Tom Saha seikkailee

Petteri Järvinen kysyy Twitterissä, eikö [nettikirjakauppa] Adlibris oppinut Moby Dickistä mitään. Firma pilaa mainettaan myymällä koneella käännettyä kaunokirjallisuutta, esimerkkinä Melvillen klassikkoromaani (nimellä Valas). Pitkään puhuttanut ongelma nousi jälleen esiin toukokuussa, kun käännöksen laatuun tyytymätön asiakas ilmoittautui Twitterissä. Minun tietoisuuteeni ilmiö tuli PJ:n ansiosta vasta tällä viikolla.

MTV:n uutisten tartuttua räväkästi aiheeseen Adlibris veti painetun kirjan pois markkinoilta (nettiversio on edelleen myynnissä). Monet muut nettifirmat myyvät ”teoksen” painettua versiota edelleen, esimerkiksi Saksan Amazon hintaan 21.10 €.

Google osaa kääntää yksittäisiä sanoja tai parhaimmillaan jopa selkokielisen lauseen, mutta pelkkä ajatuskin kaunokirjallisuuden kääntämisestä tällä menetelmällä pöyristyttää. Lopputuloksessa ei ole päätä eikä häntää. Po. tapauksessa jo aloitus puhuu puolestaan: Soita minulle ismaeliksi.

Jotain Adlibris on siis oppinut, mutta panee silti koukkuun uutta matoa. Mark Twainin klassikkoromaani Tom Sawyerin seikkailut on ”käännetty” uudelleen ja sitä kaupitellaan hintaan 14,40 hupaisalla nimellä Tom-Sahan Seikkailut

* * *

Klassikkokirjoja voi tilata luettavakseen kirjastoista ja jos välttämättä haluaa niitä omaan hyllyynsä, kannattaa tarkistaa Antikvaarin tarjonta. Kelvottoman uutuustekeleen hinnalla saa hyväkuntoisen käytetyn kirjan kotiin kuljetettuna. Moby Dick näyttää olevan kiven alla, mutta Tom Sawyerin seikkailut löytyy hintaan 5€ plus postikulut.

Kupoli poksahti

Sääennuste toteutui aivan pilkulleen, ja tukala helle vaihtui yön aikana normaaliksi kesäsääksi. Muutos käynnistyi illalla kahdeksan aikoihin. Lämpötila Rovaniemellä on tänään toistakymmentä astetta eilistä alempi.

Uskoin ennustetta ja avasin uimakauteni eilen. Siihenpä ne uinnit saattavat sitten jäädäkin, koska maltillisesti asetettuna tavoitteena on yksi uintikerta kesässä. Jokivesi oli selvästi vilpoisempaa kuin vuosi sitten.

Jokirantaa parin vuoden ajan somistanutta saunaa oli viritelty sitten viime näkemän. Hökötys saattaa olla turisteille eksoottinen nähtävyys, mutta ei varsinainen ilo silmälle. Kauankohan sitä joutuu katselemaan!

Arktikumin uopajassa näin vesikulkuneuvon, jollaisiin täällä ei ole totuttu. Otin kuvan juuri kun se lipui kivisillan alle. Meloja oli valmiiksi matalana, muuten alitus ei olisi onnistunutkaan.

Sivuraiteilla

Rovaniemen ratapiha on minulle mieluinen päivittäisten kävelyretkien kohde. Käyn paikalla katsomassa lintuja, mutta vierailuihin on muitakin syitä. Esimerkiksi se, että ratapölkkyjen kyllästysaineen ominaishaju palauttaa mieleen positiivisia fiiliksiä lapsuusaikojen ratapihoilta. Avainasia on siis ympäristö, ei junalla matkustaminen.

Viime viikolla löysin purkamista odottavan tavara-aseman edestä asvaltilta naulan, josta ajatukset karkasivat kirjallisuuteen. Järeä ruosteinen naula toi mieleen Anton Tsehovin hykerryttävän hauskan tarinan Pahantekijä, joka sisältyy vaikkapa Kirjayhtymän v.1965 julkaisemaan kokoelmaan Tarpeettomia ihmisiä. Kirja löytyi omasta hyllystä.

Ratavartija oli tavannut Denis Grigorjevin 141. virstanpylvään lähellä ”irrottamassa mutteria, jolla kiskot kiinnitetään pölkkyihin”. Käräjillä tuomari epäilee tihutyötä, ehkä suorastaan sabotaasin yritystä ja kysyy, miksi Denis irrotti mutterin. Syytetty selittää, että mutteria tarvitaan kalastuksessa painona ja että ”Ei ole parempaa kuin mutteri… Se on painava ja siinä on valmis reikäkin.”

Tuomarin mielestä mutterin varastaessaan Denis voi aiheuttaa junan suistumisen raiteilta ja sitä myötä monien ihmishenkien menetyksen. Denis torjuu kauhistuneena ajatuksen ja puolustautuu huomauttamalla, että hänellä on toiminnassa järki mukana: osa muttereista jätetään tietysti paikoilleen.

Tässä välissä on syytä huomauttaa, että kiskot kiinnitetään pölkkyihin nauloilla, ja muttereita käytetään kiskojen liitoskohdissa. Kuva on uusi, mutta menetelmä lienee ollut käytössä koko rautateiden historian ajan. Se on lähes 200 vuoden mittainen.

Kuvasta näkee, että maalaisjärkinen Denis ymmärtää asian paremmin kuin lakipykäliin rakastunut tuomari. Tarkoin valittujen muttereiden varastaminen ei todellakaan aiheuta vaaraa kiskoilta suistumisesta.

Pesispäivä

Eilinen päiväni oli pesiksentäyteinen. Seurasin paikan päällä Napa-Pesiksen miesten Suomensarjan ottelun, jossa sarjataulukon alapäähän ankkuroitunut kotijoukkue kohtasi sarjaa johtavan maineikkaan Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueen.

Kesän aikana pelkästään Superin otteluita seuranneena olin utelias näkemään, miltä peli näyttää kahta sarjatasoa alempana. Voin sanoa, että yllätyin positiivisesti. Ihastelin varsinkin ensimmäisen jakson railakasta lyöntipeliä ja sitä, että kotijoukkue nousi vaisun toisen jakson jälkeen taistelemaan tosissaan voitosta.

Lappilaiset voittivat ensimmäisen jakson lukemin 13-7, toinen jakso meni vieraille 2-7, supervuoro pelattiin 0-0 ja kotarit 1-2.

Toinen ihastelun kohde oli syöttölautasen ääressä hienoja otteita esittänyt Topi Still, jonka pelaamista olen aiemmin nähnyt vain junioripeleissä. Topi selviytyi loistavasti aikuisten joukossa: pelinäkemys on erinomainen, tolpat pysyivät lautasella ja lyhyiden haut olivat sähäköitä. Myös mailan varressa Topi täytti paikkansa mallikkaasti.

Heti pelin päätyttyä kiiruhdin kotiin telkkarin ääreen, koska Hippoksella peli oli jo alkanut. Kirittäret, naisten hallitseva mestari ei ole viimekesäisessä iskussa, mutta syksyn ratkaisupeleihin on vielä aikaa. Voitto seinäjokisista toki väännettiin, mutta yksi sarjapiste jäi liitolle.

Muistin katsomossa istuessani, että Topi on esiintynyt aiemminkin kuvissani. Heinäkuussa 2012 pelattiin viimeistä kesää Lapinaukean hiekkakentällä. Kirjoitin Pattijoen vierailun jälkeen tämän tekstin.

Topilla pesis on geeneissä. Kesällä 2012 isä (Veli-Pekka Still) pelasi ja poika vastasi tulostaulusta, eilen Topi pelasi ja isä johti peliä.

Hakki hakkaa

Pähkinähakki on lintu ja nimensä mukaisesti hakkuri. Täällä Rovaniemellä ei ole pähkinöitä hakattavaksi, mutta sembramännyn käpyjä on. Niiden käsittelyssä itäisen alalajin pähkinähakki on mestari.

Takavuosina pähkinähakkeja pääsi Rovaniemellä näkemään vain harvakseltaan itänaapurista Suomeen ulottuneiden vaellusten aikana, mutta nykyisin keskikesällä nähtävät yksilöt ovat todennäköisesti paikallista pesivää kantaa.

Kuluvana kesänä hakit ilmestyivät Rovaniemen keskustaan viikko sitten: löysin käsitellyn kävyn sembramännyn juurelta 3.7. Paikka oli linja-autoaseman puisto. Ensimmäiset näköhavainnot jokakesäisestä käpysavotasta ilmoitettiin Tiiraan 7.7. Oman ensihavaintoni tein eilen: kolme lintua sembroissa Hallituskadun ja kirjaston välisessä puistossa. Tänään näin samassa paikassa kaksi hakkia.

Toinen hakki askarteli puun latvassa, toinen maassa lähellä Hallituskadun jalkakäytävän reunaa. Satuin kuulemaan lasten kanssa ohi kävelleen rouvan ihmettelevän, mikä lintu tuo tuollainen on? Kerroin linnun nimen, ja hain puiden alta kaksi käpyä, hakin ja oravan käsittelemät. Myös lapset olivat nähneet oravan ja antaneet sille mansikan.

Keskikesän lintuhavaintoja

Silkkiuikku pesi vuosi sitten ensi kerran Kirkkolammella, lähellä Rovaniemen kaupungin keskustaa. Itse pesä sijaitsi pienellä mättäällä ilman kaislikon suojaa, ja jo vähäinenkin aallokko olisi riittänyt huuhtomaan munat veteen.

Uikut eivät onneksi tavoittele tyylipisteitä: pesintä onnistui kuluvana kesänä jo toistamiseen. Jos aallot eivät tuhoa pesää, lampi on oikein hyvä paikka kasvattaa poikasia. Vesiliikennettä ei ole, ja sopivan kokoista kalaa näyttää riittävän.

Pari viikkoa sitten tapasin ratapihalla korppiperheen, talvella tutuiksi tulleet emolinnut ja niiden neljä jo hyvin lentänyttä poikasta. Poikaset olivat korpeiksi ihmeen luottavaisia, ovat päästäneet lähimmillään parinkymmenen metrin päähän. Ensi tapaamisella emolinnut tarkkailivat kauempaa jälkikasvun edesottamuksia.

Viime viikolla näin Santamäen puuvarastollla huterasti lentäneen käpytikan poikasen, josta en kuitenkaan onnistunut saamaan kuvaa. Olen melko varma, että poikanen oli lähtenyt maailmalle Ruokolammella sijainneesta pesästä. Matkaa pesältä havaintopaikalle oli reilusti alle kilometri.

Lentoasemien erikoisuuksia

Independent esitteli jutussaan lentoasemia, jotka erottuvat edukseen valtavirrasta. Tallinnan lentoasema oli päässyt tähän valiojoukkoon. Uteliaisuus heräsi: millähän perusteella? Asiasta kertoi Visit Tallinn -sivusto.

Valinnan takana on lentoaseman ”honesty library”, suomeksi vaikkapa ota ja jätä -kirjasto. Hienoa ja linjakasta: Tallinnan lentoasema on jo muutenkin ”kirjallinen”, sillä se on nimetty kirjailijapresidentti Lennart Meren mukaan. Mukava tutustumiskohde kaikille kirjastoaatteen kannattajille!

Mieleeni on jäänyt kaksi tämän tyypin kirjastoa, ja molemmat liittyvät vesiliikenteeseen: Hiidenmaan lautalla (kuva) oli yksi ja Jurmon laivalaiturin pielessä toinen.

* * *

Viimeistelin sivuston puolelle kolme pitkään vaiheessa ollutta tekstiä:

Kirjallinen ketjureaktio, osa 2
Lembit
Fiilaten ja nysväten

Lembit on Tallinnan Lentosataman näyttelystä löytyvä sukellusvene ja kolmannessa tekstissä kerron viimeksi kuluneen vuoden aikana veikkovasama.fi -sivustolla tekemistäni uudistuksista.

Asteria saapuu Helsinkiin

GGR-purjehduskilpailuun osallistunut Tapio Lehtinen ylitti Ranskan rannikolla sijainneen maalilinjan 19. toukokuuta: 322 vuorokautta yksin maailman merillä maissa poikkeamatta. Voisi luulla, että Asteria-vene ei hetkeen houkuttelisi. Mitä vielä! Pari viikkoa myöhemmin barnakkelit oli karsittu veneen pohjasta, muonavarastot täydennetty ja siirtopurjehdus kotisatamaan starttasi.

Tällä kertaa Tapiolla oli kaveri, ja nonstoppina tultiin Ahvenanmaalle saakka. Maarianhaminan länsisatamassa yleisöllä oli mahdollisuus nähdä vene, ja Tapio teki kunniakäynnin varustajalegenda Gustav Eriksonin haudalla. Tuliaisina oli pullollinen Kap Hornin edustalta koukattua Etelämeren vettä.

Eilisiltana Asteria lillui tyvenessä Jurmon eteläpuolella. Tänä aamuna (26.6.) tuulta oli hiukan enemmän, ja matka oli edistynyt Hankoniemen edustalle.

Asteria ehtii illaksi Helsinkiin ja huomiseksi Kauppatorin rantaan. Menisin paikalle, jos matka Rovaniemeltä olisi vähän lyhyempi!

Jännitystä ja gps-viihdettä

Jukolassa muistutettiin taas vanhasta aapistotuudesta: avausosuudella kilpailua ei voi voittaa, mutta mahdollisuuden voittoon voi hukata. Esimerkkinä ovat Tampereen Pyrinnön ja SK Pohjantähden Venlat.

Pyrintö selviytyi parhaana suomaisjoukkueena kolmanneksi eli ei todellakaan ”hävinnyt”. Ensimmäisen osuuden takamatka (5.50 min kärkeen) oli kuitenkin niin suuri, että täysin otettavissa ollut voitto luisui käsistä. Studion asiantuntijat ihmettelivät Pyrinnön avausta, mutta selitys saatiin vasta kun gps-seurannat julkaistiin sunnuntaina aamupäivällä.

Joukkueet lähestyivät ykkösrastia kahtena jonona. Vasemman jonon joukkueet ovat menossa hajonnoille A ja D, oikean jonon hajonnoille B ja C. Pyrinnön viestinviejä juoksee Haldenin ja Stora Tunan perässä väärässä jonossa.

Pyrintö ja Halden saapuvat hajonnoille yhtä matkaa. Halden käy leimaamassa hajonnalla B ja jatkaa kohti kakkosrastia, Pyrintö ohittaa hajonnan B, mutta käy hajonnoilla C ja A. Kun oikea hajonta D lopulta löytyy, muut kärkijoukkueet leimaavat jo kakkosrastilla. Aikaa tuhrautuu noin kolme minuuttia. Loppumatkalla ei tule enää suuria virheitä, mutta vaihdossa ero kärjessä olleeseen Haldeniin on 5.50. Se on paljon.

SK Pohjantähden ensimmäisen osuuden viestinviejä selvitti ykkösrastin mallikkaasti, mutta epäonnistui pahasti nelosella. Vaihdossa sijaluku oli 110 ja ero kärkeen yli kahdeksan minuuttia. Muu joukkue taisteli hienosti ja nosti joukkueen lopputuloksissa sijaluvulle 10 (vuosi sitten 12.) Pohjantähdellä oli täydet mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon.

Pyrinnöllä oli Venlojen viestissä peräti 30 joukkuetta. Jossiteltavaa valinnoista taisi jäädä, sillä kakkosjoukkueen Anni-Maija Fincke oli avausosuuden toiseksi nopein.

Patarei

Vuonna 1840 valmistunut Patarei Tallinnan kupeessa oli alkujaan linnoitus, sitten kasarmi ja vuodesta 1920 vankila, missä käytössä se oli vuoteen 2002. Katselin monet vuodet laivasta massiivista rakennuskompleksia tietämättä mitään sen synkästä historiasta. Tilanne muuttui kun tartuin Jaan Krossin kirjoihin.

Aloitin novellikokoelmasta Silmien avaamisen päivä (WSOY 1989, suom. Juhani Salokannel). Kokoelman kahdessa novellissa Kross kertoo ajastaan Patarein sellissä, ensin Natsi-Saksan miehityksen aikana ja sitten Neuvostoliiton. Jälkimmäisen tutkintavankeuden päätteeksi kirjailija passitettiin kahdeksaksi vuodeksi Siperiaan.

Jo pelkästään Krossin vuoksi olen halunnut käydä Patarein vankilassa, mutta opastetut kierrokset eivät ole sopineet aikatauluihini. Tuorein takaisku on toukokuulta: olisin voinut lykätä viikolla matkaani, jos olisin kuullut ajoissa Patarein avaavan kesän ajaksi ovensa kiinnostuneille. Osa vankilaa ja näyttely ovat avoinna syyskuun loppuun saakka.

Näin joka tapauksessa Vabamu-museon uuden, erittäin korkeatasoisen näyttelyn. Miehitysajan historiasta kiinnostuneiden kannattaa lisäksi vierailla autenttisissa tiloissa toimivissa NKVD/KGB:n tutkintavankiloissa
Tallinnassa ja Tartossa.

PS
Kirjoitin sivuston puolelle tekstin kolmen virolaiskirjailijan kokemuksista ja kohtelusta miehitetyssä kotimaassaan: Kross, Smuul, Meri ja Neuvostoliitto