Mukava jouluyllätys

Tein kierroksen kaupungilla kirpeässä pakkassäässä. Toiveeni hyvästä marjalintutalvesta on totetunut: näin parisataa tilheä ja toistakymmentä räkättiä. Eikä siinä kaikki.

Pihlajissa Laurin hirsitalon lähellä ruokaili kymmenen taviokuurnaa. Ilahduin kovin, koska edellisestä tapaamisesta ehti kulua kuukausi. Jäin katselemaan suosikkilintujani ja kuulin niiden keskustelevan:

– Minusta tuntuu, että tuo setä tykkää meistä.
– Niin minustakin, eiköhän lauleta sille.

Ja sitten ne todellakin lauloivat!

* * *

Toivotan Hyvää ja Rauhallista Joulua blogin lukijoille

Kuvia muistikortille

Eilen tuli kuluneeksi päivälleen 15 vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen digikamerani. Tykästyin kameraan välittömästi, ja tällä hetkellä käytössä on jo neljäs Powershot-sarjaan kuuluva pokkari.

Kuvan iso kamera on 9×12 -koon Linhof, jota aikanaan kanniskelin pitkin Lappia. Se oli sitä aikaa kun vaativaan käyttöön tarkoitetut kuvat piti ottaa ison negakoon kameroilla. Nyt täyden kennon digikamera ajaa saman asian.

Ostin ensimmäisen digijärkkärin toukokuussa 2005, ja samalla loppui filmille kuvaaminen. Kameroissa olleet filmit jäivät kehittämättä.

Miljoona askelta

Tilastoiva askelmittari on elokuussa hankkimani älypuhelimen monista sovelluksista tarpeellisimpia. Eilen tuli täyteen miljoona askelta, joka minun kalibroinnillani tarkoittaa hieman yli 700 kilometriä. Sattumoisin saman kuukauden aikana pitkään palvelleet sieviläiset sanoivat irti yhteistyösopimuksen. Saappaan pohjaan tuli poikittainen murtuma.

Olen harrastanut luonnossa liikkumista koko ikäni ja kuluttanut loppuun suuren määrän kumisaappaita ja nyt yhden parin polyuretaanista valmistettuja. Tällä kokemuksella voin sanoa, että kestävyydessä kumisaapas häviää aivan pystyyn.

Hankin nyt poistoon menneet saappaat syyskuussa 2011, joten tulin käyttäneeksi niitä peräti kuusi vuotta. Askelien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviolta kolme miljoonaa niitä lienee. Kumisaappaita olisi tarvittu samassa ajassa 3-4 paria. Kuvasta näkee, että polyuretaanisaapas on aivan virheettömässä kunnossa siitä paikasta, johon kumisaappaaseen tulee ensimmäinen reikä.

Käytössä sieviläiset eivät häviä vähääkään perinteisille kumisaappaille: ne ovat mukavat jalassa ja selvästi kevyemmät. Kalliimman hintaluokan kumisaappaissa tuki nilkalle oli hieman parempi, mutta kestävyys aivan olematon. Niistä lisää täällä.

Jälkiä jäällä

Etelästä palattuani kiiruhdin jokirantaan katsomaan Ounaskosken sulaan ilmestynyttä pilkkasiipeä. En nähnyt lintua, mutta panin merkille jäälle ilmestyneet jäljet. Joku – arvelen että jokijään petollisuudesta tietämätön turisti – oli käynyt ihmettelemässä virtaavaa vettä. Olisikohan aika tehostaa varotoimia?

Seuraavana päivänä onnistuin paremmin. Pilkkasiipi sukelteli Jätkänkynttilän yläpuolella lähellä kaupungin puoleista rantaa. Tiirasta katsottuna lähimmät lajitoverit löytyvät Raahen eteläpuolelta. Edellinen havainto Lapista on ilmoitettu Kemijärveltä marraskuun puolivälissä.

Lähellä lintua jäällä huomasin ilokseni tuoreet saukon jäljet. Jälkiin on ollut tyytyminen jo pitkään, saukon itsensä olen nähnyt Ounaskoskella viimeksi joulukuussa 2013. Havaintoa edelsi poikkeuksellisen vilkas saukkosyksy, jonka aikana saukko oli melkeinpä jokaviikkoinen näky kaupunkimme keskustassa.

Näin saukon Ounaskoskella ensimmäisen kerran 16.1.2010. Nykyinen tilanne muistuttaa aikaa ennen sitä: vain jälkiä näkyy ja niitäkin harvakseen.

Sata vuotta, kahdeksan lintua

Vietin itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa Jyväskylässä asiaankuuluvin menoin. Tarjonta paikan päällä ja televisiossa oli runsas ja elämyksellinen, mutta yksi ohjelmanumero nousi ylitse muiden. Sen tarjosivat joutsenet.

Olimme tiistaina kiertämässä Rantaraittia, kun näimme rannassa pikkuparven laulujoutsenia. Linnut osoittautuivat yllättävän luottavaisiksi, ja pääsimme ihailemaan kansallislintuja viiden metrin etäisyydeltä: emolintuja ja kuutta poikasta.

Sama joukko oli nähty Tuomiojärvellä aiemmin samana päivänä; kyseessä oli todennäköisesti jo vuosien ajan Eerolanlahdella pesinyt pariskunta, jolla on tapana tuottaa suuria poikueita. Veljeni kertoi nähneensä enimmillään kahdeksan poikasta.

Olimme iloisia tapaamisesta ja sitä olivat myös muut paikalle osuneet. Ajoitus oli siinäkin mielessä täydellinen, että seuraavana päivänä havaintopaikka oli jäässä.

Marjalintukatsaus

Kaksi viikkoa sitten esittämäni arvelu hyvästä marjalintutalvesta on toteutumassa: satapäiset tilhiparvet sirisevät pihlajissa. Tilanne muistuttaa vuoden 2014 tilannetta.

Toistaiseksi suurimmassa Rovaniemellä nähdyssä tilhiparvessa arvioitiin olleen 1600 lintua. Melkoinen joukko, mutta päivälleen kolme vuotta sitten kuvasimme Markon kanssa vielä selvästi suurempaa parvea. Silloin laskin kuvasta 2800 lintua.

Lintujen määrän arviointi on vaikeaa. Yritä arvioida kuvan tilhiparven nokkaluku! Lukumäärä löytyy tämän postauksen lopusta. Parhaana päivänä olen nähnyt yli sata räkättirastasta ja alle kymmenen taviokuurnaa.

Syksyn yllättäjiä ovat olleet Pohjanhovin puistossa pitkään viihtynyt lehtokerttu ja kotikatuni varresta löytyneet kaksi kottaraista. Lehtokerttu nieli pihlajanmarjoja samoissa puissa mustapääkertun kanssa; kottaraisia tuomenmarjat näyttävät kiinnostavan enemmän.

Kuvassa marjoja on vielä runsaasti, mutta nyt kaikki on syöty eikä lintujakaan ole pariin päivään näkynyt.

Räkättirastas on täällä Rovaniemellä alkutalven toiseksi runsaslukuisin marjalintu. Aivan viime päivinä rastaita on näkynyt aiempaa vähemmän ja pienempinä parvina. Talveksi tänne jäävillä räkäteillä on tapana valita suosikkipihlajansa ja viihtyä pitkiä aikoja niiden lähistöllä.

Sam the koala

Matkalainen kotiutui Melbournesta aamupäivällä matkustettuaan liki vuorokauden yhteen putkeen: alkumatkan Quantas-yhtiön koneella Singaporeen ja sieltä Finnairin siivin Rovaniemelle.

Matkat ovat pitkiä perilläkin, varsinkin jos pysyttelee maan pinnalla. Kartalta katsottuna käyntikohde Canberra näyttää melkeinpä Melbournen esikaupungilta, mutta sijaitsee todellisuudessa kahdeksan tunnin bussimatkan päässä.

Kyseessä oli Arjan kolmas matka Ausseihin. Ensimmäisen matkan (2005) tuloksena oli kuvitettu matkapäiväkirja. Tällä kertaa kiinnostavinta antia ovat näkemistäni kuvista päätellen tarjonneet museot, galleriat ja kasvitieteelliset puutarhat. Kuva Sam-koalasta on otettu Melbourne-museossa.

Sam the koala nousi maailmanmaineeseen helmikuussa 2009. Metsäpalot raivosivat Victorian osavaltiossa, ja villieläimiä yritettiin pelastaa savun keskeltä. Kaikkialle maailmaan levinneessä Mark Pardenin ottamassa kuvassa palomies David Tree antaa juotavaa janoiselle koalalle.

Sam selviytyi metsäpalosta, mutta menehtyi saman vuoden elokuussa koaloilla yleiseen vakavaan sairauteen.

Ensimmäiset taviokuurnat

Runsas pihlajanmarjasato pitää yllä toiveita hyvästä marjalintutalvesta.

Toistaiseksi suurin tilhiparvi näyttäytyi 29.10. ja siinä oli kuvista laskettuna 560 lintua. Pirkka Aalto ilmoitti Kemijärveltä 800 linnun parven. Myös räkättirastaita on runsaasti, viimeksi eilen näin kierroksellani yhteensä yli 50 räkättiä.

Onnekkaimmat ovat päässeet näkemään myös taviokuurnia. En sano ahkerimmat, koska itse olen ottanut kuurnia nähdäkseni aika monta ylimääräistä askelta. Kuitenkin vasta tänään tärppäsi moneen kertaan tarkastetulla tietopaikalla. Lintuja oli kuusi.

Pieniä taviokuurnaparvia on nähty Etelä-Suomessa saakka, mutta mainittavaa vaellusta ei ole tänä syksynä havaittu.

Edit
Arvioitavassa tilhiparvessa on 530 lintua.

Alkutalvea Kirkkolammella

Talventulo on ollut nykivää. Välillä on satanut lunta ja välillä vettä, pakkanen käväisi viime viikolla vähän toisella kymmenellä.

Ensimmäinen luistelija ilmestyi torstaina Kirkkolammelle sauvoilla ja retkiluistimilla varustautuneena. Tuttu tapaus, jonka tehokasta ja tyylikästä menoa olen ihaillut ennenkin.

Pysähdyin katselemaan ja otin muutamia kuvia. Kamera piti kaivaa pian uudelleen esille kun huomasin lammen yläpuolella kaartelevan merikotkan. Havainto oli syksyn kolmas. Tällä kertaa kyseessä oli eri lintu kuin aiemmin, ja ilmoitin sen Tiiraan esiaikuisena.

Lauantaina lammella pelattiin jääkiekkoa! Panin ilokseni merkille, että pelaajat olivat sisäistäneet syöttöpelin idean eikä maaleja yritetty hirmulämäreillä. Virike lammelle lähdöstä oli ehkä saatu edellisenä iltana, jolloin telkkari näytti Espoon ja RoKin vauhdikkaan Mestis-ottelun.

Poikien ajoitus meni nappiin, sillä seuraavana päivänä jäällä oli vettä eikä pelaaminen olisi onnistunut.

Kaikkea muuta kuin turha!

Elokuvakriitikko Juho Typpö kirjoitti Hesarissa, että Tuntematon sotilas on ”turha” elokuva. Otsikon luettuani ensimmäinen ajatus oli, että taidan jättää väliin. Katsoin sitten kuitenkin, ehkä vähän uhmamielellä.

Ikitie-elokuvan olen nähnyt jo aiemmin. Ihastuin Tuurin kirjaan ja halusin ehdottomasti katsoa sen pohjalta tehdyn elokuvan. HS:n kriitikko Miska Rantanen luonnehti Ikitietä ”loistavaksi”, joten kollegat operoivat arvosteluasteikon ääripäissä.

Kannatti luottaa itseensä enemmän kuin Typpöön: aivan erinomaisia elokuvia kumpikin ja ehdottomasti katsomisen arvoisia! On makuasia kummasta pitää enemmän. Jos antaisin tähtiä, Ikitie voisi saada viisi. Vaan enpä anna, en varsinkaan Tuntemattomalle sotilaalle. Se on meille suomalaisille niin erityinen elokuva, että tähtien jakaminen tuntuu, kuinka sanoisi … turhalta.

Tuntemattomasta on nyt tehty kolme elokuvaa. Näin Laineen version vuodelta 1955 ensi kerran varusmiehenä Oulun kasarmilla ja silloin se teki voimakkaan vaikutuksen.  Myöhemmin olen nähnyt elokuvan telkkarista muutaman kerran kokonaan ja lukemattomia kertoja osia siitä.

Mollbergin vuonna 1985 valmistunutta versiota en ole nähnyt teatterissa, telkkarissa kyllä. Muistikuvaa siitä hallitsee äärimmilleen viety realismi, jota käsikameran käyttö tehostaa entisestään. Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen ilmahyökkäys, jonka aikana sotamies Korpela päästää hevosen valjaista ja huutaa:

Täällä kiusataan järjettömiä luontokappaleitakin niinkuin ne olisivat jollekkin pahaa tehneet. Lähre pois!

Louhimiehen versio on Hesarin Typön sanoin ”turvallinen, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä”. Elokuva ei varmaankaan ole kriitikon toiveiden mukainen, mutta tällä perusteella on kohtuutonta leimata se ”turhaksi”.

Uusi Tuntematon on parhaalla käytettävissä olevalla taidolla ja tekniikalla toteutettu elokuva tärkeästä aiheesta. Ei ole yhtään liikaa, että Linnan mestariteoksen pohjalta tehdään elokuva kolmenkymmenen vuoden välein ja että tämä uusin ajoittuu itsenäisyyden juhlavuoteen!

Juho Typön 27.10. julkaistu tyrmäävä arvostelu herätti odotetusti vilkkaan keskustelun, jossa asiaa käsiteltiin monipuolisesti ja ansiokkaasti. Lainaan nimimerkki milla kuun mielipidettä:

Olen toiminut kauan lukion äidinkielenopettajana. Vielä 80-luvun loppupuolella TS kuului niihin kaikkien muistamiin ”pakkoluetettaviin” kirjoihin. Monet pitivät, useimmat kokivat kirjan lähinnä liian paksuksi ja tylsäksi, osa lintsasi lukemisen. Sitkeästi ja syystä klassikko säilyi lukuohjelmassa. 90-luvulla alkoi tulla uudenlaisia vaikeuksia. Nuoret lukijat valittivat, että eivät erota miehiä toisistaan, pitivät kirjaa hankalana eivätkä kelpuuttaneet jatkosodan tapahtumia juoneksi: ”Tässä ei tapahdu mitään.” Vähitellen TS:n lukeminen sitten hiipui, ja muutenkin ”kaikki lukevat saman kirjan” -systeemi mureni. Toki nykyäänkin joku joskus teokseen tarttuu. Joillakin se on edelleen luetettu peruskoulussa, mutta tämä on havaintojeni mukaan hyvin harvinaista.

Louhimiehen Tuntemattomassa ei unohdeta, että sotaa käytiin muuallakin kuin etulinjassa. Kotirintamalle sijoittuvat kohtaukset ovat uutta aeiempiin versioihin verrattuna ja ne syventävät merkittävästi elokuvan välittämää kuvaa sotaan joutuneestsa suomalaisesta miehestä.

Katsomoissa on nähty ilahduttavan runsaasti nuoria ihmisiä. Monille heistä Louhimiehen Tuntematon on se ensimmäinen. Luultavasti osa katsojista innostuu lukemaan myös Linnan romaaniin, jolloin elokuva ei ole tässäkään mielessä turha.

Uutuuselokuva muistuttaa vaikuttavalla tavalla siitä, että Suomi ja suomalaiset ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestä kovan hinnan.