Geelin voimalla

Roskajuoksija nosti 25.6. Twitterissä esiin Jukolan viestiin liittyvän minulle uuden ongelman, roskaantumisen. Sittemmin Iltapäivälehdet ja HS ovat tarttuneet asiaan, esimerkiksi IS tänään hyvinkin näyttävästi:

Olen yllättynyt ja pettynyt, koska olen pitänyt suunnistusväkeä fiksuna joukkona. Kun Jukolan viesti järjestettiin v. 1994 Sodankylän-Pelkosenniemen maisemissa, seurasin tapahtumia kilpailun aikana ja sen jälkeen. Muistan hyvin, kuinka siistiin kuntoon alue jäi massatapahtuman jäljiltä. Edes kilpailukeskuksessa roskia ei näkynyt, maastosta nyt puhumattakaan.

Mitä sitten on tapahtunut vuoden 1994 jälkeen? Ainakin energiageelit ovat tulleet ja tapahtuman osanottajamäärä on kasvanut valtavasti. Keskustelun aloittanut Kaisu Paulanto nostaa tikun nokkaan puulaakiporukat, joilla ”ei ole käytöstapoja”. Herää kysymys, näkyykö tämä muutenkin kuin roskaamisena.

Ongelman ratkaisukeinoksi on esitetty esim. sitä, että geelipusseihin pitäisi merkitä käyttäjän nimi. Merkintää valvottaisiin pistokokein lähtöpaikalla, ja maastosta löytyvä pussi johtaisi joukkueen hylkäämiseen tai vähintäänkin tuntuvaan sakkoon.

* * *

Vuonna 1994 Jukolan viestin voitti Turun Suunnistajat ankkurinaan jo pitkään tv-kommentaattorina loistanut Janne Salmi. Suomeen tuli kolmoisvoitto, ja kymmenen parhaan joukkoon mahtui viisi suomalaisjoukkuetta.

Venlojen viestin voitti Tampereen Pyrintö, ja kymmenen parhaan joukkoon kiilasivat myös Angelniemen Ankkuri (6.) ja Rastikarhut (9.).

Kotiseuturetki Lempäälään

Matka lähijunalla Tampereelta Lempäälään maksoi eläkeläiseltä 2.30 € ja kesti 15 minuuttia. Raiteelta 1 keskikaupungille ja radan itäpuolelle mentiin tunnelista, josta kulki muukin liikenne.

Ensimmäinen liikenneympyrä oli jättikokoinen tikkataulu sen kunniaksi, että vieressä oli johtavan tikanheittovälineiden valmistajan toimitalo. Se on tosin jäänyt muuhun käyttöön, koska Piippo OY:n tuotantotilat sijaitsevat nykyisin Akaassa.

Varsinainen kohteeni oli Ahtialanjärvi ja lintutorni sen rannalla. Lintuelo olikin vilkasta, mutta se keskittyi tekosaaren tuntumaan, ja jotain nähdäkseen olisi tarvinnut kaukoputken. Sellaisella varustautuneelle torni on sopivaan aikaan vuodesta mainio lintupaikka.

Putkettomalle lintuja kiinnostavampi nähtävyys oli itse torni, joka toimii samalla linja-autopysäkkinä. Keskustaan palatessa piti ylittää salmi; sillalta näin kaksi silkkiuikkuemoa, joista toisella oli kaksi ja toisella yksi poikanen. Poikaset olivat jo niin isoja, että niillä tuskin oli enää pääsyä emon selkään.

Ehdin kanavalle puoli tuntia ennen Silver Moonin saapumista. Laivankatsojien lisäksi paikalla oli kaksi kalamiestä. Sulku tyhjennettiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen laivan saapumista, ja lokit parveilivat innostuneesti vettä laskettaessa. Nopeusrajoituskyltin päällä istui kalatiira.

Loistavasta säästä huolimatta matkustajia oli valitettavan vähän. Laivan ajaessa sulkuun jouduin nokatusten yhden matkustajan kanssa, joka epäili kanavaa liian kapeaksi. Kerroin olleeni kyydissä viikko sitten ja silloin kaikki sujui hyvin, ”hirveellä tuurilla” tosin, kuten kapteeni vitsaili. Kuusi vesiskootteria tuli sulkuun laivan perässä, ja trubaduuri nousi laivaan styyrpuurin puoleiselta rannalta.

Asemalle mennessä matkan varrella odotti Lempäälän toinen nähtävyys, Pyhän Birgitan kirkko. Suosiolla mitattuna se ensimmäinen on Ideapark.

Palasin Tampereelle juuri kun olin paistua paahteessa. Mörkö Anttilan patsas jäi näkemättä, vai joko sellainen on pystytetty?

Vesireittiä Tampereelta Hämeenlinnaan

Kartalta pikaisesti vilkaistuna laivamatka Tampereelta Hämeenlinnaan ei tunnu mahdolliselta. Mutta kyllä se on, tutustuin reittiin tiistaina. Kaikenlaisia kapeikkoja on selvästi enemmän kuin aiemmin testatulla reitillä Tampereelta Virroille. Yhteistä kummallekin on, että matkaan pitää varata aikaa koko päivä. Halutessaan laivalla voi nauttia maittavan lounaan.

Alkumatkan kohokohta on Lempäälän kanava, joka on varsinkin ensikertalaisille mielenkiintoinen kokemus. Kanava on yksisulkuinen ja sen verran kapea, että vapaata tilaa Silver Moonin laidoille ei liiemmälti jäänyt. Yli sadan metrin pituinen sulku täyttyi yllättävän nopeasti, vaikka ala- ja yläpuolisen vesistön korkeusero on yli kaksi metriä. Kanava on rakennettu v. 1867-73 ja uusittu 1958-61.

Visavuori ennen Sääksmäen siltaa on paikka, missä pidetään reilun tunnin tauko ja Hämeenlinnaan menijät vaihtavat Silver Moonista S. Stariin. Visavuoressa sijaitsevat kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee; samalta mäeltä löytyy Kari-paviljonki ja pilapiirtäjä Kari Suomalaisen parhaiden töiden näyttely. Alakerrassa on nähtävänä Karin kanssa samaan aikaan Ateneumissa opiskelleiden taiteilijoiden töitä.

Visavuoren jälkeen ylitetään laaja Vanajanselkä, jonka jälkeen jatketaan salmivesissä. Reitin ykkösnähtävyys eli Hämeen linna ilmestyy styyrpuurin puolelta näkyviin vasta kaupungissa. Paluu Tampereelle tapahtuu kätevästi lähijunalla, joka lähtee sopivasti laivan saavuttua. Matka satamasta asemalle ei ole pitkä.

Lippujuhla Jyväskylässä, jatkot Tampereella

Vietin lippujuhlaviikonlopun Jyväskylässä eikä ajoitus ollut sattumaa. Kävin paikan päällä Lutakonaukion kalustonäyttelyssä ja Lounaispuiston Miljazz-konsertissa, mutta paraatia seurasin telkkarista. Vastoin ennusteita sää poutaantui sen verran, että ylilento voitiin suorittaa. Sen sijaan Hawk-taitolentoesityksestä luovuttiin, koska se olisi mennyt harakoille. Kun ylilentoon osallistuneet helikopterit jatkoivat ulos tv-kuvasta, siirryin parvekkeelle ja otin tämän kuvan:

Kalustoa esitelleet varusmiehet ja -naiset olivat aivan huippuja, asiaa tuntevia ja sanavalmiita. Esitin paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Yllättävän vaikeaksi osoittautui aamujen määrän muistaminen niissä tapauksissa, kun oltiin vielä sadan pahemmalla puolella. Järeää kenttäkanuunaa esitelleellä kersantilla aamuja oli enää 11!

Koleaksi ja epävakaiseksi muuttunut sää verotti Lounaispuiston konsertin yleisömäärää, mutta ei haitannut soittamista. Ilmavoimien Big Band koostuu musiikin täysammattilaisista, jotka soittavat monenlaista musiikkia aina tilanteen mukaan.

Ensimmäinen setti koostui lähinnä jazz-klassikoista. Kuuntelin niitä mielikseni, vaikka en musiikista mitään ymmärräkään. Pienen väliajan jälkeen lavalle nousi ”Soulin Kummisedäksi” tituleerattu Sami Saari, joka kehaisi lavalla ollutta kokoonpanoa genressään maan parhaaksi.

Vaikka Samin ja bandin yhteissointi oli nautittavaa, jouduin luovuttamaan ja siirtymään kuiviin ja lämpimiin sisätiloihin. Toivoin parempaa säätä tiistaiksi Tampereelle. Toive toteutui, ja konsertti jatkui suunnilleen siitä mihin se minun osaltani Lounaispuistossa jäi.

Varusmiessoittokunta oli minulle uusi tuttavuus, fiksu mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus taipumuksiaan vastaavalla tavalla. Kyseessä on Hämeenlinnaan sijoitettu tarkoin valittu noin sadan nuoren joukko, johon kuuluu soittajien ja laulajien lisäksi esimerkiksi esitystekniikan ja viestinnän osaajia. Soittajista kootaan kokoonpanoja kulloiseenkin tarpeeseen. Show Band esittää kevyttä musiikkia, jos kohta rokki voi olla melko heviäkin.

Edelleen vajavaisella ymmärrykselläni arvioituna Show Band piti tapahtuman musiikillisen tason korkealla. Erityisesti solistit ihastuttivat; he olivat todennäköisesti siviilipuolella jo kannuksensa ansainneita esiintyjiä. Erityiskiitokset saa vakinaisesta väestä vieraillut kosketinsoittaja illan poikkitaiteellisesta piristysruiskeesta.

Kolme nimeä kisoista

Suomen kannalta alavireisesti sujuneista jääkiekon MM-kisoista jää vähän eri syistä mieleen kolme nimeä: Rantanen, Onninen ja Grimaldi.

Monesti on nähty, että kaikki MM-kisoihin saapuvat NHL-pelaajat eivät ole tähtiä tai edes vahvistuksia, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Mikko Rantanen on oikeasti supertähti ja muutkin kovia pelimiehiä. Vastaavasti mediassa vähäteltiin USA:n ja Kanadan joukkueita sillä perusteella, että ne olivat ”nimettömiä”. Vähälle huomiolle jäi, että esimerkiksi USA:n joukkueessa 13 pelaajalla on NHL-kokemusta.

Rantanen ei tehnyt yhtään maalia, mutta oli 9 syötöllään Suomen paras pistemies. Ei siis todellakaan floppi, mutta ei myöskään sateentekijä, jollaista monet taisivat odottaa. Tähtistatuksestaan huolimatta Rantanen pelasi joukkueelle, ja näin jälkikäteen arvioituna häntä olisi varmaankin kannattanut kokeilla NHL-ketjun sentterinä laidoillaan Kakko ja Kapanen.

Onninen ei ole pelaaja laisinkaan, vaikka nimi toistui Rantasta useammin fanipaitojen selässä. Putkifirma tarjosi yhteistyökumppaneilleen 700 lippua jokaiseen Suomen peliin ja kun erikoistarjoukseen kuului myös fanipaita, ”Onniset” näkyivät katukuvassa ja katsomossa. Sanomista tuli siitä, että eivät kuuluneet. Minulla ei ole valittamista, mielestäni mainostemppu oli oikein näppärä.

Näin paikan päällä Ranska-USA -ottelun ja kiinnitin huomiota USA:n pelaajaan, joka kääntyi vauhdissa ”postimerkin kokoisella” alueella vieläpä niin, että kiekko pysyi mukana. Ihastuin tyyppiin ja katsoin keskeiset tiedot jo ottelun aikana. Ikää 30 vuotta, pituutta 168cm eli vähemmän kuin JYPin Jerry Turkulaisella, mutta painoa yli kymmenen kiloa enemmän. Vahva jässikkä siis, erinomaisesti luisteleva ja rightiltä tulisesti laukova. Myös pelisilmä oli kohdallaan.

Monikohan suomalaistoimittaja tiesi Rocco Grimaldista mitään ennen kisoja? Nyt ehkä tietää: taskuraketti voitti kisojen pistepörssin tehden 10 ottelussa 7 maalia ja antamalla 7 maalisyöttöä. Eilen päättyneet MM-kisat olivat Grimaldille ensimmäiset aikuisten tasolla, mutta takavuosilta tilillä on kahdet U-18 ja yhdet U-20 -kisat, tuloksena kolme kultamitalia.

Ahlmanin lehmärodeo

Lehmillä ei sentään ratsastettu, mutta ensi kertaa laitumelle päästetyt lehmät osaavat innostuksissaan pukittaa melkein kuin rodeohevoset!

Sää suosi tapahtumaa, ja Aamulehden arvion mukaan paikalle oli saapunut viitisentuhatta katsojaa. Laitumelle pääsy oli päivän kohokohta, mutta ohjelmassa oli paljon muutakin.

Oli ilo katsoa onnellisia eläimiä. Arvioimme Jounin kanssa, että ”kyllä tämä huonon kiekkopelin voittaa”. Esimerkiksi sellaisen kuin Suomen ja Itävallan tämänpäiväinen kohtaaminen.

Terveiset takamailta

Kirjoitin vuosi sitten blogipostauksen MM-fiiliksistäni ja totesin, että ”Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…”

Tunnetut tamperelaiset mainostavat tälläkin kertaa kiekkokisoja ratikan kyljissä. Olen tunnistanut Raipen, Heljangon ja Topin.

Raipen tietävät kaikki, Heljangon kaikki kiekkoa seuraavat, mutta kuka on Topi?

Katson Suomen pelit televisiosta, mutta menen paikan päälle tulevan sunnuntain iltapeliin. Siinä kohtaavat Ranska ja USA. Jo marraskuussa ostamani päivälipun iltapäiväottelussa kohtaavat Saksa ja Unkari; tämän eksoottisen herkkupalan jätän Jounin nautittavaksi.

Suomi aloitti tappiolla avausottelussa USA:ta vastaan, mutta on parempi hävitä turnauksen alussa kuin lopussa. Jos suorittaminen paranee peli peliltä koko kisojen ajan, pudotusvaiheessa ollaan jo lähellä totuttua tasoa. En ihmettelisi, vaikka USA tulisi vastaan toistamiseen, toivottavasti loppuottelussa! Suomea vastaan USA pelasi niin hyvin, että ihan kateeksi kävi.

Kevättä kaakkurilammella

Kaakkurilammen kevät etenee reilusti etuajassa. Vuosi sitten lampi oli vappuna kantavassa jäässä, nyt jäät sulivat jo huhtikuun puolella. Seuraava kuva on otettu 24.4. ja jäätön alue on melko laaja. Kaakkuria ei vielä näkynyt, mutta naapurit olivat pareina paikalla: tavi, haapana, sinisorsa ja telkkä.

Seuraavana päivänä lampi oli lähes jäätön ja kuinka ollakaan, yksi kaakkuri oli saapunut lammelle. Hartaasti odottamani pari näyttäytyi ensi kerran kaksi päivää myöhemmin, 27.4. Viime vuonna tein ensihavainnon vasta 9.5.

Kaakkureiden käyttäytyminen on viime keväästä muuttunut siten, että pesä vetää puoleensa selvästi enemmän. Olen nähnyt toisen linnun jopa nousevan pesälle ikään kuin harjoittelemaan hautomista. Oletan, että pesälle noussut lintu on naaras. Koirasoletettu puolestaan hätistelee loitommaksi turhan tuttavalliseksi heittäytynyttä telkkää. Vuosi sitten pesällä elvistellyt haapana ei herättänyt kaakkureissa minkäänlaisia tunteita, mutta nyt pesälle erehtynyt tavi sai äkäisen lähdön.

Taisi olla niin, että kokemattomuus leimasi vuosi sitten parin käyttäytymistä. Siksi oli iloinen yllätys nähdä kesäkuun alkupäivinä hautova emolintu pesässä. Lopputulos – yksi lentokykyinen poikanen – oli joka tapauksessa hyvä.

Edit 14.5.
Kaakkuri nukkui keskellä lampea, mutta puolisoa ei näkynyt. Sitten huomasin, että lintu oli pesässä hautomassa! Parin tunnin tarkkailujakson päätteeksi vaihdettiin haudontavuoroa. Kuva on otettu puhelimella kaukoputken läpi.

Tappara on terästä

Matkustin Tampereelle päivälleen vuosi sitten, hain uuden asunnon avaimet ja kiiruhdin aatetta kannattaakseni Tapparan mestaruusjuhliin. Silloin tilaisuus järjestettiin Frenckellin aukiolla, tänään Hakametsän jäähallin paikoitusalueella. Paikka vaihtui, juhlakalu ei.

Nyt joukkue oli paljon tutumpi kuin vuosi sitten: nähtynä oli muutamia pelejä Nokiareenalla ja monta C Morella. Hieno joukkue, vaikka ei ykkössuosikki olekaan. Kun suosikkeja on kolme, joukkoon mahtuu yksi joka menestyy…