Näyttely nettiin – luuserin vaihtoehto?

Luontokuva -lehden päätoimittajan tehtävät Markku Saihalle luovuttanut Erkki Santamala pohdiskeli viimeisessä pääkirjoituksessaan (Luontokuva 2/2001) ajatuksia herättävästi luonnonvalokuvauksen nykynäkymiä.

Yksi sivuttuja aiheita oli kuvien julkaiseminen, johon ES kaipasi näyttelyiden ja kirjojen rinnalle mielikuvitusta ja uusia avauksia. Hänen mielestään luontokirja on kokenut jonkinasteisen inflaation. Myyntiluvut pysyttelevät korkeina, mutta uutuuskirjat tarjoavat yhä harvemmin yllätyksiä tai ilon aiheita.

Tunnistan tuntemuksen: pintaa syvemmälle menevistä teksti- ja kuvakokonaisuuksista saatan edelleen innostua, mutta harvemmin varsinaisista kuvakirjoista. On tosin myönnettävä, että Akateemisen luontokirjaosasto ei ole minulle mikään pyhiinvaelluspaikka koskaan ollutkaan.>

Kirjatulvasta huolimatta suuri määrä laadukkaita kuvia jää julkaisematta, sillä uusille tulokkaille kaupallisten kustantamoiden kynnys on toivottoman korkea. Toisaalta olisi kiinnostavaa tietää, mihin tunnetut kuvaajat piilottavat tuotantonsa epäkaupallisen osan.

Useimmat kirjat tehdään suurelle yleisölle kaupallisuuden ehdoilla ja lopputulos on sen mukainen. Näyttelyissä voisi vapaammin kokeilla, irrotella tai ottaa kantaa, mutta tapahtuuko näin? Näyttelytoiminnan ongelmana on kehno hyötysuhde: työmäärä on hirveä, kustannukset suuret ja katsojamäärä yleensä vähäinen.

Onneksi on vaihtoehto! Tekniikan ja siirtoyhteyksien kehittyminen on tehnyt internetistä varteenotettavan kuvien julkaisukanavan. Jos web-kuvien käsittelyyn sopiva tietokonelaitteisto on valmiina, tarvitaan ”vain” skanneri, ohjelmistot ja aikaa. Parasta netissä on riippumattomuus kustantajista tai apurahatoimikunnista. Kuvaaja päättää itse kuviensa julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä. Uutta on myös se, että vastuu lopputuloksesta kuuluu kokonaan kuvaajalle. Enää ei voi syyttää kirjapainoa vääristä väreistä tai toimittajaa tekstin pilaamisesta. Omalla kohdallani tärkein syy verkkosivujen avaamiseen oli sananvapaus: netissä saa sanoa ja vielä perustella mielipiteensä.

Laadusta ja linkityksestä riippuen nettisivujen kävijämäärä vaihtelee väljissä rajoissa, mutta potentiaalinen asiakaskunta on valtava. Nettinäyttely on aina auki ja kuvat voi nähdä kaikkina vuorokaudenaikoina samanaikaisesti kaikkialla maailmassa. Näyttelyä ei tarvitse fyysisesti kierrättää eikä se uutuusarvon haihduttua unohdu varastoon. Säännöllisesti päivitetty sivusto houkuttelee jatkuvasti kävijöitä, joista osalle ”vanha” näyttely onkin uusi ja ennennäkemätön. Jos näyttely on jo nähty tai aihe ei kiinnosta, se on helppo ohittaa.

Haluan painottaa, että en väheksy perinteistä näyttelyä, päinvastoin. Mielestäni jokaisen kuvaajan on syytä valmistaa sellainen, kokea näyttelynpitäjän ilot ja surut, joutua kasvotusten yleisön kanssa. Vasta sitten on edellytyksiä arvioida, mitä urakasta jää käteen ja miten kuvansa jatkossa julkistaa.

Monien mielestä kuvien julkaiseminen netissä on hullun hommaa, koska julkaisupalkkiot jäävät saamatta. Totta. Yhtä totta on, että internet on tervetullut vaihtoehto meille luusereille, jotka emme osaa markkinoida itseämme tai kuviamme.

Teksti julkaistu Luontokuva-lehdessä 3/2001