Todella vanhoja kirjoja

Olen jatkanut nautiskelua vanhojen kirjojen parissa. “Vanha” tarkoittaa tässä yhteydessä yli sata vuotta sitten julkaistua teosta.

Fridtjof Nansenin kertomus v. 1893-96 tehdystä naparetkestä julkaistiin suomeksi kahtena niteenä nimellä  Pohjan pimeillä perillä. Luin kirjat väärässä järjestyksessä; kirjoitin kuukausi sitten jälkimmäisen osan herättämistä tuntemuksista.

Ykkösosa haettiin minulle kirjaston varastosta. Kirja oli hieman kärsineen oloinen, koska niin monet rovaniemeläiset ovat tutustuneet siihen ennen minua.

Esimerkiksi M.Rusanen on pitänyt kovasti lukemastaan ja kirjoittanut kommenttinsa muidenkin nähtäväksi. Hänen lukuelämyksestään tulee marraskuussa kuluneeksi sata vuotta!

* * *

WSOY julkaisi Roald Amundsenin Luoteisväylän v. 1908. Kirjassa kerrotaan toisen suuren norjalaisen naparetkeilijän kolme vuotta kestäneestä matkasta, joka suuntautui Norjasta Pohjois-Amerikan mantereen pohjoispuolitse Alaskan Nomeen.

Amundsenin Gjøa-alus vietti jäissä kolme talvea, joista kaksi tarkoituksella samassa paikassa mahdollisimman lähellä magneettista pohjoisnapaa.

Amundsen osoittautuu Nansenia eloisammaksi kertojaksi. Kirjan mielestäni kiinnostavinta antia ovat kuvaukset arktisen luonnon armoilla lähes kivikautisen alkeellisissa oloissa sinnitelleiden eskimoiden elämästä. Eskimoiden ja laivaväen kanssakäyminen on vilkasta ja kumpaakin osapuolta hyödyttävää.

Amundsen on syvästi huolissaan tapaamansa arktisen alkuperäiskansan tulevaisuudesta:

Tulimme Gjøan matkalla tekemisiin 10 eri eskimoheimon kanssa ja saimme hyvän tilaisuuden nähdä sivistyksen vaikutusta heihin, sillä saatoimme nyt verrata toisiinsa semmoisia eskimoita, jotka olivat tulleet sivistyksen yhteyteen ja semmoisia, jotka olivat aivan koskemattomat. Ja varmana vakuutuksenani lausun, että viimeksi mainitut, ne eskimot, jotka elävät kokonaan erillään kaikesta sivistyksestä, ehdottomasti ovat onnellisemmat, terveemmät, rehellisemmät ja tyytyväisemmät. Niillä sivistyneillä kansoilla, jotka tulevat eskimoitten kanssa tekemisiin, on ehdoton velvollisuus suojella heitä ja lain ja ankarain säädösten kautta varjella heitä niin sanotun sivistyksen monilta vaarallisilta ja huonoilta puolilta. Ilman sitä he ehdottomasti joutuvat perikadon omiksi. Tanskan kuninkaallinen Grönlannin kauppa ansaitsee kaikkea tunnustusta siitä tavasta, miten se on siirtomaataan Grönlantia kohdellut. On toivottavaa, että muut kansat seuraavat Tanskan esimerkkiä ja täydelleen käsittävät velvollisuutensa näitä oivia ja reippaita, navan äärillä asuvia luonnonlapsia kohtaan.
Mutta parasta, mitä voin ystävillemme netchjilli-eskimoille toivottaa, on se, ettei sivistys koskaan heihin ulottuisi.

Kirjan on kääntänyt suomeksi I.K.Inha, minulle valokuvistaan tuttu monitoimihenkilö. Inha on varmaankin silmäillyt mielikseen kirjan kiinnostavia kuvia, esimerkiksi tätä:

Gjøa vietti kolmannen talvensa Alaskan pohjoisrannikolla lähellä paikkaa, missä amerikkalaisilla valaanpyyntialuksilla oli tapana talvehtia. Kevättalvella Amundsen “käväisi” lähimmässä lennätinkonttorissa, jonne tuli matkaa linnuntietä 600 km. Aluksen muu miehistö rakensi aikansa kuluksi hyppyrimäen ja leiskautteli siitä ilmavia siivuja.

Reipasta väkeä nuo norjalaiset!
5/2013