Herman Melvillen v.1851 julkaistu Moby Dick on yli 800-sivuinen järkäle ja kirjakummajainen, paljon enemmän kuin romaani. Sitäkin teos toki on, kertomus kapteeni Ahabin pakkomielteisestä yrityksestä kohdata valkoinen valas ja kostaa aiemmalla pyyntiretkellä koettu nöyryytys.

Oheistiedon ja pohdiskelun tavaton runsaus lienee pääsyy siihen, että Melvillen teos löydettiin ja tunnustettiin kirjallisuuden historiaan kuuluvaksi merkkiteokseksi vasta yli 70 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Elinaikanaan kirjailija sai tunnustusta normaalimuotoon kirjoittamistaan merielämän kuvauksista, mutta pääteokselle kriitikot ja suuri yleisö eivät lämmenneet.

Valaanpyyntiin osallistunut ja alan kirjallisuuteen huolellisesti perehtynyt Herman Melville oli aikansa parhaita valaiden tuntijoita. Tämä näkyy kirjan rakenteessa siten, että ensimmäinen pyyntikohtauksen kuvaus alkaa vasta kirjan sivulla 315! Tässä vaiheessa lukija tuntee läpikotaisin pyyntialus Pequodin miehistöineen ja hallitsee perusasiat kaskelottien pyynnistä.

Luin Moby Dickin koulupoikana, mutta harppoen ja pyyntikuvauksiin keskittyen. Nyt toisella lukukerralla oikeastaan kaikki muu kiinnosti enemmän, esimerkiksi 150 vuoden takainen tieto valaiden systematiikasta tai Melvillen arviot aikalaistaiteilijoiden kyvyistä valaiden kuvaajina. Jopa valasfossiilit saavat oman käsittelynsä.

Olin lopullisesti myyty, kun kirjan päähenkilö huolestuu pyynnin vaikutuksesta valaskantoihin, puntaroi rinnakkain biisonien historiaa ja valaiden tulevaisuutta: ”Tällainen vertailu näyttäisi sisältävän kumoamattoman väitteen ettei saalistuksen kohteena oleva valas voi enää välttää nopeaa sukupuuttoa.”

Toisaalta Melville ymmärtää myös realiteetit, pyynnin vaikeuden ja valtamerten mielettömän suuruuden: ”Kun neljäkymmentä miestä pyytää kaskelotteja yhdestä laivasta neljä vuotta, he katsovat onnistuneensa erinomaisesti ja kiittävät Jumalaa jos tuovat lopulta kotiin neljänkymmenen valaan öljyt.”

Moby Dickin ja Melvillen aikana valasvesille lähdettiin puisilla purjealuksilla; varsinainen pyynti tapahtui soudettavilla veneillä ja lihasvoimin heitettävillä harppuunoilla. Sukupuuton uhkasta tuli todellinen vasta höyrylaivojen ja harppuunatykkien aikakaudella.

Suurteoksen ytimessä juokseva romaanijuonne huipentuu lopulliseen välienselvittelyyn, jossa Ahab jää täysin valaan armoille. Vauhtiin päästyään Moby Dick pieksää pyyntiveneet päreiksi ja upottaa lopulta myös Pequodiin puskemalla sen kylkeen suuren reiän. Vain kertoja/päähenkilö pelastuu.

Loppukohtaus panee kysymään, hakiko myös Moby Dick kostoa. Tunnistiko valas Ahabin kiusaajakseen, jonka heittämän harppuunan kärki kaihersi edelleen syvällä sen lihassa? Ehkä ei sentään, mutta Ahabin kipparoima Pequod oli valaalle varmasti yhtä tuttu kuin valas itse oli Ahabille ja pyyntialuksen väelle.
12/2007