Aihearkisto: Luonnonsuojelu

Pyhäkeron hissiriita

Thursday, July 20th, 2006

Jyppyrävaaran rinteeseen Hetan kupeeseen rakennetaan laskettelukeskusta, jonka ensimmäisen vaihe valmistuu ensi vuoden aikana. Sami Radion julkaisema uutinen on toivottavasti tulkittavissa siten, että yksi Lapissa pitkään hiertäneistä ympäristöriidoista on lopullisesti ratkennut ja järki voittanut.

Vajaat kaksikymmentä vuotta sitten, kesäkuussa 1988 tuore ympäristöministeri Kaj Bärlund osallistui Pallastunturilla järjestettyyn maailman ympäristöpäivän Suomen päätilaisuuteen.

Ministeri jalkautui virka-autostaan keskelle mielenosoitusta. Hettalaiset vaativat suurella joukolla hiihtohissiä Pyhäkeron rinteeseen Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon. “Kun kerran Pallaksellakin on”, kuului keskeinen perustelu.

Vaihtoehdoiksi tarjottiin mm. Sammalvaaraa ja Jyppyrää, mutta paikallinen hissipuolue nimesi Pyhäkeron ainoaksi mahdolliseksi laskettelurinteen sijoituspaikaksi. Vuosikausia jatkuneesta riidasta veikattiin Vuotoksen tapaista iäisyysasiaa, mutta toisin kävi.

Riitaa ei tietääkseni koskaan varsinaisesti sovittu, mutta riitelijät väsyivät ja vanhenivat.

Kaukaa katsottuna kaunis

“Lapin sodan aikaista lyhyttä evakkoreissua lukuun ottamatta Riestossa elettiin rauhan askareissa. Ei halunnut ryssä kahlata rimpisoilla. Saksalainen halusi, mutta jänkhän sorahti niksmannin alppikenkä. Riesto jäi polttamatta.

Kolmas tulija oli ovelampi. Se tuli takakautta. Vesittäjä luikerteli ihmisten pirtteihin kuin käärme. Sinistä väriä sylki suustaan Kemin-uoman turbiinivalta, ojanvarsien koivut sinisellä väritti. Merkit luonnossa saattoi ymmärtää vain yhdellä tavalla. Suurtulva oli tulossa.”

Lainaus on Lauri Hihnavaaran uudesta kirjasta Vesittäjät. Sompiolaissyntyisestä, pitkään Ruotsissa asuneesta Lauri Hihnavaarasta tuli kirjailija varttuneella iällä: esikoisteos Luiron laulu julkaistiin vuonna 2003.

Hihnavaara on elävästi kirjoittava armoitettu tarinankertoja, joka teksteissä Pärrä, Tipatohvi, Essan-Pekka ja muut sompiolaislegendat heräävät henkiin. Herkullisen moni-ilmeinen ja samalla ilmeisen todenmukainen on myös henkilökuva, joka piirtyy allasalueen talollisten kanssa maakauppoja hieroneesta jokiyhtiön ostoasiamies Aapo Karppisesta.

Kirjan takaliepeessä todetaan, että “Lokan tekojärven rakentaminen oli yksi maamme laajimmista luonnontuhoista ja lohduttomimmista heitteillejätöistä”. Tämän päivän lukijaa kummeksuttaa, miksi monin verroin Vuotosta mittavampi Lokan allas voitiin toteuttaa ilman mainittavaa vastarintaa. Häly nousi vasta kun vesi nousi ja

“Posoaavan paksut rahkasuot olivat pullahtaneet pinnalle. Valtavat turvelautat ajelehtivat kummallisina saarina. Porot jäivät palkimaan soitten päälle ja huilasivat tuulen mukana suurelle selälle”

Hihnavaara kirjoittaa ja jatkaa:

“Jopa rakentajat itse myönsivät tehneensä virheitä. Vastuullisia oli muitakin ja eri instanssit ryhtyivät syyttelemään toisiaan. Viimeistään silloin luontoihmiset huolestuivat. Häyrisen veljekset Jukka ja Urpo perustivat Lapin Luonnonsuojeluyhdistyksen Sodankylässä 1969. Puuhassa oli mukana myös Pentti Linkolan veli Martti sekä metsänhoitaja Kaarlo E. Klemola.”

Luonnonsuojelijoiden lisäksi jälkijättöistä mekkalaa piti median myötävaikutuksella paikkakunnan korkeinta sivistystä edustanut vuotsolainen saamelaiseliitti eli Oulun yliopiston Lapin paliskunta.

“He olivat heränneet todellisuuteen, kuten kaikki muutkin, vasta kun koutsa oli tapettu.”

Osallistuin mainitun OYY:n Lapin paliskunnan Sodankylässä v.1970 järjestämään kesätapahtumaan ja muistan hyvin silloiset tunnelmat. Ohjelmaan kuuluneella veneretkellä pääsimme ihmettelemään pystyyn haudattuja metsiä ja ajelehtivia turvelauttoja.

Vuotsossa asuessani hankin oman veneen ja liikuin Lokalla paljonkin, enimmäkseen omituisen ristiriitaisissa tunnelmissa.

Posted in , Taide, kulttuuri | Edit | No Comments »