Tapio Lehtinen (jatkossa Tapio) rantautui GGR-pallonympäryspurjehdukseltaan toukokuussa 2019 vietettyään merellä yhtäjaksoisesti 322 päivää. Silloin kun ei nukkunut tai tehnyt mitään purjehtimiseen liittyvää, Tapio enimmäkseen kuunteli musiikkia tai luki kirjoja. Niitä hänellä oli mukana kaksi laatikollista.

Tapion purjehduksesta kerrotaan seikkaperäisesti teoksessa Yksin seitsemällä merellä (Docendo 2020). HS:n urheilutoimituksen esimiehenä työskentelevän Ari Pusan kirjoittama teksti sisältää niin runsaasti suoria lainauksia Asteria-veneen lokikirjasta, että Lehtistä voi hyvällä syyllä nimittää lokikirjailijaksi. Lisäksi hän on mainio kertoja, joka – niin uskon – saa pinttyneen maakravunkin ainakin hetkeksi kiinnostumaan avomeripurjehduksesta.

Teokseen liitetty lista purjehduksella mukana olleista kirjoista paljastaa, että Tapio on laatukirjallisuuden ystävä.  Merenkulkuaiheisen englanninkielisen ammattikirjallisuuden lisäksi mukana oli suomen- ja englanninkielisiä romaaneja ja elämäkertoja. Esimerkiksi kymmenet vuodet hyllyssä lukuvuoroaan odottanut Volter Kilven Alastalon salissa tuli lopulta luetuksi.

Merellisestä kaunokirjallisuudesta puhuttaessa Tapion ja minun yhteinen suosikki on Joseph Conrad. Hepoasteiden tyvenissä on aikaa paneutua Lordi Jimin kaltaisiin suuriin romaaneihin, mutta tutustumistarjouksena kiireiselle maakravulle suositan esimerkiksi pienoisromaania Liekaköyden pää.

Suomalaisista merikirjailijoista Tapion lukulistalle on päässyt vain merikapteeni-kirjailija Eino Koivistoisen elämäkertateos Gustaf Erikson – purjelaivojen kuningas. Teoksessa esitellään lyhyesti Eriksonin lisäksi myös kaikki hänen varustamonsa laivat, myös kolmimastoparkki Winterhude, jonka kolmantena perämiehenä Koivistoinen purjehti Brittein saarilta Australiaan ja viljalastissa Kap Hornin kautta takaisin.

Koivistoisen teos Purjeet pullistuvat perustuu Winterhudella tehtyyn purjehdukseen ja teos kannattaa lukea Erikson-elämäkerran rinnalla. Kun merenkulun ammattiosaaminen yhdistyy taitoon kirjoittaa, lopputulos on nautittava.

Innostuin Koivistoisesta huomattuani, että hän on suomentanut Joshua Slocumin klassikkoteoksen Yksinpurjehdus maapallon ympäri. Kyseessä on oikea herkkupala, jonka olen lukennut jo kolmeen kertaan!

Slocum, Lehtinen ja muut pienellä veneellä purjehtineet välittävät suolavedenpärskeisiä tunnelmia pinnan tasalta, Koivistoisen omissa teoksissa kerrotaan toiminnasta isommilla aluksilla.

Koivistoisen ehkä kuuluisin ja mielestäni kirjallisesti ansiokkain romaani Orfeuksen meriselitys kuvaa vääntöä, jota varustamo ja vakuutusyhtiö käyvät haaksirikon tapahduttua. Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että Erikson ei vakuuttanut laivojaan: hänen mielestään vakuutukset olivat niin kallliita, että vakuuttaminen ei kannattanut!

Omiin merellisiin suosikkikirjailijoihini lukeutuva Herman Melville puuttuu Tapion listalta. Syytä en tiedä, mutta luulisin Melvillen toisinaan turhan seikkaperäisen tekstin toimivan ja puhuttelevan siinä kuin Volter Kilvenkin! Viittaan nyt Melvillen teoksiin Moby Dick (kaikki kaskelotista) ja Valkotakki (kaikki elämästä amerikkalaisella sotalaivalla).

Jos osaisin riittävän hyvin englantia, lukisin Tapion listalta yksinpurjehduksesta kertovat teokset, esimerkiksi: Robin Knox-Johnstonin A World of my Own ja Bernard Moitessierin The Long Route.

Oman yksinpurjehduksensa loppusuoralla Tapio kohtasi ranskalaisen purjeveneen ja kertoi olevansa matkalla Les Sables d’Olonneen. Kun ranskalaiset kysyivät, mistä hän oli tulossa, Tapio sai tuhannen taalan paikan vastata kuin Sir Robin Knox-Johnston puoli vuosisataa aiemmin: ”Les Sables d’Olonnesta”.

Seurasi hölmistynyt hiljaisuus ja tarkentava kysymys: ”Mutta missä olit viimeksi maissa?”

”Olen tulossa maaliin  Golden Globe -yksinpurjehdukselta maapallon ympäri. Lähtö oli Les sables d’Olonnesta”, Tapio selitti.