Mikäli mahdollista, äänestän vasta varsinaisena äänestyspäivänä. Toisin kuin äänestämiseen postissa tai marketissa, näin suoritettuna toimitukseen sisältyy pieni annos arvokkuutta ja nostalgiaa. Lisäksi kuuluu asiaan, että äänestyspäivänä liputetaan.

Äänestyspaikalle on matkaa toista kilometriä, ja kävellessä on mukava virittäytyä miettimällä kaikenlaista asiaan liittyvää. Vaikkapa että mitä suomalaisuus minulle merkitsee? Mitä se merkitsi vanhemmilleni tai merkitsee omille lapsilleni?

Puoluetta ei enää tarvinnut miettiä, mutta kysymys ehdokkaasta oli vielä avoin. Minulla äänestyspäätös syntyy tässä järjestyksessä. Henkilöllä on merkitystä lähinnä vain siinä tapauksessa, että lähiomainen on ehdokkaana. Usein on ollut, nyt ei.

Valintaa helpottaakseni päätin asettaa vastakkain nais- ja miesehdokkaan ja ratkaista asian arpomalla. Itse arvontamenettelyksi keksin urheilullisen ratkaisun.

Joitakin kymmeniä metrejä edessäni jalkakäytävän asvaltissa oli poikittainen halkeama. Se sai olla “lankku”, minä olin Evilä, vasen jalkani edusti naisia, oikea miehiä. Lähemmäs lankkua hyväksyttävästi osuva jalka voittaa.

Lankkua lähestyessäni katselin puiden latvoja, jotta en vahingossakaan taktikoi eli muuta askeleen pituutta. Sama se on Evilälläkin: jos lankulle tullessa sipsuttelee ja passailee, hyppy jää armotta lyhyeksi. Pakko ottaa riski: juosta ja ponnistaa täysillä. Joskus tuloksena on kolme hylättyä yritystä. Minulla sitä vaaraa ei onneksi ollut.

Jätän kertomatta, kummallako jalalla ponnistin. Sillähän ei lopulta ole mitään väliä. Sillä on, että sukupuolten välinen tasa-arvo toteutui.
10/2008