Kross, Jyväskylä ja Neuvostoliitto

Kirjailija Jaan Kross kertoo kaksiosaisissa muistelmissaan Rakkaat kanssavaeltajat ensimmäisestä matkastaan länteen kesällä 1965. Kohteena oli Jyväskylä ja siellä järjestetty kääntäjäseminaari.

Kross matkusti Tallinnasta Suomeen junalla Leningradin kautta, missä seurue täydentyi muutamilla osanottajilla. Lisäksi joukkoon liittyi Puolueen tarkkailija, jota Kross nimittää Luotto-Lasseksi. ”Lasse” valmensi seuruetta kertomalla näkemyksensä siitä, miksi seminaari järjestettiin nimenomaan Jyväskylässä. Näin Kross:

Toisin sanoen suomalaiset olivat suunnanneet kääntäjäseminaarinsa muka mahdollisimman syrjäiseen paikkaan. Se johtui tietysti siitä, että niin monet osanottajat tulivat Neuvostoliitosta.
(…)
Mutta mitä Luotto-Lasseen tuli – hän oli parin päivän päästä hiljaista poikaa tutustuttuaan Jyväskylän yliopistoon, jossa seminaarimme pidettiin, ja seminaarin käyttöön annettuihin tiloihin ja Jyväskylän arkkitehtuuriin ja ylipäätänsä kaupungin järjestykseen. Sehän oli ylivertainen ja, mikä tärkeintä, ihmisen huomioon ottava, toisin kuin koko Neuvostoliiton niin sanottu hyvinvointi.