Kävin pesällä puolenkymmentä kertaa ja näin emolinnut vain kerran, silloinkin vain vilaukselta. Pesä kuitenkin valmistui, joten odotin toiveikkaana tilanteen kehittymistä.

Eilen linnut ilmestyivät näkyviin jo ennen kuin ehdin tarkkailuasemiin: oletettu naaraslintu pylvään poikkipuomin päähän ja koiras vartiointipaikalleen toisen pylvään nokkaan. Naaras lähestyi pesää kiirettä pitämättä, nousi pesälle ja jäi hautomaan. Munaluvusta ei ole tietoa, mutta vähintään yksi muna pesässä varmasti jo oli.

Koiraslintu istui koko ajan viime keväältä tutussa vahtipaikassaan eikä häiriintynyt, vaikka touhusin lähistöllä pitkän objektiivin kanssa. Lienemme olleet vanhoja tuttuja. Kun lähdin kotiin, tilanne pesällä oli tällainen:

Viime talvena sain ihailla korppipariskuntaa olohuoneen ikkunasta lähes joka päivä kahden kuukauden ajan. Erehdyin luulemaan, että erikoistarjous jatkuu. Ei jatkunut, tänä talvena korppeja ei ole näkynyt kertaakaan. Pitäisi minun jo ymmärtää, että lintuharrastajalla ei ole saavutettuja etuja.

Toinen seurannassa ollut korppipari oli valinnut pesäpaikakseen voimalinjan pylvään, mutta onnistui siitä huolimatta kasvattamaan neljä poikasta. Koska lopputulos ratkaisee, pesäpaikka oli korppien katsannossa hyvin valittu. Sähkönsiirtoyhtiössä oltiin asiasta eri mieltä, ja pesä purettiin syksyn tai talven aikana. Olin pahoillani lintujen puolesta.

Sunnuntaina huomasin ratikan ikkunasta, että pylvääseen oli ilmestynyt risumytty. Koska kiikari oli mukana, jäin pois seuraavalla pysäkillä ja kävin tarkistamassa tilanteen. Pylväässä oli todellakin puolitekoinen pesä. Korppeja ei näkynyt paikalla, mutta eilen näkyi. Hieno juttu, että linnut eivät antaneet takaiskun masentaa!

Talvi on ollut mitä on, mutta tänään saatiin nauttia kauniista talvisäästä. Kävin Viinikanlahdella toivoen näkeväni joitakin Tiiraan ilmoitettuja lintuja: listalla olivat harmaalokki, telkkä ja ennen kaikkea isokoskelo. Vielä maanantaina isokoskelo oli lahdella, mutta tänään sitä ei näkynyt, ei myöskään muita lintuja.

Maanantaina sää oli sumuinen eikä Pyhäjärven sulasta saanut mitään käsitystä. Tänään näin, että se on valtavan laaja. Vesilinnuille on reilusti uimavettä, vaikka Viinikanlahden pohjukkaan olikin muodostunut uutta jäätä. Tarkistin myös Ratinansuvannon, mutta koskeloa ei näkynyt sielläkään. Sain maanantaina koskelosta kelvollisen kuvan, jossa juhlapuvun hieno lohenväri näkyy hyvin.

Juhlapuku on edustavimmillaan talvella; toinen yhtä värikäs isokoskelo muistuu mieleen Ounaskosken sulasta Rovaniemeltä. Kuva on joulukuulta 2005, jolloin en vielä omistanut lintujen kuvaamiseen soveltuvaa objektiivia.

Kolmas kuva on Hatanpään niemestä ja se on otettu 16.4.2023. Kuten nähdään, linnun vaaleat osat ovat jokseenkin puhtaan valkoiset. Pakko sanoa, että tavattoman komea lintu isokoskelo on juhlapukunsa menettäneenäkin!

Tämän päivän lintu on tukkasotka, sen toisen näin päivälleen kymmenen vuotta sitten Rovaniemellä.

Lähdin tapaamaan pitkään Viinikanojalla viihtynyttä pikku-uikkua, joka on uikkujemme pienin ja karaistunein. En nähnyt lintua, mutta joku onnekkaampi näki. Havainto ilmestyi Tiiraan heti kotiin palattuani. Olin oikeassa paikassa mutta väärään aikaan, ajoitus 40 minuuttia pielessä.

Näitä sattuu, muuan harrastaja oli jo neljättä kertaa yrittämässä, minä sentään vasta ensimmäistä.

* * *

Yöllä oli satanut reilusti lunta, mutta sade oli tauonnut aamulla. Lähdin vakioreitilleni Korkalovaaran suuntaan. Evakkotiellä täti kopisteli pitkän kepin kanssa lumia pihapihlajasta ”että linnut pääsevät syömään”. Kysyin taviokuurnista, mutta laji ei ollut tuttu. Selitin mistä kuurnan tuntee ja mainostin samalla suosikkilintuani.

Sata metriä käveltyäni tuli mieleen, että selitysten sijaan olisi varmaankin kannattanut näyttää kamerasta hetkeä aiemmin otettu kuva!

Etukäteen hieman harmitti, että mökin pihapiirissä ei harrasteta lintujen talviruokintaa. En muistanut, että rannassa on ruokinta-automaatti! Tehotarkkailu tuotti viikon aikana tulokseksi seitsemän lajia, joista osa oli mukavia yllätyksiä.

Odotetuimmat lajit olivat räkätti- ja mustarastas, sinitiainen ja punatulkku. Rastaita oli marjojen kimpussa parhaimmillaan kymmenkunta, aktiivisimmin heti aamulla. Jonkinasteisia yllätyksiä olivat närhi, pyy ja varsinkin palokärki.

Ilman pihlajaa lajivalikoima olisi jäänyt vähäiseksi: korppeja sentään näkyi ja kuului päivittäin, ja perjantaina mökin yli lensi viisi joutsenta.

Nelijalkaisista läsnäoleviksi ilmoittautuivat lumikko, kettu ja valkohäntäkauris. Viimeksi mainitut kaksi päätyivät riistakameran kuviin.

Kesäkuun 19. päivänä kuoriutunut kaakkurinpoika oppi lentämään ja lähti kotilammeltaan 4.8, kuuden ja puolen viikon ikäisenä. Lentoharjoittelu erosi aiempina kesänä näkemistäni siten, että emolintu kannusti kauempaa eikä näyttänyt vierellä esimerkkiä.

Heinäkuun 28. päivänä poikanen ei vielä päässyt ilmaan, mutta yritys oli muuten lupaava. Näytti siltä, että siipisulat eivät olleet vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Seuraavana päivänä emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan, ja poikanen toteutti aikansa kuluksi muutamia yhdistettyjä lento- ja sukellusharjoituksia.

Elokuun kolmantena päivänä näin kaksi onnistunutta lentoa, joista toinen kantoi parikymmentä metriä ja toinen täydet sata. Lammella tapaamani ornit kertoivat nähneensä poikasen lentäneen koko lammen pituuden ja kaartaneen takaisin tulosuuntaansa. Vuosi sitten tällainen suoritus kertoi, että lähtö on lähellä. Niin nytkin.

Myöhästytyin kymmenen minuuttia, ja lähtö jäi näkemättä. Mutta huudon kuulin ja siitä osasin päätellä, että suuri hetki oli käsillä.

Parasta tekemistä mökillä on järvelle katseleminen. Ehkä pitää lisätä, että kesäisin: talvella voisi aika käydä pitkäksi. Järvi on sama, jonka rannalla tähystin viime syksynä.

Vesilinnut hallitsevat vahvasti lintuhavaintoja, mutta jotain merkittävää tapahtui kuivalla maallakin. Kirjosieppokoiras toi koko aamupäivän ahkarasti ruokaa pöntölle, jonka suuaukolla näyttäytyi aika-ajoin pesänjättöikäiseksi varttunut poikanen. Se saattoi olla poikueen nälkäisin tai ehkä paremminkin viimeinen pöntössä juronut. Ainakin toiminta pöntöllä hiljeni kokonaan iltapäivällä.

Syksyllä järveä hallitsi suuri kuikkaparvi, nyt kuikkia näkyi vain yksi perhekunta, emolinnut ja kaksi poikasta. Poikaset olivat selvästi kehittyneempiä kuin seurannassa oleva kotilammen kaakkuri. Lentoharjoituksia ei vielä näkynyt, mutta huuto oli jo aika hyvin hallinnassa. Kuikat oleskelivat aluksi mökkilahdella, mutta emolinnut nousivat yllättäen siivilleen ja lensivät järven yli vastarannalle. Poikaset seurasivat perässä uimalla ja sukeltamalla.

Iltapäivällä kaukoputken kenttään lipui yllätyslaji, kanadanhanhipari kolmen poikasensa kanssa. Linnut ilmestyivät illansuussa kotilahdelle helpommin kuvattaviksi. Kyseessä saattaa olla ensimmäinen pesintähavainto tältä järveltä. Poikasten kokoerot olivat yllättävän suuret.

Laulujoutsen on jo pitkään kuulunut järven pesimälinnustoon, poikasia on tällä kertaa kaksi. Perhe pysytteli koko päivän kaukoputkietäisyydellä, mutta suostui illalla kuvattavaksi kohtuulliselta etäisyydeltä.