Kahlasin Sotajoen yli Maailmanpankki -nimisen kämpän kohdalta. Tämä ja monet muut lähiympäristön nimet liittyvät Lapin kultahistoriaan. Matkalla oli näkynyt merkkejä tämän päivän kullankaivuusta: metsään vedettyjä asuntovaunuja ja konekaivajan työnäyte Kutturan tien varressa.
Minulla tai useimmilla muilla luonnonsuojelijoilla ei ole mitään perinteisin menetelmin tapahtuvaa kaivamista vastaan, mutta kaivinkoneiden käyttäminen valtauksilla herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että metsä- tai porotalouteen verrattuna kullankaivuun ympäristövaikutukset ovat erittäin pienialaisia.
Nousua tuntui riittävän kilometritolkulla. Mänty hallitsi metsäkuvaa, mutta välillä näkyi komeita kuusikoitakin. Kun polku Patatunturin kohdalla nousi avotunturiin, poikkesin kurkistelemaan Ivalojoen laaksoa ja joen pohjoispuolisia näkymiä. Ne olivat niin vaikuttavia, että oli pakko pystyttää jalusta. Kesken kuvauspuuhan alkoi sataa tihuuttaa.
Polku jokirantaan laskeutui jyrkkänä. Muutamat kullerot kukkivat vielä, vaikka heinäkuu oli jo pitkällä. Tunturilatulaisten rakentama riippusilta Ivalojoen yli oli hämmästyttävä insinööri- ja talkootyön näyte, pitkä ja kevättulvan varalta korkealle ripustettu.
Kultalan saunan rannassa näkyi erinäisiä vesikulkuneuvoja ja moottoreita, joita arvelin käytettävän pohjasoran imuroinnissa. Kello näytti kolmea: en viitsinyt mennä kämpälle kolistelemaan, vaan pystytin teltan eräälle jokivarren harvoista tasaisista ja kivettömistä maatilkuista. Sade jatkui, ei kuitenkaan kovin rankkana.
Herättyäni tutustuin paikkaan tarkemmin. Vanhaa rakennuskantaa edustivat päärakennus, kellari, aitta ja sauna. ”Leipomo”, Kultalasäätiön ylläpitämä varaustupa ja metsähallituksen kaksiosainen autio/varaustupa olivat uudempaa perua. Imuriporukka piti majaa varaustuvassa.
Jo 120 vuotta paikallaan seissyt päärakennus on varsinainen nähtävyys. Ulkoseinät olivat patinoituneet vuosikymmenten paahteissa kauniin ruskeiksi. Rakennukseen pääsi sisälle, mutta pettymyksekseni perinteisessä kaivuussa käytettyä esineistöä ei ollut esillä.
Terävän pään nurkkakaapin hyllylle oli koottu arvokkaan näköinen pulloasetelma, joka ensi vilkaisulla ajoittui viime vuosisadalle. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti, että asialla olivat olleet myöhemmät kulkijat. Vilkas vesi- ja moottorikelkkaliikenne tuo erämaiseen Kultalaan monenlaisia vieraita.
Hain tavarani jokivarresta ja asetuin autiotupaan. Imuriporukka sonnustautui töihinsä ja niin minäkin. Kuvasin ensin siltaa käveleviä retkeilijöitä ja kahta yläjuoksulta tullutta kanoottia. Ensimmäinen tuli kosken alas hallitusti ja kaikella kunnialla, jälkimmäinen lähinnä pöljän tuurilla. Onneksi kolmas matkustaja ymmärrettiin jalkauttaa ennen pahimpia paikkoja.
Nousin nimettömän puron vartta Korhosenojalle ja edelleen Kehäpään eteläiselle laelle. Valoissa ei ollut kehumista ja aina välillä sataa tihuutti. Palasin kämpälle puolen yön jälkeen. Päivällä taloksi asettunut porukka veteli jo sikeitä, poissa ollessani asukkaat olivat lisääntyneet kahdella.
Sää tuntui yön aikana kuivahtaneen. Aloitin kuvaustouhun taas sillan pielestä. Kuvasin pitkän tovin kallion rakoihin juurtuneita kasveja ja jatkoin sitten jokivartta ylävirran suuntaan. Appisjoen suussa oli toinen imurivaltaus; kaivaja koirineen asusteli joen eteläpuolella. Tapasin retken ensimmäiset porot. Toinen olisi työntänyt päänsä kainalooni, elleivät sarvet olisi olleet esteenä.
Appisjoen suussa oli laajahko niitty ja koivikko. Paikalla on asuttu vakinaisemminkin, nykyisin jokisuu näytti olevan retkeilijöiden suosima leiripaikka. Osa koivuista oli revitty tuohettomiksi, joku oli askarrellut aikansa kuluksi pienoiskokoisen laavun asukkaineen.
Vähän matkaa Appisjokea seurattuani nousin rinteeseen ja otin suunnan kohti Kehäpäätä edellisiltaa parempien valojen toivossa. Tällä kertaa valo olikin suotuisa, mutta kova tuuli haittasi kuvaamista.
Näkymät olivat sykähdyttävän hienot kaikkiin ilmansuuntiin. Paikka on niitä harvoja, missä ehjää metsämaisemaa ylipäätään pääsee vielä ihailemaan. Kaakon suunnalla Nattaset kohosivat sinisinä saarina havumeren horisontissa.
Tunturin laelta löytyi vanha hirsirakennelma, jonka tarkoitusta moni muukin lienee turhaan arvaillut. Nyt tiedän, että Helsingin yliopiston fysiikan professori Selim Lemström teki paikalla revontulitutkimuksia kahtena talvena 1882-84. Tutkimusjärjestelyihin kuului puhelinlinja tunturin rinteeseen rakennetusta havaintopisteestä Kultalaan. Linjaa pidetään Lapin ensimmäisenä.
Aamulla soitin kotiin ja sovin tapaamisen Palsiojan tiehaaraan. Lähdin puolilta päivin ja kuvasin Kultalan rakennuksia vastapäisen rinteen päältä. Sieltä nähtynä päärakennus lienee vaikuttavimmillaan.
Patatunturin kohdalla tuli vastaan kaksi kulkijaa, joista toinen kantoi lapiota ja toinen hakkua. Krapulaisesta olemuksesta päätellen miekkoset olivat juhlineet emäkallion löytymistä varmuuden vuoksi jo etukäteen.
6/2002