Saamelaisalueen autiotuvat perustuslain vastaisia?

Oikeustieteen tohtori Kaisa Korpijaakko-Labba nillittää tänään Lapin Kansassa poropaimenen kovaa kohtaloa. Autiotupaa tukikohtanaan käyttänyt poromies oli joutunut lähtemään yön selkään, koska

Kämpälle, vaikka ei ole edes sesonkiaika, sattui hiihtämään neljä liian hienoa herraa sietääkseen tuon yhden alkuperäiskansalaisen olemassaoloa samoissa tiloissa.
Poika joutui ensin ajamaan tuiskussa 30 kilometriä kelkalla, sen jälkeen kaivamaan autonsa lumikinosten alta, ja vielä ajamaan 50 kilometriä ainoaan varmaan lämpöiseen paikkaan: isänsä taloon.

Varsinaiseen asiaan päästyään Korpijaakko-Labba viittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoon vuodelta 2004 ja “viimeaikaiseen tutkimukseen”, jossa “valtion ns. maanomistus on osoitettu täysin kyseenalaiseksi”.

Tältä pohjalta tuntuu sitäkin oudommalta, että Metsähallituksen “säännöt” niin sanottujen autiotupien käytöstä raakkaavat liki syrjintää vastaavalla tavalla kelkkoja käyttävät poropaimenet kolmannen luokan kansalaisiksi, jotka saavat yöpyä vain yhden yön autiokämpällä. Jos näköjään sitäkään.

Kysymys kuuluukin: millä oikeudella Metsähallitus kehittelee näitä yöpymissääntöjään kämpillä, joiden törröttäminen saamelaisten mailla jo itsessään on edelläkin todetuin tavoin kyseenalaista? Tästä näkökulmasta koko tilanne tuntuu paitsi lain, jopa perustuslain vastaiselta.

Korpijaakko-Labban tämänkertaisen purkauksen otsikko “Turisteja sarvet päässä” viittaa Saamenmaassa käytössä olevaan sanontaan, jonka mukaan tilaa taloissa, kämpissä ja vaikkapa laavuissa kyllä löytyy, kunhan ei ihmisillä kasva sarvet päässä.

Toinen, koko Suomessa tunnettu aiheeseen liittyvä sanonta kuuluu: “Kyllä sopu sijaa antaa”. Ei ole kaukanakaan se aika, jolloin Saamenmaan tuntureilla oli tilaa niin poromiehille kuin retkeilijöillekin. Enää ei ole. Nyt valitetaan, käräjöidään ja riidellään oikeusoppineiden johdolla isoista ja pienistä asioista, paremman puutteessa vaikka autiotuvista.

Kun oikeusvaltiossa eletään, olisi mielenkiintoista kuulla myös toisen osapuolen, näiden “hienojen herrojen” kertomus tapahtumien kulusta. Millaisia herroja mielestään ovat, millaista keskustelua käytiin, käskettiinkö “poikaa” lähtemään? Kuinka kaukana olisi “törröttänyt” lähin poromiesten oma kämppä?

On merkille pantavaa, että KK-L joutuu viittaamaan edellisen eduskunnan aikaiseen lausuntoon ja kehtaa väittää sen perustuvan “viimeaikaiseen tutkimukseen”. Vuoden 2004 jälkeen on julkaistu uutta tutkimustietoa, monien kansanedustajien silmät ovat auenneet, ja saamelaispolitiikkaa pitkään johtanut voimakaksikko on väistynyt tehtävistään. Samaan aikaan Kaisa Korpijaakko-Labba on menettänyt asemansa alan arvostettuna auktoriteettina.

* * *

Vuosien varrella olen tavannut autiotuvilla suuren joukon retkeilijöitä ja poromiehiä, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kunnon väkeä. Tilanahtaus on joskus pakottanut muuttamaan yöpymissuunnitelmia, mutta sekään ei ole ollut ongelma. Kelkalla liikkuvia olen pyrkinyt välttämään, mutta heistäkin on mukavia muistoja.

Vietin maaliskuussa 2003 kaksi yötä Ropin kämpällä. Ensimmäisenä yönä kaverina oli poromies, toisena lisäksi riekonpyytäjä. Hyvässä hengessä keskusteltiin, osin yllättävistä aiheista. Muistelus työmatkasta Käsivarteen.
2/2009