Kiekkomuistelus Rovaniemeltä

Mestiksen pudotuspelit alkoivat eilen ja kun liigaa ei pelattu, katsoin jatkoerän Mestiksen puolivälieräottelusta IPK-RoKi. Mestiksen runkosarjan voittanut Iisalmen IPK joutui lujille sarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen RoKin kanssa, mutta vei lopulta voiton jatkoerän maalilla.

Minulle ottelun kiinnostavin pelaaja oli RoKin veteraani-ikäinen ykkössentteri Antti Erkinjuntti, jota seurasin tarkasti Rovaniemellä asuessani. Antti on RoKin oma junioripelaaja, joka lähti jo varhain hakemaan kiekko-oppeja Oulusta. Hän pelasi yhden kauden Kärppien U16-joukkueessa ja kaksi U18-tasolla.

Valmennusuraansa Kärppien U20-joukkueen apuvalmentajana aloitellut Kai Suikkanen pani merkille Erkinjuntin poikkeukselliset kiekkotaidot ja kehityspotentiaalin, ja miesten yhteinen taival alkoi kaudella 2004-05 Rovaniemellä. Uuden Lappi-areenan ansiosta kaupungissa orasti kiekkobuumi, jota vauhdittamaan tunnettu kiekkopersoona Kai Suikkanen palkattiin. Minäkin innostuin ja hankin RoKin kausikortin – paljolti Erkinjuntin ansiosta.

Aikani kausikorttilaisena jäi kuitenkin lyhyeksi. Lainaus blogista 13.11.2005:

Yksi kausi RoKin kausikorttilaisena riitti minulle. Kotijoukkueen ylivoimaisuus Suomi-sarjan pohjoislohkossa teki otteluista yllätyksettömiä maali-iloitteluja, joiden päätteeksi valotaululla saattoivat komeilla esimerkiksi numerot 11-7. Tuollainen lopputulos ei kuulu siihen jääkiekkoon, jota minä haluan seurata.

”Juntista” näki heti, että edellytykset huipulle olivat riittävät. Parasta oli viiltävä peliäly ja sen mahdollistamat oivallukset, jollaisia niillä leveyksillä ei usein nähdä. Suikkanen puolestaan oli komeasta pelaajaurastaan huolimatta raakile aikuisten päävalmentajana. Puutteet puolustuspelaamisessa ja ylipäätään ohut kokemus kovista peleistä kostautui karusti kevään Mestiskarsinnoissa, kun vastaan asettui rutinoitunut ja kiekkokulttuurin kyllästämä etelän joukkue.

Mieleen on jäänyt erityisesti karsintaottelu Vermuntilan Tempoa vastaan. Ensimmäinen erä oli tasainen lähinnä siksi, että vastapuolen valmennusjohto vasta tarkkaili RoKin tapaa pelata. Kun oma peli sitten aloitettiin toisessa erässä, RoKi oli käytännössä aseeton. Jos oikein muistan, tulokseen pettynyt Suikkanen syytti tappiosta omaa maalivahtia. Mikä ihmeen Vermuntila, me muut ihmettelimme.

Suikkanen opetteli valmentamista Rovaniemellä kahden kauden ajan, siirtyi astetta kokeneempana kahdeksi kaudeksi Kajaanin Hokkiin ja edelleen Turkuun TPS:n päävalmentajaksi. Valmentajauran kohokohtana on liigamestaruus TPS:n kanssa kaudella 2009-10. Erkinjuntti seurasi Turkuun saakka mukana ja on pelannut pitkän uran kovan tason ammattilaisena Suomessa, Sveitsissä ja Slovakiassa.

Roki nousi Mestikseen keväällä 2009, mutta ensimmäinen vierailu jäi kauden mittaiseksi. Toinen yritys on tuonut kiekkokartalle osaavan ja menestyvän joukkueen, jossa Erkinjuntin kelpaa aikanaan päättää uransa.

Pitkästä aikaa pesisasiaa

Menin paikalle lauantaina, kun viime kauden finalistit Manse PP ja Porin Pesäkarhut kohtasivat Pirkkahallissa Talvisuperin B-alkulohkon kärkiottelussa. Tasaista oli: eka jakso 2-2 ja toinen Manselle 1-0. Tilanne lohkossa on sellainen, että kumpikin joukkue jatkanee Seinäjoella 23-24.3. pelattavaan lopputurnaukseen.

Manse esiintyi parhaalla kokoonpanollaan, mutta Pesäkarhujen lukkarina pelasi minulle entuudestaan tuntematon juniori-ikäinen Sara Koivikko. Uusista pelaajista esittäytyivät kärkipelaaja Johanna Pirskanen ja Eveliina Lämsä. Kukaan mainituista ei loistanut mutta ei pettänytkään. Ottelun niukkajuoksuisuus kertoo ennen muuta joukkueiden hyvästä ulkopelistä.

Mansen voiton ratkaisi kotiuttajajokeri Maija Vastamäki hienolla kakkospuolen läpilyönnillään. Vastamäki on lupaava 19-vuotias pelaaja, jonka erikoista pelaajapolkua esitellään Aamulehden 1.3. julkaistussa artikkelissa (joka on maksumuurin takana). Artikkelin ingressissä todetaan, että ”kova treenaaminen ja epäterve valmennuskulttuuri johtivat loppuunpalamiseen, masennukseen ja häiriintyneisiin syömistottumuksiin, joiden kanssa hän kamppailee edelleen.” Kahden vuoden tauon jälkeen Vastamäki palasi pesäpallon pariin ja pelaa toista kautta Manse PP:n superpesisjoukkueessa.

Epäterveestä valmennuskulttuurista syytetään suoraan ja vastapuolta kuulematta Jyväskylän Kirittäriä, joka on naispesäpallossa 2000-luvun menestynein joukkue. Nimeltä mainitaan Kirittärien pitkäaikainen päävalmentaja Jussi ”Nalle” Viljanen, joka on puolestaan naisjoukkueiden valmentajista ylivoimaisesti meritoitunein. Nimimerkki Juffa kommentoi artikkelia Supervuoro.com -foorumilla huomauttaen aiheellisesti, että pelaajien yksilölliset eroavaisuudet sivuutetaan kokonaan ja ongelmat pannaan valmennuksen piikkiin.

Maija Vastamäen kokemukset Kirittäristä ovat surullista luettavaa, mutta onneksi löytyy kosolti aivan toisenlaisiakin tarinoita. Esimerkiksi Maijan kanssa saman ikäisenä Kirittärissä aloittanut Venla Karttunen on nyt 21-vuotiaana neljä naisten mestaruutta voittanut Kirittärien kapteeni. Venla teki äskettäin kasvattajaseuransa kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Opiskelujakaan ei ole unohdettu: lähihoitajaksi valmistuttuaan Venla jatkaa opintoja tavoitteenaan sairaanhoitajan ammatti.

Talven 6. sorsalaskenta

Tarkkailen toista talvea Ahvenisjärvellä talvehtivien sinisorsien lukumäärää. Kuvista tehtynä laskenta antaa tarkan lopputuloksen, mutta jos sorsat ovat kovin hajallaan, laskenta ei onnistu. Näin kävi torstaina. Seuraavana päivänä sorsat marssivat pitkänä jonona sulasta rannalle ja ne oli helppo laskea. Ilmoitin Tiiraan pyöristetyn luvun 240.

Jos sorsat ovat ilmastussulassa, koko parven saa helposti kuvaan. Ongelmana on kuitenkin se, että jään tasalta kuvatessa eturivin linnut peittävät taakseen takana olevia. Tällöin yhdellä sorsalla näyttää usein olevan neljä jalkaa tai kaksi päätä. Tihentymät vaativat huolellista tulkintaa. Laskennan lopputulos on vaihdellut välillä 220-290.

Joukossa on (ainakin) yksi väreiltään poikkeuksellinen koirasyksilö, ns. kööpenhaminalainen. Sorsalle itselleen värivirheestä ei liene haittaa eikä hyötyä. Kööpenhaminalaiset voivat pariutua ja saada (tdn) väreiltään normaaleja poikasia. Näin tällaisen pariskunnan viime keväänä Viinikanlahdella. Rovaniemellä asuessani näin täysalbiinon sinisorsanaaraan, jolla oli normaalinvärinen puoliso.

Hiihdon iloa Suolijärvellä

Täydellinen sää suosi sunnuntaina Suolijärvellä järjestettyä lasten hiihtotapahtumaa. Ajoitus meni nappiin, sillä edellisen päivän tuuli ja tuisku olisi varmasti latistanut pienten hiihtäjien pelihuumorin lähelle nollaa. Nyt nautittiin ja saatiin onnistumisen elämyksiä laajalla rintamalla!

Vuosi sitten vastaava kilpailu käytiin Suolijärven jäällä, nyt syystä tai toisesta ranta-alueella. Hiihdettiin siis murtomaata perinteisellä tyylillä.

Ulkoruokintaan

Olen juronut kokonaisen viikon sisätiloissa olematta suoranaisesti kipeä mutta en täysin tervekään. Köhä on ollut niin ankara, että on tuntunut viisaimmalta pysyä pois pakkasesta.

Tänään ulkoilin sen verran, että kävin tarkistamassa tilanteen ruokintapaikalla. Pienempi talipötkö oli syöty, mutta kiloisesta oli rippeet jäljellä; uuden pötkön asiakkaat ottivat käyttöön välittömästi. Paikalla oli ilokseni hömötiaisten seurana kaksi kuusitiaista. Sain kuviakin.

Viime talvena kuusitiainen ei vieraillut ruokintapaikallani, mutta kuluvana talvena laji on näyttäytynyt pikaisesti pari kertaa. Nyt kuusitiaispari on toivottavasti jäänyt pysyvästi paikalle.

PS
Seuraavan kerran käydessäni vein toisen talipötkön ja jäin tunniksi seuraamaan tapahtumia. Aluksi oli hiljaista, mutta sitten vilkastui. Lajeja oli kolme: hömö-, kuusi- ja talitiainen, nokkaluku noin kymmenen. Hömpät innostuivat välillä ”huutamaan” yhteen ääneen.

Seurannassa Finncanopus

Finncanopus on Finnlines-varustamon uusin alus, joka aloittaa tämän kuun aikana liikennöinnin Naantalin ja Kapellskärin välillä. Samaa reittiä kulkeva sisaralus Finnsirius aloitti viime vuoden syyskuussa.

Kiinalaistelakalla valmistuneet alukset ovat Finnlines-varustamon suurimpia, pituudeltaan 235m. Autokaistaa on 5200 metriä ja matkustajakapasiteettia 1100. Konsepti on sikäli muuttunut, että matkustajia otetaan aiempaa reilusti enemmän.

Minun kannaltani uudistus on sikäli merkittävä, että uusille aluksille pääsee ilman autoa. Olen varannut risteilyn maaliskuun lopulle.

Finncanopus lähti joulun alla Kiinasta kohti Naantalia, minne on määrä saapua 11.2. Tällä hetkellä alus seilaa Englannin kanaalissa ja nopeus on 21 solmua.

PS
Finncanopus saapui Naantaliin sunnuntaina ja tekee ensimmäisen risteilynsä torstaina.

Takapihabongaus

Koska pihabongausta voi harrastaa muuallakin kuin omalla pihamaalla, tarkkailin tunnin ajan tapahtumia metsäruokinnallani Hervannan Makkarajärvellä. Matkaa lähimpiin taloihin on 450 metriä. Tarjolla on kaksi talipötköä, lisäksi heitin lumelle kaksi kourallista pähkinänpuolikkaita: aivan jalkoihini ja sopivalle kuvausetäisyydelle viiden metrin päähän. Kun istuin odottamaan, kello oli 12.45.

Nopeimmin näkösälle ehti hömötiaispari, seuraavaksi sinitiainen ja sitten talitiainen. Koska linnut lentävät kauemmas nokkimaan pähkinäänsä, tarkan lukumäärän selvittäminen on vaikeaa. Hömötiaisia oli ainakin kaksi paria, talitiaisia yksi pariskunta ja sinitiainen saattoi olla liikkeellä yksin.

Minun ruokinnallani harvinainen kuusitiainen poikkesi pikaisesti, ja töyhtötiaista piti tällä kertaa odotella yli puoli tuntia. Lopulta tuttu pari kuitenkin ilmestyi paikalle ja otti heti äänimaailman hallintaansa. Myös hömötiaiset ääntelivät aktiivisesti, mutta talitiaiset ja kuusitiainen olivat vaitonaisia.

Kun kauempana äännellyt käpytikka otetaan mukaan, tunnin tarkkailujakson lajimääräksi tulee kuusi ja nokkaluvuksi minimissään 11.

Talviretkellä etelässä, osa 2

Tokoinrannan sorsapaljouden lisäksi toinen hyvä syy lähteä etelään oli norjalaisen maisemamaalarin Peder Balken (1804-1887) näyttely Sinebrychoffin taidemuseolla. Sekä taiteilija että taidemuseo olivat minulle entuudestaan vieraita.

Koska takki ja tavarat jätettiin pohjakerrokseen, aloitin sympaattisesta alasalista. Siellä oli Balken omien teosten lisäksi hänen uraansa vaikuttaneiden kollegoiden pienimuotoisia töitä, myös joitakin piirroksia. Maalauksista jäi mieleen erityisesti saamelainen poroineen, joka rinnastui täällä Suomessa paljon keskustelua herättäneeseen tutkielmaan samasta aiheesta. Saamelaisulottuvuuteen kantaa ottamatta tyydyn toteamaan, että kumpikaan ei ole minun makuuni.

Näyttelyn tunnetuimmat teokset löytyivät kerrosta ylempää, esimerkiksi jäätiköitä esittävät Balken ja vanhemman kollegan Johan Christian Dahlin suurikokoiset maalaukset rinnakkain ripustettuna. Kelpo töitä kumpikin, ja luultavasti aivan ensimmäisiä tästä aiheesta maalattuja koko maailmassa. Dahlin jäätikkö muistutti enemmän niitä, joita olen Norjassa itse nähnyt.

Vierastan romantiikan tyylisuunnan maisemamaalauksia, koska ne ovat väreiltään ja muutenkin niin etäällä todellisuudesta. Balken kunniaksi on kuitenkin sanottava, että uran aikana tapahtuu selvä muutos hillitympään suuntaan. Haasteellisesta aallokon ja rantatyrskyjen maalaamisesta Balke suoriutuu hyvin, mutta linnut ovat todellinen kompastuskivi. Esimerkkinä seuraava kuvanäyte, josta lintuja on vaikea määrittää edes suvun tarkkuudella.

Bulevardilta suuntasin Jätkäsaareen, missä laivani Victoria 1 jo odotti. Luin matkan aikana jostakin, että Tallinkin T2 on Euroopan suurin laivamatkustajille tarkoitettu terminaali. Myös raskas liikenne on vilkasta. Alkuviikolla meno laivalla on kuitenkin rauhallista, ja nukuin hyvin.

Olin toivonut pakkasten jatkumista, mutta Tallinnan satamassa sää oli lauha ja sumuinen. Lintuja ei juurikaan näkynyt, joten tyydyin vain kiertämään satama-altaan. Ihmettelin kotiin palattuani päivän yli 14 000 askelta: lähes puolet niistä lienee kertynyt terminaalien tuubeissa ja laivan pitkillä käytävillä.

Talviretkellä etelässä

Kävin Helsingissä ja Tallinnassa yhdistetyllä lintu-, laiva- ja kulttuuriretkellä. Otetaan ensin linnut.

Tokoinrannan sulaan oli kerääntynyt hirmuinen määrä sinisorsia. Paikallinen harrastaja ilmoitti Tiiraan päivän (9.1.) lukumäärän, peräti 2000 yksilöä. Joukossa oli yksi täysalbiino, kolme ”kööpenhaminalaista” koirasta ja neljä kermanväristä naarasta.

Sorsaparveen oli lyöttäytynyt muitakin vesilintuja: silkkiuikku, tavi, harmaasorsa, tukkasotka ja kaksi kanadanhanhea. Uikku ja kanadanhanhet erottuivat parvesta helposti, mutta muut olivat haasteellisempia tapauksia. Harmaasorsa löytyi vasta muiden ornien opastuksella, ja tukkasotka jäi kokonaan näkemättä.

Tallinnassa lintuhavainnot jäivät vähiin. Ehkä mainittavin oli laivan yläkannen kaiteelle istahtanut talvipukuinen harmaalokki.

PS
Huomasin Tiirasta, että Tokoinrannan sulaan ilmestyi 12.1. hylje! Vesialue tyhjentyi sorsista, mutta minkäänlaista pakokauhua yllätysvieras ei aiheuttanut. (Tiirassa video)

Turboruuvi tapissa

Vein jouluna lähimetsään kaksi talipötköä ja kokeeksi hieman kookosrasvaa. Töyhtö- ja hömötiainen ilmestyivät välittömästi ruokinnalle, mutta muita lajeja ei ole näkynyt. Sään lauhduttua tilanne muuttui: tänään paikalla touhusi viidenlaisia tiaisia, kun joukkoon liittyivät tali-, sini- ja kuusitiainen.

Nyt kun tarkeni hyvin kuvata, valoa oli metsässä todella niukasti. Kuvia sentään sai kun näpytteli herkkyysasetuksen ääriasentoon eli ISO-arvoon 12800. Ero filmiaikaan on hurja! Esimerkkikuvien kohinaa on vähennetty Photoshopilla.