Palaneen käryä, vaihe 2

Kirjoitin viikko sitten käryävästä tietokoneesta. Uskoin paikallistaneeni ongelman ja kuvittelin osaavani korjata koneen omakätisesti. Piti siis vaihtaa prosessoria jäähdyttävä tuulettimen ja siilin yhdistelmä.

Taustaksi on hyvä mainita, että sorkin pöytäkoneeni sisuskaluja nyt neljännen kerran: olen vaihtanut rikkoutuneen virtalähteen, lisännyt tallennustilaa kolmeteraisella kovalevyllä ja asentanut firewiren vaatiman kortin. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia ja ajattelen, että minulle tämä rautapuoli on softajuttuja ymmärrettävämpi osa tietokoneiden maailmaa. Jouni on toiminut operaatioissa korvaamattomana etäapuna.

Uusi jäähdytin on iso ja tehokkaan oloinen, aivan eri kaliiperia kuin se toimintansa lopettanut. Kiinnittäminen emolevyyn tapahtui metallihenkselin ja neljän muovinipsun avulla. Koska paikat olivat ahtaat, jouduin näpräämään pitkään. Lopuksi piti käyttää voimaa. Siinä vaiheessa oli tärkeää tietää, että emolevyn taipuminen kuuluu asiaan.

Jännitti aika tavalla, kun sain kuulerin paikalleen ja kytkin virran koneeseen. Prossujäähyn ropeli lähti iloisesti pyörimään, samoin kaikki kolme koteloon kuuluvaa. Suljin tyytyväisenä kylkilevyn, kytkin piuhat ja jatkoin kesken jääneitä hommia. Toistaiseksi kone toimii moitteettomasti eikä käryä enää… (kop, kop)

Palaneen käryä

Nykymuotoisen blogin ensimmäinen merkintä on tehty marraskuussa 2013. Aiheena on (pöytä)tietokone ja sen kanssa tehty pikavierailu Jounin luo Tampereelle. Alkuhankaluuksien jälkeen kokoonpano on palvellut moitteettomasti kaikki nämä vuodet; läppäreiden kanssa häikkää on ollut senkin edestä.

Kone toimii edelleen, mutta viime viikolla sen sisältä alkoi tulla palaneen käryä. Tänään avasin kopan ja toivon paikallistaneeni ongelman: prosessoria viilentävä tuuletin ei pyörinyt kunnolla. Yritti kyllä mutta ei päässyt vauhtiin.

Rikkinäisen osan irrottaminen onnistui niin helposti, että uskon saavani paikalleen uuden. Jouni löysi sen pelukopastaan ja tuli samalla todistaneeksi, että mitään joskus mahdollisesti tarvittavaa ei koskaan kannata heittää pois!

Jos vika korjautuu jäähdytintä vaihtamalla, toivoin koneen palvelevan vielä pitkään. Käyttis on päivitetty kympiksi, ja vääntö riittää vaativaan kuvankäsittelyyn.

Talven ote pitää

Lauantaipäivä oli aurinkoinen ja heikkotuulinen, mutta hyytävän kylmä. Rovaniemen rautatieaseman mittauspisteessä oli aamukuudelta 9 astetta pakkasta, iltapäivällä päästiin pari astetta plussalle. Hiihtokelit ovat loistavat ja luistelukelit yhtä hyvät, myös joella.

Tiistaina ja keskiviikkona saatiin nauttia lyhyeksi jääneestä lauhan sään jaksosta. Näin Ounaskoskella kevään ensimmäiset potnapekat eli koskikorennot, uusina muuttolintuina uivelon, naurulokin ja sinisorsan.

Lapissa lunta on paljon ja lisää on luvattu. Kylmä sää hidastaa sulamista ja lisää suurtulvan riskiä. Jossain vaiheessa oletettavasti lämpenee ja silloin vettä riittää joka paikkaan. Viitteitä tulevasta nähtiin keskiviikkona kotikadulla.

Pulmusennustukseni meni pahasti metsään. Pulmuset eivät ole lisääntyneet Rovaniemellä, mutta Hailuodossa nähtiin perjantaina 18 000 yksilön jättiparvi. Etujoukot ovat selvästi viestittäneet pääjoukkojen päälliköille, että Lappiin ei kannata kiirehtiä.

Mestaruus livenä & tallenteena

Palloiluväellä oli seurapäivä jo tiistaina, mutta minulla lisäksi eilen. Seurasin Telia-TV:sta jääkiekon neljättä liigafinaalia keväältä 2009: JYP ratkaisi finaalisarjan tylysti 4-0. Meni tunteisiin silloin ja meni nyt.

Rovaniemeltä Jyväskylään on pitkä matka, ja etäfanille livepelit ovat harvinaista herkkua. Erityisesti sellaiset, joissa mitalit ratkeavat.  Paikan päällä nähtyjä JYPin ratkaisupelejä ovat kevään 2010 pronssipeli ja naisten finaali keväällä 2016.

Sama juttu pesäpallossa. Syksyllä 2016 seurasin Hippoksella Kirittärien ja Lapuan Virkiän kolmatta finaalipeliä. Mestaruus oli katkolla, ja mitalit kimaltelivat kentän laidalla. Kirittäret hallitsi selkeästi ensimmäistä jaksoa ja toisen alkua, mutta sitten ajatukset karkasivat. Mestaruus ratkesi seuraavassa pelissä Lapuan Lukkarilassa.

Viime syksynä tilanteeni oli erikoinen. Finaalisarja ja purjehdusretki menivät päällekkäin, ja tunnelmaan päästäkseni toivoin ratkaisun pitkittyvän neljänteen peliin. Oli raastavaa toivoa Pesäkarhujen voittoa, mutta muukaan ei auttanut.

Asiat menivät juuri niin kuin olin suunnitellutkin eli Kirittäret juhli mestaruutta kotikentällään. Taiston tauottua kävin onnittelemassa Upia ja ottamassa selfien. Tallennetta katsoessani huomasin päässeeni Ruutuun.

Onneksi tulevat linnut

Ihmisten asiat ovat ennennäkemättömän oudolla mallilla, mutta muuttolinnut tulevat ajallaan tänäkin keväänä. Etelässä lajilista on jo pitkä, Lapissa lyhyempi ja minulla vasta kolmen lajin mittainen.

Näin ensimmäiset harmaalokit toista viikkoa sitten, kyseessä oli toinen havainto Lapista. Sittemmin harmaalokkeja on ilmoitettu Kemijokivarresta päivittäin, enimmillään nelisenkymmentä. Muita lokkeja Lapissa ei ole vielä nähty.

Toiseksi omalle listallani ehti pulmunen, joita tapasin keskiviikkona Jängislahdessa 25 yksilöä. Sään kylmeneminen ei haittaa pulmusta, ja viikon kuluttua lintuja lienee jo sata tai vielä enemmän.

Monena keväänä seurannassa ollut joutsenpari (mahdollisesti samat linnut) ilmestyi Veitikanlammelle tänään. Jukka näki linnut aamulla, minä kävin paikalla illansuussa. Sula ei ole suuri, mutta ilmeisen houkutteleva muuten kovin talvisessa ympäristössä.

Riittääkö turvaväli?

En ole käynyt viikkoon kaupassa, mutta kävelyllä joka päivä. Myös tänään, piittaamatta toimittaja Marja Sannikan julmistelusta. PYSYKÄÄ SISÄLLÄ! Marja huutaa Twitterissä.

Toimittajasisko Maria Pettersson näyttäisi sallivan ulkoilun, kunhan pysytellään riittävän etäällä muista ihmisistä. Esimerkkitapauksessa turvaväli on 15 metriä.

Helsingin Sanomien tänäinen lähestymiskulma panee kysymään, mitä ”ulos” lähteminen itse kellekin tarkoittaa. Toimittaja ehkä lähtee kauppakeskukseen, kahvilaan tai karaokebaariin. Entä jos lähtee ulos tositarkoituksella, pysyäkseen ulkona?

Minulle ulkoileminen on harvoin sosiaalinen tapahtuma. Nautin raittiista ilmasta, liikunnasta ja mahdollisuuksien mukaan auringosta. Toki toivon näkeväni lintuja ja joskus onnistunkin: keskiviikkona ylitseni lensi neljä harmaalokkia, kevään ensimmäiset muuttolinnut.

Päivittäinen kävely on näihin asti ollut iloinen asia, mutta tilanne saattaa muuttua. Ristiriitainen ohjeistus harmittaa ja hämmentää, lisäksi vaivaa syyllinen ja epävarma olo. Entä jos turvaväli jää korkeiden lumivallien välissä metriin tai kahteen?

Jos bilettäjiä ja muita ongelmatapauksia ei saada muuten kuriin, järeimpänä keinona on mainittu kaikkia koskeva ulkonaliikkumiskielto. Mielestäni olisi kohtuutonta ulottaa sellainen koskemaan meitä yksin liikkuvia lintuharrastajia.

Illaksi kotiin

Katselin viime viikon keskiviikkona telkkarista jääkiekkoa. KeuPan Jesse Pelamo ennakoi toisella erätauolla tehdyssä haastattelussa, että peli voi jäädä kauden viimeiseksi. Niin todellakin kävi, Mestiksen pudotuspelit ja kaikki muutkin jäljellä olleet kiekkopelit jäävät pelaamatta ja mitalit jakamatta. Vain KHL jatkuu (ilman Jokereita) kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut.

Omiin suunnitelmiini pandemia vaikutti sillä tavoin, että viikon päähän suunniteltu matka Tampereelle jää väliin. Tarkoitus oli lähteä paikan päälle katsomaan naisten hallipesiksen lopputurnausta.

Jääkiekkoliigassa Rauman Lukko oli kevään kuumin joukkue ja vahva mestariehdokas. Siihen nähden päävalmentaja Pekka Virta kommentoi tilannetta hämmästyttävän kypsästi:

Urheilu on maailman kivoin turha asia, johon voidaan palata taas, kun tärkeät asiat ovat kunnossa.

Se urheilusta. Eilen jännitimme Jounin paluuta Bukarestista. Ensimmäisen kerran saimme huokaista helpotuksesta koneen noustua kentältä.

Toisen kerran huokaistiin, kun matka jatkui Münchenistä kohti Helsinkiä.

Jouni pääsi illaksi kotiin Tampereelle, kiitollisin mielin ja terveen kirjoissa. Edessä on kahden viikon etätyöjakso.

Bernie – nuorten suosikki

Ilta-Sanomissa 16.2. julkaistu kuva vähän hymyilytti: demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä 78-vuotias Bernie Sanders on esivaalissa nuorison suosikki. Varteeotettavin vastaehdokas Joe Biden on saman ikäinen. Mikään pojankloppi ei ole myöskään Trump. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomen nuori ja nätti pääministeri herättää ihastusta Yhdysvalloissa!

IS:n uutisessa viitataan arvioihin, joiden mukaan sosialistiksi julistautuneen Sandersin ”vanhat puheet Neuvostoliitosta” saattavat nousta ongelmaksi. Sanders kävi v. 1988 Neuvostoliitossa yhdistetyllä hää- ja tutustumismatkalla ja taisi pitää näkemästään aika tavalla. Matkalta palattuan hän nimittäin toivoi otettavan käyttöön ”molempien maiden systeemien vahvuuksia”.

Neuvostoliitto veteli viimeisiään Sandersin vierailun aikana ja hajosi lopullisesti kolme vuotta myöhemmin. Lännen valtionpäämiehistä Sandersin suosikkeja ovat olleet esimerkiksi Kuubaa ja Venezuelaa johtaneet kommunistipresidentit Fidel Castro ja Hugo Chavez.

* * *

Nobelkirjailija Halldor Laxness vieraili ensi kerran Neuvostoliitossa vuonna 1932. Avoimin mielin ja suurin odotuksin matkaan lähteneelle Laxnessille vierailu oli monin tavoin kitkerä pettymys. Tuoreeltaan julkaistua matkakirjaa I I Austurvegi ei ole suomennettu, mutta kirjailija kertoo vaikutelmistaan muistelu- ja esseekokoelmassa Tunnustan maata (WSOY 1966).

Asiaan liittyvä teksti löytyy sivuston puolelta.

Lapinpöllötalvi

Jo nyt uskaltaa sanoa, että kuluva talvi tulee jäämään Lapin lintuharrastajien mieleen lapinpöllöistä. Isoja harmaita on nähty eri puolilla lääniä lähes päivittäin monen kuukauden ajan. Edellisen kerran lapinpöllöjä näkyi yhtä runsaasti kevättalvella 2012.

Kun lapinpöllö ilmoitettiin Tiiraan Saarenkylästä vajaa kuukausi sitten, lähdin katsomaan lintua. Kävin oikeassa paikassa väärään aikaan. Lintu nähtiin kävelyreittini varralla pari tuntia myöhemmin.

Toisella yrityksellä tärppäsi. Aluksi meitä katselijoita oli kaksi, enimmillään puolen tusinaa. Muutamille ohi kävelleille paikallisille kyseessä oli tuttu lintu. Pöllö viihtyi aluksi koivuissa pellon laidalla, mutta lensi pian lähemmäksi.

Pöllö kuunteli myyrän ääniä lumen sisästä ja varmaan kuulikin, mutta paksu lumipeite ja suojasäillä muodostuneet kovat kerrokset tekivät saalistuksesta tavallistakin haasteellisempaa.

Näin reilun tunnin aikana vain yhden saalistusyrityksen, joka ei kuitenkaan onnistunut. Oli surullista mutta ei kovin yllättävää, että pöllö löytyi menehtyneenä vielä saman päivän iltana. Lintu oli pahoin nälkiintynyt. Tähän viittasi aktiivinen saalistaminen keskellä päivää.

Viime viikolla Ounasvaaran luontopolun varressa nähty lapinpöllö lienee ollut kylläinen: varhain aamupäivällä havaittu lintu istui samalla oksalla vielä neljä tuntia myöhemmin.

Paksuja kirjoja

Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti on paksu kirja eikä tekijänsä parhaita (sivuja 656). Mutta en halunnut luovuttaa, ja lopussa kiitos seisoi. Olin tyytyväinen suoritukseen ja lupasin itselleni palkinnon.

Perille kannusti kaksi seikkaa: olin pitänyt kahdesta aiemmin lukemastani Ishigurosta, ja mies on sentään Nobelisti. Lisäksi halusin tietää, selviytyykö päähenkilö tukalasta tilanteestaan. Lukijallekin tilanne oli painajaismainen, taidokkaasti kehitelty mutta tarpeettoman pitkä.

Pianistin oli määrä toimia juhlakaluna, soittaa ja pitää puhe, mutta tilaisuudesta tuli fiasko. Ishihuron taituruutta on, että kirja päättyy kaikesta huolimatta valoisissa tunnelmissa.

Surullinen pianisti on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995, mutta suomeksi vasta viime vuonna. Ehkäpä Ishiguron v. 2017 saama Nobelin kirjallisuuspalkinto edisti julkaisupaitsioon ajautuneen teoksen ”löytymistä”.

Keksin mielestäni hyvän ja ajankohtaisen palkinnon sinnikkäästä taistelusta Ishiguron kanssa: luen toiseen kertaan Uppiniskaisuuden kronikan (1245 sivua). Kevättalvella 2016 olin lukenut Jaan Krossilta vasta kolme novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Vauhtiin päästyäni luin Krossin koko suomennetun tuotannon, 17 teosta. Ehkä siitäkin jo palkinnon ansaitsee!

Rovaniemen kirjaston kappale oli lainassa, mutta teos tilattiin Kemistä. Kiitos kirjasto, loistavaa palvelua taas kerran! Mitä Jaan Krossiin tulee, kirjailijamestarin syntymästä tulee tänään kuluneeksi täydet sata vuotta.