Veikko
Vasama
KARHUYÖ
Sulkeuduimme
tarkkailukoppiin puoli kuuden maissa ja asensimme objektiivit paikoilleen:
lammen yli kuvasimme kolmesatasella ja lähelle zoomilla. Kolmaskin
kuvaussuunta olisi ollut mahdollinen, mutta sitä emme käyttäneet.
Lammelle
asettunut lokki- ja varisparvi kävi välittömästi tarjousten kimppuun,
mutta kauan ei tarvinnut odotella karhuakaan. Itse asiassa se pääsi
yllättämään, oli vain yhtäkkiä ilmestynyt näkösälle. Jouni kuvasi
innostuneesti, minä ihailin ensimmäistäni: se oli huomattavan vaalea
ja järkyttävän iso.
Seuraava
tulokas oli epäkarhumaisen hontelo nuorukainen, väriltään hieman edellistä
tummempi. Vain kuono oli vaaleampi, samoin kurkun hupaisat haivenet.
Nuorukaisen
tuijotus paljasti kolmannen ruokavieraan: täysikasvuinen, tumma sepelkaula
tuli suon yli suoraan kohti lähihaaskaa ja kävi viipymättä asiaan.
Kyseessä oli paikan kingi, johon nuorukainen suhtautui korostetun
kunnioittavasti.
Neljäs
karhu muistutti olemukseltaan kolmosta, sepel kuitenkin puuttui. Oikessa
korvassa oli punainen piltta muistona tapaamisesta RKTL:n petotutkijoiden
kanssa. Seurakunta oli koolla.
Sää
kehittyi kuvauksen kannalta suotuisasti. Satoi moneen otteeseen, lopulta
oikein kunnolla. Sitten pilvet väistyivät ja saimme kauniin iltavalon.
Muistikortit täyttyivät hyvää vauhtia. Kameroiden rapsahtelu ei häirinnyt
karhuja vähääkään edes silloin, kun etäisyyttä oli alle kymmenen metriä.
Autojen ääniä kuunneltiin muutamaan kertaan; jokin epäilyttävä tapahtuma
sai lokkiparven lehahtamaan siivilleen ja karhun lönköttölemään hetkeksi
pois näkyvistä.
Pidot
päättyivät kymmenen aikoihin, mutta viimeksi tulleet jäivät paikalle.
Ne touhusivat omiaan ja näyttivät nauttivan kesästä. Pimeää ei vielä
tullut, mutta kuvaamiseen valo ei riittänyt.
Oikaisin
laverille ja yritin nukkua, mutta illan tapahtumat pyörivät
vahvasti mielessä. Kuvaamisen helppous karisti tämän
päivän karhukuvista viimeisenkin hohdon, mutta alan edelläkävijöitä
kohtaan tuntemani arvostus vain lisääntyi. Ajattelin Erkan ja Antin
kuvia ja varsinkin omaa suosikkiani, sitä jossa karhu katselee
maailmaa hakkaamattoman ja hakatun metsän rajalla.
Kahdelta
havahduin veret seisauttavaan karjuntaan: lammen pohjoisrannalla painittiin.
Sepelkaula oli kiinni pistevoitossa, mutta Pilttakorva antoi täyden
vastuksen. Klassinen pystypaini vaihtui välillä vapaaseen, toinen
kilpailija oli vedessä ja toinen rannalla. Karjunta toistui, kun kilpakumppanit
olivat samanaikaisesti uimasillaan.
Piristävän
välikohtauksen jälkeen nukkuminen onnistui entistä huonommin.
Hyvä niin, sillä yön päätteeksi odotti yllätys.
Vähän
ennen neljää lammen rannalla seisoi susi. Matkaa kopista oli parikymmentä
metriä. Hiivin kameralle ja otin ensimmäisen kuvan suden lähdettyä
liikkeelle. Kameran äänen kuultuaan eläin jähmettyi paikalleen
ja tuijotti hetken rävähtämättä kohti. Sitten se poimi maasta jotain
hampaisiinsa ja painui metsään.
7/2005
kuviin