Asetun suorituspaikalle, otan kirjan ja jatkan siitä mihin viimeksi jäin. Sivun numero on 34:

Ole sinä Alastalon Herman, Herman-Herman, minä olen Pukkilan Petter, Petter-Petter, prikin sait, prikin penteleen sait, ennenkuin minä, tosi niin, mutta Usko on kaksi jalkaa pitempi kuin Siwiä, kaksi jalkaa pitempi, pitempi, perhana; rivin rakensit ennenkuin minä, Alastalon rivin, Pukkilan ripi on rakentamatta vielä, tosi noinkin, uusi ripi, uusi ripi rakentamatta-rakentamatta vielä-vielä Pukkilassa-Pukkilassa, mutta sali on mitattu, perhana!

Ote kirjasta kirpoaa ja huomaan nukahtaneeni. Räpyttelen tarmokkaasti silmiäni ja päätän lukea kappaleen loppuun. Sekään ei onnistu: nukahdan uudelleen ennen kuin pääsen edes sivun alalaitaan. Siitä olisi ollut matkaa välitavoitteeseen – siis kappaleen loppuun! – vielä neljä ja puoli sivua.

Tartuin Volter Kilven teokseen Alastalon salissa Juha Hurmeen yllyttämänä. Hurme ylistää Kilven suurromaania tänä vuonna julkaistussa teoksessaan Nyljetyt ajatukset. Monia muitakin unohdettuja kirjailijoita nostetaan esiin tässä romaanissa, jonka taustakertomuksena on kesäinen souturetki Kustavista Hailuotoon.

Jos Aimo ja Köpi olisivat soutaneet pohjoisesta etelään, hehkutukset olisi ehkä aloitettu Matti Hällistä, ja Kilven vuoro olisi tullut vasta lähestyttäessä kirjailijan taannoisia kotivesiä. Mutta kun näin ei tehty, Hurme julistaa heti startissa, teoksensa ensimmäisellä sivulla:

Tästä on hyvä lähteä. Tästä paikasta ja sen lähiympäristöstä, Kustavin Lypertön kylästä, on kirjoitettu maailman hauskin, jännittävin ja toiminnallisin kirja, 1800 sivua räjähtävää viihdettä.

Näyttää vahvasti siltä, että kirja jää kesken. Onneksi en ole huudellut projektista lähipiiriä kauemmas. ”Ai sitä maailman pitkäveteisintä kirjaa”, sisareni parkaisi kuultuaan asiasta. Oli kuulemma joutunut lukemaan kirjan koulussa, joka on syytä mainita nimeltä: Jyväskylän normaalilyseo. Meillä lyseossa ei tarvinnut.

Vauhdittuisiko lukuelämys, jos joutuisi autiolle saarelle ja Alastalon salissa olisi ainoa saatavilla oleva kirja? En usko: ainakin minun on pakko uskon vahvistukseksi lukea jotain muuta Kilven rinnalla.

Tässä tarkoituksessa olen lukenut jo toistatuhatta sivua oheiskirjallisuutta, muun muassa kirppikseltä löytämäni Tuntemattoman sotilaan taskupainoksen. Se olisi kannattanut säästää junassa luettavaksi, mutta minkäs teet kun teksti vei mukanaan. Kumma juttu: yhden kirjan lukee sujuvasti aina uudelleen, mutta toinen tökkää alkuunsa. Jos kriitikoilta kysytään, vika on lukijassa eikä kirjassa…

Sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 21.7. iso juttu monitoimimies Juha Hurmeesta. Siinä kerrottiin myös soutukaveri Matti Rasista, kirjassa Aimo-nimellä esiintyvästä suupaltista. Oikeasti veneessä oltiin hiljaa. Näin Matti Rasi:

Kirja oli yllättävän hyvä. Ei me matkalla mitään puhuttu.

7/2014