Yritän näissä kirjoituksissani viimeiseen saakka välttää lukijoiden aliarvioimista. Toisinaan asiat pitäisi varmaankin muotoilla selvemmin ja ennen kaikkea monisanaisemmin. Esimerkiksi toissapäivän (13.3.07) postauksen viimeinen kappale ei ehkä auennut kaikille lukijoille. Kirjoitin, että tiettyihin uhanalaisiin kääpiin verrattuna susi ja ahma ovat Lapissa oikeasti uhanalaisia. Selitän tarkemmin, mitä ajoin takaa.

Havainnot uhanalaisiksi luokitelluista käävistä keskittyvät lähes taianomaisesti hakkuiden uhkaamille alueille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteutuessaan hakkuut aiheuttavat automaattisesti näiden kääpälajien häviämisen Suomen Lapista. Jos kääpien tehoetsintöjä kohdennettaisiin jo suojeltuihin metsiin, kokonaiskuva lajien esiintymisestä ja uhananalaisuudesta muuttuisi merkittävästi.

Kääpälajien uhanalaisuutta arvioitaessa on välttämätöntä ottaa huomioon metsien suojelutilanne tarkasteltavalla alueella. Metsä-Lapissa se on hyvä, ellei erinomainen. Greenpeacen tyylillä toimittaessa suojeluprosentit joko “unohdetaan” kokonaan tai kerrotaan metsien suojelutilanne koko Suomessa tai sopivasti valitulla suuralueella.

Vastaavanlaiseen tarkoitushakuisuuteen on sorruttu myös tutkijoiden ministeri Korkeaojalle osoittamassa vetoomuskirjeessä. Sen neljännessä kappaleessa puhutaan luonnontilaisen kaltaisten metsien suojelutilanteesta pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä ja kauhistellaan, että näiden metsien osuus on tällä hetkellä enää 14,5% alueen metsistä.

Pohjois-boreaalinen vyöhyke kattaa suuren osan Lappia ja lisäksi Kuusamon ja Kainuun. Suojeltaviksi vaaditut metsät sijaitsevat valtaosin Metsä-Lapin metsäkasvillisuusvyöhykkeellä, missä vastaavalla tavalla laskettu suojeluprosentti lienee yli 40.

Tutkijavetoomuksen keskeisenä puuhamiehenä esiintyvä professori Ilkka Hanski on aiemmin arvioinut omien tutkimustensa perusteella, että n. 10 % suojelutaso riittää turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen. Hanski itse tai kukaan muukaan ei tietääkseni ole suostunut kertomaan, miksi Metsä-Lapin yli neljä kertaa korkeampi suojelutaso ei tähän riitä.

Yhdistin kartalle kasvillisuusvyöhykkeet, kiistametsät (punaiset) ja suojeluelueet (vihreät). Valitettavasti suojelualuekartta katkeaa; pohjoiseen mentäessä vihreä väri lisääntyy entisestään, etelää kohti vähenee.

Tutkijavetoomuksessa kiistanalaisista metsistä käytetään samassa tarkoituksessa neljää laatumäärettä: puhutaan luonnonmetsistä, luonnontilaisista metsistä, luonnontilaisen kaltaisista metsistä ja koskemattomasta metsäluonnosta. Vain luonnontilaisen kaltainen metsä määritellään tarkemmin: se on metsä, jonka puusto on yli 140-vuotias ja joka sisältää “luonnontilaisuutta indikoivia elementtejä”.

Joitakin viikkoja sitten televisiossa esitetyssä luontoaktivismin vaiheita esittelevässä ohjelmassa näytettiin, kuinka tämän päivän metsäaktivistit arvioivat metsän luonnontilaisuutta löytämiensä indikaattorikääpien perusteella. Tapahtumapaikkana oli Inarin kuuluisa Kessi, joka Suomen luonnonsuojeluliiton 26.10.2005 julkaiseman tiedotteen mukaan on “Euroopan laajimpia luonnontilaisia mäntymetsäerämaita”.

Kun retkeilin 1980-luvun lopulla Erämaaliikkeen aktivistina ensi kertaa Kessin alueella, metsät tuottivat pahan pettymyksen. Minulle aihkit, maapuut ja pystykelot ovat aina olleet kääpiä tärkeämpiä luonnontilaisen vanhan metsän tunnusmerkkejä, mutta Kessistä nimenomaan kelot näyttivät puuttuvan lähes kokonaan. Myöskään elävä puusto ei ollut erityisen järeää. Koska olin kesäaikaan liikkeellä, kantoja ei voinut olla huomaamatta. Lisäksi osuin savottarakennusten raunioihin.

Tapio Tynyksen toimittamassa v. 2000 julkaistussa kirjassa Vätsäri – erämaa järven takana kerrotaan, että norjalais-englantilainen Atif osti v.1915 konsessiokauppana metsähallitukselta Inarin Paatsjoen vesistöalueelta 2 miljoonaa tukkia, jotka oli hakattava 15 vuoden aikana. Kessin alue tuli näiden hakkuiden piiriin talvella 1929-30. Muistona massiivisesta savotasta ovat kymmenet kämpänrauniot ja kannot. Määrämittaharsinta jätti Kessin metsäkuvaan pysyvät merkkinsä, ja huomattava osa alueen järeistä keloista kaadettiin polttopuiksi.

Saksan Greenpeacen kampanjakäyttöön loppukesällä 2005 kirjoittamassaan lausunnossa Ilkka Hanski mm. julistaa professorin arvovallalla, että laajamittainen teollinen metsätalous aloitettiin Ylä-Lapissa vasta toisen maailmansodan jälkeen! Professori Hanski on arvostettu tutkija, jonka ei ehkä kannattaisi vaarantaa mainettaan tämäntasoisilla lausunnoilla tai ylipäätään osallistumisella Greenpeacen keinoiltaan perin kyseenalaiseen kampanjointiin.

Monimuotoisuuskysymykseen palatakseni: luonnonsuojelualueilla käävät ovat turvassa, mutta ahmalle ja sudelle Lapin suojelualueet eivät tarjoa minkäänlaista turvaa. Porotalous on ainoa elinkeino, jonka ei käytännössä tarvitse välittää suojelualueiden rajoista. Petoeläinten vainoaminen ja laidunnuksen ympäristövaikutukset ovat pääasiallinen syy siihen, että kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksessa Lapin kansallispuistoja ei pidetä varsinaisina luonnonsuojelualueina.

Ja vielä lopuksi: Esitetyistä vastaväitteistä huolimatta pidän itseäni luonnonsuojelijana, ja olen aikanaan tehnyt hartiavoimin töitä Lapin metsien puolesta. Toivon hartaasti, että yksimielisyys kiistametsien suojelemisesta saavutetaan, riitely loppuu ja kaikki voivat olla tyytyväisiä.

Valitettavasti olen nykyisten aktivistien kanssa eri mieltä keinoista, joilla tavoitteeseen tulisi pyrkiä. Erityisen vastenmielienä pidän Greenpeacen tapaa levittää Lapin metsäasioista ulkomaille virheellistä tietoa. Lisäksi näyttää siltä, että sovun saavuttaminen ei edes ole kaikkien toimijoiden tavoitteena.
3/2007