Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat yhdistävän kanavan valmistuminen v.1981 avasi lappilaisittain merkittävän vesireitin. Vuotsosta mitattuna vettä riittää lähes sata kilometriä itään ja länteen: kanavaa, selkävesiä ja jokilatvoja. Oli pakko saada vene.

Jo ensimmäisellä retkellä sain tuntumaa Lokan ”merihenkiseen” linnustoon: aina säväyttävän merikotkan lisäksi tapasin kaksi muutakin nimeltään meri-alkuista lintua, merikihun ja merilokin, myöhemmin parven merimetsoja. Kihut ja merimetsot vierailevat muuttomatkoilla, mutta merilokki kuuluu vakinaisiin asukkaisiin. Altaalla runsaslukuisina päivystävien harmaalokkien tavoin merilokki pesii lähiseudun rimpisoilla; tekoaltaiden saarista lokkiyhdyskunnat jostain syystä puuttuvat.

Keväisin kanavan suulle aukeava laaja sula vetää vastustamattomasti muuttavia vesilintuja, joista tosin vain osa jää paikalle koko kesäksi. Ruskea vesi varmaankin haittaa sukeltaen tapahtuvaa kalanpyyntiä, ja säännöstely tuhoaa lähelle vesirajaa rakennetut pesät.

Runsassaarinen Porttipahta on maisemiltaan altaista monipuolisempi, mutta Lokan etuna ovat taustamaisemat: ulapalta katsottuna kesäöinen näkymä Nattasille ja Kekkospuiston tuntureille on hivelevän kaunis. Mutta kun mutavelli matalan veden aikana hölskyy kannokossa, muistaa liikkuvansa tekoaltaalla. Rantaviivan epämääräisyys kertoo samasta asiasta.

Asutuksen jäljet kuuluvat allasalueiden kiinnostavimpiin nähtävyyksiin. Todellinen väriläiskä on jokiyhtiön omaan käyttöönsä ehostama Mutenia. Paikalla käyneen venäläisen ystäväni oli mahdotonta käsittää, että kukaan ei asu vakinaisesti niin siistin näköisissä taloissa. Näkymät Korvasenkummussa, Kuukkelissa ja Riestossa puhuttelevat toisella tavalla, samoin upotettujen kylien koruttomat muistomerkit.

Leiriytymispaikkana keskellä Lokkaa sijaitseva Kuukkelinmaa on monen mielestä kiinnostavin vaihtoehto. Saaressa on asutuksen merkkeinä peltotilkku ja kämpäntapainen. Aallokko on syövyttänyt pohjoisrannalle parimetrisen hiekkatörmän, jota törmäpääskyt asustavat. Porttipahdan puolella mukavan leiripaikan löytää helpommin. Monissa saarissa on viehättäviä hiekkarantoja ja suojaisia poukamia.

Moottorin käyttöön oikeutetut paikkakuntalaiset pääsevät Luiro- ja Repojokea vähällä vaivalla Kekkospuiston ydinosiin: kävelymatkaa Karapuljusta Luirojärvelle jää vaivaiset kymmenen kilometriä, Vuolevinmaasta vaikkapa Hammaskurun kodalle vielä vähemmän. Joet ovat myös melojien suosiossa. Repojoen kiemuroissa olin taannoin tipalla törmätä kuvaajakollega Luhtaan.

Matkailijoita allasympäristö ei houkuttele. Veden laatu on hiljalleen paranemassa, mutta janojuomaksi siitä ei vieläkään ole. Virkistyskalastus- ja retkeilykohteena tekoaltaat joutuvat kilpailemaan itsensä Inarijärven kanssa. Vaikka nimenomaan Porttipahdan maine taimenvetenä on nousussa, ympäristötekijät ratkaisevat valinnan Inarijärven eduksi.
7/2000