Uvjaladnen aarre – Operaatio Paulaharjun toinen vuosi

Vuosi sitten Hannukurussa käynnistynyt viisivuotinen Operaatio Paulaharju  oli minulle niin innostava elämys, että jäin kerralla koukkuun. Korkeatasoiset teatteriesitykset ovat tietysti keskeinen osa tapahtumaa, mutta erikoislaatuinen ilmapiiri viehätti ehkä vielä enemmän. Se syntyy monista osatekijöistä, esimerkiksi ponnistuksista, joita paikan päälle pääseminen vaatii jokaiselta osallistujalta.

Useimmat matkustavat hyvinkin kaukaa ja patikoivat loppumatkan rinkka selässä vaihtelevassa hapessa. Esiintyjät ja yleisö asuvat teltoissa naapureina ja viettävät kiireetöntä laatuaikaa. On helppoa tuntea kuuluvansa joukkoon ja päästä puheisiin. Mahdottoman mukavaa väkeä nämä työryhmän ihmiset, mukaan luettuna näyttämöllä jylhästi puhuva ja välillä peloittavasti irvistelevä Juha Hurme.

Erämaateatteri esittää joka ilta kaksi pienoisnäytelmää. Kertomus Niilaksen ja papin otatuksesta nimeltään Niilas Saaran kiroissa on pysyvästi ohjelmistossa, mutta toinen kappale vaihtuu vuosittain. Lemmenjoella nähtiin ensiesityksenä kultamaiden tuntumaan hyvin sopiva Rikkaan Hannun aarre, viime vuonna nähty Onnen lammas tuli ylimääräisenä ohjelmaan viikonlopun jälkeen. Koska kolme esitystä yhden illan aikana on ehdoton maksimi, ensi vuonna jotain on pakko jättää sivuun. Harmin paikka.

Suorituspaikka oli vaihtunut viime vuoden tasaisesta tunturikoivikosta jokirannan rinteeksi. Katsomo nousee jyrkästi, ja esiintyjät näkyvät takariviinkin hyvin. Näyttämön taustalla oli joki, jonka pintaan heijastui ilta-auringon värjäämä vastarannan metsä. Ainakin tyynellä säällä akustiikka on mainio.

Tämän vuoden todellinen uutuus on hajautettu kulissiratkaisu, joka samalla lienee pieni sensaatio teatterin maailmassa. Ravadasjoen jyrkkärinteinen rotkolaakso oli kuin ilmetty Uvjaladnen kortsi, ei tosin erityisen kolo paikka iltapäivän auringossa. Näyttämön ja kulissien välimatka on juuri sopiva, noin 700 metriä.

Operaatio Paulaharjussa näyttelijät esiintyvät normaalivaatteissa ja tarpeisto (Matti Rasi) on supistettu minimiin. Viime vuodesta tutut kastelukannu ja pyssy olivat nytkin käytössä, sen sijaan Talmulahden papin hauskat tuohiliperit oli jätetty pois.

Suurikokoista Raamattua tarvittiin  kummassakin esityksessä. Ensin siihen tarrautui Aapa-Juntti aarretta etsiessään, sitten Talmulahden pappi hakiessaan turvaa kaikkialla vainoavilta Niilaksen pistäviltä silmiltä. Timo Torvinen esitti loistavasti mieleltään epävakaita hengenmiehiä.

Jouni Rissanen jatkoi vakuuttavasti Niilaksena, Iida-Maria Lindstedt veti mainiosti roolinsa Kinis-Tuomaksena ja Onerva Kärkkäinen omansa yli-innokkaana kaupparenkinä: ”Jo helisee!” Koska Lontoossa opiskeleva tanssija-koreografi Saara Hurme piti välivuotta OP:sta, taiteellisesta liikunnasta vastasi kollega Sofia Simola.

Uuden näytelmän myötä lauluilla on kokonaisuuden kannalta edellisvuotta suurempi rooli. Laulujen säveltäjä ja äänimaailman vastuuhenkilö Petra Poutanen-Hurme ansaitsee suorituksestaan täydet pisteet.

Jos esiintyjien taidot eivät aseta rajoja, homma lähtee helposti lapasesta. Kun Juha Hurme on ohjaksissa, tästä ei liene pelkoa. Juha vastaa kokonaisuudesta, ohjaa ja on esityksissä monena mukana: tervehtii yleisön ja hoitaa välispiikit, toimii kertojana ja hyppii näyttämöllä muiden mukana.

 

Päivi Salminen kertoo, mistä Operaatiossa on kysymys

Tunnelmia ja kuvia Hannukurusta elokuulta 2014

Tunnelmia ja kuvia Akukammilta elokuulta 2016