Aihearkisto: Retket ja matkat

Vuoria vai tuntureita?

Aiemmin “mainostamani” Puljutunturi on vaatimattomasta olemuksestaan huolimatta selkeästi tunturi. Ratkaisevaa tässä ei ole korkeus tai muoto, vaan laen puuttomuus.

En tullut ottaneeksi kuvaa Puljutunturista, mutta Skibotnin leiripaikkaa ympäröiviä tuntureita kuvasin paljonkin.

Tässä näkymä teltan vierestä itään

ja tässä länteen:

Ovatko nuo vuoria, tuntureita vai mitä? Lyngenvuonoa reunustavia korkeita ja teräväpiirteisiä tuntureita kuulee nimitettävän myös alpeiksi, mutta se on minun korvissani tähän yhteyteen aivan sopimaton termi.

Alemmassa kuvassa esiintyy edukseen Daltinden. Mahtaakohan tinden tarkoittaa jotakin erityistä, koska lähistöltä löytyy myös fjell -päätteisiä tunturinnimiä.

Daltindenin saamenkielinen nimi on Njallavárri. Tuon suunnan kartalla saamenkieliset nimet ovat selvänä enemmistönä eikä syyttä: päätteet kertovat tunturin muodosta ja koosta, etuosa esimerkiksi alkuperäisistä asukkaista.

Joitakin esimerkkejä: Loddevárri, Gaskajiehkicohkka, Nállangáisi, Lávkaslubbu, Stuorraoaivi.

Viimeksi mainittu on ainoa, joka muistuttaa kartalta tulkittuna Puljutunturia. Todella etäisesti tosin: oaivi on pyöreälakinen tunturi, mutta Puljutunturin laki on tasainen kuin lentokenttä.
6/2012

Poimintoja Muorravaarakan Ruoktun vieraskirjoista

29.7.1955 (katkelma)
Toivomme että Saariselkä ottaisi Teidätkin omakseen ja antaisi
Teille elonne kiireeseen rauhaisan keitaan, jonne voitte vaeltaa
vielä vuosienkin jälkeen.
Ja varmaan ottaakin, jos vain hiljaisina ja nöyrinä kuuntelette sen kutsua.
Ja Sinä onnellinen vaeltaja. Suokoon Muorravaarakan Ruoktu Sinulle
leppoisan ja lämpimän lepopaikan.
Muorravaarakalla 29.7.1955
Imatran Lapinkävijäin p:sta
Olli Pesonen

25.4.56
Alammepa todella uskoa, että täällä Saariselällä
asustaa Meänteis tai joku muu ystävällinen tunturitonttu,
jonka erikoinen suosio seuraa meitä kesin-talvin.
Niinpä nytkin: Maanantaina +6 ja täysi sose. Jo tiistaina,
vaeltaessamme Laanilasta Luirojärvelle sää oli kylmennyt
ja keli parantunut, mutta tänään, hiihdellessämme Luirojärveltä
yli Sokostin tänne Muorravaarakalle olivat sekä sää että keli
niin erinomaiset kuin toivoa voi.
Yövymme ja jatkamme huomenna Sudenpesän kautta maantietä kohti.
Lähtiessämme 26.4.56 klo 8.00
Sää: Täysin tyyntä ja kirkasta
Lämpötila: -6
Hiihtokeli: 100% hankikeli

Kullervo Kemppinen Kauhava
Mauno A. Aho Rovaniemi
Martti Mansikkamäki Kauhava
Eino Nurmi

2.4.57
Yö meni mukavasti. kämppä oli lämmin, sekä sattui kaksi muutakin kulkiaa
oli kiva, kun ei tarvinnut yksin viettää iltaa.

Terv Paulus

Alkoi sataa lunta niin että täytyy päiväyttää, odottaa Parempaa säätä.
Ja jatkaa sitten Matkaa Yli-Luirolle siis kotia.

Paulus Op. Magga

26-28.6.59
Marssittuamme sateentihkussa Vongoivan kodalta tuntui sangen mielekkäältä löytää Muorravaarakan kämpän kaltainen katos.
Seuraavana päivänä suksimme (sukset vain puuttuivat, lunta oli ajoittain riittävästi sekä ilmassa että maassa)
Ukselman ja Anterin suuntiin luokitellen porolaitumia ja inventoiden kasvilajistoa.
Lämpömittarin pomppiessa levottomasti edestakaisin kaiversimme jälleen kartakkeemme esille
ja häivyimme maisemaan alas Muorravaarakkaa tavoitteena Raja-Joosef.

Teuvo Ahti Espoo
Tapio Rintanen Helsinki

6-8.8.59
Tulimme Ruoktulle etsittyämme sitä pari vuorokautta – Harrijoen latvoilta. Seurattuamme Muorravaarakkaa
Lotjanankoskelta etelään käännyimme huomaamattamme Harrijoen vartta pitkin koilliseen.
Otaksuttu ’Muorra’ veti meitä koko ajan kovasti koilliseen ja lopulta löysimme itsemme Kuikkapään juurelta, sen pohjoispuolelta.
Tunturin tunnistimme Kuikkapääksi sen laelta löytämästämme vieraskirjasta.
Sen jälkeen olikin helppo etsiytyä takaisin Muorravaarakalle. (jatkuu)

Antero Jyränki Anja Jyränki H:ki

17.4.60
Tulimme Anterista, osa hiihtämällä, osa kävelemällä suksilla ja osa ei tullut ollenkaan.
Matkaa kertyi erilaisten arviointiperusteiden mukaan 12.5 km – 75 km, aikaa kului 4,5 t.
Mutta sää oli ihana; ja siltä tuntui myös tämä kämppä.
Kiitämme vieraanvaraisuudesta!

Urho Kekkonen (15.5 km)
Martti Miettunen (20 km)
Taneli Kekkonen (16 km)
Yrjö Alaruikka (20 km)
Matti Kekkonen (16 km)
Eino S. Repo (75 km)

15.7.60
Jaurille matkalla poikkesimme.

Liisi Huhtanen Urpo Huhtanen

15.7.60
Tämä on ollut meille epäkirjallisiin maisemiin etsiytyneille mukava kirja.

Eeva Kilpi Mikko Kilpi

20.7.60
Pikavisiitillä metsäasioissa.
Kämppä hyvä ja ihmiset mukavat. Olisi mukavaa jos pilkotus
seuraavalla kerralla tehtäisiin keloihin tai muulla tavoin kuin elävään puuhun.

Gustaf Siren
metsät. tri.

19.(?)7.61
Jätin rinkan Tiyhtelmäkuruun käydäkseni kysymässä täältä päivää ja hetkeä,
mutta ei ollut täällä tietäjiä. Nyt ajatteluttaa kovasti saunan lämmittäminen,
vaikka Siulan ruoktulla saikin kunnon löylyt.
Taidanpa hakea rinkan.

Martti Montonen Helsinki

20.7.61
Hain rinkan ja lämmitin saunan.
Lähden jatkamaan Hirvaspäiden suuntaan.

Poiminnat on tehty käytettäväksi Metsähallituksen Koilliskairan luontokeskuksen v. 1993 uusitussa näyttelyssä.

Erilaiset ulkosaaret

Jurmo ja Utö ovat äärimmäisiä ulkosaaria, lähellä toisiaan ja yhtä kaukana Rovaniemeltä, mutta siihenpä yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Lapin erämaita kolunnut oli Jurmossa kuin kotonaan, kanervanummilla kaipasi vain riekkoja! Eteensä näki yhtä pitkälle kuin avotunturissa, ja käveltävää riitti Jurmossakin jos jotain halusi nähdä lähempää.

Majapaikkani Fjäderkammare oli sisältä kun pieni tunnelmallinen autiotupa, sähköistetty tosin.

Utössä on taloja kuin taajamassa, koulu, kauppa, hotelli, luotsiasema ja paljon muuta.

Alkuperäistä luontoakin toki löytyy, mutta suuri osa siitä on liikkumiskiellossa. Kun talot harvenevat, alkaa näkyä tykkejä!

Jos linnut eivät ole ehdoton ykkösasia, ympäristö voi olla joillekin luonnonystäville pettymys. Ei kuitenkaan minulle: kulttuurishokista toivuttuani vaihdoin näkökulmaa ja kaivoin esille sosiaalisemman puoleni. Pikavierailusta jäivät päällimäiseksi mieleen ihmiset.

En ole pitkiin aikoihin päässyt puheisiin tuntemattomien ihmisten kanssa yhtä helposti kuin Utössä. Eräs keskustelukumppani muistutti, että kesällä turistisesongin aikaan tilanne on aivan toisenlainen.

Kun kävelin aamulla hotellilta kohti Itäniittyä, lumitöissä ollut kauppias kertoi kaupan olevan auki puolilta päivin kahden tunnin ajan. Minulla ei ollut varsinaisesti mitään ostettavaa, mutta halusin katsastaa kyläkaupan.

Hieno marketti! Palvelu oli ystävällistä ja hyllyillä kaikki tarvittava, olosuhteisiin sopeutettu täsmävalikoima. Ostin naapurisaaren historiaa käsittelevän kirjan, josta kerron myöhemmin erikseen. Se on mainio matkamuisto.

Utö on yhteysalus Eivorin päätepysäkki ja Suomen eteläisin vakituisesti asuttu saari. Matkaa Helsinkiin ei ole linnuntietä enempää kuin 200 kilometriä, mutta matkustaminen vei aikaa.

Eivor lähti Utöstä yhdeltä, poikkesi matkalla Jurmossa ja Nötössä ja oli iltahämärissä Nauvon Pärnäisissä. Matka jatkui bussilla ja junalla, ja perillä Helsingissä olin iltakymmeneltä.

Päivystin paluumatkan alun Eivorin kannella, ja tein retken ehkä mukavimman lintuhavainnon. Osasin olla varuillani, kun vanha muuttohaukka ponkaisi lentoon reunamerkin päältä Knivskärin lähellä.

Upea lintu erikoisessa ympäristössä! Kiitos vihjeestä Jormalle.
2/2012

Pikaretki vuonolle

Perjantain sää oli sateentihkuinen eikä houkutellut pysähtelemään. Saavuimme Kilpisjärvelle hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta jatkoimme paremman sään toivossa yhtä kyytiä Skibotniin. Hyvältä ei näyttänyt sielläkään, mutta selkeän sään alue kaukana Lyngenvuonon suulla antoi pientä toivoa.

Kesäntulo Skibotnissa oli melko tarkasti samassa vaiheessa kuin Rovaniemellä, koivut ja rantaniityt vihersivät.

Merellä oli lähes tyyntä ja laskuveden aika, ja kävelimme lenkin rannalla. Suuri vesilintuparvi koostui pääosin mustalinnuista, seassa joitakin pilkkasiipiä. Lisäksi näkyi yksittäisiä koskeloita, kuikkia, riskilä ja yllättäen pariskunta mustakurkku-uikkuja. Hietikolla kylän suunnalla päivysti melkoinen parvi harmaalokkeja.

Päätimme yöpyä merellisissä maisemissa, ja teltalle löytyi tasainen paikka sopivasti sivussa tieltä. Sadekuurojen väliset poutajaksot pitenivät, mutta aurinkoisen sään ikkuna vuonolla kutistui illan aikana pikkuruiseksi räppänäksi. Valoa toki riitti.

Tehotarkkailu tuotti tulosta. Vuonolla lensi merihanhi ja leiripaikan edustalla näyttäytyi ristisorsapari. Yöllä tuli mieluisa äkkiherätys: sopivaan aikaan ulkona pistäytynyt kaveri karjaisi pyöriäishälytyksen.

Pikkuvalas oli tullut kalastelemaan rantaveteen niin lähelle, että näin ilman kiikaria hengityshöyryn kohoavan viileässä yöilmassa.

Lauantai oli aurinkoinen ja edelleen heikkotuulinen. Mahdollisesti sama pyöriäinen näyttäytyi toistamiseen, tällä kertaa kauempana vuonolla. Saimme seurata parin minuutin ajan määrätietoista etenemistä: selkä kävi pinnalla aina parinkymmenen metrin sukelluksen jälkeen. Vauhti oli kova.

Puolilta päivin palasimme Suomeen ja pystytimme teltan monilla aiemmilla retkillä hyväksi havaittuun paikkaan. Kesän merkit olivat vähissä, täällä elettiin vielä kevättä: lumi oli pääosin sulanut alarinteiltä ja soilta, mutta tunturissa sitä edelleen riitti. Korkeimpien tuntureiden lakiosissa lumipeite oli yhtenäinen. Järvet olivat jäässä eikä vihreää näkynyt vielä missään.

Poroja oli liikkeellä yllättävän paljon, sekä tien penkoilla että tuntureiden rinteillä. Siilasjärven taakse oli asettunut kuudenkymmenen poron tokka, johon kuului useita vasta muutaman viikon ikäisiä pikkuvasoja.

Lintumaailma oli ihmeen vähälukuinen ja vaitonainen. Kaakkurit ja suopöllö ilahduttivat illalla, seuraavana päivänä vesipääsky.

Kotimatka käynnistyi juhlallisissa merkeissä: Ala-Kilpisjärven kopterikentän vaiheilla kaarteli kaksi suurta petolintua. Maa- ja merikotka samaan aikaan näkyvissä! Kuvassa merikotka.
6/2012

Moottorinpärinää kansallispuistossa

Työnsin veneen vesille vietyäni lapset hoitopaikkaan. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta ei sentään satanut. Evästä oli muutamaksi päiväksi ja bensaa täyden tankin lisäksi yhdeksän litraa.

Kanavassa heikolta tuntunut tuuli puhalsi ulapalla navakasti  suoraan vastaan; hiljensin vauhtia paukutuksen käytyä sietämättömäksi. Valkian Silmävaaran jälkeen pääsin ennen käymättömille vesille ja palasin tutulle veneväylälle vasta lähellä Luirojoen suuta. Tekoaltaan vedenpinta oli ylärajallaan ja joki muistutti koivupökkelöiden reunustamaa vuonoa. Muita veneitä ei näkynyt.

Repojoen kiemuroissa harhauduin pari kertaa uopajaan, kun en suosiolla ymmärtänyt kääntyä täyttä 180 astetta. Ajatellun leiripaikan kohdalla Keskisuvannonmaassa veneeseen näkyivät laavun ruoteet, rannalle noustuani huomasin maatuneen hirsikehikon. Joku oli äskettäin kaatanut kelon ja saanut polttopuuta yli oman tarpeen. Viritin louteeni siihen.

Heräsin puoli seitsemältä ja pääsin liikkeelle ennen kahdeksaa. Sää oli tuhruinen. Vetisestä kesästä huolimatta suon ylitys onnistui hyvin. Pysähdyin kuvaamaan Iskelmävaaran rinteessä, missä vaaleanvihreää korpiluppoa riippui kuusen oksissa sakeina tuppoina. Joku oli metsällä samassa vaarassa, koira haukkui ja kuului laukauksia. Suovainlammella ääntelivät joutsenet.

Tuohtuneet retkeilijät olivat valittaneet UK-kansallispuiston toimistolla, että vaaran luoteispuolisella rinnesuolla oli pärtsäilty ties millä ajoneuvoilla. Puistonjohtaja KH halusi nähdä kuvia ja kuulla minun arvioni tilanteesta.

Kahdella mönkijällä oli ajettu suon halki ja palattu toista reunaa takaisin. Lisäksi näkyi joitakin vanhempia jälkiä. Minulle näkymä ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Otin muutamia kuvia ja käännyin paluumatkalle.

Etelän ihmiset eivät näytä ymmärtävän, että saamelaisilla poromiehillä on perustuslakiin kirjattu oikeus harjoittaa kulttuuriinsa kuuluvia elinkeinoja parhaaksi katsomallaan tavalla. Moottorikelkat, mönkijät, enduropyörät ja helikopterit kuuluvat erottamattomana osana tämän päivän ”perinteiseen” poronhoitoon.

Sumupilvi oli hälvennyt ja nousin vaaran läntiselle nokalle katselemaan maisemia. Kalliossa näkyi geologien poraamia reikiä.

Joutsenet olivat siirtyneet pikkulampeen, kahdeksan puhtaanvalkoista lintua. Päätin tällä kertaa ylittää suon paikasta, missä vastapäinen metsä oli lähempänä. Pian huomasin seisovani kahdella lautasen kokoisella luikkamättäällä, loikkaetäisyydellä pelkkää ruskeaa rimpeä. Vajoaminen pysähtyi, kun rapa ulottui reiteen. Leiriin päästyäni keitin kahvit ja mietin, jäisinkö paikalle toiseksikin yöksi.

Päätin vaihtaa jokea ja yöpyä Tammikämpällä tai Lamminaavan laidassa. Tavaroita pakatessani panin merkille, että bensaa oli kulunut huolestuttavan paljon.

* * *

Tammikämpällä pärisi moottorisaha. Puiston huoltomiehet olivat tekemässä pitkoksia ja aikoivat vielä samana päivänä Karapuljuun. Kysyin polttoainetta, mutta ylimääräistä ei ollut: moottorikaira kulutti tuhottomasti, vain kuusi reikää syntyi yhdellä tankillisella. Urakka valmistui ja pojat painuivat pohjoiseen kahdeksanmetrisellä sompiolaisveneellään.

Minä asetuin taloksi. Kämpän kamiina oli vanhaa mallia, vaikuttava yhdistelmä puuhellaa, höyryveturia ja saunan kiuasta. Pitkä savutorvi rämisi tuulessa koko illan ja yön. Konevoimin kulkeneet olivat kirjoitelleet vieraskirjaan kalavaleita ja juopottelun kuvauksia.

Aamuksikaan ei tullut kuvausvaloja ja lähdin jokea alas. Vastaan tuli veneellinen myöhästyneitä ruskaretkeläisiä, Sentiojalla rakennettiin autotallia.

Kelavaaran kalakentän edustalla näyttäytyi merikotka, vähän myöhemmin haukka, harjoitushävittäjä Hawk. Se tuli matalalla suoraan kohti, nokkavalo loisti harmaassa säässä yllättävän kirkkaana.

Seitajärvensaaren ja Muotkarovan välisen salmen jälkeen jouduin kovaan vastatuuleen. Kun vähensin vauhdin aallokon edellyttämälle tasolle, vene tuntui liikkuvan vain pystysuunnassa. Matkanteko näytti toivottomalta.

Ohjasin Puljunsaarten väliseen salmeen ja nousin jaloittelemaan. Saarella kävellessä tuuli alkoi heikentyä ja jatkoin kiireesti matkaa. Sivutuuleen päästyäni kulku helpottui ratkaisevasti. Tuuli heikkeni edelleen ja oli salmivesiin ehdittyäni kokonaan tyyntynyt.

Olin kotona viiden maissa, seitsemän tuntia veneessä kökötettyäni. Bensaa jäi litran verran.
9/2000

Juhlapäivä Jurmossa

Alkuviikon kaunis ja heikkotuulinen pakkassää vaihtui eilen tyypillisemmäksi Jurmon alkutalven sääksi.

Tuulta oli viitisentoista metriä sekunnissa, ja vastatuuleen kävellessä lumikiteet pistelivät silmissä. Tuuli laantui päivän aikana; sade muuttui ensin rännäksi ja lopulta vedeksi. Illalla muutimme lintuasemalta Klasun mökkiin.

Tänään oli onneksi poutaa. Kaveri lähti aamulaivalla mantereelle, minä jatkoin satamasta kohti saaren länsiosia, jotka ovat todennäköisimpiä merisirrien oleskelupaikkoja. Maanantaina ja tiistaina lintuja ei näkynyt, mutta sään lauhduttua sirrien toivottiin palaavan Jurmon rannolle.

Näin tapahtuikin. Pääsin näkemään suuren, ehkä sadan yksilön parven lennossa merellä ja lisäksi kuusi sirriä lähietäisyydeltä. Mikä mukavinta, löysin toisen kolmikon itse.

Heinäsaarelta palatessa mieli oli hyvä ja askel kevyt. Nousin Högbergetille ottamaan kuvia Jurmon kylästä.

Kaksi siniristilippua hulmusi vireässä kaakkoistuulessa, toinen majapaikan isännän pihalla.
12/2012

Sopuleita kuvaamassa

Tunturisopuleita on juuri nyt enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella. Merkkejä kevätvaelluksesta nähtiin Pallaksella jo huhtikuun puolella, ja Kilpisjärvellä säpinä on ollut kiivasta viime aikoina. Oli pakko päästä katsomaan.

Lähdimme Rovaniemeltä perjantaina iltapäivällä ja pystytimme teltan tuttuun paikkaan vähän ennen kymmentä. Maisema edessämme oli voittopuolisesti lumen peittämä, mutta Jehkas-tunturin alarinteessä pälviä ja lumen peittämää maata oli suunnilleen yhtä paljon.

Sää suosi: illasta ja yöstä tuli mieleenjäävä elämys. Sopuleita oli todella paljon. Niitä vilisti varvikossa ja lumen päällä, osa juroi paikoillaan ohikulkijalle kiukkuisesti tirskutellen. Aamua kohti meno vain parani.

Rinteestä löytyi paikka, missä sopulit olivat kaikesta päätellen viettäneet talvea. Tulvavedeltä säästyneet käytävät olivat vielä käytössä: sopuleita putkahteli lumen sisästä ja hävisi taas takaisin lumipeitteen suojaan.

Voi sanoa, että sopuleita oli näkyvissä koko ajan, parhaimmillaan 11 samanaikaisesti. Jos neljä aamuyön tuntia pilkotaan minuutin jaksoiksi ja oletetaan joka jaksolla havaitun vähintään kaksi eri sopulia, näkemiemme eläinten kokonaismäärä nousee suunnilleen viiteensataan. Vaikutelmaksi jäi, että sopuleita oli enemmän lumen alla kuin päällä; varvikosta niitä oli vaikeampi huomata kuin lumilaikuilta.

Koska N on näinkin suuri, uskallan sanoa jotain vaelluksen suunnasta. Yhtä yhteistä suuntaa ei ollut: sopulit juoksivat aivan sattumanvaraisesti mikä minnekin.

* * *

Heräsimme lauantaina iltapäivällä sateen ripinään. Kun sade jatkui ja jatkui, lähdimme käymään Skibotnissa. Norjan puolella sopuleita näytti olevan vielä enemmän kuin Kilpisjärvellä, ainakin jos tilannetta arvioi tiellä nähtyjen elävien ja yliajettujen sopuleiden perusteella. Yksi vaeltaja nähtiin aivan vuonon rannassa. Kesäntulo oli Skibotnissa samassa vaiheessa kuin Rovaniemellä.

* * *

Sade taukosi sunnuntaiaamuna kuuden aikoihin. Nyt vaeltelu oli hieman hillitympää kuin runsas vuorokausi aiemmin. Oli aikaa ihailla maisemia ja katsella lintuja. Ihmettelimme petolintujen vähyyttä: yksi piekana nähtiin tulomatkalla ja tuulihaukka lensi ohi Saanan suuntaan. Siinä kaikki.

* * *

Jos sopulikanta jatkaa lisääntymistään kesän aikana eikä mitään yllättävää tapahdu, tuntureilla ihmetellään syyskuussa muutakin kuin ruskan värejä.
5/2011

Tallinnan talvea

Jatkoin Tallinnaan nähtyäni Sammallahden näyttelyn ja Talviklassikon. Olin käynyt kaupungissa aiemmin viisi kertaa, mutta vain kauttakulkumatkoilla tai päiväretkillä. Nyt jäin yöksi.

Suomenlahti oli pääosin jäätön, vain lähellä Viron rannikkoa oli kapea vyöhyke pieneksi rikkoutunutta jäätä. Olin toivonut hieman arktisempia olosuhteita.

Iloinen yllätys odotti satamassa: kyhmyjoutsen päivysti jalkakäytävällä sadan metrin päässä terminaalista. Lisää lintuja löytyi satama-altaan itäpuolelta, ja pääjoukko lepäili jäällä.

Varasin majapaikkani näköalan perusteella, halusin esteettömän näkymän koko satama-alueelle. Minulle yllätysbonus sopi mainiosti, se että sain seurata aitiopaikalta kyhmyjoutsenten ja lokkien edesottamuksia.

Iltahämärissä suuntasin “Wall Streetin” kautta Vanhaan kaupunkiin. Matkan varrella näppäilin kuvia ottaen tukea milloin mistäkin. Uuden gorillapodin käyttöä olisi ehkä kannattanut harjoitella valossa. Tuloksena oli suuri joukko tärähtäneitä kuvia, mutta joukossa oli sentään jokunen onnistuneempikin. Puistosta luistinradan vierestä löytyi hauska valoteos.

Raatihuoneentorin ympäristössä on valtava määrä ruokapaikkoja, joista valitsin mielestäni hauskimman nimisen: Liisu Juures. Annos oli asiallinen ja hinnoittelu kohdallaan.

Aamulla kaupunki oli kuin tilauksesta sakean sumun vallassa. Hyökkäsin aamupalan jälkeen ulos ja otin lisää lintukuvia. Kun ennen puolta päivää suuntasin kaupunkiin, tornihotellien ylimmät kerrokset työntyivät sumun sekaan.

Kiertelin tuntikausia Vanhan kaupungin kujia ja ihastelin näkemääni. Sumu oli hälvennyt sen verran, että näkymä Toompealta pääsi oikeuksiinsa.
2/2011

Tiellä taas

Jäämeren rantaa myötäilevä tie Vardøstä länteen on omassa sarjassaan vaikuttavinta, mitä olen lukuisilla Norjan-retkilläni nähnyt.

Kesytöntä kuunmaisemaa pehmentävät muutamat satumaisen kauniit hiekkarannat lahtien pohjukoissa. Tien päässä on Hamningbergin talvikuukausiksi autioituva kalastajakylä, vaikuttava nähtävyys sekin.

Maailmansotaa käyvien saksalaisten kannalta Hamningbergin kylän sijainti oli sotilaallisesti merkittävä ja kylän laidalla kohoava pieni tunturi kuin luotu rannikkotykkien sijoituspaikaksi.

Tunturin laelle rakennettiin asemat tykeille, kallion sisään tilat ammusvarastoille ja tykkien käyttäjille.

Keskisestä Euroopasta saapuneelle on vaikea kuvitella tylympää ympäristöä: Hamningbergin talvi on kylmä, märkä, pimeä ja loputtoman pitkä.

Viime lauantaina sää oli kaunis ja lämmin, melkeinpä miellyttävämpi kuin kesällä keskimäärin.
9/2008

Matkailua ja voimansiirtoa kansallismaisemissa

Norjan valtion sähköverkkoyhtiö Statnett haluaa vetää Länsi-Norjan vuono- ja tunturimaisemaan 300 kilometrin mittaisen voimalinjan. Vaihtoehtona on siirtää sähkö mereen upotettavaa kaapelia pitkin, mutta tähän rahat eivät kuulemma riitä.

Hinta olisi moninkertainen

sanoo Irene Meldal sähköverkkoyhtiöstä.

Per-Ola Ratvik omistaa perinteikkään Union-hotellin Norang-vuonon pohjukassa. Hän vastustaa jyrkästi kotivuononsa maisemaa uhkaavaa hanketta:

Olemme maailman rikkain maa, mutta yritämme elää kuin köyhät ennen öljyn löytämistä. Minä kysyn, koska oikein on aika käyttää öljyrahoja.

Olen pikapuoliin lähdössä sisareni kanssa ihailemaan Norjan kansallismaisemia. Jos hotelleissa yöpyminen sopisi tyyliin ja olisi taloudellisesti mahdollista, viettäisimme ihan aatetta kannattaaksemme yhden yön Per-Olan vieraana.

Aatteellisesti ja muutenkin yhtä houkutteleva yöpymispaikka samalta listalta olisi Jotunheimen fjellstue, hieman nykyistä Pallashotellia muistuttava puurakenteinen hotelli.

Toinen toistaan viihtyisämpiä majataloja ja rorbuita on Norjassa vaikka kuinka paljon: kaiken ei tarvitse aina olla suurta ja komeaa.

Runde on Norjan kuuluisin lintusaari ja luontoharrastajien kohtauspaikka. Matkailu on Rundella merkittävä elinkeino, mutta millainen matkailu!

Hotelli puuttuu kokonaan eikä sellaista taida moni saarelle kaivatakaan. Osa vieraista saapuu asuntoautolla, ja muille riittää hostellimajoitus tai telttapaikka Goksøyrin leirintäalueella.

Onnekkaimmat, kuten me, saavat käyttöönsä mökin nurmikentän laidalta.
5/2008