Jaan ja Ellen

Jaan Krossin novellikokoelma Sattumien summa (Moreeni 2013, suom. Jouko Vanhanen) alkaa kertomuksella, jossa kirjailija kertoo kymmenvuotiaana tekemästään käynnistä Rahumäen hautausmaalla. Ukki, Hinrik Uhlberg (novellissa Urban), oli ostanut sieltä palstan sukuhautaa varten.

Ukki arvioi yhden yhteisen ristin riittävän ja sitä oltiin kuljettamassa sijoituspaikalleen. Matkaan oli ollut tarkoitus lähteä junalla Balti Jaamin asemalta, mutta pahimmoilleen paikalle osunut tärkeilevä rautateiden pikkupomo esti parivaljakon pääsyn junaan. Hänen mielestään suurikokoinen risti olisi pitänyt kuljettaa tavaraosastossa. Ukki suuttui ja päätti kävellä.

Minä pääsin keskiviikkona vaikeuksitta Rahumäelle menevään junaan, mutta odotin mielenkiinnolla konduktöörin vierailua. Istuin nimittäin väärässä junassa. Netistä ostamani lippu oikeutti matkaan sillä junalla, jonka näin lähtevän ajallaan raiteelta 9. Konnari tuli, tarkisti lippuni eikä tehnyt asiasta numeroa. Ehkä hän arvosti sitä, että olin ainakin yrittänyt. Uuden lipun ostaminen ei olisi vienyt perikatoon, sillä netistä ostettu seniorilippu maksoi kohtuulliset 77 senttiä.

Perillä hakukone ohjasi sivustolle, missä virolaisten merkkihenkilöiden hautapaikat löytyivät karttaan merkittynä. Toisin kuin vuosi sitten kävelin suoraan haudalle. Krossien sukuhauta oli muuten ennallaan, mutta kirjailija oli saanut vierelleen puolisonsa Ellenin, ja hautakivi oli käännetty pystyyn.

Olin vielä haudalla, kun paikalle saapui mies ja tarjoutui raaputtamaan sammelet kivestä. Viittasin taakseni ja kerroin tulleeni tervehtimään suosikkikirjailijaani; Ellenistä en puhunut mitään, koska hänen kirjojaan en ole lukenut. Mies tiesi kirjailijapariskunnan ja toivotti minulle hyvää päivänjatkoa.

Kävelin Nommeen, nautin kahvit mainiossa Söörikukohvikissa ja palasin kaupunkiin. Ennen elokuvan alkua ehdin käväistä hotellilla. Yksi syy matkaan oli halu nähdä A.E.Tammsaaren viisiosaisen klassikkoteoksen ykkösosan pohjalta toteutettu suurelokuva Tode ja Oigus. Elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa ja on tällä hetkellä kaikkien aikojen katsotuin virolaiselokuva. Koskahan se nähdään Suomessa!

Elokuva oli tekstitetty englanniksi (ja venäjäksi), mutta keskityin katselemaan ja kuuntelemaan. Olin ennen lähtöäni lukenut kirjan toiseen kertaan, ja pysyin ihan hyvin kärryillä ymmärtämättä paljoakaan ihmisten puheista. Elokuva täytti komeasti odotukseni, mutta monia muita tämäntapaiset elokuvat eivät innosta. Kolme katsojaa jätti katsomisen kesken.

Kävin elokuvan jälkeen Tammsaaren puistossa ja kuvasin kirjailijan. Valo oli nyt sopivampi kuin iltapäivällä.