Paulaharjua Kansallispuistoteatterissa

Tunturin rinne oli jyrkkä ja rinkka painava: hiki valui ja pumppu hakkasi. Puroa ylittäessäni saapas hörppäsi vettä. Ei uskoisi, että olin matkalla teatteriin!

Näyttämönä toimi harva tunturikoivikko, johon oli juurtunut yksittäisiä männyntarreja. Yleisö istui varvikossa, ja moni sai variksenmarjoista takamuksiinsa sinisen osallistumisleiman. Pääsymaksua ei peritty, mutta katsojien oli nähtävä vaivaa päästäkseen paikalle. Myös esiintyjät olivat liikkeellä jalkapatikassa.

Operaatio Paulaharju on viisivuotinen projekti, joka käynnistyi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hannukurussa. Tulevien kesien esityspaikat sijaitsevat Lemmenjoen kansallispuistossa, Kevon maisemissa, jossain Näätämön suunnalla ja lopuksi Käsivarren Yliperällä.

Ensi-ilta houkutteli paikalle 48 katsojaa, ja seuraavana iltana väkeä oli vielä reilusti enemmän. Enemmistö saapui paikalle teatterin innoittamana, mutta monet saivat tiedon erikoisesta kulttuuritapahtumasta vasta vaelluspolulla vastaan tulleilta: tieto levisi tehokkaasti etelään ja pohjoiseen. Sunnuntai-iltana Nammalakurun iltanuotiolla ei juuri muusta puhuttukaan.

Kansallispuistoteatterin esitykset pohjautuvat Samuli Paulaharjun v. 1934 julkaistun Tunturien yöpuolta -teoksen tarinoihin Onnen lammas ja Niilas Saaran kiroissa, jotka Juha Hurme oli sovittanut näyttämölle alkuperäisiä tekstejä kunnioittaen ja omiaan lisäilemättä. Jälkimmäinen esitys pysyy ohjelmassa, mutta toinen vaihtuu vuosittain. Ensi elokuussa nähdään kultamaille hyvin sopiva Rikkaan Hannun aarre.

Tunnustan epäilleeni Paulaharjun tekstien toimivuutta näyttämöllä, mutta voin ilokseni myöntää olleeni aivan väärässä. Tapahtuma oli täydellinen menestys niin taiteellisesti kuin kaikella muullakin tavalla! Erityisesti kertomus Talmulahden papin sekoamisesta on teatteria parhaimmillaan: puhutteleva, jännittävä, vauhdikas ja hetkittäin jopa hauska.

Juha Hurmeen kymmenhenkinen työryhmä auttoi näkemään, että jo muutenkin ällistyttävän monitaitoisessa Samuli Paulaharjussa on aimo annos käsikirjoittajan vikaa! Koska olen enemmän jääkiekko- kuin teatterimies, arvioin esitystä jakamalla tähtiä:

*  Annan yhden tähden eläinten näyttelemisestä, ja ajattelen erityisesti lammasta (Saara Hurme) ja Talmulahden papin haavoittamaa valkkohärkää  (Sofia Simola).

* *  Kaksi tähteä saa rekvisiitta. Sitä oli juuri sopivasti ja se oli kastelukannua lukuun ottamatta rakenneltu paikan päältä löytyneistä tarpeista. Rekvisiitasta vastasi esityksissä tehostemiehenä toiminut Matti Rasi.

* * *  Kolme tähteä tulee huikeasta ideasta ja sen kaikilta osin tinkimättömästä toteuttamisesta.

Omasta puolestani haluan kiittää Juhaa ja työryhmää retkeilijänurani erikoisimmasta erämaaelämyksestä ja siitä, että innostuin kaivamaan rinkan esiin pitkän tauon jälkeen.

9/2014
Teksti julkaistu Lapin Kirjallisuusseuran Lapillinen-lehden numerossa 37. Värikuvat lisätty.