Aihearkisto: Linnut

BirdLife Suomi 50 vuotta

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi täytti eilen 50 vuotta. Järjestön tiedotuslehdessä kannustettiin juhlimaan merkkipäivää lintuteolla, ihan millaisella tahansa.

Oma lintutekoni oli kaksivaiheinen: ostin eilen pähkinänannostelijan ja ripustin sen paikalleen tänään. Koska Makkarajärven rantapuissa riippuu ennestään kaksi talipötköä, vein oman tarjoukseni syvemmälle metsään. On kiinnostavaa nähdä, kuinka pian tiaiset löytävät sen.

Otin muovipakkaukseen karanneet irtopähkinät mukaani, ripottelin ne lumelle talipötkön lähelle ja istuin odottamaan. Jo parin minuutin kuluttua ensimmäinen hömötiainen huomasi tarjoilun ja kävi sieppaamassa pähkinänmurun. Töyhtötiaiset seurasivat pian esimerkkiä. Yksi lintu jäi hetkeksi miettimään ja sain kuvan.

* * *
Lisäys 22.1.
Tarjous oli hyväksytty: paikalla oli kolmenlaisia tiaisia kaksin kappalein, siis tali-, hömö- ja töyhtö-. Kuvassa töyhtötiainen.

Lisäys 25.1.
Kuten näkyy, pähkinöiden menekki on ollut hyvä.

Ahvenisjärven sorsat

Ahvenisjärvelle tuli asiaa, kun kuulin sorsien siirtyneen keskellä järveä olevaan suureen hapetussulaan. Pikkusulassa laiturin pielessä oli enää pieni osa parvea.

Ison sulan sorsat sai parhaiten lasketuksi kuvasta, jonka yhdistin Photoshopissa neljästä järven yli telellä otetusta ruudusta. Päädyin kokonaismäärään 290, jonka ilmoitin Tiiraan. Lintuja oli nyt hieman enemmän kuin joulukuun puolivälissä.

Keskitalven eläinhavaintoja

Hiiripöllö on viihtynyt Hatanpäällä 21.11. lähtien. Kuva on kolmannelta tapaamiselta (28.12): lintu poseerasi ensin hieman kauempana, lennähti hetkeksi pois näkyvistä ja palasi saaliin kanssa paikalla olleiden ornien ihasteltavaksi. Myyräkanta on ilmeisen hyvä eikä linnulla ole ollut tarvetta vaihtaa olinpaikkaa.

Seuraavana päivänä (29.12) kävin uudelleen Viinikanlahden sulalla toivoen näkeväni Tiiraan ilmoitetut merilokin ja kalalokit. Merilokki vaihtoi paikkaa moneen kertaan, ja sain komeasta linnusta kuvia kohtuullisen läheltä.

Kalalokkeja jouduin katselemaan kauempaa ja kunnollinen kuva jäi saamatta. Myös nuori harmaalokki ja korppi näyttäytyivät.

Lokit ovat bongauksia, mutta tiklit osuivat eteen spondena. Linnut ruokailivat takiaisilla Hatanpään puhdistamon alueella.

Metsäkauriskuva on otettu Suolijärvellä 13.12. Lyhyen harkinnan jälkeen kolmikko päätti palata takaisin metsän siimekseen. Kolmesta Tampereen kaurishavainnostani yksi on tehty ratikasta Hakametsän ja Turtolan välisellä osuudella. Kesällä näin ratikasta meriharakan nurmikolla Kalevan kirkon lähellä.

Talven tuntua Tampereella

Talvi näyttää tulevan Tampereellekin. Pikkupakkanen on jatkunut puolitoista viikkoa ilman että olisi käyty kertaakaan plussalla. Makkarajärvi oli kauttaaltaan jäässä viime viikon keskiviikkona (23.11.). Lunta piti odotella, mutta viikonlopun aikana sitä satoi sen verran, että maa on kunnolla valkoisena.

Kävelin eilen Hatanpäälle ja pääsin näkemään pitkään paikalla viihtyneen hiiripöllön. Iidesjärven multakasoilla tapasin kaksi tikliä ja Viinikanojan suulla pienen parven sinisorsia. Sen sijaan toiveena ollutta koskikaraa en nähnyt. Päivän mainittavin eläinhavainto oli se, kun varis sieppasi lumella vipeltäneen myyrän tai päästäisen.

Tänään kävin Ahvenisjärvellä tarkistamassa sorsatilanteen. Yllätyksekseni laiturin kohdalla oli iso sula täynnä sorsia! Arveluni mukaan sulaa pidetään auki keinotekoisesti; muutoin Ahvenisjärvi olisi Iidesjärven tavoin kauttaaltaan jäässä. Tulipa seurattavaa kauppareissuille!

Edit 29.11.
Viidentoista vuorokauden sääennuste lupailee päivittäisiä lumisateita ja pakkasen jatkumista. Tällä menolla voisi päästä hiihtämään ennen joulua!

Edit 19.12.
Avasin hiihtokauden 17.12.

Välillä hetki aurinkoa

Lauantain (12.11.) oli määrä olla vuoden harmain päivä, mutta mitä vielä: sää oli aurinkoisin pitkään aikaan, ja loputtomalta tuntunut harmaiden päivien ketju katkesi. Eilen sää oli vielä parempi, koska kova tuuli oli laantunut.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kumpanakin päivänä Iidesjärvellä. Lauantaina katselin ja kuvasin uiveloita, joita oli järvellä parikymmentä, joukossa yksi lähes juhlapukuinen koiras. Enimmäkseen linnut olivat naaras- tai vaihtopukuisia. Yhdellä linnulla oli valkea otsa.

Eilen uivelot olivat edelleen paikalla, mutta pysyttelivät turhan etäällä kuvattaviksi. Tapasin multakasoilla pikkuparven tiklejä ja sain kuvan, josta suoritusta on hyvä lähteä parantelemaan. Eräs tapaamani orni kertoi kuvanneensa tiklejä kyllästymiseen asti, mutta minulle tiklikuva on ensimmäinen. Rovaniemellä tikliä on vaikea päästä näkemään.

Tänään palattiin päiväjärjestykseen. Näkymä Insinöörinkadulla oli näin harmaa.

Neljäs, viimeinen kaakkuriraportti

Hammastunturin erämaa on sillä tavoin nimensä veroinen, että puhelin toimi viiden päivän aikana vain oikukkaasti jos ollenkaan. Sain kuitenkin kotoa hartaasti odottamani viestin:

Ti iltana kävin lammella, kovalla kaakatuksella yksi lintu laskeutui, en nähnyt muita. Teekkareita tulilla lauma, kaakatus kova heilläkin.

Viesti tarkoittaa sitä, että toukokuun alusta seurannassa olleiden kaakkureiden pesintä onnistui ja perhe lähti muihin maisemiin. Laskeutunut lintu oli todennäköisesti naapurilammen kaakkuri tai joku muu tarinaan liittymätön lintu. Kerroin asian retkikavereille, ja nostimme juurakkotulilla pokaalin.

Ennen Lappiin lähtöäni ehdin nähdä, että poikanen ui lammen itäisen lahden pohjukkaan, juoksi vettä pitkin ja nousi siivilleen. Suoritus oli kokonaisuudessaan noin 50 metrin mittainen ja hämmästyttävän hallittu.

Kävin seuraavan päivän aamuna hyvästelemässä linnut ja näin poikasen tekevän parin tunnin aikana kolme nousua, kaikki lupauksia antavia. Tarkastuskäynnin järjestysnumero oli 89.

Tuntui mukavalta, kun myös poikanen halusi heittää hyvästit minulle: se ui oma-aloitteisesti lähemmäksi kuin kertaakaan koko kesänä.

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 3

Poikanen on saanut nuoren linnun puvun ja on jokseenkin emolintujen kokoinen, ehkä jopa hieman näitä painavampi. Lintukäsikirjan mukaan kaakkurit oppivat lentämään suunnilleen kuusiviikkoisina, ja sen rajapyykin poikanen saavutti tänään.

Lammella harjoitellaan ahkerasti. Vesi roiskuu kun poikanen viuhtoo siivillään, välillä paikallaan, toisinaan jaloilla auttaen. Joitakin päiviä sitten näin poikasen jäljittelevän emolinnun rinnalla oikeaa lentoonlähtöä noin kymmenen metrin matkan. Emo nousi ilmaan, poikanen ei vielä.

Postauksen kuvat on otettu 4.8. Siivet ovat jo yllättävän kehittyneet, mutta poikasen lihaskunnossa ja painoindeksissä lienee toivomisen varaa.

Toivon historiallisen lentoonlähtöpäivän koittavan ennen ensi viikon perjantaita, koska lähden silloin viikoksi pohjoiseen. Lentämään opittuaan poikanen ei enää palaa pesälammelle, vaan keskittyy emojen opastuksella harjoittelemaan kalastamista jossakin siihen tarkoitukseen paremmin sopivssa paikassa.

Kuulumisia kaakkurilammelta, osa 2

Kirjoitin kuulumisista kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun poikaset olivat kuoriutuneet. Poikasia oli todellakin aluksi kaksi. Kävi kuitenkin niin kuin kaakkureilla usein käy, että toinen poikanen menehtyi tavalla tai toisella. En ole nähnyt sitä 2.7. jälkeen.

Ainokainen kasvaa hyvää vauhtia ja näytti tältä kahden viikon ikäisenä. Kokoa on jo aika mukavasti eikä nokka ei ole enää huvittava töpö.

Keskiviikkona lammella vietettiin poikasen 3-viikkoissynttäreitä. Sopivasti paikalle sattunut seurue tarjosi kahvit ja tykötarpeet, minä tietopuolisen osuuden ja mahdollisuuden katsoa lintuja kaukoputkella. Oli taas kerran mukava tavata kaakkureista kiinnostuneita kulkijoita!

Käyn lammella joka päivä. Toisinaan jään suustani kiinni, joskus taas istun ja toivon näkeväni vahdinvaihdon. Eilen onnisti. Kalavesiltä tulijalla oli kala nokassaan, mutta poikasella ei ollut mitään kiirettä mennä ottamaan sitä. Kovin nälkäinen se ei ilmeisesti ollut.

Tänään istuin lammella puolitoista tuntia. Nyt en nähnyt vahdinvaihtoa, mutta poikanen esitteli oppimansa uuden tempun! Se ojensi toisen räpylänsä korkealle takaviistoon, taisipa vähän ravistaakin sitä. Räpylä oli yllättävän iso.

Poikaselta menee kaakkureille tärkeimpien taitojen oppimiseen vielä monta viikkoa. Järjestys on sellainen, että lentäminen opitaan ensin, jotta pääsee kalaisammille järville harjoittelemaan kalojen pyydystämistä.

Kuulumisia kaakkurilammelta

Keskiviikko (29.6.)
Kymmenen tunnin istuminen laivassa ja bussissa väsytti sen verran, että lammelle lähtöä piti illalla hetki arpoa. Koska poikasten kuoriutumisaika alkoi olla käsillä, päätin kuitenkin lähteä.

Ilta oli kaunis ja tyyni, emo istui pesässä kuten aina ennenkin. Jäin odottamaan, josko jotain tapahtuisi. Pian tapahtuikin: koiraslintu laskeutui keskelle lampea ja lähti välittömästi uimaan kohti pesämätästä. Ilman kiikariakin näin, että linnulla oli pikkukala nokassa. Arvelin ensin kalaa tuliaiseksi puolisolle, mutta kalan taisikin saada poikanen! Luovutusta en nähnyt.

Torstai
Heti rantaan päästyäni kiikaroin pesälle ja näin emolinnun. Jatkoin matkaa pesän kohdalle, ja pesämättään vesirajassa oli kaksi ruskeaa untuvapalloa!

Kotvasen odoteltuani koiraslintu laskeutui melko lähelle pesää. Toinen poikasista, varmaankin se nälkäisempi, lähti välittömästi uimaan kohti kalantuojaa. Poikasen kokoon nähden kala näytti suurelta, mutta nieleminen onnistui hyvin. Toista poikasta ruokailumahdollisuus ei kiinnostanut, se ehkä sulatteli kylläisenä aiemmin saamaansa kalaa.

Palasin kotiin iloisena ja onnellisena. Tunsin saaneeni palkinnon toukokuun alkupuolelta asti jatkuneesta seurannasta, kyseessä oli käynti numero 30.

Perjantai
Menin lammelle aamupäivällä. Poikaset uskaltautuivat jo pitkille uintiretkille ja todistivat osaavansa sukeltaa!

Koiras ilmoitti saapumisestaan, mutta vastoin odotuksiani sillä ei ollutkaan kalaa tuomisinaan. Naaras tarkkaili etäämpää kun koiras ui suoraan pesälle ja otti poikaset valvontaansa. Varmaankin näkemäänsä tyytyväisenä naaras lensi ruokailemaan suuremmalle järvelle. Sain kuvan, jossa näkyy koko perhe, taustalla siivilleen nouseva naaras.

Vahtivuoron vaihtaminen kävi niin tottuneesti, että sitä on varmastikin tehty koko haudonnan ajan. En vain ollut päässyt näkemään vaihtoa aiemmin. Jos naaras syö kyllikseen esimerkiksi aikaisin aamulla, tarvetta toiseen ruokailuun saman päivän aikana tuskin on.

Kaakkureiden kesän tärkeä välietappi on nyt saavutettu, mutta urakka on vasta puolivälissä. Huoli poikasten selviytymisestä koskettaa myös minua. Linnut eivät näytä piittaavan ihmisistä, mutta yhtään uimaan päästettyä koiraa en haluaisi enää lammella nähdä!

Santalahdessa tänään

Jos veneet osaisivat puhua, olisin kuullut  Santalahdessa monta tarinaa. Jotenkin tähän tapaan ne enimmäkseen menivät:

– On ootettu täällä koko pitkä talvi jäiden sulamista ja vesillelaskua. Nyt on (voimasana) jo juhannus ja vieläkin ollaan pukeilla!

Kurjaan tilanteeseen on päteviäkin syitä, mutta niitä pitäisi kysyä veneiden omistajilta. Minulla ei ole omaa venettä, mutta pääsen sukulaismiehen veneellä vesille koska vain haluan. Nyt juhannuksena en halunnut, mutta heti kuumimman sesongin mentyä lienee taas aika lähteä. Jos Minicoy olisi hevonen eikä vene, se olisi varmaankin hirnahtanut minut nähdessään.

Katselin Näsijärven rannalla veneiden lisäksi myös hanhia. Näin Santalahdessa ja Onkiniemessä yhteensä 32 valkoposkihanhea,  joista 9 poikasia. Santalahdessa valkoposkien joukkoon oli lyöttäytynyt yksi kanadanhanhi.

Hyvää Juhannusta!