Välillä hetki aurinkoa

Lauantain (12.11.) oli määrä olla vuoden harmain päivä, mutta mitä vielä: sää oli aurinkoisin pitkään aikaan, ja loputtomalta tuntunut harmaiden päivien ketju katkesi. Eilen sää oli vielä parempi, koska kova tuuli oli laantunut.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kumpanakin päivänä Iidesjärvellä. Lauantaina katselin ja kuvasin uiveloita, joita oli järvellä parikymmentä, joukossa yksi lähes juhlapukuinen koiras. Enimmäkseen linnut olivat naaras- tai vaihtopukuisia. Yhdellä linnulla oli valkea otsa.

Eilen uivelot olivat edelleen paikalla, mutta pysyttelivät turhan etäällä kuvattaviksi. Tapasin multakasoilla pikkuparven tiklejä ja sain kuvan, josta suoritusta on hyvä lähteä parantelemaan. Eräs tapaamani orni kertoi kuvanneensa tiklejä kyllästymiseen asti, mutta minulle tiklikuva on ensimmäinen. Rovaniemellä tikliä on vaikea päästä näkemään.

Tänään palattiin päiväjärjestykseen. Näkymä Insinöörinkadulla oli näin harmaa.

Keissutie

Lähimetsäni Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueen polkuverkko on hyvin huollettu ja kulkijaystävällinen. Pitkospuut ovat ehkä parasta mitä olen nähnyt, ja viitoitus opastaa kulkijan alueen nimikkokohteisiin. Kartta kannattaa ottaa mukaan joka tapauksessa.

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa viitassa esiintyvä termi keissutie? Maastossa ”tie” osoittautuu niin selvästi polkua leveämmäksi kulku-uraksi, että sitä pitkin voisi ajaa mönkijällä. Lapissa vastaavat kulkuväylät ovatkin mönkijäuria. Täällä Tampereella mönkijän jälkiä ei kuitenkaan näy.

Entisinä aikoina keissutietä pitkin on kuljetettu tavaraa hevosvetoisilla ajoneuvoilla, talvisin luonnollisesti reellä. Jos tie on ollut sulan maan aikana liian epätasainen kärryillä ajettavaksi, on turvauduttu hevosen vetämiin purilaihin, joita esimerkiksi Hämeessä ja Satakunnassa nimitetään keissuiksi. Jos purilaat/keissut tehdään kuusesta ja jätetään latva karsimatta, saadaan eräänlainen jousitettu deluxe-malli!

Haluaisin nähdä ajonäytöksen Lorunkorven keissutiellä jo ensi kesänä, esimerkiksi osana Hervannan 50-vuotisjuhlia tai Tampereen päivän happeninkeja!

Kiekon koti

Tampere on jääkiekon ykköskaupunki Suomessa ja kiekon koti. Jääkiekko ei ollut syy muuttaa tänne, mutta minua pitkäaikaisena lajin ystävänä ei yhtään haittaa, että näin pääsi käymään.

Jääkiekko kiinnostaa sekä livenä että telkkarista nähtynä. Puolen vuoden aikana olen nähnyt Nokiareenassa 7 peliä ja telkkarista vielä erittäin paljon useampia. Toukokuussa osallistuin kultajuhliin Hakametsän hallin parkkipaikalla, mutta sisällä hallissa en ollut ennen viime sunnuntaina käynyt muutamaan vuoteen. Jatkossa tilanne varmaankin muuttuu.

Näin sunnuntaina Ilveksen ja Oulun Kärppien B-juniorien ottelun ja nautin suunnattomasti. Ottelu oli vauhdikas, tasokas ja tasaväkinen. Ilveksen 3-1 voitto sarjakärjestä perustui hyvään puolustuspeliin ja loistavaan maalivahtiin.

Erätauolla ostin kannatusmielessä korvapuustikahvit ja huomasin vasta tiliotteesta, että kioskinpitäjä oli KOOVEE. Sai ollakin, koska kaupungin kolmosseura lienee Ilvestä enemmän pikkurahojeni tarpeessa. Pääsymaksua ei peritty ja meitä katsojia oli paikalla 70.

Tamperelaista jääkiekon historiaa esiteltiin käytävällä kookkaassa taulussa, joka paljastettiin Hakametsän hallin täyttäessä 40 vuotta. Avajaisottelussa Tampereen Allianssi kohtasi muun Suomen parhaimmiston, ja lopputuloksena on tasuri numeroin 4-4.

Sunnuntaina näkemässäni ottelussa saatiin muistutus hienon lajin ikävästä puolesta: Ilveksen pelaaja loukkaantui niin, että tarvittiin ambulanssia. Tilanne sinänsä oli vauhdikkaaseen ja fyysiseen kontaktipeliin kuuluva eikä siitä tuomittu jäähyä.

Tänään menen paikalle, kun Hakametsän hallissa kohtaavat U20-sarjan ottelussa Ilves ja KalPa. Illan tv-pelinä on herkkupala, jossa vastakkain asettuvat Liigan ”kriisijoukkueet” HIFK ja Ilves.

Laivauutinen Tampereelta

Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.

Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.

Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.

Tampereen derby

Menin uteliaana hallille kauden toiseen paikallisotteluun. Minulle derby oli ensimmäinen, koska olen nähnyt aiemmin vain elokuussa pelatun harjoitusottelun. Eilen lisämausteena oli Ilveksen valmentajanvaihdos, mestaruustavoitteen kannalta ehkä ymmärrettävä, mutta valitettavan tyylittömästi junailtu. Odotin tasokasta peliä ja ennen kaikkea kiihkeää tunnelmaa. Kumpaakin oli lupa odottaa, sillä loppuunmyydyssä hallissa kohtasivat sarjaa johtava Ilves ja hallitseva mestari Tappara.

Ilta oli jonkinasteinen pettymys. Tunnelmaa nostattivat vasta kolmannessa erässä Tapparan tekemä kavennusmaali ja muutamat kovat taklaukset. Tapparan fanikatsomo jaksoi kannustaa omiaan loppuun asti, ei kuitenkaan niin railakkaasti kuin keltavihreät näkemissäni Ilveksen kotiotteluissa. Pelin taso oli hyvän ja keskinkertaisen välimailla ja sitäkin lähinnä Ilveksen ansiosta.

Yksittäisistä pelaajista on mainittava Ilveksen onnistujat: kapteeni Eemeli Suomi, kaksi maalia iskenyt Les Lancaster ja maalilla loistanut Marek Langhamer. Joukkueiden kultakypäristä Ilveksen Petri Kontiola jätti mielestäni varjoonsa Tapparan Jori Lehterän. Näin siitä huolimatta, että ”Konna” Kontiola ei saanut tililleen tehopisteitä. Isot minuutit urakoinut Lehterä merkkautti syöttöpisteen Tapparan kavennusmaaliin, mutta otti sen vastapainoksi kaksi miinusta tasakentällisin.

Ilves on kulloisistakin sarjasijoituksista riippumatta hallinnut viime vuosien keskinäisiä kohtaamisia. Tämän kauden otteluissa maaliero on nyt Ipalle 7-1; Tapparan ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla.

Tuomarit selviytyivät tehtävästään varsin hyvin. Keskustelua herättäneestä Salmelan ja Moilasen törmäämisestä maalin kulmalla ei kuulunutkaan antaa jäähyä, mutta Thomasin taklaus tuomittiin mielestäni väärin. Se oli mielestäni puhdas eikä siis osunut pään tai niskan alueelle.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ylösalaiset liput ja muuta Virossa nähtyä

Tein viikolla kierroksen Virossa: Tallinnan ja Tarton kautta Narvaan ja takaisin Tallinnaan. Minua kiinnosti nähdä, näkyykö Ukrainan sota eteläisen naapurimaan katukuvassa. Näkyihän se.

Hiljainen mielenilmaus Tallinnassa Venäjän lähetystön edessä on jatkunut sodan alkupäivistä asti. Kävin Pikk-kadulla sunnuntaina ja uudelleen torstaina, ja kummallakin kerralla poliisi päivysti paikalla. Ihmiset katselivat aitaan kiinnitettyjä kylttejä vakavina ja vaitonaisina.

Jatkoin kohti Vabamu-museota ja löysin viime käyntini jälkeen kirjakaupan kulmalle pystytetyn suosikkikirjailijani Jaan Krossin patsaan. Vapauden aukion laidassa talon seinää koristivat suurikokoiset Ukrainan ja Viron liput.

Tartossakin liputettiin. Kuva on läheltä yliopistoa: vasemmassa reunassa näkyy Krossin kirjoista tuttu kahvila Werner. Se on toiminut opiskelijoiden tapaamispaikkana peräti vuodesta 1895!

Olen käynyt Tartossa ennenkin, mutta rajakaupunki Narva oli uusi tuttavuus. Matka kesti Lux Express -bussilla kaksi ja puoli tuntia ja maksoi eläkeläiseltä 5.40 €. Reitti sivusi Peipsijärveä, mutta laaja ulappa vilahteli vain hetkittäin. Vastarantaa ei näkynyt.

Narvassa Nato-maa Viro ja ongelmallinen naapuri Venäjä seisovat kirjaimellisesti napit vastakkain. Elämä näytti kuitenkin jatkuvan entiseen malliin. Liikenne sillalla oli vilkasta: rekkoja, henkilöautoja ja jalankulkijoita tuli ja meni, kalastajia näkyi linnojen välissä joen kummallakin rannalla.

Olin arvellut, että en näe Narvassa ainuttakaan Ukrainan lippua. Luulin väärin, sillä silmiini osui kolme sinikeltaista. Lipuista kaksi liehui tosin ylösalaisin, siis keltainen puoli ylhäällä.

Toinen väärin ripustetuista oli erittäin näkyvällä (ja virallisen tuntuisella) paikalla joen rannassa vastapäätä Iivananlinnaa. Minun on vaikea uskoa, että outo ja epäkorrekti liputtaminen voisi johtua pelkästään huolimattomuudesta.

Ajatuksia lajin vaihtuessa

On taas aika vaihtaa lajia. Jääkiekkoliiga käynnistyi tiistaina, ja pesäpallokausi on päättymäisillään. Naisten ja miesten finaalien kolmannet osaottelut pelataan lauantaina.

Kirittäret on onnistunut yllättämään pitkäaikaisen faninsa etenemällä voiton päähän mestaruudesta. Puolivälierävaiheen 3-0 voitto Rauman Ferasta oli odotettu, mutta yhtä puhdas 3-0 voitto Pesäkarhuista oli ainakin minulle jonkinasteinen yllätys. Koska Pesäkarhuilla oli kotietu, Kirittäret voitti Porissa kahdesti viime kauden mestarin.

Manse PP:n naisten vahvuutena finaalisarjassa piti olla ylivertainen kotiuttajaosasto, kirkkaimpana tähtenään suvereeni tilastokärki Siri Eskola. Toisaalta ns. asiantuntijoiden mukaan Kirittäret lähti tavoittelemaan mestaruutta täysin ilman varteenotettavaa kotiuttajajokeria.

No, Kirittäret on voittanut kaksi ensimmäistä finaalipeliä ja lyönyt juoksuja reilusti enemmän kuin Manse! Pelit ovat pelejä ja tilastot tilastoja. Sarja on edelleen kesken, mutta voittaakseen mestaruuden Mansen pitäisi voittaa kolme peliä putkeen. Siihen harva uskoo.

Jääkiekkoliiga avattiin tiistaina viime kauden finalistien eli Tapparan ja TPS:n ottelulla, jota edelsi mestaruusviirin nostaminen Nokia Areenan kattoon. Varsinkin puolustamisen osalta peli oli kauden avaukseksi hämmästyttävän tasokas. Ihastelin Tapparan otteita jo harjoitusturnauksessa.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 6331, mitä voitaneen pitää vähintään tyydyttävänä. Tappara ja Ilves hinnoittelevat pääsyliput maltillisesti. Kiitollisena tästä ostin liput (eläkel+opisk) tänään pelattavaan Tapparan ja HIFK:n otteluun yläparven eturivistä hintaan 2×14€.

Manse PP on lähtenyt hinnoittelussa täysin toisenlaisille linjoille: eläkeläislippu naisten finaaliin maksaa 23€. Näillä hinnoilla valitsin jääkiekon. Tulkoon vertailun vuoksi mainituksi, että eläkeläisen lippu Kirittärien sunnuntaina mahdollisesti pelattavaan kotiotteluun maksaa kohtuulliset 15€. 

Tuulen haistelua Biskajanlahdella

Sunnuntaina Les Sables d’Olonnesta Ranskasta startanneet Golden Globe Race -purjehduskilpailuun osallistuvat pallonkiertäjät pyörivät Biskajanlahdella siihen malliin, että on vaikea uskoa veneiden pyrkivän samaan suuntaan, aluksi Kanarian saarten ohi etelään.

Tapio Lehtisen valitsema suunta näyttäisi vievän Islantiin, kun taas alkumatkan yhtä matkaa purjehtinut Damien Guillou lienee päättänyt palata lähtöpisteeseen ehkä noutamaan jotain maihin unohtamaansa? Vakavasti puhuen selityksenä outoihin kiemuroihin on yllättävän heikko tuuli.

Kuvakaappaus on trakkerin selainversiosta, jonka avulla kilpailun etenemistä on helppo seurata. Veneiden sijainnit näkyvät appistakin, mutta selainversiosta tiedot saa helpommin: juuri nyt (keskiviikkona klo 21.00) Tapio Lehtisen nopeus on 4.1 solmua ja kilpailua johtava Pat Lawless tuskailee lähes tyvenessä, nopeus vaatimattomat 1.9 solmua.

Minulle GGR on mieluisaa seurattavaa, ja tarkistan tilanteen aamuisin heti herättyäni.

Lisäys 10.9. klo 9.00
1. Tapion reitinvalinta osoittautui onnistuneeksi. Nyt kun kärkiveneet ovat ehtineet Espangan länsirannikolle, Tapio johtaa joukkoa. Hänen sijaintinsa on edelleen selvästi läntisempi kuin muilla purjehtijoilla.
2. Damien Gillou palasi toisiaankin lähtöpaikkaan korjaamaan rikkoutunutta tuuliperäsintä.

Neljäs, viimeinen kaakkuriraportti

Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkastuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää hyvästit minulle: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.