Tauon jälkeen Muotkatuntureille

Elokuussa tehtyä teatteriretkeä varten naftaliinista kaivetulle rinkalle tuli käyttöä jo kuukautta myöhemmin. Tällä kertaa kyseessä oli oikea vaellus.

Retken tavoitteena ei ollut kilometrien nieleminen, vaan laatuajasta nautiskeleminen. Minulle se tarkoittaa esimerkiksi maisemien ihailemista ja tuumailua tervastulilla. Koska matkustin Ylä-Lappiin bussilla, ensimmäisen leiripaikan piti sijaita kohtuullisen kävelymatkan päässä pysäkiltä.

Näillä kriteereillä retkikohteeksi valikoitui Muotkatunturin erämaa ja lähtöpaikaksi Kiellatupa. Asiaan vaikutti sekin, että edellinen retkeni suuntautui samalle seudulle. Oli kiinnostavaa testata oma päivän kunto ja nähdä, mitä erämaassa on tapahtunut neljäntoista vuoden aikana. *)

Bussista jäätyäni kävelin rivakasti Alemmalle Honkavuomalle, kahlasin yli ja jatkoin kohti lampia, joiden rannoilta tiesin löytyvän mukavia leiripaikkoja. Sää oli puolipilvinen ja pitkälle iltaan epätavallisen lämmin.

Pystytin louteen tutun suorantaisen järven ja osittain kuivaneen järven väliseen maastoon. Vanhoja leiripaikkoja näkyi harvakseltaan, kivillä ympäröityjä tulisijoja ja syystä tai toisesta polttamatta jääneitä juurakoita.

Polttiaiset kiusasivat illalla, mutta eivät onneksi yöllä. Ilmiö ihmetytti: eivätkö pikkuilkiöt tarkene lentää? Kun heräsin yöllä kylmään ja otin käyttöön toisen makuupussin, otsalampun valokeilassa näkyi polttiaisia, vieläpä huomattavan runsaasti. Eli lentävät kyllä, mutta eivät jostain syystä pure.

Olin hankkinut ennen retkeä uuden puhelimen, jonka sanottiin kestävän kosteutta. Lisäksi toivoin entistä parempaa kuuluvuutta siltä osin kuin se riippuu laitteesta itsestään. Pientä parannusta olikin tapahtunut: vaikka leiripaikalla ei näkynytkään kunnon tolppia, viestit lähtivät silti, usein tosin vasta toisella yrityksellä. Edellisellä retkelläni jouduin täälläkin nousemaan tunturin rinteeseen raportoimaan retken edistymisestä.

Keitin aamukahvit vasta kahdeksan jälkeen. Sitä ennen kiertelin lähiympäristössä ja panin merkille mukavan leiripaikan viereisen järven etelärannalla. Halusin louteen sellaiseen asentoon, että pohjoisen puolen taivaalle mahdollisesti ilmestyvät revontulet näkyisivät sisälle. Myös kenttää tuntui löytyvän vähän paremmin.

Aamupäivällä kävin Ylemmällä Honkavuomalla arvioimassa joen kahlattavuutta.  Jokirantaan tullessani tein retken mainittavimman lintuhavainnon: lounaasta lähestyi melko matalalla nuori maakotka ja lensi suoraan ylitseni.

Kotkassa itsessään ei ole mitään ihmeellistä, mutta saattojoukossa oli. Siihen kuului kolmisenkymmentä korppia! Rohkeimmat hyökkäilivät kimppuun, mutta pääjoukko tyytyi nauttimaan siitä kun petoa kurmootettiin. Syksyn huipputapahtuma oli houkutellut korppeja laajalta alueelta.

Puolilta päivin meteorologi ennusti loppuviikoksi Ylä-Lappiin viileämpää ja epävakaisempaa. Tämä päivä on virheetön poutapäivä koko maassa; jospa illalla näkyisi revontulia.

Ennen leirin siirtämistä makoilen louteessa ja kuuntelen taukoamatonta ampiaisten siipien soittoa. Ampiaiskesä on ollut hyvä, mutta silti tilanne on erikoinen näin pohjoisessa syyskuun loppupuoliskolla! Onneksi eivät ole yrittäneet sisälle louteeseen.

Puhelimen radio kuuluu hienosti toisin kuin pitkään palvellut taskuradio. Jasper Pääkkönen oli äänessä ja kertoi innostuneesti Suomeen tuottamastaan Damnation –elokuvasta. Kyllä on mies vihkiytynyt asialleen.

Rinkan alaosaston vetoketju hajosi lopullisen tuntuisesti, se puoli johon tein ennen lähtöä stopparin ohuesta rautalangasta. Purin virityksen ja käytin langan aukon sulkemiseen. Tyylipisteitä ei heru, mutta eivätpä ainakaan pääse tavarat putoilemaan.

Ilta on kaunis: pilviä juuri sopivasti ja ihan tyyntä. Polttiaisia on todella paljon, selvästi enemmän kuin Pallaksilla yhtenäkään iltana. Silloin oli elokuu, ja polttiaisia kuuluikin olla.

Revontulia ei taaskaan näkynyt. Nukuin kahdeksaan ja tarkenin kohtalaisesti, vaikka yöllä oli käynyt pakkasen puolella. Oli aivan tyyntä, ja katselin kun koivunlehdet putoilivat ihan omia aikojaan. Ehkä puolet lehdistä on vielä puissa.

Äsken kävi pieni poroparttio louteen takana. Olivat säikähtävinään kun huomasivat minut. Jatkan matkaa puolilta päivin.

Toinen pakkasyö, jäälinssi kattilassa oli kolmen millin paksuinen. Tästä leiristä ei saanut yhteyttä ulkomaailmaan eikä auttanut, vaikka kiipesin kokeilemaan lähikukkulan päälle. Huononlaisesta polttopuutilanteesta johtuen en tehnyt illalla tulia vaan vetäydyin yöpuulle jo kahdeksalta. Tulin juroneeksi makuupussissa täyden kellonympäryksen.

Tarkistin jossain vaiheessa yötä revontulitilanteen, mutta niitä ei taaskaan näkynyt. Taivas oli juuri sillä hetkellä aivan pilvetön. ja pienenevän kuun sirppi näkyi suoraan louteen edessä. Aamulla aurinko paistoi suoraan louteen perälle. Taivaankappaleet ottivat roolia.

Korppi huomasi leirin aamulennollaan ja kuulutti havainnostaan lajitovereille. Olisipa saanut monisanaisesta raportista käännöksen ihmisten kielelle! Näin eilen kymmenkunta riekkoa. Se on paljon ainakin siihen verrattuna, että elokuussa Pallaksilla en nähnyt ensimmäistäkään.

Ylempi Honkavuoma on edelleen hirvien suosimaa talvehtimisaluetta. Katkottuja männyntaimia on runsaasti ja papanoita tietysti myös. Leiripaikkoja tulisijoineen näkyy pitkin jokivartta. Monet ovat lähellä aihkeja, joiden keloutuneista alaoksista on saatu poltettavaa pitkäksi aikaa.

Juurakoita on niukasti ja vain kauempana joesta; ilmeisesti retkeilijät ovat polttaneet ne vuosien varrella. Vaikuttaa siltä, että Muotkatunturin erämaa-alueen retkeily painottuu vahvasti kesäaikaan.

Minun kartallani seuraava etappi eli Kiellaroaivin kämppä on merkitty rajavartioston tuvaksi, mutta nykyisin se on Muotkatunturin paliskunnan hallinnassa. On kiinnostavaa nähdä pitkästä aikaa missä kunnossa tuttu tupa on, kuinka siisti ja miten huollettu. Jokohan näkyisi muita ihmisiä?

Tunturissa luulisi olevan kenttää, ja voin tekstata kotiin. Tuskinpa Arja huolestuu yhden illan hiljaisuudesta, mutta silti. Ennen matkapuhelimia oli aivan normaalia, että miehestä ei kuulunut viikkoon pihaustakaan. Erämaisuuden vaikutelma kieltämättä lisääntyy, kun puhelin ei toimi!

Ylängöllä ei ollutkaan kenttää, vaikka kokeilin monesta paikasta. Kävelin hyvässä säässä kohti länttä välittämättä selvittää tarkkaa sijaintiani. Avotunturissa oli helppo kulkea ja vauhti pysyi hyvänä. Pallaksilla olin huomannut, että poluttomassa metsämaastossa kilometrit ovat venyneet aika tavalla.

Kämppälammella näin pitkästä aikaa ihmisen! Hän kertoi tulleensa hetkeä aikaisemmin samasta suunnasta kuin minäkin. Ylängöllä oli näkynyt kolmaskin vaeltaja, joka oli yöpynyt  tuvalla ja merkinnyt aikovansa Peltojärven kautta Muotkan Ruoktuun.

Kaveri oli lähtenyt Muotkan Ruoktulta, yöpynyt teltassa Hanhipään juurella ja kertoi jatkavansa Stuorra Äytsin tuvalle ja sieltä seuraavana päivänä tien varteen.

Tuvan pöydällä oli kartta, johon oli merkitty kahluupaikkoja Kielajoen yli ja puhelimen kuuluvuusalue vastapäisellä pikkutunturilla. Nousin sinne illan kähmässä ja puhelin noteerasi täydet tolpat. Oli syytäkin, sillä Ailigaksen masto näkyi kiikarilla horisontissa.

Lähetin tekstareita ja soitin kaksi puhelua. Vihreät olivat lähteneet hallituksesta ja Jyväskylän tytöt voittaneet Oulun B-tyttöjen kolmannessa pronssiottelussa. Laji on siis pesäpallo.

Kaveri jatkoi matkaa heti aamulla, mutta minä olin päättänyt jäädä tupaan vielä toiseksikin yöksi.  Onpa mukava kirjoitella tässä pöydän ääressä! Kämpän ikkunan pielessä on pakkasmittari, joka näytti aamulla kahta pakkasastetta. Lukemat lienevät olleet samat jo kolmena aamuna peräkkäin. Yöt ovat olleet kylmiä, mutta päivät lämpimiä. Sellainen oli tulossa tästäkin päivästä.

Kämppä on ilahduttavan siisti, samoin  ympäristö. Liiteri puuttuu edelleen, ja retkeilijät ovat keränneet polttopuita eteiseen ja kasaan pihalle. Hansi oli kertonut Muotkan Ruoktulla, että poromiehet tuovat lumien aikaan kämpälle järeämpääkin poltettavaa.

Lampien ympärillä on viehättäviä avohietikoita ja runsaasti huolellisesti rakenneltuja tulisijoja. Monet yöpyvät hyvällä säällä mieluummin teltassa, mutta sateella kämppä tietenkin houkuttelee. Tilaa täällä on väljästi viidelle ja oikein tiukkaan pakaten kymmenelle.

Edellisellä käynnilläni hymyilyttänyt huumoriasennus oli purettu ulko-oven pielestä. Lampun kanta oli vielä kiinni seinässä, mutta johto ja katkaisin löytyivät kämpän alta.

Kiertelin aikani kuluksi lampien rantoja ja kävin Kielajoen törmällä. Tervasjuurakoita löytää helposti, kun hakee niitä kauempaa metsästä. Söin illalla jääneet lihat ja makaroonit, rinkkaan jäi kaksi riisiannosta, retkimuona ja runsaasti lämpimiä kuppeja.

Pitäisiköhän retkimuona syödä pois vai vieläkö kaipaa kyytiä? Pallaksen reissun se jo teki. Laurin antamat eväät kiertelivät elokuussa Kaldoaivin erämaassa.

Sahasin ja pilkoin puita, söin ja keitin päälle kahvit. Ne olivat vasta retken kolmannet tai neljännet. Huomasin jo Pallaksilla, että tee on yllättävän hyvää eikä veden keittäminen sotke pannua!

Seuraavaksi nautin tievan rinteessä pitkän tovin erämaan rauhasta ja ihastuttavasta iltapäivän auringosta. Paistatellessani kirjoitin Lapin Kirjallisuusseuran lehteen tulevan Paulaharju-tekstin ensimmäisen version.

Kello tulee puoli viisi ja alkaa vaikuttaa siltä, että tuvalle ei tule lisää asukkaita. Vielä tosin ehtii, mutta todennäköisyys alkaa olla aika pieni.

Kämpällä on näyttäytynyt moneen kertaan kuukkelipari. Sen talvireviirin ytimenä on männikköinen, tiheäpuustoinen vaara lampien ja Kielajoen välissä. Kämppä kuuluu reviiriin ja täältä talven aikana saatu ruoka tulee ikään kuin bonuksena; talvehtiminen perustuu joka tapauksessa syksyllä kerättyihin varastoihin.

Näiden nykyisten kuukkeleiden esi-isä ja äiti näyttäytyivät tuvalla taannoisella huhtikuun retkelläni. Varmaa tämä ei tietenkään ole, mutta erittäin luultavaa. Ilokseni olen nähnyt myös useita lapintiaisia. Laji on käynyt etelämpänä Lapissa valitettavan harvinaisiksi.

Kuukkeleita on itse asiassa kolme: ovatkohan emot hyväksyneet talvireviirilleen yhden menneen kesän poikasistaan? Ehkäpä siitä koulutetaan piikaa seuraavaksi pesintäkaudeksi.

Heräsin puoli seitsemältä nukuttuani retken parhaat unet. Kämppä tuntui melko kylmältä, mutta nukkumistarkoitukseen lämpötila oli juuri sopiva.

En pidä kiirettä, mutta joskus kymmenen maissa olisi hyvä päästä liikkeelle. Aion nousta jokilaaksoa tunturiylängölle ja suunnata helpointa reittiä tuttuihin maisemiin. Tarkoitus on, että viimeisen aamun kävelymatka jää mahdollisimman lyhyeksi.

Puhelin kilahti rinteessä yllättävän alhaalla. Jounin odottamassa ollut tekstari saatiin toimitetuksi vastaanottajalle vasta nyt. Kun kenttää kerran oli, pidin ylimääräisen tauon ja vastasin Jounille.

Vedenjakajalla puhelin virkosi taas vähäksi aikaa. Virta näytti olevan vähissä, mutta se ei minua huolettanut koska varavirtalähteessä sitä oli lisää. Niin luulin.

Huolestuttavampaa oli pohkeiden kramppaaminen: ensin nappasi ilkeästi oikeassa jalassa ja parisataa metriä käveltyäni myös vasemmassa. Vauhti hiljeni merkittävästi, onneksi olin jo näinkin pitkällä. Retkilläni on sattunut vastaavaa vain kerran aiemmin, syyskuussa 2005 Pöyrisjärvelle kävellessä.

Lähdin laskeutumaan jyrkkää rinnettä kohti koillista. Kello oli jo yli yksi, ja ajattelin kävellessäni naisten viidettä finaaliottelua. Mestaruus oli ollut katkolla Kirittärille neljännessä pelissä, mutta sen ottelun Lapua voitti ja lähtee kotikentällään ennakkosuosikkina tavoittelemaan kannua.

Osuin matkalla haapametsikköön, joka erottui ympäristöstään keltaisena saarekkeena. Toinen mainittava havainto oli ennen Ylempää Honkavuomaa löytynyt tyylipuhdas lapiomallinen hirven jättösarvi. Piikkejä oli kahdeksan.

Päätin jo matkalla jäädä yöksi tuttuun leiripaikkaan, josta oli matkaa tielle viitisen kilometriä; bussiin ehtii kun pääsee aamulla liikkeelle viimeistään kahdeksalta. Eskelinen lähtee Karigasniemeltä kymmentä vaille yksitoista.

Vähän ennen leiripaikkaa puhelin kilahti taas. Viestiä kuitatessani laite mykistyi totaalisesti ilmoitettuaan ensin virran olevan loppumaisillaan. Käynnistin latauksen, mutta mitään ei tapahtunut: virtapatukka oli tyhjä. Luin kotona käyttöohjeesta, että varaustilanteen olisi voinut tarkistaa painamalla pikkuruista nappia…

Illasta tuli kaunis ja kylmä. Polttiaisia ei enää näkynyt, ei myöskään revontulia, joita odottelin kymmeneen. Lämpötila laski jo illalla pakkasen puolelle. Istuin tulilla ja kamera oli rannassa valmiina jalustalla. Saatoin poistua huoletta leiristä joksikin aikaa, koska tervastuli palaa kipinöimättä. Koko maailmassa ei taida olla parempaa polttopuuta!

Nukuin ihme kyllä yhtä hyvin kuin muinakin öinä. Oli vielä hämärää, kun laukaisin kameran saadakseni selville kellonajan: puoli kuusi. Jalkeille päästyäni huomasin ilokseni, että pohkeet olivat yön aikana jonkin verran parantuneet.

Pääsin liikkeelle kahdeksalta ja suunnistin tarkasti kompassin mukaan, ei huvittanut kävellä yhtään ylimääräistä metriä. Saavuin Kiellatuvalle vähän kymmenen jälkeen ja odottelin bussia tunnin verran. Yrittäjä oli panemassa pillejä pussiin, ja haaveet vasta paistetusta munkista sai unohtaa.

*)
Oli rohkaisevaa havaita, että kävelyn ja muun jaksamisen kanssa ei ollut ongelmia. Tämä tietenkin edellyttää, että päivämatkat pysyvät kohtuullisina. Asiaan vaikuttaa myös se, että rinkka oli ratkaisevasti kevyempi kuin taannoisilla kuvausretkillä.

Muutos selittyy kuvausvarusteiden kevenemisellä: museoin kymmenen vuotta sitten laakakoon kameran, objektiivit ja kasetit. Kinovarustus on vaihtunut hieman kevyempään digitaaliseen eikä hiilikuitujalusta tunnu painavan mitään entiseen verrattuna.

Olin erittäin iloinen siitä, että Muotkatuntureilla oli yhtä rauhallista kuin edellisellä retkelläni. Keskeisenä syynä tähän on autiotupien vähyys. Toivon erämaa-alueiden varustelutason pysyvän jatkossakin maltillisena.
10/2014