Eilen Ounaskoskelle lähtiessäni olin aivan varma, että pääsen näkemään saukon, parhaassa tapauksessa useampia. Mitä hulluja! Päivystimme kolme tuntia näkemättä vilaustakaan.

Toiveikkuus perustui lauantain  kokemuksiin. Marko soitti yhdeksän jälkeen ja kertoi kahden saukon ruokailevan sulan reunalla leirintäalueen kohdalla. Lähdin rivakasti liikkeelle, mutta myöhästyin silti. Raunolle kävi yhtä köpelösti.

Päättelimme jalankulkijoiden käyttäytymisestä Jätkänkynttilä-sillalla, että joella oli jotain erityistä nähtävää. Marko lähti ottamaan asiasta selvää eikä aikaakaan kun puhelin pirahti: saukko on täällä.

Ei muuta kuin perään. Tähystyspaikkaa vaihtaessamme saukko juoksi jäällä ylävirran suuntaan, hyppäsi veteen ja hävisi näkyvistä.

Jäimme passiin sillan alle Ounasvaaran puolelle. Muutama minuutti ehti kulua, kun viiksiveikiö yllätti “väärästä” suunnasta, porhalsi suoraan kohti. Jarrutus ja takaisin kohti kaupungin puoleista rantaa.

Piti kuitenkin tarkistaa, mikä ihmeen musta patsas törrötti ison rantakiven päällä.

Tovin vastarannalla touhuttuaan saukko lähti taas ylittämään jokea, juoksi editsemme tutkimaan rantatörmää sillan yläpuolella.

Menimme asemiin siinä toivossa, että kuivalta maalta ei löydy mitään kiinnostavaa. Eikä löytynyt, saukko palasi pian omia jälkiään takaisin. Tällä kertaa välimatka “patsaaseen” oli lyhimmillään vain kolme metriä. Hämmästys, jarrutus, paluuperä ja takaisin sulaan.

Kiitos saukko, järjestitpä elämyksen!
12/2012