Aihearkisto: Saamelais- ja poropolitiikka

Kannattaisiko profiloitua?

Kevättalven petolaskennoista on tihkunut huolestuttavia tietoja: kohtuulliselle tasolle saatu susikanta on kääntynyt laskuun. Esimerkiksi Kainuussa susien määrä näyttäisi suorastaan romahtaneen vuoden aikana.

Syynä kehitykseen lienee salametsästys. “Salakaatoja tehdään Kainuussa ja Koillismaalla jatkuvasti”, sanoo poliisipäällikkö Antti Karjalainen Kalevassa ja jatkaa: “Kun viha petoja kohtaan ruokkii salakaatojen hiljaista hyväksyntää, ovat ilmiannot Kainuussa hyvin harvinaisia.”

Poronhoitoalueella tapahtuva suurpetojen salametsästys on yleensä kelkka-avusteista. Siksi epäilyt kohdistuvat ammattikuntaan, jonka kelkkailua eivät rajoita edes luonnonsuojelualueiden rajat. Toisaalta käräjille päätyneet tapaukset osoittavat, että epäilyt eivät ole aiheettomia.

Jorma Seppänen ehdottaa Kalevan kainalojutussa, että poromiesten kelkkoihin määrättäisiin pakolliseksi varusteeksi liikkumistiedot tallentava satelliittipaikannin. Näin Seppänen:

“Kun suurpedon salakaato tulee ilmi, epäillään usein myös poromiehiä. Heidän oikeusturvansakin kannalta olisi hyvä, että paikantimen tiedoista voitaisiin todeta, missä kelkalla on milloinkin liikuttu.”

Sivusta arvioituna erinomaisessa ideassa ei ole muuta epäilyttävää kuin hinta, vai onko sekään? Esimerkiksi satelliittipaikantimen toimivuus olisi ratkaisevasti parempi kuin takavuosina kelkkailun seurantaan ehdotetun telamattotunnisteen.

Ellen väärin muista, poromiespiireissä vastustettiin telamattotunnisteiden käyttöönottoa. Tuskinpa uutta ehdotusta tervehditään yhtään innostuneemmin, vaikka lakien mukaan toimivilla poromiehillä ei luulisi olevan mitään syytä salata ajeluitaan.

Voisiko olla mahdollista, että uudistus toteutettaisiin paliskuntakohtaisesti ja ilman pakkoa?

Kilpailuetu olisi ilmeinen, jos kuluttajille voitaisiin tarjota poronlihaa “todistettavasti lynksausvapaasta paliskunnasta”. Vielä parempi, jos tuote olisi lisäksi luomua!

Sitten heräsin. Mikään ei muutu, koska porotalous pitää tiukasti kiinni omista totuuksistaan: laidunongelmat ovat muiden syytä, lynksaajat eivät ole poromiehiä, ja poronliha on automaattisesti luomua – rehusta ja tuotantotavoista riippumatta.
3/2008

Syrjinnän monet muodot

HS julkaisi 25.7.2008 Juhani Kortteisen mielipidekirjoituksen näyttävästi pääkirjoitussivullaan. Otsikkona oli: Moninaisuus on voimavara niin yrityksille kuin yhteiskunnallekin.

Ensimmäinen Kortteisen mieleen tuleva esimerkki yhteiskuntaa voimavaraistavasta moninaisuudesta ovat hieman yllättäen Suomeen rantautuneet romanikerjäläiset.

Emme halua kerjäläisiä kaduillemme, mutta emme myöskään halua jättää apua tarvitsevia heitteille. Ilmiön taustalla on romanien syrjintä ja kurjat elinolot heidän lähtömaissaan.

Kortteinen syyttää aitoon kukkahattutyyliin romanien asemasta yhteiskuntaa, näkee syrjinnän todennäköisesti tärkeimmäksi syyksi siihen, miten romanit elävät ja esiintyvät. Kortteisen ajatteluun kuuluu olettamus, että asianomaiset ihmiset itse eivät voi mitenkään olla edes osasyy ongelmiinsa.

Seuraavaksi Kortteinen laajentaa näkökulmaa:

Ongelmat eivät rajoitu vain romaneihin, vaan ulottuvat tosiasiassa kaikkien etnisten vähemmistöjen ihmisoikeuksiin.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Juhani Kortteinen on syrjinnäntunnistusalan kotimaisia kärkinimiä, on ollut jo pitkään. Kortteinen oli huolissaan etnisen vähemmistön syrjinnästä ja puutteellisista ihmisoikeuksista jo yli 12 vuotta sitten, jolloin törmäsin hänen tekstiinsä ensimmäisen kerran.

Silloin HS:n vieraskynäilijänä esiintyneen Kortteisen erityisenä huolenaiheena oli “saamelaisten perinteisen elämäntavan” häviäminen metsänhakkuidta ja kaivostoiminnasta johtuen.

Olin vastikään asunut kolme vuotta Vuotson saamelaiskylässä, tarkkaillut aitiopaikalta saamelaisten elämäntapaa ja muutenkin perehtynyt perusteellisesti Kortteisen käsittelemään asiaan. Siksi Kortteisen sinisilmäinen tietämättömyys ja ylimielinen oppimestarin asenne tympäisivät aika tavalla. Kirjoitin vastineen, jonka HS yllättäen julkaisi.

Kahdentoista vuoden aikana Suomeen on syntynyt koko joukko uusia vähemmistöjä, joten saamelaiset ovat pakostikin jääneet vähemmälle huomiolle. Toisaalta, kuten Kortteinenkin toteaa, vähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän törkeysaste voi vaihdella:

Vaikka syrjinnän ilmenemismuodot ja vakavuusaste vaihtelevat, sen ytimessä on ihmisen sulkeminen kaikille yhtäläisesti kuuluvan ihmisyyden ulkopuolelle hänen alkuperänsä perusteella.

Toivon Kortteisen havainneen, että Suomen ja Pohjoismaiden saamelaisten asema ei ehkä sittenkään ole erityisen huono, saati toivoton. Se ainakin helpottanee Kortteisen oloa, että meillä täällä Suomessa oikeasti syrjityillä tai syrjinnän kohteeksi ilmoittautuneilla vähemmistöjen edustajilla on apunaan ja tukenaan taaja parvi demokraattisia lakimiehiä ja muita ammattiymmärtäjiä. Osa heistä toimii keskeisillä paikoilla valtionhallinnossa.

Löysin koneeni uumenista pitkään kadoksissa olleen uutisen, joka sopii käytettäväksi tässä tilanteessa oivallisena esimerkkinä syrjinnän tunnistamisessa ilmenevistä vaikeuksista.

Uutinen koskee valitusta, jonka Saamelaiskäräjien puheenhohtajana pitkään toiminut Pekka Aikio teki itseään koskevasta porotukipäätöksestä. Kyseessä on yksittäistapaus, mutta kehotan silti lukijaa arvioimaan sen pohjalta Suomessa mahdollisesti ilmenevän syrjinnän yleismaailmallista yhteismitallisuutta:

Saamelaiskäräjien puheenjohtajalta evättiin porotuki
STT Rovaniemi

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan saamelaiskäräjien puheenjohtajalta Pekka Aikiolta voitiin evätä tuki liian korkeiden sivutulojen takia.

Käräjäpuheenjohtajan verotettavat ulkopuoliset tulot olivat poronhoitovuodelta 2000-2001 yli kaksinkertaiset sallittuihin nähden.

Aikion mukaan osa porotaloutta koskevista asetuksista loukkaa perustuslain sanelemaa yhdenvertaisuutta sekä saamelaisille taattuja kulttuurisia oikeuksia.
Aikio huomautti, ettei kotieläintaloudelle ole asetettu vastaavia rajoituksia.

KHO sanoo ennakkopäätöksen kaltaisessa vuosikirjaratkaisussaan, että eläinkohtaisen porotuen myöntämiselle voidaan tai sille täytyy asettaa rajoituksia.

Päätöksessä muistutetaan, että sivutulorajan tarkoituksena on kehittää porotalouden omistuksen rakennetta niin, että porojen määrä omistajaa kohden kasvaisi ja alan kannattavuus paranisi. Tuen tulisi ohjautua päätoimisille poronomistajille.

Saamelaisten kulttuurisia oikeuksia ei myöskään rikottu. KHO:n mielestä tukirajat eivät ole estäneet Aikiota nauttimasta omasta kulttuuristaan.

Uutinen julkaistiin Helsingin Sanomissa 23.1.2003.

KHO:n asiassa tekemä ratkaisu lienee keskivertokansalaisen oikeustajun mukainen. Vastaavasti asianomaisen itsensä ja häntä mahdollisesti avustaneen ihmisoikeusjuristin mielestä päätös on varmaankin vastaansanomaton lisätodiste saamelaisvähemmistöön kohdistuvasta syrjinnästä.
7/2008

Brittiläisiä poro-ongelmia

Denise Friend brightonilaisesta eläinsuojeluyhdistyksestä on kauhuissaan: (HS 24.12.2008)

En ymmärrä, millainen ihminen söisi poroa – etenkään jouluna. Kaupoissa on varmasti tarpeeksi lihaa ilmankin. Lisäksi poron liha on muualta tuotua, eikä se siksi ole ympäristöystävällistä.

Denisen mittareilla minä olen Paha Ihminen. Söin eilen porokäristystä enkä häpeä yhtään! Tuote oli pakattu Karigasniemellä, joten kuljetusmatkaa kieltämättä tuli. Mutta ei ehkä sittenkään kohtuuttomasti.

Vegetaristiryhmä Viva!:n kampanjapäällikkö Justin Kerswell heittää keskusteluun mielenkiintoisen näkökulman:

Yli 70 prosenttia lihaksi kasvatettavista poroista on vasoja, jotka ovat laiduntaneet kesällä eivätkä näe koskaan lunta.

Eilen syömäni liha oli mausta päätellen aikuista poroa, joten tämä puoli asiasta lienee ollut Justinia tyydyttävällä tolalla. Itse en siinä syödessäni ajatellut asiaa tältä kannalta.

Tosielämässä poro ei tule autuaaksi lumen näkemisestä, vaan todennäköisemmin ahdistuu siitä. Kun talvilaitumet ovat siinä kunnossa kuin ovat, kaivaminen ei kannata ja poroja joudutaan ruokkimaan talven yli.

Itse asiassa keväällä syntyneet ja syksyllä teurastettavat vasat ovat ainoita  pelkästään luonnonravinnolla kasvaneita poroja. Tämä kai kuuluu yhdessä “vapaan laiduntamisen” kanssa eettisen lihantuotannon keskeisimpiin tunnusmerkkeihin.

Kun aktiivisesti yritetään, “ongelmia” on mahdollista löytää aivan mistä tahansa.

Pääsin näkemään vanhan ajan poroerotuksen Sodankylässä tammikuussa 1975.
12/2008

Liikaa vai liian vähän poroja?

Lapin lääninhallituksen yritys saada uhkasakon avulla Käsivarren paliskunta luopumaan ylimääräisistä poroistaan aiheuttaa odotetusti närästystä saamelaispiireissä. Inarissa koolla olevan saamelaisen poroseminaarin puheenvuoroissa uhkasakko nähtiin malliesimerkkinä siitä, kuinka huonosti saamelaisen poronhoidon erityisasemaa Suomessa ymmärretään.

Saamelaisjohtaja Pekka Aikio haluaa (LK:n mukaan) vetää selvän eron saamelaisen ja suomalaisen poronhoidon välille. Vakuuttavana osoituksena saamelaisen poronhoidon ylivertaisuudesta Aikio piti sitä, että saamelaisen poronhoidon ammatillinen erityissanasto on johdokset mukaan lukien moninkertainen suomalaiseen verrattuna.

Aikion tulkinnan mukaan nykyiset poroluvut kahlitsevat poronhoidon kasvuedellytyksiä. Nuoren polven saamelaisporonhoitajien edustaja puuttui omassa puheenvuorossaan samaan asiaan: hän kertoi pelkäävänsä poronhoitoon tulevia kiintiöitä, jotka estäisivät nuoria kasvattamasta elojaan.

Tasapuolisuuden vuoksi on syytä huomauttaa, että suurimpia sallittuja porolukuja ei ole keksitty saamelaisporonhoitajien kiusaksi. Niiden avulla pyritään mitoittamaan porojen määrä vastaamaan luonnonlaitumien kantokykyä. Poromäärien rajoittaminen on myös tehokkain keino vähentää porotalouden ympäristövaikutuksia – asia jonka Aikio ja hänen näkemyksiään myötäilevät luontojärjestöt systemaattisesti “unohtavat”.

Sallittaneen aiheeseen liittyvä lainaus saitin puolelta:

Porotalous on ainoa elinkeino, jonka ei käytännössä tarvitse välittää suojelualueiden rajoista. Petoeläinten vainoaminen ja laidunnuksen ympäristövaikutukset ovat pääasiallinen syy siihen, että kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksessa Lapin kansallispuistoja ei pidetä varsinaisina luonnonsuojelualueina.

3/2007

Greenpeace ja uhanalaiset

Kirjoitin 15.3. inarilaisesta poromiehestä, jonka sai tuomion Muotkatunturin paliskunnassa toukokuussa 2005 tapahtuneesta ahman lynksauksesta.

Toimittaja Tuomas Manninen tarjoaa tämän päivän Ilta-Sanomissa tapaukseen uuden näkökulman: uhanlaista ahmaa kelkallaan aivan erityisellä huolella jyrännyt poromies oli vain kahta kuukautta aiemmin edustanut “sorrettuja” saamelaisporomiehiä Greenpeacen Ylä-Lappi -mielikuvakampanjassa .

Torstaina esitettyyn A-talk -metsäkeskusteluun saamelaisväriä tuonut Jan Saijets asuu etelässä, mutta omistaa poroja sattumoisin samaisessa, vahvasti Greenpeacen taakse ryhmittyneessä Muotkatunturin paliskunnassa.

Mannisen haastattelema Saijets paheksuu lynksausta mutta ymmärtämystäkin löytyy:

Meidän paliskunnassa on eniten ahmoja Suomessa, joten sikäli oli odotettavissa, että jos jotain ääritapauksia sattuu, niin sitten juuri siellä.

Hyvin veikattu!
3/2007

Ilmataistelu porolaitumista?

Lapin Radion verkkosivuilla kerrotaan, että Norjan valtio vaatii Saarivuoman kylän saamelaisia viemään poronsa pois Altevatnin perinteiseltä kesälaidunmaalta. Ongelmana on, että laitumet sijaitsevat väärän valtakunnan alueella.

Saarivuomalaiset vetoavat perinteisiin oikeuksiinsa ja väittävät norjalaisten muttaneen sääntöjä omavaltaisesti.

Norjan valtio aikoo tarvittaessa häätää porot takaisin Ruotsin puolelle; Saarivuomalaiset puolestaan uhkaavat Norjaa vastatoimilla:

Vi kommer att hyra in en egen helikopter och hindra dem

sanoo Saarivuoman saamelaiskylän edustaja Henrik Johannes Blind Ruotsin Radion mukaan.

Kuten tiedetään, “perinteinen” poronhoito on verrattain hulvaton sekoitus vanhaa ja uutta. Helikoptereita on käytetty porojen kokoamisessa ylimuistoisista ajoita lähtien, mutta koptereiden ilmataistelu olisi tietääkseni uusi aluevaltaus.
6/2007

Kornia komiikkaa

Inarin kunnanhallitus otti viime maanantaina kantaa toukokuussa ympäristöministeriölle tehtyyn Muotkatunturin erämaan laajentamisesitykseen. Lausunnossaan kunta suhtautuu torjuvasti Muotkatunturin paliskunnan tekemään esitykseen, joka toteutuessaan laajentaisi erämaata 37000 hehtaarilla.

Paliskunta perustelee esitystään ensisijaisesti saamelaisporonhoidon tarpeilla, mutta luontoarvojakaan ei ole täysin unohdettu: paliskunnan mielestä erämaa-alueen laajentaminen turvaisi uhanalaisten ahmojen ja kotkien elinoloja. Lisäksi paliskunta on huolissaan hakkuiden erämaisuutta vähentävästä vaikutuksesta.

Asiaan perehtymättömän korvissa paliskunnan esitys kuulostaa varmaankin hienolta, mutta katsotaanpa asiaa tarkemmin.

Muotkatunturin paliskunta on niittänyt mainetta käräjöimällä ja valittamalla. Vaikka apuna ovat alusta asti olleet parhaat mahdolliset juristit, ihmisoikeuksiin vetoaminen ei ole tuottanut toivottua tulosta kansallisissa eikä kansainvälisissä käsittelyissä. Samaa voitaneen todeta myös paliskunnan tiiviistä yhteistyöstä Greenpeacen kanssa: maine on kyllä kasvanut, mutta mitenkähän lienee tulosten laita?

Näillä taustoilla on selvää, että paliskunnan ideariihessä hakkuiden vaikutusta poronhoidon edellytyksiin tai erämaisuuden säilymiseen arvioidaan pelkästään sen mukaan, kuka hakattavan metsän omistaa. Esimerkiksi Muotkatunturin erämaahan liitettäväksi ehdotetulla Vaskojoen pohjoispuolisella alueella metsää hakkaavat Metsähallituksen lisäksi myös yksityiset metsänomistajat, mukaan luettuna poromiehet itse. Ennestään “tiedetään”, että vain Metsähallituksen hakkuut voivat olla poronhoidolle turmiollisia.

Paliskunnan pyrkimys parantaa uhanalaisen ahman elinoloja on kaikin puolin kannatettava. Mutta kun keinoksi ilmoitetaan erämaa-alueen laajentaminen, mennään kornin komiikan puolelle. Jos poromies tai mettähuligaani ottaa asiakseen lynksata ahman, rajat eivät pidättele. Erämaa-alue soveltuu tarkoitukseen oikein mainiosti; vähintään yhtä hyviä suorituspaikkoja ovat tunnetusti myös luonnonpuistot ja kansallispuistot.

Käsittelin yhtä erämaa-alueella tapahtunutta ahman kelkkapyyntitapausta seikkaperäisemmin tässä tekstissä. Kuinkas sattuikaan, touhuttiin Muotkatunturin paliskunnassa!
8/2007