Rovaniemen pääkirjasto järjesti joulukuun 2015 alussa kierrätystapahtuman, jossa asiakkaat saivat jättää hyllyyn omia kirjojaan ja ottaa omakseen muiden tuomia. Nappasin mukaani Imbi Pajun Torjutut muistot (Like 2006). Paju käsittelee kirjassaan Viron ja Neuvostoliiton yhteistä historiaa ja kertoo vuosikausiksi vankileirille kyyditetyn Aino-äitinsä tarinan.
Pajun rankka teos osui sopivaan saumaan: olin juuri saanut luetuksi kaikki Antti Hyryn kirjat ja kaipasin vaihteeksi yhteiskunnallisempaa otetta. Loppukesällä lukulampun alla olleessa Samuli Parosen tuotannossa tämä puoli on mielestäni sopivasti esillä, samoin kevättalvella toiseen kertaan luetussa Linnan Pohjantähti-trilogiassa. Voin samalla nimetä sen antoisan kirjavuoteni 2015 kohokohdaksi.
Mutta takaisin varsinaiseen asiaan. Pajun kirjaa lukiessani häpesin sitä, kuinka vähän tiesin sukulaiskansan historiasta. Aloitin tilanteen korjaamisen lainaamalla lisää kirjoja, esimerkiksi Matti Turtola: Presidentti Konstantin Päts; Osmo Hyytiä: Viron kohtalontie 1933… 1939… 1940 ja Mart Laar: Unohdettu sota.
Jos historiantutkijoiden teokset tuntuvat liian raskailta luettavilta, suositan näitä kahta: Ants Oras: Viron kohtalonvuodet ja Andreas Oplatka: Lennart Meri – Virolle eletty elämä. Mika Waltarin Ruotsissa vuonna 1941 nimimerkillä Nauticus julkaistu Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta on lyhyt ja helppolukuinen pikajohdatus aiheeseen. Kirja oli Suomessa pitkään kiellettyjen kirjojen listalla.
Matti Turtola tarkasteee kirjassaan mm. Viron ja Suomen erilaista suhtautumista Neuvostoliiton loppukesällä 1939 esittämiin vaatimuksiin. Viro vältti siinä vaiheessa sodan, mutta menetti itsenäisyytensä ja joutui Stalinin hirmutöiden uhriksi. Historian valossa on helppo ymmärtää, että uudelleen itsenäistyttyään Viro liittyi ensi töikseen NATOn ja EU:n jäseneksi.
Jos joku on kiinnostunut vasemman äärilaidan näkemyksistä, niitä löytyy Johan Bäckmanin kirjasta Pronssisoturi. Näin Bäckman arvioi Eljas Erkon toimintaa sivulla 155:
Tallinnan lähetystösihteerinä 1924 Erkko laittoi alulle Leningradin piirityksen ehdottamalla, että Suomi ja Viro sulkevat Suomenlahden. Vastauksena Erkolle Neuvostoliitto vapautti Karjalankannaksen suojavyöhykkeeksi Leningradille ja liitti Viron itseensä. Sadattuhannet maksoivat hengellään.
Suojatyöpaikassaan Tukholman lähetystössä 1939-40 Erkko ei osoittanut katumusta. Erkon aloittama talvisota sai Hitlerin vakuuttuneeksi siitä, että Saksa voi voittaa Neuvostoliiton. Ilman Erkkoa ei olisi siis ollut toista maailmansotaakaan. Miljoonat ja taas miljoonat maksoivat hengellään.
Totta kai halusin perehtyä myös Viron historiasta ammentavaan kaunokirjallisuuteen. Olisi ollut houkuttelevaa tarttua Sofi Oksasen kirjoihin, mutta ne saavat odottaa vuoroaan. En pidä Oksasen tavasta käyttää hyväkseen kirjallisen menestyksen tuomaa julkisuutta omien agendojensa edistämiseen.
Minulle ketjureaktion kiinnostavin kirjailijanimi on virolainen Jaan Kross (1920-2007). Aloitin tutustumisen Krossin tuotantoon novelleista, jotka kertovat kirjailijan omista kokemuksista miehitetyssä Virossa ja Neuvostoliiton vankileireillä. Ihailen sitä, että kirjailija on selviytynyt katkeroitumatta raskaista elämänvaiheistaan. Suomentaja Jouko Vanhasen sanoin:
Eikä sensuurin poistuminen ole myöskään aiheuttanut kirjailijassa mitään riehaantumista – sanan vapaus ei merkitse kirjailijalle vapautumista siitä eettisestä kirjailijankutsumuksen koodista, joka ohjaa hänen kirjoittamistaan. Tässä johdonmukaisuudessa on Krossin suuruus.
Nyt Krossin neljä novellikokoelmaa ja viimeiseksi romaaniksi jääneen, uudesta itsenäisyyden ajasta kertovan Tahtamaan luettuani on aika siirtyä historiallisiin romaaneihin, jotka nostivat kirjailijan kansainväliseen tietoisuuteen.
Lopuksi haluan kiittää erinomaisia suomentajia. Varsinaisen käännöstyön lisäksi Jouko Vanhanen ja Juhani Salokannel ovat perehtyneet syvällisesti Jaan Krossin vaiheisiin ja elämäntyöhön kirjailijana.