Aihearkisto: Valokuvaus

Epäterävät lokit

Vuoden luontokuvaksi valittu lokkikuva palautti mieleen toukokuun yön Ahvenanmaan Långnäsissä.

Kun yhteysalus Kökarista rantautui, yö oli pimeimmillään ja aamun sarastukseen vielä monta tuntia. Jäin odottelemaan Tukholmasta tulevia lauttoja. Myös lokit odottivat niitä päästäkseen napsimaan potkureiden pohjasta nostattamaa ravintoa.

En osaa sanoa kuinka hyvin lokit näkevät pimeässä, mutta sataman valoissa ruokailu sujui tottuneesti. Minä napsin kuvia.

Jos harrastaisin vielä valokuvilla kilpailemista, olisin ehkä lähettänyt ehdolle Vuoden luontokuva -kilpailuun esimerkiksi tämän kerrotussa tilanteessa otetun kuvan:

Yksin erämaassa

Viikon retki Muotkatuntureille oli kaikin puolin antoisa. Myös säät suosivat: alkuviikolla päivät olivat lähes kesäisen kauniita ja lämpimiä, mutta yöt kylmiä. Lämpötila pysytteli plussan puolella vain yhtenä yönä. Jakson lopulla sää muuttui syksyiseksi.

Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joista Muotkatunturin erämaa on yksi. Se on oikea erämaa muutenkin kuin hallinnollisesti, kohtuullisen laaja  (1570 neliökilometriä) ja maltillisesti varusteltu.

Koska retkeilijöitä houkuttelevia autiotupia on harvassa, hieno alue on pysynyt ihmeen rauhallisena. Tapasin kuuden päivän aikana vain yhden vaeltajan! Samalle seudulle vuosituhannen vaihteessa tekemälläni ruskaretkellä en nähnyt edes etäältä muita ihmisiä.

Ehkä tupien puuttumistakin merkittävämpi erämaisuuden tunnusmerkki on se, että puhelin oli mykkänä suuren osan retkeä. Vaikka Soneran kuuluvuuskartta on laajalti valkoinen, yhteyden ulkomaailmaan sai sentään monestakin paikasta.

Hankin ennen retkeä uuden puhelimen, jonka sanotaan sopivan erityisen hyvin vaativiin retkioloihin. Erityisesti ajattelin kosteutta, jolle entinen luurini oli turhan herkkä.

Mahdollisten ongelmatilanteiden varalta GPS on ”ihan kiva” ominaisuus: tarkka paikanmääritys perustuu satelliitteihin ja onnistuu joka paikassa. Mutta miten saa koordinaatit ihmisten ilmoille, jos kenttää ei ole!

Erämaassa asiat asettuvat hetkellisesti uuteen tärkeysjärjestykseen. Netin katkeileminen tai tunnuslukujen  muistaminen ovat mitättömiä juttuja sen rinnalla, että pysyy kuivana päivälla, tarkenee yöllä, saa syödäkseen ja jaksaa perille.

Piritan parhaat puolet

Iltapäivälehdessä oli juttua suomalaismiehestä, joka oli kohdannut tallinnalaishotelli Piritassa sanoinkuvaamattomia vastoinkäymisiä.

Oman kokemukseni mukaan kyseessä on ihan asiallinen hotelli, vähän kulahtanut kieltämättä, mutta siisti. Aamupala oli normaali, palvelu hyvää enkä joutunut taistelemaan luteiden kanssa. Sammalista en osaa sanoa, koska parveke oli käydessäni lumen vallassa. Elettiin helmikuuta.

Olin palaamassa Jurmosta Utön ja Tallinnan kautta Rovaniemelle. Kun kerroin Utön hotellin virolaiselle työntekijälle olevani menossa Tallinnaan katsomaan talvijoutsenia, hän kertoi joutsenten oleskelevan normaalitalvina Piritanlahdella. Tieto ilahdutti, koska olin varannut majoituksen Pirita-hotellista.

Edellisenä talvena Tallinnan matkustajasatamassa oleskeli kymmeniä kyhmyjoutsenia, nyt ei näkynyt ainuttakaan. Meri oli pääosin jäätön, ja joutsenet oleskelivat neuvotussa paikassa. Laskeskelin hotelliin kävellessäni parisataa kyhmy- ja kymmenkunta laulujoutsenta, joista kuvassa kaksi.

Lisäksi näin runsaasti telkkiä, isokoskeloita, sinisorsia ja kirsikkana kakun päällä kaksi merikotkaa.

Sää suosi kuvaajaa, ja sain mielestäni monia kelpo kuvia. Tässä näkymä hotellin läheltä kaupungin suuntaan. Ei valittamista!

Aikansa kutakin – Kodachrome 1935-2009

Wednesday, June 24th, 2009

Kodak Company ilmoitti 22.6. lopettavansa Kodachrome-diafilmin valmistuksen:

Sales of KODACHROME Film, which became the world’s first commercially successful color film in 1935, have declined dramatically in recent years as photographers turned to newer KODAK Films or to the digital imaging technologies that Kodak pioneered. Today, KODACHROME Film represents just a fraction of one percent of Kodak’s total sales of still-picture films.

Kodachrome oli klassikko hyvässä ja pahassa, vuosikymmenien ajan se diafilmi, johon muita verrattiin. Parhaimmillaan se oli terävä, väreiltään neutraali, projisoituna komea ja kilpailijoitaan paremmin säilyvä. Toisaalta se oli jyrkkä ja hidas ja se oli pakko kehityttää ulkomailla. Viimeksi mainittu oli monille ammattikuvaajille suuri ongelma.

Kun Kodak ja sen vakavaksi kilpailijaksi noussut Fuji alkoivat tosissaan panostaa E-6 -prosessin diafilmeihin, Kodachrome putosi vääjäämättä kyydistä. Epätoivoinen korjausliike oli 200-asaisen tyypin tulo markkinoille mielestäni täysin keskeneräisenä v. 1986. Filmi oli järkyttävän rakeinen ja sen värit olivat aivan mitä sattuu, ehkä osin kehitysongelmistakin johtuen. Tämä tyyppi jäi lyhytaikaiseksi ja poistui markkinoilta jo v. 2004.

Ostin ensimmäisen Kodacrome-rullani keväällä 1970. Laatu teki vaikutuksen, niin myös hinta. Se oli muistaakseni lähes kaksinkertainen harrastelijoiden suosimiin filmeihin verrattuna. Myöhemmin käytin Kodachromea kinokoon kameroissa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, 1990-luvun puolivälin paikkeille. Laakakoossa siirryin Agfachromesta Fujichromeen heti kun se oli mahdollista.

Monet pitävät erityisestä Kodachrome-vaikutelmasta, jota on saatu pitkään ihailla esimerkiksi National Geographic -lehden sivuilla. Ymmärrän oikeinkin hyvin haikeat fiilikset, joita Kodakin ilmoitus monissa kuvaajissa herättää.

Oma Kodachrome-kauteni osui aikaan, jolloin filmin ja/tai kehityksen laatu vaihteli aivan liikaa. Parhaimmillaan se saattoi edelleen olla loistelias (KRP 25), keskimäärin keskinkertainen ja usein törkeän huono. Nykyisin Kodachrome tuottaa ylimääräistä vaivaa skannauksen ja käsittelyn yhteydessä. En jää suremaan Kodachromen poistumista, aikansa kutakin.

* * *

Ensimmäinen esimerkki on mainitsemaltani rullalta, kuvattu Oulangan biologisen aseman kenttäkurssilla kesäkuussa 1970. Filminä Kodachrome II tai X, värit korjaamatta hyvin kohdallaan, terävyys aikansa huippua: kurssikaveri Pertti Väyrysen Zenza Bronica -kameran objektiivin numero on luettavissa filmiltä. Otin kuvan käsivaralta 200 mm:n Nikkorilla.

Wimme Saari joikasi (ja Oula Näkkäläjärvi äänitti) Inarissa vihreiden väentapaamisessa kesäkuussa 1988. Filminä Kodachrome 200, värejä on korjattu ja rakeisuutta hillitty kohinanpoisto-ohjelmalla. Valo tulee jättiläislaavun laajasta savuaukosta.

Outoa Taigaa -blogi täytti 10 vuotta

Törmäsin kesällä 2002 sattumoisin Sami Köykän Pinseri-blogiin, joka oli avattu saman vuoden huhtikuussa. Päätin siltä istumalta aloittaa omani, ja kirjoitin ensimmäisen postauksen 16.8.2002.

Poimin merkkipäivän kunniaksi loppuvuoden 2002 jokaiselta kuukaudelta yhden postauksen ja liitin siihen aiheeseen sopivan kuvan.

* * *

Suunnitellun Vuotoksen altaan alueella parhaillaan retkeilevältä KHO:lta odotetaan päätöstä, joka lopettaisi Lappia kohtuuttoman pitkään jäytäneen riidan.

Maan hallitus oli tekevinään lopullisen ratkaisun, kun se syyskuussa 1982 päätti ettei allasta rakenneta. Mutta radikaalisti ympäristöä muuttavista hankkeista puhuttaessa vain rakentamispäätös voi olla sanan täydessä merkityksessä lopullinen, koska se on peruuttamaton.

Itse allasalueella on toimittu kulloisenkin tilanteen mukaan. On istutettu metsää ja raivattu altaan pohjaa. Hyvä esimerkki kahtaalle vetämisestä tulee Savukosken Viitarannalta, missä rakennettiin elvytysvaroin silta yli Kemijoen. Lossi jäi törmälle kuivumaan.

Jos Vuotoksen allas lopulta rakennetaan, lossista tulee yhteiskunnallisen farssin kelluva muistomerkki. Toivottavasti kalat keksivät myös sillalle uuden käyttötarkoituksen.
(28.8.2002)

* * *

Lähipiirissä viljelty puolileikillinen luonnehdinta pönttöpää on saanut uutta sisältöä, kun Frodo kahistelee näyttävä muovitötterö päässään. Kyseessä on sukupuolenloivennusleikkauksen jälkeinen varotoimi, joka estää asianomaista repimästä auki leikkausarpea.

Operaation toivotaan auttavan ns. yhdenasianmiestä havaitsemaan, että maailmassa on muutakin kuin se yksi asia.
(9.9.2002)

* * *
Eiliset kuvauspuuhat eivät rajoittuneet pistäytymiseen ensilumen koristelemalla rannalla ja Arktikumin kukkuloilla. Nousimme Jukan kanssa illan kähmässä Ounasvaaran näkötorniin odottamaan kaupungin valojen syttymistä.

Lapin maakuntamuseon uudessa perusnäyttelyssä tarvitaan 18-metrinen jättikuva. Se on tarkoitus yhdistää kolmesta rinnakkain kuvatusta 9×12 cm:n ruudusta.

Kesken valotusten torniin nousseet tytöt seurasivat kiinnostuneina valokuvaajasetien touhuja. Hengittää sai mutta ei liikkua, sillä valotusaika täydellä aukolla (8) oli puoli minuuttia.
(15.10.2002)

* * *

Juha Suonpää oli alun alkaenkin erikoislaatuinen tapaus luontovalokuvaajien joukossa. Kun muu porukka hakeutui “koskemattomaan” luontoon kuvaamaan uljaita ja harvinaisia eläimiä, Juhaa kiinnostivat kaatopaikat. Viisas mies mutta vähän outo, monet ajattelivat. Kyllä minäkin ihmettelin, kun Juha yhteisellä retkellämme ilmoitti tavoittelevansa epäterävää kuvaa jäniksestä.

Jatkossa kuvaaminen jäi vähemmälle ja Juha keskittyi pohdiskelemaan suomalaisen luontokuvan kirjoittamattomia sääntöjä ja yhteiskunnallista merkitystä. Tänään tarkastettavaa väitöskirjaansa Petokuvan raadollisuus. Luontokuvan yhteiskunnallisten merkitysten metsästys Juha luonnehtii pitkiksi jäähyväisiksi luontokuvaajataustalle.

“Minulla on takanani tulevaisuus luontokuvaajana”, Juha sanoo Vihreän langan (45/02) haastattelussa ja jatkaa: “Kuvia, joita minä haluan ottaa, ei kukaan halua ostaa.”

Lämpimät onnitteluni tohtorille!
(9.11.2002)

* * *

Toivottavasti joulupukki ei pahastu: korkkasin eilen saapuneen paketin välittömästi, panin akun latautumaan ja lueskelin käyttöohjeita. Nyt on jo muutama kuvakin otettu. Uskomattoman monipuolinen vehje kokoisekseen tuo geekolmonen.
(22.12.2002)

Kuvaajan parhaat kaverit

Saturday, November 22nd, 2008

Olin jo kävelemässä ohi, kun puistosta huudettiin:

Tule ottamaan meistä kuvia!

Kehotus tuli lintujen äänellä ja kielellä, mutta ymmärsin aivan hyvin. Pihlajassa mussutti viisi taviokuurnaa nokat törsteessä mutta muuten edustavina. Kaksi punaista ja kolme kellertävää.

Näppäilin aluksi kauempaa ja linnut poseerasivat mallikkaasti. Syytä olikin, kun kerran itse ehdottivat kuvaamista. Valoa oli niukanlaisesti, mutta se taas ei ollut kuvattavien vika.

Käytin kameran pikkusalamaa, vaikka piireissä sellainen lienee jyrkästi kiellettyä tai ainakin paheksuttua. Pääasia sentään kai, ettei kuvan ainoa valo ole peräisin salamasta.

Linnut laskeutuivat alemmas ja piti säätää kolmesatasen lyhyin tarkennusetäisyys kolmesta puoleentoista metriin. Viimeiset kuvat otin laajakulmazoomilla puolesta metristä.

Taviokuurnat ovat lintuja kuvaavan parhaita kavereita.

Iloinen yllätys

Thursday, October 18th, 2007

Luulin jo että kenelläkään ei ole käyttöä ulkomailla näppäilemilleni kuville, mutta lopulta tärppäsi.

Kuvatoimittaja otti yhteyttä ja kertoi haluavansa ostaa verkkosivuiltani löytämänsä, kesällä 2003 Ruotsissa otetun kuvan Ångermanjoen ylittävästä sillasta.

Kuvan ansioita ovat poikkeuksellisen komean sillan lisäksi kesäinen sää ja maisemiltaan erikoinen seutu, maailmanperintökohteisiin kuuluva Höga Kusten.

Mikä huvittavinta, kuvaa tarvittiin New Yorkissa!

Edit
Olen odottanut kiinnostuneena, mihin Forbes.com käyttää Ruotsissa ottamaani siltakuvaa. Nyt selvisi: Högakustenbron on mukana maailman suurimpia siltoja esittelevässä kuvasarjassa.

Juhani Virola on koonnut listan maailman 22 suurimmasta sillasta. Högakusten-sillan (11.) lisäksi Pohjoismaista on mukana Ison-Beltin silta sijaluvulla 3.

Posted in , Valokuvaus | Edit | Comments Off

Ernst Haasin kuvia Kuopiossa

Friday, January 26th, 2007

Kappas vain, Kuopiossa toimivan VB-valokuvakeskuksen kesänäyttelynä nähdään itävaltalaissyntyisen Ernst Haasin (1921-86) kuvia. Pääosan elämäntyöstään Haas teki Yhdysvalloissa saatuaan kutsun kuuluisan Magnum -kuvatoimiston jäseneksi.

Haasin kuvaajanuraan kuuluu monenlaisia töitä aikakauslehtireportaaseista Marlboro-mainoksiin, mutta minä innostuin hänen ”luontokuvistaan”. Kuvateos The Creation ilmestyi v.1971, ja löysin sen tuoreeltaan Jussi Aallon kirjahyllystä. Kimmokkeen aiheen käsittelyyn Haas sai toimiessaan John Hustonin v.1966 valmistuneen The Bible -elokuvan luomiskohtauksen ohjaajana.

Haasin vaikutus omiin kuviini jäi lyhytaikaiseksi; merkittävämpää oli huomata, kuinka monin tavoin luontoa voi kuvata.

Värikylläisen ja osin abstraktin Creationin aikoihin täällä Suomessa luontoa kuvattiin tiukasti asiapohjalta ja pääasiassa mustavalkofilmille. Esimerkkeinä v.1967 ilmestynyt Teuvo Suomisen klassikko Lintujemme katoava aateli ja seuraavana vuonna ilmestynyt Hannu Hautalan esikoinen Erämetsän elämää.

Kohinalle kyytiä

Photoshopin hankkiminen ja päivittäminen on sinällään niin kallista lystiä, että olen katsonut karsaasti maksullisia oheisohjelmia. Nyt kuitenkin tuli eteen riittävän hyvä syy ottaa käyttöön huippuluokan kohinanpoisto-ohjelma.

Imuroin 15 päivää toimivan Imagenomic Professional kokeiluversion ja testasin sen toimintaa muutamiin 1600 ASAn herkkyysasetuksella valotettuihin kuviin. Tulokset vakuuttivat. Hinta vaihtelee versiosta riippuen välillä 26-89 $. Ilmaiseksikin saa, mutta luultavasti säädöiltään riisuttuna mallina ja ilman mahdollisuutta ajaa sarjoja automaattisesti. Joku voisi selvittää ilmaisen Community Edition -version ominaisuudet ja kertoa muillekin.

Professional-versiossa on valittavana laaja valikoima vaikutukseltaan erityyppisiä toimintoja ja lisäksi mahdollisuus muokata omia. (Esimerkkikuvissa on käytetty itse muokattua). Näyttää siltä, että jatkossa ei ole mitään syytä jättää hyödyntämättä kameran herkkyysasetusten ääripäätä.

Lintukuvia myötävaloon

Wednesday, January 25th, 2006

Netin ylitsepursuavaa lintukuvatarjontaa selatessa törmää usein kuvausvälineiden ja kuvankäsittelytaitojen väliseen järkyttävään epäsuhtaan. Kerron yhden esimerkin:

Kuvaaja ottaa yli 6000 euroa maksavalla objektiivilla kuvan isokoskelokoiraasta. Linnun luonnossakin melko tumma pää on kuvassa niin musta, että edes silmä ei erotu kunnolla. Kuvausasetuksena on luultavasti “valmiita” kuvia tuottava JPEG.

Tilanne häiritsee kuvaajaa itseäänkin ja hän tuntee tarvetta selittää, että “harmaan sään vuoksi” kuvasta tuli vähän huono ja että pitää yrittää joskus uudelleen.

Huippuluokan objektiivissa on huippuluokan kontrastintoisto ja siksi sään harmaus on huono selitys. Oikeasti ongelmana on, että kuvaajalla ei ole hajuakaan digitaalisen kuvan säätämisestä. Puhun nyt perussäädöistä, joita pahinkaan puritaani ei tohtisi väittää kuvan manipuloinniksi.

Jos taidot ja selitykset ovat tällä tasolla, olisi viisainta kuvata lintuja vain auringon paistaessa ja silloinkin pelkästään myötävaloon. (Ja kuvata JPEG:n kanssa samanaikaisesti RAW-tiedostot siltä varalta, että taidot joskus tulevaisuudessa riittävät kuvan säätämiseen).

Käytössä ollut objektiivi muuten maksaa sata kertaa enemmän kuin Photoshop Elements 4, jonka ominaisuudet riittävät mainiosti useimpien kuvaajien tarpeisiin.