Tennispalatsin näyttelytilaan on ripustettu 300 suurikokoista mustavalkokuvaa, joita yleisö katselee hartaan tunnelman vallitessa. Melkein kaikissa kuvissa on ihmisiä, mutta vain harvoissa iloisia ilmeitä: hymyyn ei ole aihetta.

Sebastiao Salgadon Exodus -näyttelyn teemana ovat modernin maailman kansainvaellukset, juuriltaan revityt ihmiset. Osa pakenee sisällissotaa ruumiiden reunustamaa tietä, monet odottavat parempaa huomista pakolaisleirin kurjissa oloissa. Muutamat onnekkaat ovat saaneet työpaikan ja päässeet asettumaan aloilleen – oudossa kulttuurissa ja kaukana sukulaisistaan. Näyttelyn kuvaustyö on tehty vuosina 1993-96 kaikkiaan 47 maassa.

Brasiliassa syntynyt ja taloustieteilijänä työuransa aloittanut Salgado otti ensimmäiset kuvansa vasta 26-vuotiaana, mutta nousi kymmenessä vuodessa maailmanmaineeseen. Salgado julkaisee kuvansa reportaaseina ennen kuin kokoaa niistä kirjoja tai näyttelyitä. Foorumit vaihtelevat sanomalehdistä miljoonalevikkisiin, prameasti painettuihin aikakauslehtiin. Niiden muotiin ja pintailmiöihin keskittyvässä kuvastossa Salgadon mustavalkokuvat erottuvat hätkähdyttävästi muistuttaen katsojaa maapallon asukkaiden äärimmäisestä eriarvoisuudesta.

Salgadon edellinen suururakka, Suomessakin nähty ”Workers” on kunnianosoitus kovaa ruumiillista työtä tekeville ihmisille ja vetoomus heidän työ- ja elinolojensa parantamiseksi.

Kuvaaja alistaa epämuodikkaasti kaiken osaamisensa palvelemaan yleisinhimillisiä tavoitteita. Kuvat ovat teknisesti loistokkaita ja harkitusti sommiteltuja. Vaihtelevien kuvakulmien löytämiseksi on nähty paljon vaivaa.

Sebastiao Salgado jatkaa Eugene Smithin viitoittamalla tiellä valokuvauksen kunniakkaimpia perinteitä. Heidän työnsä on mielestäni parasta, mitä kameralla voi saada aikaan.
3/2001