Mauri Nieminen (25.1.01) ja Jouni Kitti (5.2.01) ovat kiinnittäneet tällä palstalla huomiota maallikoiden tekemiin porotutkimuksiin, jotka toteuttavat ansiokkaasti Paliskuntain yhdistyksen taannoisen puheenjohtajan tutkimuspoliittista linjausta. Sen mukaan porotutkijan kuuluu tehdä tutkimusta, josta on porotaloudelle hyötyä.

Jouni Kitti kirjoittaa, että Lapin paliskunnan tilaaman laiduntutkimuksen tieteellisestä tasosta lääkäri Pekka Sipilän kanssa vastannut maisteri Pekka Aikio on hankkinut varsinaiset meriittinsä politiikan saralla. Näin epäilemättä on, mutta tasapuolisuuden vuoksi haluan muistuttaa Aikion osallistuneen myös vakavasti otettavaan porotutkimukseen.

Pekka Aikio on kirjoittajanimenä mukana Ilpo Kojolan, Timo Helteen ja Mikko Niskasen tohtoritason tutkijaryhmässä, jonka työn tuloksia esitellään Suomen Riista -julkaisusarjassa (40/1994) otsikolla ”Talvilaidunten kunnon vaikutus poron ravintoon, kasvuun ja lisääntymiseen”. Tutkimusalue käsittää saamelaisalueen paliskuntien lisäksi Kyrön ja Muonion paliskunnat. Näissä molemmissa ja erityisesti Ivalon paliskunnassa on harjoitettu voimaperäistä metsätaloustoimintaa. Surkein laiduntilanne todettiin kuitenkin kolmessa tunturipaliskunnassa, joista metsätalous puuttuu kokonaan ja porotalouden kanssa kilpailevasta maankäytöstä vastaavat lähinnä repputuristit.

Tutkijat kirjoittavat: ”Talvilaitumet olivat pahiten kuluneet tunturialueilla, Käsivarressa ja Utsjoella. Parhaat jäkäliköt löytyivät Inarista. Jäkälien runsauteen vaikuttivat merkitsevästi pitkän aikavälin porotiheyskeskiarvot.” Pekka Aikiota johtopäätös tuskin miellyttää, mutta hän ei ole kirjannut julkaisuun eriävää mielipidettä tai halunnut nimeään pois tekijöiden joukosta. Tämä ei kuitenkaan estä häntä saamelaispoliitikon roolissa syyttämästä populistisesti valtaväestöä laidunkriisistä ja useimmista muistakin saamelaisten ongelmista.

Ilpo Kojola ja Timo Helle kertaavat tutkimuksen keskeisen johtopäätöksen Suomen Luonto -lehden artikkelissa ”Poroilta loppuvat laitumet” (11/1995) niin selkokielisesti, että pitäisi mennä perille: ”RKTL:n ja Metla:n mukaan talvilaitumet ovat erittäin kuluneita niin sanotuissa tunturipaliskunnissa, Utsjoella ja Käsivarressa. Tunturipaliskunnissa jäkälää on vähimmillään vain neljännes siitä, mitä pohjoisimmissa metsäpaliskunnissa. Jäkälä toki kasvaa hitaammin tunturissa kuin metsässä, mutta tärkein syy tunturialueen kehnoihin laitumiin ovat korkeat porotiheydet.”

Oikeat porotutkijat ovat pitkään varoitelleet porotalouden harjoittajia laitumien liiallisesta kulumisesta. Löysin uutistekstin (LK 24.11.96), joka on edelleen polttavan ajankohtainen. Toimittaja Pekka Rytkönen haastattelee Timo Hellettä ja Mauri Niemistä Lapin luonnonsuojelupiirin järjestämän tilaisuuden tiimoilta. Otsikko kuuluu: ”Laitumet eivät kestä nykyisiä poromääriä / Poromiehet eivät tajua luomutuotannon arvoa.” Timo Helle sanoo mm: ”Poronhoito on ainoita ammattikuntia Suomessa, joka yhä pyrkii suuntaan, jonka muut ovat hylänneet.” Nyt neljä vuotta myöhemmin luomuporonhoidosta ollaan entistä kauempana.

Maisteri Kaisa Raitio on omissa kirjoituksissaan (LK 8.12.00 ja 27.1.01) väittänyt, että ”perimmäisiä syitä” porolaitumien huonoon tilaan ei tunneta ja että poronhoidon ”yksipuolinen syyllistäminen” ei perustu tutkittuun tietoon. Vaikka edellä siteerattu tutkimus on viime vuosikymmeneltä ja koskee vain saamelaisaluetta, tulokset pätevät edelleen. Muussa osassa poronhoitoaluetta yksittäisten paliskuntien pyrkimys luonnonmukaiseen ja ekologisesti kestävään porotalouteen on sinänsä kunnioitettavaa, mutta paliskuntien suuri enemmistö on valinnut täysin päinvastaisen suunnan.

Veikko Väänänen epäilee oikeutetusti myös luonnonsuojelijoiden uskottavuutta (LK 7.2.01). Meitä luonnonsuojelijoita on moneen lähtöön: Suomen luonnonsuojeluliitto ei ole mukana Luonto-Liiton ja Greenpeacen metsäkampanjassa, joka perustuu porotalouden ja saamelaispolitiikan osalta virheelliseen ja yksisilmäiseen tilannearvioon. Jouni Kitti osuu asian ytimeen korostaessaan, että luppokuusikoiden tai männiköiden suojelu ei ratkaise porotalouden kipeitä perusongelmia. ”Kestävän kehityksen aikaansaaminen edellyttää aivan muunlaisia toimenpiteitä.”

Julkaistu Lapin Kansassa 10.2.2001