Alkumatkasta lämpötila vaunussa oli 31.5 astetta. Jouni kehitteli Voima -lehdestä tuuletustehostinta, mutta se jäi teholtaan vaatimattomaksi. Lehdessä oli Timo Vartiaisen kuvia ja tekstejä liftausmatkoiltaan. Kun Oulun jälkeen ryhdyimme tosissamme nukkumaan, lämmintä riitti edelleen, 29 astetta. Melun takia ikkuna oli pakko sulkea.
Aurajoen savimailta keräämä vesi värjäsi satama-altaan vihertäväksi. Huvilat harvenivat ilahduttavan nopeasti; avomerellä ja Ahvenanmaan puolella niitä ei juuri näkynyt. Edellä menevän Isabellan piippu matkasi metsäisten saarten yläpuolella milloin mihinkin suuntaan.
Saaristo on suomalaista luontoa parhaimmillaan, saarten ja luotojen loputon paljous, kitukasvuinen puusto, sileät rantakalliot… Kyhmyjoutsenia näkyi yllättävän merellisessä ympäristössä. Olisikohan paine sisäsaaristossa niin voimakas, että pesimättömillä linnuilla ei ole sinne asiaa?
Vastaan tuli purjeveneitä monenlaisella tyylillä. Eräänkin puomi lätkytteli holtittomasti puolelta toiselle, olisikohan kuski nukahtanut. Vastatuuleen menijöistä useimmat eivät vaivautuneet luovimaan, vaan ajoivat konevoimalla. Merellä ohitettiin kaunis nelimastoinen Linden, joka risteilee Maarianhaminan länsi- ja itäsataman väliä.
Maihin päästyämme vaihdoimme laivaa ja tutkimme läpikotaisin museolaiva Pommernin. Ruumasta löysimme mielenkiintoisia valokuvia maailman meriltä. Melkoisia myrskyjäkin oli sattunut kohdalle, 15 metrin korkuisia aaltoja! Yhdessä kuvassa poseerasi tutkittavaksi pyydystetty ”puolen tunnin kuluttua” vapautettu albatrossi. Miehistö oli viettänyt vapaavuorojaan ankeissa oloissa, mutta kapteenilla oli ollut käytössään väljät tilat, kylpyamme ja oikea vessanpytty.
Läntinen vierasvenesatama oli aivan täynnä, veneitä miljoonien edestä. Enemmistö paikallisia ja ruotsalaisia, mutta paljon myös suomalaisia. Yksi jenkkivenekin, ”Maine Lady” oli eksynyt joukkoon. Mereltä saapui saksalainen katamaraani, joka asettui paikalleen näyttävien manöövereiden päätteeksi.
Jatkoimme satamasta vaikuttavaa lehmusbulevardia. Itse keskusta on pieni, mutta vilkas. Toimittaja Antti Halkka pyöräili ohi niin hyvää vauhtia, että en ehtinyt sanoa mitään. Monet liikemerkit olivat tutun näköisiä ja Suomen raha kelpasi, mutta muuten tunsi olevansa kuin ulkomailla. Poikkeuksen teki Kotipizza, joka oli tupaten täynnä tyytyväisiä mannersuomalaisia.
Paikallisiin nähtävyyksiin kuului kaikkien amisautojen äiti: kaiuttimet oli asennettu etuoviin ja suunnattu ulospäin! Huomiota herätti myös avomallinen amerikanrauta, jonka perässä liehui suurikokoinen Ahvenanmaan lippu. Päivän mittaan olimme panneet merkille, että kaduilla ei näkynyt rullaluistelijoita. Potkulaudat olivat ehtineet hävitä jo Rovaniemenkin katukuvasta: kolmen viikon villitys.
Jouni nukkui Serenaden 11 kerroksen ikkunaloosin penkillä, minä lueskelin ja kuuntelin yöradiota. Juhlavalaistu Symphony tuli vastaan kymmentä vaille kaksi: vaikuttava näky sysimustassa etelän yössä.
Ensimmäinen lokki näyttäytyi aamun valjetessa. Silja- ja commodore-luokissa matkustaneet japanilaiset toivottivat meille kansipaikkalaisille syvään kumartaen hyvät huomenet, aidosti kohteliaita ihmisiä!
Jatkoimme Helsingistä matkaa kaksikerroksisilla Intercityjunilla, Jouni Kouvolaan, minä Jyväskylään.
9/2001