei päästä lähellekään Isomäen hallin desibelilukemia, vaikka mittarit asennettaisiin keskelle rumpuryhmää. Toisaalta hyvä kiekkokulttuuri voi onneksi tarkoittaa muutakin kuin maksimaalista mölinää.
Toisen erän lopulla Ässien Dixonin mailanlapa nousi voimalla Vatasen visiirin alle, ja tähtipakki poistui verta valuen pukukoppiin paikattavaksi. Ässäpelaajalle tuomittiin 5 minuutin jäähy ja pelirangaistus. Hänen kautensa päättyi siihen.
Kun Vatanen palasi erätauolta kolmanteen erään, yleisö otti hänet vastaan buuauksin. Isomäen puupääosaston tulkinnan mukaan Vatanen “järjesti” Ässien ykkössentterin suihkuun.
Porissa varmaankin ymmärretään pelaajan olevan vastuussa mailastaan, mutta onko Vatanen vastuussa huitaisun oikeaoppisesta vastaanottamisesta ja lisäksi tuomareiden ratkaisusta? Joidenkin mielestä ilmeisesti on.
Pahimpien puupäiden toiveet toteutuivat, kun “syyllinen” nilkutti kulmaväännön päätteeksi vaihtoon. Riemua riitti vielä silloinkin, kun Vatanen jätti kaukalon pakkikaveri Laatikaisen avustamana.
En syytä ässäpelaajia Vatasen jahtaamisesta saati tahallisesta vahingoittamisesta, mutta osa yleisöä käyttäytyi suoraan sanottuna kuvottavasti. Hakametsän hallissa kuultiin vastaavaa lällättelyä, kun Vatanen loukkaantui vuosi sitten puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan.
Tunteellahan näissä peleissä mennään ja ylilyöntejä sattuu, mutta yleisön ilonpito pelaajan loukkaantumisesta suututtaa minua enemmän kuin mikään kaukalossa tapahtuva.
JYP tiedotti tänään, että Sami Vatanen joutuu olemaan nilkkavamman vuoksi “viikkoja” pois kaukaloista. Voitokkaasta puolivälieräsarjasta jäi ikävä jälkimaku.
* * *
Kuten muistetaan, Vatanen olisi todennäköisesti valittu viime kevään leijonamiehistöön, mutta loukkaantumisen vuoksi kisat jäivät väliin. Toivottavasti Sami toipuu nopeasti täyteen iskuun ja ihastuttaa kotikisoissa kaikkia jääkiekon ystäviä.
Sami Vatanen nousi JYPin edustusjoukkueeseen 18-vuotiaana syksyllä 2009 ja pelasi loistavan tulokaskauden. Kuvasin Samin 1.9.2009 Keuruulla harjoitusottelussa HPK:ta vastaan.
3/2012
Kypärässä on oma numero, mutta paita #11 kuuluu nykyisin Eric Perrinille.