Poroaidan ali teatteriin: Operaatio Paulaharju osa 5

lauantai (18.8.2018)
Vielä Kilpisjärvellä olimme mukavasti aikataulussa. Söimme ja jatkoimme matkaa: tarkoitus oli jättää auto Guolasjärvelle ja kävellä yöksi Pihtsusjoen kämpälle. Sieltä sitten seuraavana päivänä perille.

Skibotnin jälkeen matkanteko alkoi hidastua. Ensin jouduimme odottamaan tietöiden vuoksi, sen jälkeen menoa hidasti itse tie. Nousu Birtavarren kylältä tunturiin oli kuoppaista soratietä, välillä serpentiiniä. Parkkipaikalla Guolasjärven rannalla oli muutamia autoja.

Reilun tunnin käveltyämme alkoi hämärtyä ja ensimmäiset sadepisarat putoilivat. Päätimme pystyttää teltat heti kun niille löytyy riittävän tasaiset paikat. Pystytysvaiheessa huomasimme alarinteen puolella kolmannen teltan.

Maasto autolta oli helppokulkuista, mutta poluttomuus hidasti vauhtia yllättävän paljon. Ajatus ehtimisestä Bizusjohkan (norjalaisen kartan kirjoitusasu) kämpälle päivänäön aikana oli ollut epärealistinen.

sunnuntai
Yöllä sateli, ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti. Kun aamulla kurkistin teltasta, naapurit olivat juuri nousemassa puron vartta ylös; minä olin ajatellut kiertää tasaisempia maita.  Sää vaikutti epävakaiselta.

Söimme aamupuurot ja maistoin Päivin pölykahvia. Se oli ihmeen hyvää, selvästi parasta koskaan maistamaani tämän tyypin kahvia. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme kaikesta huolimatta naapureiden valitsemaan suuntaan. Energiaa kului, mutta ylhäällä saimme ihailla vaikuttavia pilvimuodostelmia Guolasjärven päällä.

Kuivan kesän jäljiltä lammet olivat paikan päällä nähtynä kovin eri kokoisia ja muotoisia kuin kartalla. Ilmeisesti kartoitus oli tehty alkukesällä, jolloin näissä maisemissa vettä riittää.

Olin ladannut puhelimeen Norjan ja Suomen maastokartat offline-tilassa käytettäviksi, paikannus toimi ilman nettiyhteyttä. Ihmettelin illalla sitä, että parkkipaikalla netti ei enää toiminut.

Pihtsusjoen kämppä poikkesi suomalaista siten, että toisessa kerroksessa oli tilava parvi. Makuupaikkoja riittää tarvittaessa isollekin porukalle. Liiterin virkaa toimitti sisävarasto tuvan avoimen pään ja lukitun, arvattavasti viranomaiskäytössä olevan osan välissä.

Kävijöitä näytti olleen vähänlaisesti, laskin vieraskirjasta koko vuodelta kolmisenkymmentä merkintää. Paluumatkalla kuulimme Norjan valtion ja poronhoitajien organisaation vastaavan yhdessä tuvan ylläpidosta. Poromiehet käyttävät tupaa jutamismatkoillaan kahdesti vuodessa.

Kunnon ruokatauon jälkeen kahlasimme ongelmitta joen yli kämpän kohdalta. Sen verran vuolas joki kuitenkin on, että ylityspaikat pitää valita huolella. Ennen Pihtsusjärven rantaa ylitimme valtakuntien rajan ja jouduimme keinottelemaan poroaidan läpi. Näin vähän kuljetulla reitillä ei ollut veräjää.

Kilpisjärveltä päin pöristeli vesitaso ja jatkoi Pihtsusjärven kämpän suuntaan. Päivi lausui ääneen yhteisen toiveemme: kunpa Juha olisi kyydissä! Juuri ennen lähtöämme Arja tapasi Juhan Rovaniemen rautatieasemalla. Silloin hänen piti olla jo muun porukan kanssa näissä maisemissa, mutta tieto vauvan äkillisestä sairastumisesta muutti suunnitelmat.

Järven ranta oli hyväkulkuista maastoa, mutta kilometrit alkoivat painaa. Edestämme nousi lentoon viisi riekkoa, järven takana näyttäytyi sateenkaari. Ennen maaliintuloa edessä oli päivän toinen poroaita, jonka läpi ei päässytkään lankojen välistä. Onneksemme yhtä tolppaa sai nostetuksi kuopasta, ja aidan ali mahtui ryömimään. Govdajohkan yli kahlatessamme porukka palaili kenraalista.

Kämpän ympäristö oli kirjavanaan telttoja, mutta kun autiotuvassa oli yllättäen tilaa, päätin jäädä ensimmäiseksi yöksi sisätiloihin. Yläritsillä meitä oli vain kaksi, kaveriksi osui aiemmilta teatteriretkiltä tuttu Joutsan mies.

Kävin leirissä tervehtimässä esiintyjät. Ilokseni paikalla oli myös  Juha, joka todellakin oli saapunut näkemällämme lentokoneella!

maanantai
Luppopäivä sujui pääosin kämpän seinustalla suojassa navakalta tuulelta. Juttukavereita riitti, vanhoja ja uusia tuttuja. Yksi heistä osoittautui telttanaapuriksi Guolasjärveltä. Matin kanssa jutellessamme kämpän kohdalle rantaan ilmestyi 9 yksilön alliparvi.

Porukkaa kertyi päivän mittaan runsaasti, muutamat kenraaliharjoituksen nähneet malttoivat lähteä takaisin tien varteen. Pystytin telttani vapautuneelle paikalle kämpän ja järven väliin; tasaisista paikoista alkoi olla puutetta. Päivin teltta oli kämpän takana, ja iltapäivällä paikalle ilmestynyt Leena pystytti oman telttansa siihen lähelle.

Painin merkille, että esiintyjillä ei tällä kertaa ollut telttasaunaa mukana. En muistanut kysyä syytä, mutta arvelin että ei haluttu herättää kateutta. Muutamat urhoolliset kävivät pesulla rannassa.

Ensi-iltayleisö lähti viiden jälkeen kohti näyttämöä kahtena saattueena: rauhallista kävelyä arvostavat edellä ja muu porukka perässä. Jälkimmäinen jono alkoi välittömästi venyä, koska Juha harppoi tapansa mukaan keulilla taakseen vilkuilematta. Tyyli lienee suunnilleen sama kuin Paulaharjulla aikoinaan, kilometrejä nielevä.

Polulta oli viitoitus tapahtumapaikalle, missä esiintyjät jo odottelivat. Juha toivotti tervetulleeksi yleisön, jonka nenäluvuksi laskettiin 75! Se on ensi-iltojen ennätys ja näpäytys meille, jotka olimme pitäneet paikkaa tarpeettoman haastavana.

Kun Juha pyysi kaikki esitykset nähneitä nostamaan kätensä, käsiä nousi viisi tai kuusi. Palkintona ahkeroinnista luvassa on ensi vuoden aikana valmistuva projektista kertova kirja. Elokuussa riväkään ei ollut vielä kirjoitettu, mutta luotto Juhaan on luja!

Myös polkujuoksija-Ville oli viidettä kertaa paikalla, kaveri vain oli vaihtunut. Parivaljakko oli juossut Kilpisjärveltä ja aikoi jatkaa esityksen jälkeen Haltin yli Guolasjärvelle. Pimeän tulo ei Villeä hirvittänyt (sitten juostaan otsalampun valossa). Pieni huoli oli siitä, onko vastaanottaja varmasti paikalla. Jotain voi aina sattua.

Varsinainen esitys käynnistyi osuvasti Juteinin sanoin: Arvon mekin ansaitsemme. Antti lauloi ja Juha säesti. Varsinainen esitys alkoi hajautetusti, laaja näyttämö oli täysimittaisesti käytössä. Jouni luki osia alkuperäistekstistä.

Lussin Pietin roolissa loisti uusi tuttavuus Roosa, jota Juha luonnehti kesän tähdeksi. Kuninkaantyttärenä esiintyi vuosi vuodelta näkyvämpään rooliin noussut Elli. Aivan mainio suoritus! Taiteellisesta liikunnasta ja huimasta akrobatiasta vastasivat alan ammattimaiset osaajat Sofia, Saara ja Henna.

Toisena esityksenä oli tuttu Niilas Saaran kiroissa, joka tuntui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Muistelin nähneeni esityksen kaikkiaan yksitoista kertaa. Tekstissä kiteytyy komealla tavalla Paulaharjun ydinsanoma.

Yleisöä hemmoteltiin mukavilla yllätyksillä. Roosa ilmestyi eteemme Reitarina (Rosa Liksomin tekstiin pohjautuen), ja oli taas mykistävän hyvä. Roolihahmoina Lussin Pieti ja Reitari ovat mahdollisimman erilaiset ja lisäksi miehiä, mutta se ei yhtään haitannut. Jopa murre oli hallussa!

Kaiken huipuksi tunturin rinteeseen oli ripustettu edustava vailkoima Reidar Särestöniemen taidetta Juhan kokoelmista. Käytännön syistä maalaukset olivat minikokoisia.

Karonkassa odotti oman retkeni kohokohta. Tuliaisia tarjotessani kerroin täyttäneeni aiemmin kesällä pyöreitä vuosia noteeraamatta asiaa mitenkään. Olin halunnut säästää juhlat tähän ympäristöön, seuraan ja tilanteeseen. Tuskin olin päättänyt puheenvuoroni, kun esiintyjät aloittivat onnittelulaulun!  Kyllä lämmitti.

tiistai
Vietimme tuvalla toisenkin luppopäivän. Olimme ajatelleet lähteä paluumatkalle heti esityksen jälkeen, mutta reittiä piti vielä pohtia. Aluksi vahvoilla oli vaihtoehto kävellä illalla Haltin tuvalle ja jatkaa aamulla tunturin yli autolle.

Päädyimme kuitenkin palaamaan omia jälkiämme: yöksi Pihtsusjohkan tuvalle ja seuraavana päivänä ihmisten ilmoille. Teatteriin Kilpisjärveltä kävellyt ja sinne autonsa jättänyt Leena hyväksyi mielellään tarjouksen liittyä joukkoon.

Lähdimme heti esitysten päätyttyä ja tuvalle ehtiessämme kello lähenteli jo kahtatoista, melko pimeääkin oli. Otsalamppuja ei kuitenkaan käytetty. Kämppä oli yllättäen asuttu: Marko oli tullut poikansa Niilon kanssa kalalle tuttuun paikkaan. Yli kaksi tuntia meni jutellessa ennen kuin maltoimme käydä levolle.

keskiviikko
Jatkoimme matkaa puolilta päivin kun Niilo oli ensin kuvannut seurueemme. Ennen Guolasjärveä eteen osui mainio hillapaikka ja kuten tunturissa usein, suo oli niin kuiva, että kontatessa ei kastunut.

Olimme kuulleet tuvalla, että Guolasjärveä säännöstellään rankasti paikallisen voimalan tarpeisiin. Järven länsipuolitse tulleet Marko Ja Niilo olivat kävelleet pitkästi kuivilleen jäänyttä järvenpohjaa, mutta meitä tilanne ei hyödyttänyt.

Autot olivat lisääntyneet parkkipaikalla, ja nyt enemmistö oli suomalaisia.

Kuvasarja viidestä tunturiteatteriretkestä:

Operaatio Paulaharju