
Charles Darwinin kertomus purjehduksestaan maapallon ympäri (Beaglen matka | Edita 2008) kuuluu kesän 2012 lukuelämyksiini.
Tutkimusmatkalle lähtiessään Darwin oli vasta 22-vuotias, mutta nuoresta iästään huolimatta ihmeteltävän laajatietoinen. Perehtyneisyys geologiaan auttoi Darwinia ymmärtämään, kuinka suunnattoman pitkässä ajassa maapallo ja sitä asuttavat eliöt ovat kehittyneet nykyisikseen.
Kirjan kiinnostavimmassa jaksossa Darwin käsittelee Galapagos-saarilla tekemiään havaintoja ja niiden herättämiä ajatuksia. Ideat jäivät itämään ja jalostuivat aikanaan evoluutioteoriaksi. Darwin julkaisi pääteoksensa Lajien synty vuonna 1859; merimatkasta oli tällöin kulunut yli kaksikymmentä vuotta.
Maailmanmaineeseen nousseiden peippojen (sirkkujen) lisäksi Darwin löysi Galapagos-saarilta mm. kaksi ulkonäöltään toisiaan muistuttavaa leguaanilajia, joiden elintavat poikkesivat radikaalisti. Toinen oli liskojen tapaan kuivan maan asukas, mutta merileguaani hankkii ravintonsa merestä sukeltamalla.
Leguaaneista kertoessaan Darwin intoutuu parhaimmilleen: luonnontutkijan rooli väistyy hetkittäin taka-alalle ja esiin nousee kirjailija, joka esittää asiansa kiinnostavasti, ymmärrettävästi ja jopa hauskasti.
…merileguaanin (A. cristatus), kuvasi ensimmäisenä Bell, joka ennusti osuvasti sen lyhyen, leveän pään ja tasapitkien vahvojen kynsien perusteella, että sen elintavat osoittautuisivat hyvin erikoisiksi ja erilaisiksi kuin sen lähimmällä sukulaisella iguaanilla. Lisko on erittäin yleinen kaikilla saarilla ja elää yksinomaan kallioisilla merenrannoilla. Sitä ei koskaan tavata tai ainakaan en nähnyt yhtäkään edes kymmentä metriä kauempana rannasta. Lisko on julman näköinen otus, väriltään likaisenmusta, hidasälyinen ja velttoliikkeinen.
(…)
Avasin muutamien liskojen mahalaukun, ja ne olivat pullollaan jauhautunutta merilevää.
(…)
Liskon ravinto ja sen pyrstön ja raajojen rakenne sekä se, että se ui vapaaehtoisesti meressä, todistavat ilman muuta sen olevan luonteeltaan vesieläin. Tässä suhteessa on kuitenkin yksi omituinen poikkeama: jos lisko pelästyy, se ei mene veteen. Niinpä näitä liskoja on helppo ajaa jollekin veden yläpuolella olevalle kielekkeelle, jolla ne mieluummin päästävät ihmisen tarttumaan niitä pyrstöstä kuin sukeltavat veteen.
(…)
Kysyin useilta asukkailta, mihin lisko munii munansa. He eivät tienneet mitään sen lisääntymisestä, vaikka olivatkin hyvin perillä maalla elävän lajin munista – aika erikoista, kun ottaa huomioon, kuinka yleisiä liskot ovat. *)
(…)
Merellisen veljensä tavoin nämäkin ovat rumia otuksia. Alta ne ovat kellanoransseja ja päältä ruskeanpunaisia. Matala otsa tekee niistä erityisen typerän näköisiä.
(…)
Seurasin yhtä [koloa kaivavaa] liskoa pitkään, kunnes puolet siitä oli maan sisällä. Menin sitten kololle ja vedin sitä pyrstöstä. Siitä se näytti hämmästyvän kovasti ja kömpi esiin selvittämään tilannetta. Sitten se tuijotti minua kuin sanoen: ”Miksi kiskoit minua pyrstöstä?”
Darwin oli oman aikansa luonnontutkija hyvässä ja pahassa. Hän käy tilaisuuden tullen käsiksi tapaamiinsa eläimiin, vetää liskoa pyrstöstä ja heittää sen veteen; ratsastaa kilpikonnalla; ampuu näytteeksi suuren määrän kiinnostavia eläimiä; kopauttaa “tyhmimmät” hengiltä näytteenottovasaralla.
Kaiken huipuksi Darvin esittää eläinten hengenlahjoista ja ulkonäöstä niin suorasukaisia arvioita, että nykypäivän lukijan iho nousee kananlihalle.
Leguaanijakson päätteeksi kynään tarttuu jälleen tiedemies, joka kirjoittaa tähän tapaan:
Kuten aluksi huomautin, nämä saaret eivät ole erikoisia matelijalajien lukumäärän perusteella vaan yksilömäärän perustella. Kun muistetaan tuhansien vaeltavien kilpikonnien kuluttamat polut, monet merikilpikonnat, maalla elävän Amblyrhynchus-lajin kaivamat kolot ja jokaisen saaren rantakallioilla päivää paistattelevat merellisen lajin ryhmät, on myönnettävä, ettei ole toista paikkaa maailmassa, missä tämä lahko korvaa yhtä erikoisella tavalla kasvinsyöjänisäkkäät. Kun geologi kuulee tämän, hän todennäköisesti ajattelee mielessään mesotsooista maailmankautta, jolloin maalla ja meressä parveili liskoja, joista eräät olivat kasvinsyöjiä, toiset lihansyöjiä, ja jotka olivat kooltaan verrattavissa nykyisiin valaisiin.
*) Muistan nähneeni joitakin vuosia sitten Avarassa luonnossa merileguaanien elämästä kertoneen jakson. Siinä näytettiin, kuinka lajin naaraat kävivät munimassa saarten sisäosissa sammuneiden tulivuorten rinteillä. Ilman tietoa lajin historiasta tämä vaivalloinen vaellus tuntuisi täysin käsittämättömältä.

Vierailukohteiden yhteiskunnalliset olot kiinnostivat Darwinia, ja hän reagoi yllättävän voimakkaasti havaitsemiinsa epäkohtiin. Esimerkiksi poikkeaminen Australiassa näyttää vaikuttaneen masentavasti: Darwin ei jaksa innostua edes vesinokkaeläimen tapaamisesta. Matkan jatkuessa hän kiteyttää tuntemuksensa näin:
Hyvästi Australia! Olet kasvava lapsi, ja epäilemättä jonakin päivänä tulet hallitsemaan etelää kuin suuri prinsessa. Mutta olet liian suuri ja kunnianhimoinen rakastettavaksi, etkä tarpeeksi suuri kunnioitettavaksi. Jätän rantasi ilman surua ja ikävää.
8/2012