Tuulta ja tyyntä

Asteria-purrellaan maapalloa kiertävä Tapio Lehtinen ylitti viime yönä päiväntasaajan. Kaakkoispasaatin (kartan alaosan vihreä alue) vauhdittama eteneminen tökkäsi pitkäksi aikaa päiväntasaajan doldrumeihin (sininen alue). Trakkerissa veneen keula osoitti milloin mihinkin, ja päivämatkat jäivät aivan olemattomiksi.

Nyt näyttää paremmalta: edessä on koillispasaativyöhyke ja monen viikon luoviminen. Matkaa maaliin Ranskan rannikolle on hieman yli 3000 merimailia. Ongelmana on veneen pohjassa kukoistava ”eläintarha”, joka hidastaa vauhtia ja vaikeuttaa luovimista.

Kartalla Tapion edellä näkyvä vene on purjehtijalegenda sir Robert Knox-Johnstonin Suhaili, jonka reitti ja sijainti on merkitty v.1968-69 tehdyn purjehduksen lokikirjatietojen perusteella. Brasilian rannikolla näkyy alkumatkalla keskeyttäneen Francesco Cappellettin vene.

Tapion pelihuumori on koko ajan pysynyt hyvänä. Esimerkkinä siitä on Atlantin aalloilta viestitetty aprillipila.
Linkki GGR-sivustolle.

Paluu Naganoon (nosto helmikuulta 2012)

Katselin eilen naisten jääkiekkoa, muistelin vanhoja pelejä ja kaivoin esiin blogipostauksen helmikuulta 2012, jolloin käynnissä olivat Vancouverin olympialaiset. Lainaan postausta:

Vuonna 1998 Naganon olympialaisissa pelattiin hienot ja historialliset jääkiekkoturnaukset: naiset olivat mukana ensi kertaa, samoin NHL-ammattilaiset miesten turnauksessa. Kuten muistetaan, Suomi sai pronssimitalin kummastakin. Se oli kova saavutus, joka vaati miesten puolella voittoa Ruotsista ja Kanadasta.

Vancouverin joukkueissa on seitsemän Naganossa mukana ollutta pelaajaa, kaksi naista ja viisi miestä. Toinen naisista on Emma Laaksonen. Naganossa 16-vuotias Emma oli joukkueen kuopus ja hän lienee edelleen kaikkien aikojen nuorin suomalainen olympiamitalisti. Nyt Emma on joukkueen kapteeni.

Vertasin eilen näkemääni peliä siihen, mitä pelattiin Naganossa. Tämän päivän pelaajat ovat epäilemättä nopeampia ja voimakkaampia ja peli fyysisempää. Eilisen kaltaisia nyrkkitappeluja nähtiin enintään finaalissa, kun Kanada ja USA ratkoivat paremmuuden pelatessaan omilla säännöillään.

Terävimmän kärjen takana pelin taso ei ole mielestäni kovinkaan merkittävästi noussut. Naganon tähdet, keskushyökkääjä Riikka Nieminen ja puolustaja Kirsi Hänninen olisivat tähtiä myös tämän päivän joukkueessa. Emma Laaksonen arvioi, että nykymaajoukkue pystyisi voittamaan sen, jonka osana hän Naganossa pelasi.

Vancouverissa sekä naisten että miesten ylivoimakentällisistä on puuttunut viivapelaajia, jotka pystyvät laukomaan suoraan syötöstä kovaa ja tarkasti. Naganossa Kirsi Hänninen oli tällainen pelaaja; Sami Salo ja vaikkapa Jere Karalahti ovat parhaimmillaan olleet. Näissä kisoissa Samin laukaukset paukkuvat päätypleksiin tai vastapuolen pelaajan polkkareihin.

Uskallan sanoa, että Kirsin lämäri oli laadukkaampi kuin useimpien tämän päivän liigapelaajien. Kun kiekon vauhtia mitattiin tutkalla, Kirsi päihitti maajoukkueessa esiintyneen miespuolustajan.

Sitten tähän päivään. Edellä mainituista pelaajista Riikka Nieminen (nyk. Sallinen) teki paluun ykkösketjun sentteriksi oltuaan välillä 10 vuotta sivussa edustustehtävistä. Kolmet olympialaiset käynyt Emma Laaksonen (Terho) lausui urheilujohtajan roolissa kisojen avaussanat.

Suomi esitti USA:ta vastaan vajaat kaksi erää parasta peliään koskaan, mutta kolmannessa USA meni menojaan. Eilen Kanada ja USA häikäisivät keskinäisessä ottelussaan: kärkimaiden voimasuhteet näyttäisivät pysyneen ennallaan.

Suomen kannalta parasta on ollut nuorten pelaajien esiinmurtautuminen. Petra Nieminen on loistanut kummassakin pelissä, eilen liekeissä oli Suomen vauhdikas nelosketju. Teini-ikäisten Elisa Holopaisen ja Viivi Vainikan mukana viiletti minulle JYP-ajoiltaan tuttu Sanni Hakala. Puolustuspään avainpelaajia ovat jo Vancouverissa mukana olleet Noora Räty ja Jenni Hiirikoski.

Pulmusia tietopaikassa

Ensimmäinen tänä keväänä näkemäni muuttolintu on pulmunen. Muita mahdollisia olisivat olleet laulujoutsen ja harmaalokki, mutta ne eivät ole vielä sattuneet kohdalle.

Pulmuset löytyivät tietopaikasta eli Jängislahden lumenkaatopaikalta. Yksinäinen lintu ilmoitettiin jo viime viikolla; eilen lintuja oli jo pieni parvi, arviolta 15. Myöhemmin paikalla käyneet Leena ja Ismo panivat paremmaksi: 19 ja ”ainakin 20”. Parvi saattaa viipyä paikalla pitkään, sillä koleaa keliä on luvattu.

Risteilyalus ongelmissa

Viikko sitten lauantaina klo 16 uutisoitiin, että risteilyalus oli lähettänyt hätäviestin Norjan rannikolla. Viking Sky -niminen loistoristeilijä oli matkalla Tromssasta Stavangeriin, kun koneet alkoivat temppuilla. Alus ajautui jonkin aikaa kovassa tuulessa kohti rannikkoa ja pysähtyi vasta kun ankkuri saatiin lasketuksi. Matkaa kuivalle maalle oli siinä vaiheessa enää kilometrin verran, lähimpiin karikoihin vain parisataa metriä.

Tilannetta pidettiin niin kriittisenä, että evakuointi päätettiin käynnistää. Koska helikopteri ei voinut laskeutua alukselle, matkustajat oli nostettava kopteriin yksitellen.

Alus pääsi vajaalla koneteholla ajaen illan ja yön aikana turvallisen etäälle rannikosta, kunnes paikalle tilattu voimakas hinaaja saapui aamukahdeksalta ja otti Viking Skyn hinaukseen. Määränpäänä oli Molde, mihin saavuttiin sunnuntaina iltapäivällä. Risteily keskeytettiin, ja tällä hetkellä alus on Kristiansundissa korjattavana.

Tilanteesta selvittiin lopulta melko vähäisin vahingoin, mutta suuronnettomuuden ainekset olivat käsillä. Pohdiskelu haverin syistä ja päällystön vastuusta käynnistyivät välittömästi: monet olivat sitä mieltä, että aluksen olisi pitänyt pysyä maissa.

Keskiviikkona asiasta saatiin uutta tietoa: syyksi koneongelmiin ilmoitettiin alhainen öljynpaine. Kovakaan myrsky ei ole ylitsepääsemätön ongelma tämän kokoiselle (227 m) alukselle, mutta jos koneet lakkoilevat, tilanne on aivan toinen. Käsittääkseni kapteenin on voitava luottaa siihen, että konehuoneessa ollaan tehtävien tasalla. Nyt ei selvästikään oltu.

Ongelmiin joutunut Viking Sky on yksi norjalaisen Viking-varustamon kuudesta valtamerille tarkoitetusta aluksesta. Näin sisaralus Viking Sean Tukholmassa syyskuussa 2017.

Yksi ylitse muiden

Kanadalaispelaaja Eric Perrin päätti eilen 19 kautta kestäneen uransa jääkiekkoammattilaisena. Eric on harvinaislaatuinen tapaus kiekkopiireissä: pelaajana äärimmäisen arvostettu ja ihmisenä suorastaan rakastettu. Ja kumpaakin yli joukkuerajojen.

Eric pelasi Suomen pääsarjassa 12 kautta, joiden aikana hän voitti kertaalleen mestaruuden ja nousi ulkomaalaispelaajien tilastoykköseksi pelattujen pelien määrässä, tehopisteissä ja tehdyissä maaleissa. Olisin toivonut JYPin eilen päättyneestä kaudesta parempaa kuin millainen lopulta nähtiin. Merkittävää kuitenkin on, että Eric pelasi omalla kovalla tasollaan ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Häntä ei voi moittia.

Näin Ericin ensi kertaa jäällä Jyväskylässä joulukuussa 2002 ja ihastuin välittömästi. Parasta oli säkenöivä peliäly ja maaginen taito tehdä joukkuetovereista hyviä. Lisäksi tulee kaikki se mikä ei näy katsomoon. Nostan Ericin Reksa Ruotsalaisen rinnalle kaikkien aikojen suosikkipelaajieni jaetulle kärkipaikalle.

Olin paikalla neljä vuotta sitten, kun Ericin luultiin pelaavan viimeistä runkosarjan kotiotteluaan JYPn paidassa. Mitä vielä! Eric pelasi sen illan jälkeen kolme kautta Turussa ja palasi vielä vuodeksi Jyväskylään meidän Jyppiläisten iloksi. Kiitos siitä, Merci Eric!

Ronja ja Aino lentävät etelään

Äskettäin silmiini osui HS Nyt -artikkeli viime vuoden marraskuulta, jossa Ronja kertoo pakottavasta tarpeestaan matkustaa etelään. Pakko tulee siitä, että ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa”, ellei…

Ronja lentää etelän lämpöön neljä kertaa vuodessa, kahdesti keskitalven pimeimpänä aikana. Erikoiselta ja ehkä hieman ristiriitaiseltakin vaikuttaa, että ahkerasta lentelystään huolimatta Ronja ilmoittaa olevansa luonnonystävä.

Aino lähti jo syyskuussa. Ensimmäinen pitkäaikaisempi pysähdyspaikka oli Unkari, missä Aino vietti puolitoista kuukautta. Matka jatkui marraskuun puolivälissä ja maat vaihtuivat tiuhaan: Serbia, Kroatia, Italia, Tunisia. Välimerellisessä ilmastossa Ainon kaukokaipuu alkoi asettua.

Aino matkailee omatoimisesti tutussa porukassa, jonka kokeneimmat tietävät parhaat paikat ruokailla ja turvallisimmat yöpyä.

Pari kuukautta Algeriassa ja Marokossa viihdyttyään Aino ylitti Gibraltarin salmen ja pysähtyi reilun kuukauden ajaksi Espanjan sisäosiin. Suositut turistikohteet eivät Ainoa kiinnosta.

Vaikka Aino tekee varsinkin lomalla ollessaan ratkaisunsa näennäisen spontaanisti, kartalle merkittynä matka näyttää huolellisesti suunnitellulta:

Aino on siis kurki.

Liikuntaa

Viimeksi kuluneeseen viikkoon on sisältynyt runsaasti penkkiurheilua, mutta myös aktiivista liikuntaa.

Viikko sitten näin Lappi Areenalla jääkiekko-ottelun, joka oli historiallinen kahdella tavalla. Rovaniemellä karsittiin ensi kertaa pääsystä (naisten) jääkiekkoliigaan. Vastakkain olivat paikallinen RoKi ja HIFK Helsingistä. Vieraat voittivat 2-4 ja varmistivat samalla nousunsa pääsarjaan. Kuvassa loppusummeri on soinut ja Stadin Gimmat juhlivat.

Palasin hallilta Jätkänkynttilän kautta, ja askelia tuli yli 10 000. Ihan mukava lenkki! Perjantaina avasin hiihtokauden Ounasjoen jäällä. Onneksi perjantaina, sillä sää oli satumaisen hyvä.

Tänään sää ei houkutellut hiihtosuorituksiin, mutta ennen telkkarin ääreen jumittumista kävelin Eteläkeskuksen lenkin. Korppeja ei taaskaan näkynyt.

Palattuani seurasin Holmenkollenin kisoja ja odottelin naisten hallipesiksen välieräpelien alkamista. Manse PP:n ja Pesäkarhujen paremmuus ratkesi vasta pitkittyneissä kotareissa, ja Pesäkarhut selviytyi huomiseen finaaliin.

Minua kiinnosti enemmän jälkimmäinen peli, jossa kohtasivat Kirittäret ja Lapuan Virkiä. Kirittäret voitti ansaitusti 2-0, ja varsinkin toisella jaksolla (5-1) sekä sisä- että ulkopeli oli ajoittain nautittavan laadukasta.

Kuvassa Virkiän lyöjäjokeri Janette Lepistö purkaa ajoa, syöttämässä viime kauden parhaaksi lukkariksi valittu Mari Mantsinen. Lepistö ei onnistunut kuvan tilanteessa, vaikka löikin tavanomaisen hyvin. Hallimestari selviää huomenna.

Samaan aikaan pesäpallon kanssa Lappeenrannan Veiterä ja JPS Jyväskylästä pelasivat jääpallon eli bandyn Suomen mestaruudesta. Seurasin jälkilähetystä ja iloitsin JPS:n voitosta. Mestaruus on jyväskyläläisten ensimmäinen. Onneksi olkoon!

Kisaviikko urheiluopistolla

Jos Suomen menestys olisi ollut vähänkään parempi, viikko urheilulle pyhitetyssä ympäristössä olisi varmaankin ollut elämys. Mutta kun mitalitoiveet pettivät yksi toisensa jälkeen, parasta antia oli urheiluun liittymätön kurssi mukavassa porukassa.

Olen asunut pitkään Rovaniemellä, mutta Urkalle ei ole ollut aiemmin asiaa. Moneen kertaan laajennettu rakennus osoittautui niin monisokkeloiseksi, että osasimme omin avuin ruokasaliin vasta kolmantena päivänä. Siksi ex-päävalmentaja Reijo Jylhän kohtelias opastus tuli tarpeeseen.

Kun muu ryhmä kokeili lumikenkäilyä, minä livahdin luontopolulle. Sen varressa on hyvin hoidettu lintujen ruokintapaikka, joka oli jäänyt käymättä. Näin retkelläni kolme korppia, kaksi pähkinähakkia ja läskipyörän.

Keskiviikkona kävin katsomassa RoKin ja SaPKon pelin. Käyn Lappi Areenalla muutaman kerran kaudessa, mutta yleensä naisten tai junnujen peleissä. RoKi meni menojaan jo ensimmäisessä erässä ja loppuaika vain pelailtiin. Maksaneita katsojia oli lisäkseni 1323, mukava määrä arki-iltana.

Aastapäev

Vietin eilen Viron itsenäisyyspäivää seuraamalla striimiä soihtukulkueesta. Oli sykähdyttävää nähdä, kun Vanhankaupungin kadut täyttyivät tuhansista ihmisistä!

Tänään katselin uutisia ja ihmettelin, että täällä Suomessa naapurin juhlapäivää ei noteerattu millään tavalla.

Löysin etsinnän sivutuotteena mielenkiintoisen videon nyt kymmenen vuotta käyttämättömänä olleesta Kaupunginhallista, joka on siis valtava rakennus keskeisellä paikalla matkustajasataman lähellä. Seuraan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä, ja sivusin asiaa blogissani pari vuotta sitten.

Valtavan rakennuksen uumenissa on mm. 4900 katsojalle mitoitettu konserttisali ja 4200 katsojan jäähalli!

Mitähän isä sanoisi?

Taloa katsellessani ajattelin edesmennyttä isääni, rakennusmestaria. Mitähän mahtaisi sanoa uusimmasta rakentamisen tyylistä?

Rovaniemen Rantavitikalle nousseessa opiskelija-asuntolassa on kahdeksan kerrosta, ja julkisivu on puuduttavan yllätyksetön. Kuinkas muuten, kun rakennus koostuu valmiina paikalle tuoduista yksiöistä!

Kävin katsomassa ihmettä ja muistelemassa isän kanssa tehtyjä yhteisiä kävelyretkiä. Isä ei kiinnostunut linnuista, mutta minä näköjään taloista.

Kiinnostavaa seurattavaa löytyy lähempääkin: työmaa näkyy keittiön ikkunasta. Tätä taloa kootaan betonielementeistä, Rantavitikan talo on puurakenteinen.