Saamelaispoliitikkojen tavoitteena on yhdistää saamelaisten vanhat oikeudet nykyiseen tekniikkaan, elintasoon ja rahantarpeeseen. Minun mielestäni yhtälö on kaikella tavalla mahdoton.

Kiitän vielä lähettämästäsi palautteesta. Vastaukseni viipyi mm. sen vuoksi, että jouduin miettimään uusia perusteluja ja panemaan osan niistä ensi kertaa tekstin muotoon.

Luonnehdit saamelaistekstejäni huolellisesti kirjoitetuiksi. Aikaa niiden väkertämiseen ainakin on mennyt! Toisaalta huolellisuus ei paljon auta, jos kirjoittaja on ”väärää” mieltä asioista. Tuntuu jokseenkin mahdottomalta saada kriittisiä saamelaistekstejä julki merkittävissä etelän lehdissä.

On mukava huomata, että monissa luonnonsuojeluun ja luonnonvarojen käyttöön liittyvissä asioissa näyttäisimme olevan samoilla linjoilla. Niihin olen toki kirjoituksissani keskittynytkin. Poliittisella ja periaatteellisella puolella näkemyksemme sen sijaan poikkeavat melko tavalla.

Erno Paasilinna oli suorapuheinen mies, jolla ei ollut tarvetta kumarrella mihinkään suuntaan. Arvovaltaiselta taholta tuleva saamelaispolitiikan julkinen arvostelu on tässä maassa niin harvinaista, että en mitenkään voinut jättää sitaattia käyttämättä. Minunlaiseni rivikansalaisen esittämä kritiikki on helppo sensuroida tai leimata kylähullun jupinaksi.

Tutkijoista puhuessaan EP varmaankin tarkoitti erityisesti Pekka Aikiota, jolloin saamelaispolitiikassa ryvettymättömät tutkijat joutuvat  sijaiskärsijöiksi. Samainen Erno Paasilinna tölväisi aikanaan omaa ammattikuntaani toteamalla, että valokuvaajien ammattitauti on sokeus.

Minun kannaltani sitaatin pointti on siinä, että ”jatkuvan sorron julistamisella” poliittinen iltalypsy saadaan näyttämään oikeustaistelulta. Vai oletko sinä mahdollisesti sitä mieltä, että saamelaisten oikeudet/yhteiskunnallinen asema/elintaso jne olisivat valtaväestöön verrattuna alemmalla tasolla? Ja jos olet, mihin käsityksesi perustuu?

Kaisa Korpijaakko-Labban tuore tutkimus on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Uutisoinnissa jäi vähälle huomiolle, että K-L valottaa saamelais-lappalaiskiistan huonosti tunnettua taustaa tähdentäessään (Lapin radion mukaan), että saamelaiset ovat etninen ryhmä, kun taas lappalaisuus on kiinteistöoikeudellinen asema. Ja että suurelta osalta saamelaisia tämä kiinteistöoikeudellinen asema puuttuu, sen sijaan monilla saamelaisrekisterin ulkopuolelle jätetyillä lappalaisilla se on.

Panin myös merkille, että STT otsikoi tutkimuksen julkistamista koskevan uutisensa: ”Uusi tutkimus väittää: Lappalaisten maaoikeuksille selkeät perusteet”. Sen sijaan ajoittain järkyttävän yksipuolisesti saamelaiskysymystä käsittelevä Helsingin Sanomat puhuu saamelaisten maaoikeuksista ja haukkuu lappalaisia ”pyrkyreiksi”.

Jos maanomistusta tutkitaan K-L:n tavoin asiakirjojen pohjalta ja oikeustieteen näkökulmasta, samaa metodia tulisi mielestäni käyttää myös riitojen ratkaisussa. Ymmärrän toki saamelaispoliitikoiden näkökulman asiaan: vaikka oikeuskäsittely johtaisikin maiden ”palauttamiseen”, se päästäisi lappalaisia osille ja jättäisi saamelaisia nuolemaan näppejään. Poliittinen päätös, näillä näkymin ILO-sopimuksen ratifioiminen, rajaisi (K-L:n tulkinnan mukaan) maaoikeusratkaisusta hyötyväksi osapuoleksi pelkästään saamelaiset.

Lapin Kansa julkaisi runsas viikko sitten Matti Enbusken kirjoittaman arvion Korpijaakko-Labban uusimmasta tutkimuksesta. Arvio ei ollut erityisen mairitteleva. Esimerkiksi syytös omien mielipiteiden sotkemisesta tieteelliseen tekstiin on vakava. Enbuske tuntui vähintäänkin rivien välissä viestittävän, että terveen järjen käyttäminen ei ole kiellettyä oikeushistorian tutkijalta, paremminkin se on suotavaa.

Minäkin olen ihmetellyt saamelaisten vanhojen oikeuksien ja toisaalta muun väestön maanomistuksen suoraa rinnastamista. Pinta-alaltaan valtavien laidun-, metsästys- ja kalastusalueiden tarkka jakaminen siidojen ja sukujen kesken on tietenkin ollut välttämätöntä, mutta kyse on epäilemättä ollut nautintaoikeuksista eikä omistamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä. On vaikea kuvitella, että ennen viime vuosisadan alkua valtiolla ja vielä vähemmän saamelaisilla olisi ollut pienintäkään tarvetta omistaa laajoja takamaita. Tilanne muuttui totaalisesti vasta siinä vaiheessa, kun puusta tuli myyntiartikkeli ja pelkästään kotitarvekäytössä olleet Ylä-Lapin metsävarat otettiin tehokäyttöön.

Tiedät paremmin kuin minä, että porosaamelaisten keskuudessa on ollut hyvin tavallista lähteä tokan perään ja asettua pysyvästi uusille asuin- ja laidunalueille. Mitä tällainen menettely mielestäsi kertoo maan omistamisesta? Eikö esim. porosaamelaisten asettuminen Vuotson seudulle nimenomaan osoita, että poromiesten näkökulmasta vähäporoisten sompiolaisten asuttama alue oli porotyhjiö ja ”ei-kenenkään-maata”, jonka uudet tulokkaat ottivat laidunalueekseen vahvemman oikeudella? Vuotson nykysaamelaisasutus on niin nuorta perua, että mahdolliset kauppakirjat tai muut aluevaltauksen luonnetta valaisevat yksityiskohdat olisi haluttaessa mahdollista kaivaa esiin. Taitaa olla turha odottaa, että kukaan ns. saamelaistutkija kiinnostuisi asian tästä puolesta?

Sanot saamelaisia riitaisaksi porukaksi. Miten sitten on selitettävissä, että Heikki Hyvärinen ja Pekka Aikio johtavat saamelaispolitiikkaa ikään kuin heillä olisi koko saamelaisväestöltä saatu avoin valtakirja. Hyvärinen ei ole poliittisessa vastuussa tekemisistään, vaikka käytännössä kirjoittanee useimmat saamelaisten nimissä annettavat kannanotot. Saamelaiskäräjien roolina näyttää olevan hyväksyä Hyvärisen hengentuotteet – usein vasta sen jälkeen, kun ne on jo julkaistu tai toimitettu eteenpäin. Pekka Aikio nauttii saamelaispoliitikkojen laajaa kannatusta, mutta kansan keskuudessa menestys on ylivertaiseen mediajulkisuuteen nähden jäänyt perin keskinkertaiseksi.

Saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaki odotti vielä voimaantuloaan, kun H & A jo aloittivat uuden vyörytyksen. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle 20.9.1995 luovutetussa  saamelaisvaltuuskunnan muistiossa vaaditaan erityisen saamelaislain pikaista säätämistä, tavoitteena maanomistusolojen muuttaminen ja saamelaisten asettaminen Ylä-Lapin muun väestön yläpuolelle poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta koskevissa asioissa. Hyvärisen kirjoittamassa muistiossa saamelaiset esitetään maahan ja veteen kohdistuvien oikeuksien osalta harhaanjohtavasti ”lappalaisten oikeudenomistajina”.

Ei ihme, että lappalaisväestö nousi puolustamaan oikeuksiaan. Viimeistään K-L:n uusimman tutkimuksen jälkeen lappalaisten kapinaa voidaan pitää aiheellisena ja oikeutettuna. Riidoissa ei siis viime kädessä ole kyse siitä, kuka on saamelainen tai kuka edustaa alkuperäiskansaa vaan siitä, että saamelaisstatukseen yritetään (poliittisella päätöksellä) jälkikäteen koplata etuja ja oikeuksia. Niistä pitää päättää erikseen ja puhua asioista oikeilla nimillä, jotta kansanedustajat ymmärtävät päätöksen sisällön ja seuraukset.

Mitä Hyvärisen ja Aikion viiden vuoden takaisiin vaatimuksiin muuten tulee, ne ovat vaikutuksiltaan kumouksellisimpia, mitä suomalaisessa politiikassa on esitetty sen jälkeen, kun kommunistit omine vaatimuksineen poistuivat takavasemmalle.

Noudatetun saamelaispolitiikan todellista kannatusta voidaan vain arvailla. Saamelaisvaalit käydään sammutetuin lyhdyin, vaikka suhtautuminen radikaaliin saamelaislakiin jakaa saamelaisväestöä selkeämmin kuin nykyinen puoluejako jakaa suomalaisia. Millaiseksi sinä arvioit Hyvärisen & Aikion edustaman ja toteuttaman politiikan kannatuksen? Mistä mielestäsi kertoo saamelaisvaalien perinteisesti alhainen äänestysprosentti ja se, että kunnallisvaalissa saamelaislistojen kannatus jäi vaatimattomaksi?

Henkilökohtaisesti uskon, että saamelaisten enemmistö on jokseenkin tyytyväinen oloihinsa ja oikeuksiinsa eikä johtajiensa tapaan tavoittele valtaväestöä parempaa asemaa. Se ainakin on selvää, että saamelaisalueella asuva saamelainen suhtautuu asiaan eri tavalla kuin päätöikseen seminaareja surffaileva poliitikko tai yhteiskunnan pelkkinä lakipykälinä hahmottava oikeustieteilijä.

Porotalouden laidunkriisi ja heikko kannattavuus kuuluvat ammattimaisen porotalouden yhteisiin ongelmiin, joita minun mielestäni pitää pyrkiä ratkomaan kokonaisvaltaisesti, siis asettamatta elinkeinon harjoittajia syntyperän tai kielen perusteella eriarvoiseen asemaan. Lainasin Sompio -lehdessä julkaistuun kirjoitukseeni pätkän saamelaiskäräjien hallituksen lausuntoa, jossa vaaditaan saamelaisille poroasioissa Suomen valtiosääntöön kirjatun tasa-arvoperiaatteen vastaista erityisasemaa.

Jonkinlaista erotuomaria poroasioissa on joka tapauksessa  tarvittu ja tarvitaan jatkossakin. Taitaa vain olla niin, että maailmasta ei löydy tahoa, jota saamelaiset pitäisivät puolueettomana. Kuten tiedät, tri Martin Scheininin tulkintoja saamelaisten perustuslaillisista oikeuksista on metsäkäräjien yhteydessä testattu kymmenen vuoden ajan Suomen oikeuslaitoksen kaikilla tasoilla. Saamelaisten mielestä käräjäprosessin lopputulos on varmaankin osoitus suomalaisen oikeuslaitoksen puolueellisuudesta. Minun mielestäni ratkaisu oli sekä puolueeton että oikeuslaitoksen uskottavuuden kannalta ainoa mahdollinen – olen perehtynyt perusteellisesti käsiteltyyn ongelmakenttään ja oikeuden pöytäkirjoihin. Tappio Genevessä – jonne ilmeisesti koko ajan varsinaisesti tähdättiin – lienee kirvellyt saamelaisosapuolta paljon enemmän. Mihin seuraavaksi valitettaisiin?

Saamelaisosapuolen ainoa johtopäätös kiville menneistä käräjistä näyttää olevan vaatimus, että vastaavanlaisen käräjöinnin kustannukset on jatkossa maksettava verovaroista – siis käräjien lopputuloksesta riippumatta. Touhua seuratessa on tullut mieleen, että kun eläintieteilijä testaa uusia teorioitaan mittaussarjoilla tai eläinkokeilla, oikeustieteilijän koelaboratoriona on oikeuslaitos. Ei käy kateeksi niitä poromiehiä, jotka ovat antautuneet saamelaisporomiesten nimissä pyöritetyn käräjärumban ”koe-eläimiksi”!

Minäkin olen odottanut saamelaispoliitikoilta sen suuntaisia kannanottoja ja sitoumuksia, että voisin suhtautua luottavaisemmin luonnonsuojelualueiden tulevaisuuteen mahdollisessa saamelaisomistuksessa.

Pidän todellakin alkuperäistä luontoa ja sen suojelemista niin arvokkaana asiana, että siihen verrattuna saamelaisten ja muidenkin väestöryhmien ikuinen pyrkimys omien etujen ja oikeuksien lisäämiseen on Suomen tapaisessa korkean elintason maassa toisarvoista näpertelyä. Saamelaispoliitikkojen tavoitteena on yhdistää saamelaisten vanhat oikeudet nykyiseen tekniikkaan, elintasoon ja rahantarpeeseen. Minun mielestäni yhtälö on kaikella tavalla mahdoton. Jos haluat pitää ajatteluani kolonialistisena, niin siitä vain. Valtaväestön piirissä sitä pidetään elitistisenä. Tässä yhteydessä haluan huomauttaa, että en ole herraskakara ja että minua persaukisempaa luuseria saa hakea.

Tein 80-luvulla hartiavoimin töitä Erämaaliikkeessä, jonka tavoitteena oli saada pysyvä hakkuukielto perustettavien erämaa-alueiden metsäisiin osiin. Tältä osin toive ei toteutunut, mutta 90-luvulla ulkomaiset metsäteollisuuden asiakkaat pakottivat Metsähallituksen ja koko metsäsektorin opettelemaan uutta ajattelua ja uusia toimintatapoja. Opittavaa on vielä paljon, mutta tämänhetkisen arvioni mukaan valtiovalta/Metsähallitus hallitsee Ylä-Lapin luonnonvaroja ja luonnonsuojelualueita vastuullisemmin kuin saamelaiset tekisivät. Muuhun johtopäätökseen on vaikea päätyä, jos kulkee molemmat silmät auki saamelaisalueen metsissä ja tuntureilla. Lisäperusteluja tälle käsitykselleni löytyy nettisivujeni teksteistä ja kuvista.

Sodankylässä 31.11.2000
parhain terveisin
VV

Lyhennetty ja tehty vähäisiä muutoksia 12/2001