Alkujaan tarkoituksemme oli mennä Lofooteille ja Andöyalle, mutta suunnitelmat muuttuvat. Ensimmäisen päivän ajourakka oli joka tapauksessa sama.
Saltstraumen on maailman voimakkaimmaksi sanottu vuorovesivirta: valtava vesimäärä virtaa edes takaisin 150 metrin levyisen salmen läpi. Salmen yli menee huimaavan korkea silta, jonka alla rantakalliolla päivysti joukko kalamiehiä. Paikalta on saatu peräti 22 kiloinen sei, mutta tällä kertaa saaliskalojen paino ylsi vaivoin kiloon.
Bodössä hakeuduimme satamaan. Veneitä tuli ja meni, välillä isompiakin aluksia. Lentokenttä on aivan kaupungin laidalla, ja ilmaan ampaisevat Hornetit pitivät hirvittävää meteliä. Kaupungin läpi ajaessamme näimme retken ainoan poliisiauton.
Saltstraumenilta suuntasimme etelään. Sivutie oli vasta rakennettu ja hyväpintainen. Valtatielle E6:lle päästyämme tien laatu ei mainittavasti parantunut: mutkia riitti, samoin pieniä taajamia nopeusrajoituksineen, monissa rautatien alituksissa oli vain yksi ajokaista. Emme ihmettele, että Pohjois-Norjasta mennään Osloon lentäen – tai ajetaan Suomen ja Ruotsin kautta. Kuski sai tarpeekseen vähän Trondheimin eteläpuolella.
Dovren ylänköalueella maa oli harmaana jäkälästä, joka muistuttaa maassa kasvavaa luppoa. Kansallispuistoon istutettiin 50-luvulla kymmenkunta myskihärkää, joista on kasvanut toistasataapäinen tokka. Dombåsin jälkeen maisemat alkoivat säväyttää: ensin komea jokilaakso viljelyksineen ja lähempänä Åndalsnesia Trollveggenin kilometrinen pystypahta.
Trollstigen oli huima kokemus eikä lainkaan paha ajettava, sillä shikaanit ovat miellyttävän väljiä. Vain kerran tuli ahdasta, kun asuntovaunu änkesi vastaan kapeassa paikassa. Ylängöllä hengähdettiin ja lähdettiin laskeutumaan ohjeiden mukaan samalla vaihteella kuin noustiinkin.
Geirangervuonolla käy vuosittain lähes puoli miljoonaa matkailijaa. Tungosta oli nytkin. Pysähdyimme levitykselle ennen laskeutumista vuonon pohjukkaan. Hurtigruten-alus Nordkapp nosti ankkurin ja huudatti pilliään juuri kun pääsimme kaiteen ääreen. Pikkuvene alapuolellamme muistutti veden varaan joutunutta kärpästä.
Geirangerin jälkeen pääsimme kunnon ylängölle: tie nousi tuhanteen metriin ja järvi oli osittain jäässä. Maksullista sivutietä olisi päässyt Dalsnibba-nimiselle paikalle yli 1400 metrin korkeuteen. Jätimme tarjouksen väliin, mutta kävimme tarkistamassa, mitä karttaan merkityssä kesähiihtokeskuksessa tapahtui. Se oli pettymykseksemme suljettu jo juhannuksena.
Ohitimme vuonoja ja järviä, joista Hornindals-vatn on Euroopan syvin sisäjärvi. Vettä oli reitillä muutenkin: kaksi vuonoa ylitettiin lautalla ja Runden saarelle ajettiin pitkin korkeaa, yksikaistaista siltaa. Goksöyrin leirintäalueella saimme käyttöömme ”sviitin” ja selostuksen parhaista lintupaikoista. Retket jätimme suosiolla seuraavaan päivään.
Veneretki lintupahdoille oli vaikuttava elämys. Peter kertoi linnuista ja saaren historiasta. Puolen miljoonan linnun joukossa kipparilla on selvä suosikki. ”Black guillemots” hän viittilöi nähdessään riskilöitä. Jyrkänteelle päästyämme Peter peruutti veneen luonnon katedraaliin: pahta kaartui päällämme juhlallisena holvina, lisänä ääni- ja hajuefektit. Erityisen runsaslukuisina Rundella pesiviä lintuja ovat lunni ja pikkukajava; suulia pesii 2500 paria, etelänkiisloja ja myrskylintuja toista tuhatta ja isokihujakin kolmisenkymmentä paria. Merikotka ei pesi saarella, mutta neljä yksilöä näyttäytyi samanaikaisesti.
Veneilyn jälkeen tutustuin saareen jalkaisin. Polku kiertää jyrkänteen reunoja, ja erityisen hyvät tarkkailupaikat on merkitty. Tarvetta ylimääräisiin urheilusuorituksiin ei ole. Joillakin jyrkänteillä on aitoja, mutta niiden tarkoituksena on estää lampaita joutumasta vaaraan. Suulat näkee loistavasti myös yläviistosta, lähimmät myrskylintujen pesät ovat lähes käden ulottuvilla. Pesimälintujen listalta puuttuva muuttohaukka tuli iloisena yllätyksenä, ruokaa kerjännyt poikanen ja loitompana istunut emo. Kaiken kaikkiaan Runde oli minulle retken ehdoton kohokohta, melkeinpä paratiisi.
Palasimme kotiin Åren kautta. Ruotsin suorille ja leveille teille päästyämme tuntui kuin automaattiohjaus olisi kytketty päälle.
7/2003