Viime päivinä olen ajatellut lintujen elämän ensi vaiheita: munasta kuoriutumista ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Muutos on joka tapauksessa suuri, mutta erityisen järisyttävä se on vesiympäristöön sopeutuneilla pesäpakoisilla linnuilla. Tällainen on esimerkiksi telkkä.

Lintukäsikirjan Pohjolan linnut värikuvin mukaan telkkänaaras munii vuorokauden välein 6-11 munaa pönttöön tai palokärjen hakkaamaan luonnonkoloon. Haudontavaihe kestää noin kuukauden ja alkaa vasta kun munamäärä on lopullinen. Tästä johtuu, että kuoriutuessaan poikaset ovat lähes täsmälleen saman kokoisia.

Kuoriutumisen jälkeen poikaset pysyvät pöntössä vuorokauden tai puolitoista, mutta sitten on aika kiivetä pöntön aukolle ja hypätä suureen maailmaan. Pönttö tyhjenee muutamassa minuutissa, minkä jälkeen emo johdattaa kulkueen veden ääreen sopivaksi katsomaansa paikkaan.

Kuluvan kesän ensimmäinen telkkäpoikue osui silmiini Harjulammella viime viikolla. Varsinkin emon sukeltaessa poikaset hakivat toisistaan turvaa niin tiheänä lauttana, että lukumäärän selvittäminen oli lähes mahdotonta.

Telkkäemot eivät ruoki poikasiaan, vaan johdattavat nämä sopivaan ympäristöön. Ja koska telkkä löytää ravintonsa vesistön pohjasta, myös poikasten on opittava sukeltamaan. Lintukäsikirja ei kerro, minkä ikäisenä tämä tapahtuu. Itse arvelen, että enintään päivä siihen menee. Nälkä on ankara oppimestari!

Kun katselin Ruokolammella sukeltelevia telkänpoikia, ihmettelin miten ilmavalta näyttävä höyhenpallo ylipäätään pääsee pinnan alle!

Jos omatoimisin poikanen harhautuu liian etäälle, tekkäemo puuttuu asiaan. Emon kutsuessa poikanen porhaltaa hirmuista vauhtia muiden joukkoon.