Lapin yksityis- ja yhteismetsien metsätalous ei kiinnosta Greenpeacea.
Kuvan avohakkuut on tehty yksityismailla Sompion luonnonpuiston rajoilla.
Sodankylä 1999

Helsingin Sanomien 21.11.2002 julkaisema Greenpeace-artikkeli kohahdutti puolta Suomea. Suomen Greenpeacen (jatkossa Gp) metsävastaava Matti Liimatainen kritisoi 23.11. julkaistussa vastineessaan artikkelia monilta osin, mutta ei kiistä toimittaja Pentti Laitisen tekstissä esitettyjä pinta-alatietoja.

Vaatimusten painottuminen Pohjois-Suomeen yllättää, sillä yleisen ja myös luonnonsuojelupiireissä vallalla olevan käsityksen mukaan metsien lisäsuojelua tarvitaan nimenomaan maan eteläisessä osassa. Liimataisen esittämän tulkinnan mukaan kaikkien luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien säästäminen valtion mailla on suomalaisten luonnonsuojelujärjestöjen vuosien ajan voimassa ollut yhteinen näkemys.

Oli miten oli, vaatimusten kärkevyydessä ja tekemisen tyylissä Gp ja Luonto-Liitto erottuvat selkeästi omaksi kuppikunnakseen. Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenkunnan suuri enemmistö ei hyväksy ulkomaisten paperinostajien boikotilla uhkailemista. Liimataisen mielestä se on ”kansainvälistä keskustelua”, johon ”omasta aloitteestaan kansainvälisen” Suomen metsäsektorin on kyettävä osallistumaan.

Perusteluiden yhteismitattomuus syö GP:n ja Luonto-Liiton uskottavuutta. Etelä-Suomen metsien lisäsuojeluvaatimusten taustalla on aito huoli metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden säilymisestä perusteltuna huippuluokan ekologisella tutkimustiedolla. Lapissa sen sijaan tarjoillaan saamelaispolitiikalla höystettyä poropopulismia ja kuunnellaan vain niitä tutkijoita, joilla on sopivaa sanottavaa.

Greenpeacen metsäpropaganda perustuu osatotuuksiin ja suoranaiseen valehteluun. Esimerkiksi Lapin suojelutilanne poikkeaa metsien osalta niin radikaalisti koko Suomen keskiarvosta, että täsmällisten prosenttilukujen pimittäminen on kohtuutonta. Gp jättää kertomatta kannattajilleen, että viidennes Lapin metsämaasta on suojeltu, Ylä-Lapissa lähes puolet.

Liimataisen mukaan ”saksalaiset asiakkaat ovat usein esittäneet pyynnön saada paperia, jossa ei ole vanhan metsän puuta.” Ylä-Lapissa hakataan pääosin ns. vanhoja metsiä, ja lähes kolmasosa hakkuukertymästä tulee yksityisten ja yhteisöjen omistamista metsistä. Niiden toimintaan Gp ei halua puuttua, vaikka saksalaisasiakkaiden toiveen täyttäminen tätä edellyttäisi. Kuusamon tapahtumien jälkeen yhteismetsien toiminta ei jostain syystä ole kiinnostanut aktivisteja.

Liimatainen julistaa vastineessaan, että porotalous on metsistä riippuvainen elinkeino. Niin onkin, mutta ei hänen tarkoittamallaan tavalla. Laajamittaiseen maastoajoneuvojen käyttöön ja lisäruokintaan perustuvan nykyporotalouden kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, että poroista saatavat tulot eivät riitä toiminnan pyörittämiseen. Keskeisen osan ulkopuolisesta rahoituksesta poromiehet saavat kantorahatuloina omien metsiensä hakkuista tai osuuksina yhteismetsien tuotosta.

Suomen Gp:n sivustolla kerrotaan porojen ravinnosta seuraavaa: ”Vanhat metsät kasvavat luppoa, jota porot käyttävät ravintonaan kevättalven kovien hankien ja syvän lumen aikaan. Kesäaikaan porot syövät maassa kasvavia jäkäliä.” Entä muun osan vuotta, joka Lapissakin kestää täydet 12 kuukautta? Olen tehnyt yliopistollisen erikoistyöni poron kesäravinnosta, ja tiedän porojen syövän kesäaikana pääosin kaikkea muuta kuin jäkälää.

Gp ei Liimataisen mukaan vaadi Lapin metsätalouden lopettamista. Sille riittää, että Metsähallitus lopettaa hakkuut vanhoissa luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Aktivisteja ei kiinnosta pohdiskella, mitä vaatimuksen toteutuminen suuressa osassa Lappia käytännössä tarkoittaisi. Tavoitteena metsätaloustoiminnan rajoittaminen Lapin jo kertaalleen käsiteltyihin metsiin on kannatettava, mutta toimintatavoista olen Gp:n kanssa jyrkästi eri mieltä.

Gp ei suostu ilmoittamaan, millaiset metsien suojeluprosentit sitä maan eri osissa tyydyttäisivät. Näin metsäsota jatkuu ja se kai on viime kädessä tarkoituskin. Otsikoissa pysyminen saa tukijäsenet uskomaan, että eteenpäin mennään ja hyvällä asialla ollaan.
11/2002