Rotta ei pääse karvoistaan

Eläimiä ei pitäisi syyllistää ihmisten tekemisistä, mutta tämä on pakko sanoa: Jarkko Ruutu on Suomen kiekkokaukaloiden ykkösrotta.

Kuva on Ilta-Sanomista joulukuulta 2011, jolloin Ruutu kuumensi tunteet Helsingin paikallisottellussa ottamalla Ilari Melartin taklauksen vastaan kyykistymällä viime hetkellä. Kun kuittivihko kaivettiin esiin, “mies” ryhtyi etsimään piilolinssiä jään pinnasta.

Ottelun jälkeen Ruutu kommentoi touhujaan näin:

Teen saman uudelleen, jos tarvitsee. Tämä on osa peliä. Kun yritetään voittaa, kaikki on sallittua.

Lauantaina pelatussa Jokereiden ja KalPan välisessä ottelussa nähtiin esimerkki Ruudun pimeästä puolesta. Ruutu taklasi KalPan Artturi Lehkosta sillä seurauksella, että Lehkonen sai aivotärähdyksen ja huilaa vähintään viikon.

Taklauksessa sinänsä ei ollut muuta vikaa kuin Lehkosen kiekottomuus. Lisäksi Ruutu meni tilanteeseen ns. kolmantena pelaajana: Lehkosen huomio oli kiinnittynyt lähempänä kohti luistelleeseen Semir Ben-Amoriin, joka kuitenkin jätti tilanteessa taklaamatta. Näin Ruutu pääsi yllättämään puun takaa.

Miksi piti taklata törkeästi, vaikka Jokerit oli käytännössä jo voittanut pelin? Kolmas erä oli jo ohittanut puolivälinsä ja Jokerit johti 3-0. Todennäköisesti Ruutu haki asetelmia pudotuspelejä varten, joissa joukkueet voivat hyvinkin joutua vastakkain. Toinen kysymys on sitten se, toimiko Ruutu oma-aloitteisesti vai käskytettynä.

SM-liigan kurinpitäjä ilmoitti lisäsanktiosta aamulla: penaltia kolme peliä. Lainaus päätöksestä:

Kiekottoman pelaajan taklaaminen on törkeä ja jääkiekkoon kuulumaton teko ja osoittaa taklauksen suorittajassa vastustajan kunnioittamisen puutetta.

Juuri näin. Jarkko Ruutu on parhaimmillaan kovan luokan pelimies, mutta pahimmillaan häpeäksi hienolle lajille.

Tuesday, February 19th, 2013

Pakkasmuisteluksia

Pysyttelen sään ilmiöissä.  Eilen ja tänään Rovaniemellä saatiin nauttia aurinkoisesta pakkassäästä, ja siksi on luontevaa muistella kohdalleni osuneita kunnon pakkasia.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen alasivulla sääennätyksiä todetaan, että Suomen yli satavuotisen mittaushistorian kylmin tammikuu on eletty Kuusamossa vuonna 1985. Keskilämpötila oli tuolloin -29.7 astetta. Minulla on hyvät perusteet olettaa, että ennätystulos on noteerattu Oulangan biologisen aseman mittauspisteessä. Olin paikalla enkä suinkaan sattumalta!

Pakkanen jatkui kireänä useita viikkoja, ja kuun loppupäivinä lähenneltiin haamurajaa eli viittäkymmentä astetta. Aika lähelle päästiin: alin lukema Tauno Sillanpään havaintokirjassa on -47.7. Biologisella asemalla talvehtinut amerikkalaistutkija ei ollut pakkasista moksiskaan, mutta ihmetteli autonsa jäykistymistä lähes ohjauskelvottomaksi.

Minä liikuin suksilla ja nautiskelin tilanteesta. Ihan aatetta kannattaakseni nousin kaikkein kylmimpänä päivänä Kiutavaaralle, missä inversiosta johtuen tarkeni hyvin. Kylmä ilma valui jokilaakson pohjalle, ja siellä henki salpautui aamulla ulos mennessä. 

Edellä mainitulla sääennätyksiä-sivulla kerrotaan, että Suomen pakkasennätys on Kittilän Pokassa 28.1.1999 mitattu -51.5 astetta. Asuimme siihen aikaan Sodankylässä, ja kylmää oli sielläkin kuten koko Lapissa: lähelle viittäkymmentä päästiin. Remontoidussa omakotitalon yläkerrassa tarkeni hyvin, alakerrassa huonommin.

Meillä apuna oli vasta hankittu vuolukiviuuni, mutta pelkän sähkölämmityksen varassa sinnitelleet olivat pulassa. Sähkölinjat eivät kestäneet jatkuvasti päällä olevien kiukaiden aiheuttamaa ylikuormitusta, ja seurauksena oli pitkiä sähkökatkoksia muistaakseni ainakin Inarissa.

Elämäntilanteeni oli sillä tavoin muuttunut, että talonmiehen vastuu painoi. En voinut iloita ennätyspakkasista enkä lähteä retkelle vaikka mieli teki. Auton kanssa minulla ei ollut ongelmia, vaikka monilla muilla oli, osittain ennenkuulumattomia. Kuulin esimerkiksi renkaista, jotka muuttuivat kantikkaista pyöreiksi vasta pienen ajon jälkeen. 

Lumi kuumensi tunteet

Keskisuomalainen uutisoi lumiraivosta: asukas hyppäsi auraajan hyttiin ja kävi kurkkuun kiinni.

Omakotitalossa asuneena ymmärrän tilanteen. Taivaalta tuleva on ok, mutta lumen auraaminen pihaliittymään voi joskus tuntua ylimääräiseltä kiusanteolta. Sodankylässä portilla oli kerran vastassa kadulta jyrättyä polannetta puolen metrin valli, joka oli poissa ollessamme ehtinyt kovettua. Ei naurattanut kun jykersin sitä rautalapiolla.

Tänään polannetta kuorittiin nykyiseltä kotikadulta; sitä näytti kertyneen parikymmensenttinen kerros. Virallinen lumensyvyys lentoaseman mittauspisteessä on 80 senttiä. Aika mukavasti tähän aikaan vuodesta!

Pitkään käyttämättä olleet autot ovat hautautuneet kinoksiin, kuten tämä tänään kuvattu. Sivuikkuna oli rikottu sitten viime näkemän, vaikka auto seisoo poliisilaitoksen vieressä.

Keskitalven kauniit ja komeat

Lähdin lintukierrokselle kymmeneltä: pakkasta oli 18, tuuli heikko ja melko valoisaa jo. Tänään vuorossa oli Kuusirinteelle suuntautuva vakioreitti.

Tulos oli odotettu: 6 räkättirastasta ja kolme tilhiparvea, joissa yhteensä 75 lintua. Taviokuurnia en ole nähnyt pitkään aikaan, mutta tiedän niitä kaupungissa olevan.

Tilhi on kaunis lintu, mutta niin on räkättirastaskin, pakkaspäivän väriläiskä. Lisäksi se on komea!

Päntäne

Entuudestaan täysin tuntematon Päntäne murtautui eilen tietoisuuteeni oikein ryminällä. Päntäne? En ihmettele, jos kellot eivät kilise. Katsotaan kartalta:

Kauhajoelta Etelä-Pohjanmaalta ilmoitettiin eilen Birdlifen Tiiraan jättimäinen urpiaisparvi, peräti 18 000 lintua.  Parvi oli paikallinen, muita lisätietoja ei annettu. Havaintopaikka on keskellä laajaa peltoaluetta, josta voi ehkä päätellä jotain.

Viime päivinä Tiiraan on ilmoitettu muitakin mittavia urpiaisparvia, esimerkiksi Närpiöstä 4200 lintua ja Hollolasta 3000. Niihin verrattuna Päntäneen parvi on toki aivan omaa luokkaansa. Lapista ilmoituksia on tullut 13 havainnosta; lintuja on enimmillään ollut 18.

Veikonpäivän aurinko

Tammikuun yhdeksäs on minulle erityinen päivä eikä pelkästään siksi, että se sattuu olemaan nimipäiväni. Miksi sitten?

Palataan ajassa vuoden 1991 tammikuuhun, jolloin asuimme Vuotsossa ensimmäistä talveamme. Pilviset säät olivat jatkuneet viikkokausia, ja keskipäivän hetket olivat masentavan harmaita. Paikalliset kertoivat, että aurinko näkyy ensi kerran tammikuun yhdeksäntenä

Veikonpäivän sää oli kuin tilauksesta pilvetön ja pakkasta sopivasti, parikymmentä astetta. Hiihdin Nalka-aavalle, pystytin jalustan ja jäin odottamaan. Toden totta, pääsin näkemään auringon!

Oli helppo kuvitella, millainen juhlahetki kaamoksen päättyminen on Finnmarkin rannikolla tai vielä pohjoisempana.

Riikka ja Eric – ikinuoret iskussa

Pikkuleijonien suoritukset Buffalon MM-kisoissa jäivät vaatimattomiksi, mutta kokeneen kaartin kärkinimet Riikka Välilä (44) ja Eric Perrin (42) ovat mainiossa vireessä. Riikka teki eilen voittomaalin Suomen voittaessa Kanadan Saksassa pelattavassa turnauksessa, ja Eric nousi äskettäin Liigan ulkomaalaispelaajien pistepörssin kärkeen 480 tehopisteellä (166+314).

Kummankin ura oli lupaavalla alulla jo 20 vuotta sitten! Riikka pelasi naisten SM-sarjaa JYPin paidassa ja teki 12 ottelussa tehopisteet 13+8. Naganon olympialaisista helmikuussa 1998 tuliaisina oli pronssimitali ja pistepörssin kärkisija tehoin 5+5. Kymmenen vuotta sitten Riikka piti taukoa huippu-urheilusta, synnytti kolme lasta ja teki syksyllä 2013 onnistuneen paluun kaukaloihin.

Eric Perrin pelasi talvella 1997-98 ensimmäistä kauttaan ammattilaisena IHL-liigassa ja tehtaili 82 ottelussa tehot 14+43. Kymmenen vuotta myöhemmin Eric kiekkoili 81 ottelua NHL-joukkue Atlanta Trashersin paidassa tehoin 12+33. Kaikkiaan NHL-pelejä kertyi 245, joissa syntyi 104 tehopistettä. Kaudella 2003-04 Eric voitti Stanley Cupin Tampa Bayn joukkueessa.

Riikka pelaa nykyisin Ruotsissa ja on joukkeensa HV71 kapteeni ja tehokkain pelaaja (11+25). Tavoitteena on luonnollisesti olympiamitali. JYPn paidassa liigamestaruuden kaudella 2011-12 voittanut Eric Perrin edustaa Turun Palloseuraa ja sijoittuu joukkueen sisäisessä pistepörssissä kolmanneksi tehoin 15+10.

Muistelus mestaruuskeväältä
Ensihavainto Ekistä

Mukava jouluyllätys

Tein kierroksen kaupungilla kirpeässä pakkassäässä. Toiveeni hyvästä marjalintutalvesta on totetunut: näin parisataa tilheä ja toistakymmentä räkättiä. Eikä siinä kaikki.

Pihlajissa Laurin hirsitalon lähellä ruokaili kymmenen taviokuurnaa. Ilahduin kovin, koska edellisestä tapaamisesta ehti kulua kuukausi. Jäin katselemaan suosikkilintujani ja kuulin niiden keskustelevan:

– Minusta tuntuu, että tuo setä tykkää meistä.
– Niin minustakin, eiköhän lauleta sille.

Ja sitten ne todellakin lauloivat!

* * *

Toivotan Hyvää ja Rauhallista Joulua blogin lukijoille

Kuvia muistikortille

Eilen tuli kuluneeksi päivälleen 15 vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen digikamerani. Tykästyin kameraan välittömästi, ja tällä hetkellä käytössä on jo neljäs Powershot-sarjaan kuuluva pokkari.

Kuvan iso kamera on 9×12 -koon Linhof, jota aikanaan kanniskelin pitkin Lappia. Se oli sitä aikaa kun vaativaan käyttöön tarkoitetut kuvat piti ottaa ison negakoon kameroilla. Nyt täyden kennon digikamera ajaa saman asian.

Ostin ensimmäisen digijärkkärin toukokuussa 2005, ja samalla loppui filmille kuvaaminen. Kameroissa olleet filmit jäivät kehittämättä.

Miljoona askelta

Tilastoiva askelmittari on elokuussa hankkimani älypuhelimen monista sovelluksista tarpeellisimpia. Eilen tuli täyteen miljoona askelta, joka minun kalibroinnillani tarkoittaa hieman yli 700 kilometriä. Sattumoisin saman kuukauden aikana pitkään palvelleet sieviläiset sanoivat irti yhteistyösopimuksen. Saappaan pohjaan tuli poikittainen murtuma.

Olen harrastanut luonnossa liikkumista koko ikäni ja kuluttanut loppuun suuren määrän kumisaappaita ja nyt yhden parin polyuretaanista valmistettuja. Tällä kokemuksella voin sanoa, että kestävyydessä kumisaapas häviää aivan pystyyn.

Hankin nyt poistoon menneet saappaat syyskuussa 2011, joten tulin käyttäneeksi niitä peräti kuusi vuotta. Askelien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviolta kolme miljoonaa niitä lienee. Kumisaappaita olisi tarvittu samassa ajassa 3-4 paria. Kuvasta näkee, että polyuretaanisaapas on aivan virheettömässä kunnossa siitä paikasta, johon kumisaappaaseen tulee ensimmäinen reikä.

Käytössä sieviläiset eivät häviä vähääkään perinteisille kumisaappaille: ne ovat mukavat jalassa ja selvästi kevyemmät. Kalliimman hintaluokan kumisaappaissa tuki nilkalle oli hieman parempi, mutta kestävyys aivan olematon. Niistä lisää täällä.