Aihearkisto: Valokuvaus

Pöllöjen perässä Lappiin

Rovaniemen pöllöt ja pöllöbongarit pääsivät eilen YLE:n valtakunnallisiin tv-uutisiin.

Finnature Oy:n toimitusjohtaja Jari Peltomäki ja matkailuyrittäjä Jorma Terentjeff näkevät Suomen lintu- ja luontomatkailussa merkittäviä kehittämismahdollisuuksia.

Terentjeff ottaa esimerkin länsinaapurista:

Siellä jossain kuvauspaikassa saattaa käydä 100 000 – 150 000 matkailijaa kesän aikana.

Ymmärrän toki matkailuyrittäjän innostuksen, mutta minulle henkilökohtaisesti ajatus massamatkailun ja lintuharrastuksen yhdistämisestä tuntuu vieraalta ja suorastaan vastenmieliseltä.

LR:n artikkeli päättyy mielenkiintoiseen toteamukseen:

Harvinaisten pohjoisten lintulajien lisäksi Suomen valtteja ovat jokamiehenoikeus ja tiheä tieverkko, joiden ansiosta matkailijat pääsevät helpommin harvinaisen linnun lähelle.

Kuinka helposti ja kuinka lähelle harvinaista lintua pitää päästä? Koska lajibongarille riittää linnun näkeminen kaukoputkella, nämä lähelle haluavat lienevät enimmäkseen niitä, jotka keräävät lajien lisäksi myös itse otettuja lajikuvia. Jatkokysymys kuuluu: miksi pitää päästä lähelle, jos joka tapauksessa suositaan pitkiä polttovälejä?

* * *

Kun tulimme lauantaina Sinetän lapinpöllöpaikalle, lasimörssärit olivat asemissa. Sadan metrin päässä istunutta pöllöä yritettiin houkutella lähemmäksi vetämällä lumen pinnalla tekomyyrää. Pöllö tarkkaili touhua uteliaan huvittuneena, mutta itse “myyrä” ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Otimme autosta sukset ja hiihdimme tervehtimään pöllöä. Lintu oli päättänyt pitää lepopäivän ja istui raukean oloisena koivussa yllättävän alhaalla. Edellisillä tapaamisilla pöllö päivysti hyvillä tähystyspaikoilla valmiina iskemään: puun latvassa, langalla tai sähkötolpan nokassa. Vetäydyimme takaisin, ja lintu sai jäädä paikalleen. Kuvaajat olivat ehkä toivoneet meidän ajavan pöllön lähemmäksi.

Viikkoa aiemmin tilanne oli päinvastainen: pöllö istui puhelinlangalla vain parinkymmenen metrin päässä kelkkaurasta, jolla kuvaajat seisoivat. Kun lintu levitti siipensä ja syöksyi, se ei voinut mahtua viisisataamillisellä telellä kuvattuun ruutuun. En tosin tiedä oliko tarkoituskaan; ehkä haluttiin pelkkiä potretteja ja höyhenenteräviä lähikuvia.

Hiihdin peltoaukealla pienen lenkin ja löysin parikymmentä pöllön tekemää iskukuoppaa. Määrä ei ole suuri siihen nähden, että lintu on oleskellut paikalla jo kolme viikkoa. Kaksi kuoppaa oli tuoreita, viimeisimmän lumisateen jälkeen syntyneitä. Verijäljet kertoivat saalistuksen onnistuneen.

* * *

Pöllökuvaajien invaasion ansiosta paikalliset lintuharrastajat ovat päässeet näkemään poikkeuksellisen laadukkaita kuvausvälineitä. Suosikkiobjektiivi näyttää olevan suurivalovoimainen viisisataamillinen, joka on kiinni parhaassa mahdollisessa rungossa. Yhdistelmälle kertyy hintaa suunnilleen saman verran kuin pienelle henkilöautolle.

Toivottavasti mahdollisimman moni on huomannut, että vaikka välineet ovat ammattilaistasoa, muu touhu voi olla amatöörimäistä puuhastelua. Kuvien laatu lienee kääntäen verrannollinen välineiden hintaan!

Pohdiskelin asiaa perusteellisemmin viime vuoden marraskuussa blogitekstissäni Tyytyisimmekö vähempään?
3/2012

Juhannusmuistoja ja -askareita

Juhannus on hyvää aikaa viihtyä kaupungissa, seurata jalkapalloa ja värkätä kuvien kanssa.

Olen tuskaillut jo jonkin aikaa skanneriongelman kanssa. Hankin aikoinaan kinokokoisille originaaleille tarkoitetun Canon FS 4000 US -skannerin. Se on oikein laadukas laite joskaan ei aivan tämän sarjan huippuna pidetyn Nikonin tasoinen. Hinta oli edullisempi, mutta silti suolainen.

Kuvassa näkyvän 1990-luvun työpisteeni laitteista muut kuin kinokoon skanneri ovat menneet aikapäivää vaihtoon: 19-tuumainen Nokian Trinitron-putkinäyttö, HP-mustesuihkutulostin ja Canonin tasoskanneri.

Näyttö oli viiltävän terävä ja väreiltään erinomainen, mutta kooltaan tyyppiä sontaluukku. Tasoskanneri vaihtui melko nopeasti Epsoniin (Perfection 4870 Photo), johon olen ollut kaikin puolin tyytyväinen.

Kinoskanneri toimii edelleen moitteettomasti kunhan käyttöliittymä on tarpeeksi vanha. Windows Vistalle löytyy vielä ajuri, mutta ei 64-bittiselle versiolle, jollainen pöytäkoneessani on.

Sain skannerin toimimaan pöytäkoneen kanssa hankkimalla VueScan-skannausohjelman, joka ei kaipaa Canonin omaa ajuria. (lienee toimiva ratkaisu muillekin vanhan laatuskannerin omistajille)

Skannaustulos on hyvä, mutta softan käyttöliittymä on niin armottoman kökkö, että skannerin omakin tuntuu sen rinnalla alansa huipulta.  Paremman version Vuescanista saisi maksamalla vähän lisää, mutta luonto ei oikein anna periksi.

Huushollin muiden tietokoneiden käyttiksinä ovat Windows XP ja 7. Äskettäin turvauduin XP-läppäriin skannatakseni jonkun kuvan. Koneeseen aiemmin asennettu SilverFast SE -skannaussofta ilmoitti halustaan päivittyä. Annoin luvan. Tässä työpisteessä päivittämisestä ei seurannut näkyviä muutoksia.

Viereisessä huoneessa vaikutukset olivat sitäkin merkittävämmät. Kytkin uteliaisuuttani skannerin pöytäkoneeseen ja kas kummaa, kone ilmoitti löytäneensä monet kerrat turhaan etsimänsä skannerin. Mainiota! Avasin henkeä pidättäen Photoshopin, ja SilverFast oli kuin olikin aktiivisena Import-valikossa. Huikeaa!

Tietotekniikan järjestämästä yllätyksestä ilahtuneena skannasin muutamia tavalla tai toisella ajankohtaisia kuvia.

Kuvista vanhin on otettu v. 1977 Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa. (nykyisin Pallas-Yllästunturin kp.) Osuimme Sepon kanssa paikalle juuri kun Näkkälän paliskunnan eteläisen tokkakunnan miehet olivat ajamassa suurta porotokkaa Maraston aitaan vasojen merkitsemistä varten.

Vasanmerkintään lähdetään normaalikesinä pian juhannuksen jälkeen, ja aitaan saadut vasat merkitään “yöllä”. Kuvaustaidoissa oli paljon parantamisen varaa ja tekniikka nykyiseen verrattuna alkeellista. Filminä oli 50 ASAn (ISO) Agfachrome 50 S ja valotusajat hitaasta filmistä johtuen tilannekuviin aivan liian pitkät.

Seuraava kuva on Berlevågista ensimmäiseltä käynniltäni kesäkuulta 1998. Jalkapallon MM-kisat olivat edenneet pudotuspelivaiheeseen ja Norja oli selviytynyt jatkoon pelaamalla tasurit Marokon ja Skotlannin kanssa ja voittamalla Brasilian 2-1 kolmannessa alkulohkon ottelussaan.

Voitto hallitsevasta mestarista nostatti vuonojen maassa ennennäkemättömän futisbuumin, ja berlevågilaisravintola kalasti asiakkaita kuvassa näkyvällä mainoksella. Paikalle osuneet suomalaisturistit olivat jääkiekkotaustastaan huolimatta sen verran perillä myös jalkapallosta, että osasivat suhtautua naapureiden hurmokseen myötämielisen huvittuneesti.

Italia voitti neljännesvälierässä Norjan 1-0. Mestaruuden vei Ranska, joka kaatoi loppuottelussa Brasilian puhtaasti 3-0. Kotikatsomossa maaleja tuuletettiin villisti, sillä ottelua seurasi kanssamme urheilullinen ranskalaistyttö Sandrine.

Alkulämmittelynä illan ohjelmaan kuului Jeesiönrannan koulun kentällä pelattu pesäpallon kansainvälinen ystävyysottelu. Ensimmäistä kertaa elämänsä aikana pesismailan nähnyt ja siihen tarttunut Sandrine osoittautui ilmiömäiseksi luonnonlahjakkuudeksi, josta olisi pienen harjoittelun jälkeen tullut lyöjäjokeri mille tahansa naispesiksen huippujoukkueelle.

Suomalainen selostaja onnistui lausumaan Ranskan toisena laitapuolustajana pelanneen Lizarazun nimen niin vastaansanomattoman hassusti, että Sandrine hörähteli ääntämykselle koko ottelun ajan.

Neljäs kuva on otettu Lokan altaalla kesäkuussa 1991. Aurinko on käväissyt Terävä-Nattasen takana ja lähtee kipuamaan poutaista päivää enteilevälle taivaalle.

En kaipaa juhannukseeni sosiaalista rantaelämää tai grillaamista, mutta vesille olisi kieltämättä mukava päästä…
6/2012

Sopuleita kuvaamassa

Tunturisopuleita on juuri nyt enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella. Merkkejä kevätvaelluksesta nähtiin Pallaksella jo huhtikuun puolella, ja Kilpisjärvellä säpinä on ollut kiivasta viime aikoina. Oli pakko päästä katsomaan.

Lähdimme Rovaniemeltä perjantaina iltapäivällä ja pystytimme teltan tuttuun paikkaan vähän ennen kymmentä. Maisema edessämme oli voittopuolisesti lumen peittämä, mutta Jehkas-tunturin alarinteessä pälviä ja lumen peittämää maata oli suunnilleen yhtä paljon.

Sää suosi: illasta ja yöstä tuli mieleenjäävä elämys. Sopuleita oli todella paljon. Niitä vilisti varvikossa ja lumen päällä, osa juroi paikoillaan ohikulkijalle kiukkuisesti tirskutellen. Aamua kohti meno vain parani.

Rinteestä löytyi paikka, missä sopulit olivat kaikesta päätellen viettäneet talvea. Tulvavedeltä säästyneet käytävät olivat vielä käytössä: sopuleita putkahteli lumen sisästä ja hävisi taas takaisin lumipeitteen suojaan.

Voi sanoa, että sopuleita oli näkyvissä koko ajan, parhaimmillaan 11 samanaikaisesti. Jos neljä aamuyön tuntia pilkotaan minuutin jaksoiksi ja oletetaan joka jaksolla havaitun vähintään kaksi eri sopulia, näkemiemme eläinten kokonaismäärä nousee suunnilleen viiteensataan. Vaikutelmaksi jäi, että sopuleita oli enemmän lumen alla kuin päällä; varvikosta niitä oli vaikeampi huomata kuin lumilaikuilta.

Koska N on näinkin suuri, uskallan sanoa jotain vaelluksen suunnasta. Yhtä yhteistä suuntaa ei ollut: sopulit juoksivat aivan sattumanvaraisesti mikä minnekin.

* * *

Heräsimme lauantaina iltapäivällä sateen ripinään. Kun sade jatkui ja jatkui, lähdimme käymään Skibotnissa. Norjan puolella sopuleita näytti olevan vielä enemmän kuin Kilpisjärvellä, ainakin jos tilannetta arvioi tiellä nähtyjen elävien ja yliajettujen sopuleiden perusteella. Yksi vaeltaja nähtiin aivan vuonon rannassa. Kesäntulo oli Skibotnissa samassa vaiheessa kuin Rovaniemellä.

* * *

Sade taukosi sunnuntaiaamuna kuuden aikoihin. Nyt vaeltelu oli hieman hillitympää kuin runsas vuorokausi aiemmin. Oli aikaa ihailla maisemia ja katsella lintuja. Ihmettelimme petolintujen vähyyttä: yksi piekana nähtiin tulomatkalla ja tuulihaukka lensi ohi Saanan suuntaan. Siinä kaikki.

* * *

Jos sopulikanta jatkaa lisääntymistään kesän aikana eikä mitään yllättävää tapahdu, tuntureilla ihmetellään syyskuussa muutakin kuin ruskan värejä.
5/2011

Eero ja Mikko

Kotiuduin viime yönä Lappeenrannasta, missä järjestettiin vuoden 2009 Riistapäivät. Raskas reissu, mutta vain ajomatkojen osalta. Täysi kellonkiertämä tuhrautui mennessä ja tullessa.

Alan ihmiset tapaavat toisensa vähintään kerran vuodessa ja tämä tapahtuu Riistapäivillä; itse olin mukana ensikertalaisena. Alku oli hämmentävä. Aamupalalla Ilpo tunsi kaikki ja minä en ketään. Jatkossa tilanne hieman tasoittui, ja vastaan saapasteli monta tuttua vuosien varrelta. Osan olin tavannut edellisen kerran kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Otan pari esimerkkiä.

Tutustuin Eeroon kouluaikoina luontoharrastuksen merkeissä. Eero edusti norssin luontokerho Silmua ja minä lyseon Luonnonnuuskijoita. Meidän aikanamme naapurikerhojen välinen kyräily oli unohdettu ja monenlainen yhteistyö sujui kitkattomasti.

Harrastus jatkui luontevasti biologian opiskeluna Oulun yliopistossa, joka alkoi osaltamme syksyllä 1969. Riistapäivillä meitä tyylikkäästi ikääntyneitä kurssikavereita oli peräti neljä, lisäksemme Mauri ja Olli.

Eero jatkoi isoveljensä viitoittamalla tiellä, väitteli tohtoriksi ja aloitti työuransa tutkijana. Minä suoritin loppututkinnon, mutta ryhdyin valokuvaajaksi. Tiemme erosivat, kun Eero suuntasi Helsinkiin ja minä Rovaniemelle. Tällä hetkellä Eero työskentelee RKTL:n ylijohtajana.

Mikon tapasin ensi kertaa 1980-luvun alkuvuosina Oulangan biologisella asemalla, minne minut oli omasta pyynnöstäni sijoitettu tuon ajan työllistettynä. Mikko oli kantavia voimia vuosikurssilla, joka jäi mieleeni loistavasta yhteishengestään ja monipuolisesta vapaa-ajan toiminnastaan.

Häikäisevin osoitus porukan kyvyistä oli talvikurssin aikana Lossimökin mäessä (K10)  järjestetty mäkikilpailu. Laajaan ja nimivahvaan osanottajajoukkoon kuuluivat rohkeimpien tyttöjen lisäksi kurssin kaikki pojat ja opettajakunnan edustajana Markku, siihen aikaan assistentti, nykyisin professori. Kaikki muutkin paikalla olleet osallistuivat tapahtumaan joko toimitsijoina tai yleisönä.

Merkit Mikon tulevaisuuden suunnasta orastivat jo Oulangalla. Mikko suuntautui tutkijaksi ja on tällä hetkellä professori. Mikon urakehitykseen sisältyy hupaisa ja erikoinen paluuperä. Nuorukaista ei aikanaan hyväksytty Jyväskylän yliopistoon biologian opiskelijaksi, mutta aikamieheksi vartuttuaan hän kelpasi samaan yliopistoon professoriksi!

Näytin riistapäivillä kuvasarjan otsikolla Epätyypillisiä lapinkuvia. Tarkoituksenani oli herättää ajatuksia, joten kauniita ja perinteisiä luontokuvia oli mukana vain nimeksi. Kiitän saamastani kannustavasta palautteesta.

Oheinen poiminta on esitykseni urheiluosuudesta: Jorma Luhta tyylittelee Ounasvaaran pikkumäessä. Kuvausvuodesta en ole varma, mutta veikkaan vuotta 2002. Tässä tapauksessa ajoitus ei onnistu tyylin tai varusteiden perusteella.
1/2009

Oikea aika ja paikka

Jyväskylän lyseon 150-vuotisjuhlakirjaan sisältyy kirjoittamani essee Ajatuksia luonnon kuvaamisesta. Lainaus tekstistä:

“Olen pohdiskellut, että hyvän luonnonmaisemaa esittävän kuvan teho perustuu kolmen osatekijän yhteisvaikutukseen. Näitä ovat 1)paikan kiinnostavuus 2)olosuhteet (valo, sää, vuodenaika) ja 3)kuvaajan taito ja tekniikka.

Osatekijöiden painoarvo vaihtelee tapauskohtaisesti. Tavanomaisesta paikasta voi saada vaikuttavan kuvan erityisessä valossa, tai jos sataa räntää! Toisaalta hieno paikka näyttää tasaisenharmaassa säässä ‘vain’ hyvältä. Alan ammattilaisista puhuttaessa taito ja riittävä tekniikka ovat eräänlaisia itsestäänselvyyksiä.”

Maisemien kuvaaminen on periaatteessa helppoa: riittää kun on kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa! Eilen Louevaarassa kaikki täsmäsi.
11/2008

Peli-illan sijaistoimintaa

Torstain liigakierroksen kiinnostavin ottelu pelataan Jyväskylässä, missä erinomaisesti kautensa aloittanut kotijoukkue JYP saa vastaansa HIFKn. Kyseessä on liigan kärkiottelu, joten Hippoksen tapahtumat kiinnostavat tällä kertaa muitakin kuin vannoutuneita JYP-faneja.
Minulla on kolme vaihtoehtoa:

1. Pysyn kotona ja kuuntelen Anssi Ritarin selostusta Radio Jyväskylän nettiradiosta. Samalla voin käsitellä kuvia.
2. Lähden ravintolaan katsomaan peliä televisiosta.
3. Tyydyn Radio Merisään katkelmiin ja kävelen samalla siltojen lenkin.

Valitsen vaihtoehdon kolme. Päätän kiertää lenkin myötäpäivään.

Ounaskosken sillalta näen syksyn ensimmäiset harmaat joutsenet, neljä poikasta ja puhtaanvalkean emon. Linnut tuntuvat hermostuvan kiikaroinnista ja siirtyvät Lainaalta Vitikanperälle. Kulpinväylän sillalla kaivan kameran esiin ja otan kuvan Ounasvaaran suuntaan. Laskevan auringon viime säteet osuvat Suutarinkorvan siltaan. Kalle Kaijomaa tekee maalin ja JYP johtaa 1-0.

Jatkan matkaa ja ilokseni JYP tekee jo toisen maalinsa. Hyvältä vaikuttaa! Tien ylittää neljä sepelkyyhkyä, suuntana Kemi. Muutto vilkastui välittömästi, kun tuuli pyörähti pohjoisen puolelle.

Kuu nousee idän taivaalle, edellisenä päivänä täyttynyt. Sommittelen sen näkymään Suutarinkorvan sillan ristikon lävitse.

Seuraava etappi on pitkä. Hämärä tihenee Rovaniemellä ja jännitys Hippoksella. HIFK rankaisee kahdesti JYPin puolustajan karkeista virheistä, ja lupaavasti alkanut peli on hetkessä tasanumeroissa. HIFKn ensimmäisen maalin tekee viime kauden JYPin kapteenina aloittanut, mutta kovan kohun säestyksellä pääkaupungin joukkueeseen siirtynyt Tommi Kovanen. Tapaus herättää Hippoksen katsomossa ristiriitaisia tuntemuksia. Ounaskosken yläpuolella lentää neljä joutsenta – kohti pohjoista.

Viihdyn pitkään vanhan rautasillan pielessä. Ensin kuvaan ruskaista haapaa, joka hehkuu valonheittimen valossa. Sitten ruuvaan kameraan lisää herkkyyttä ja otan kohteeksi sillan ja kirkon. Haen tukea yksijalkaiselleni milloin mistäkin; nyt tarvittaisiin jo oikeaa jalustaa.

Rautasillan yli päästyäni JYP tekee lyhyessä ajassa kolme maalia. Merisään mies epäilee ottelun ratkenneen, mutta minä en suostu vielä nuolaisemaan. Peliaikaa on jäljellä vielä yli kymmenen minuuttia.

Koukkaan kirjaston ja keskikaupungin kautta takaisin jokirantaan. Jätkänkynttilä on komea ilmestys pimeässä illassa.

JYP voittaa ottelun numeroin 5-2 ja jatkaa jääkiekkoliigan kärjessä. Joukkueen kapteeni Juha-Pekka Hytönen kerää tehot 2+1 ja puhdistaa ansaitusti palkintopöydän.
9/2007

Kuitin paikka

Vuoden 2007 luontokuvaksi valittiin kajaanilaisen Lassi Rautiaisen vauhdikas otos, jossa sudet ajavat takaa karhua. Itse pidän kuvasta, mutta varmaa on, että jälkipuheilta ei tälläkään kertaa tulla välttymään.

Rautiainen tunnetaan henkilönä, jolta lausunnot tulevat lypsämättä, niin nytkin: “Jos päättämässä olisi ollut suomalainen asiantuntija, kuva olisi mennyt roskakoriin”, Rautiainen sanoo Helsingin Sanomille.

Kaupallisia kuvauskojupalveluja tarjoava Rautiainen käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kehaisee, että hänen kojunsa ovat ainoita paikkoja Euroopassa, missä voi säännöllisesti kuvata susia.

Kainuun Sanomien haastattelussa Rautiainen osoittaa suhteellisuudentajua ja vertaa kuvakilpailua lottoarvontaan:

Sehän on aina yhden henkilön valinta ja makuasioita. Jos joku muu olisi ollut tuomarina, niin…

Luontokuvat esitetään usein tuloksina yli-inhimillisistä ponnisteluista ankarissa olosuhteissa. Rautiainen itse ei syyllisty työnsä ylidramatisointiin, mutta toimittaja huomauttaa jutun alaotsikossa voittokuvan syntyneen “haastavissa olosuhteissa“. Ihmettelin, mitähän kuvauskojussa oikein on tapahtunut.

Haastavuudella tarkoitetaan valon vähyyttä, joka pakotti käyttämään valotusaikaa 1/25 sekuntia. Kovasta vauhdista ja pitkästä valotusajasta syntyy tuomariston puheenjohtajaan vedonnut “maalauksellinen toteutus ja lähes myyttinen tunnelma”.
10/2007

Koira löysi aarteen

Jokirannassa edelläni käveli mies ja kaksi pientä koiraa, jotka oli puettu tyylikkäisiin kevätasuihin. Rodusta en ole varma mutta jos veikata pitää, sanon että chihuahua.

Kolmikko käveli aluksi katua, mutta sitten omistaja siirtyi rantatörmän hyvin tampatulle baanalle. Toinen koira hyväksyi ratkaisun välittömästi, mutta omapäisempi jatkoi valitsemallaan linjalla. Pohjanhovin kohdalla saavutin kolmikon.

Omistaja houkutteli koiraa kadulta luokseen herkkupalan avulla, mutta sekään ei auttanut. Eikä ihme: koira oli löytänyt lumipenkasta aarteen!

Olimme hetken aivan ymmällämme, mutta sitten minulla välähti. Aiemmin keväällä Rovaniemellä järjestettiin formulakisat katuradalla, ja varikkoalue sijaitsi Koskikadun alapäässä.

Satuin kävelemään ohi juuri kun ensimmäiset kilpailijat saapuivat paikalle.

Koiran löytämä aarre oli varmaankin huoltoautosta pudonnut varaosa.

Lumelle läikkynyt polttoaine ei kiinnostunut kumpaakaan koiraa.
4/2012