Törmäsin kesällä 2002 sattumoisin Sami Köykän Pinseri-blogiin, joka oli avattu saman vuoden huhtikuussa. Päätin siltä istumalta aloittaa omani, ja kirjoitin ensimmäisen postauksen 16.8.2002.
Poimin merkkipäivän kunniaksi loppuvuoden 2002 jokaiselta kuukaudelta yhden postauksen ja liitin siihen aiheeseen sopivan kuvan.
* * *
Suunnitellun Vuotoksen altaan alueella parhaillaan retkeilevältä KHO:lta odotetaan päätöstä, joka lopettaisi Lappia kohtuuttoman pitkään jäytäneen riidan.
Maan hallitus oli tekevinään lopullisen ratkaisun, kun se syyskuussa 1982 päätti ettei allasta rakenneta. Mutta radikaalisti ympäristöä muuttavista hankkeista puhuttaessa vain rakentamispäätös voi olla sanan täydessä merkityksessä lopullinen, koska se on peruuttamaton.
Itse allasalueella on toimittu kulloisenkin tilanteen mukaan. On istutettu metsää ja raivattu altaan pohjaa. Hyvä esimerkki kahtaalle vetämisestä tulee Savukosken Viitarannalta, missä rakennettiin elvytysvaroin silta yli Kemijoen. Lossi jäi törmälle kuivumaan.
Jos Vuotoksen allas lopulta rakennetaan, lossista tulee yhteiskunnallisen farssin kelluva muistomerkki. Toivottavasti kalat keksivät myös sillalle uuden käyttötarkoituksen.
(28.8.2002)
* * *
Lähipiirissä viljelty puolileikillinen luonnehdinta pönttöpää on saanut uutta sisältöä, kun Frodo kahistelee näyttävä muovitötterö päässään. Kyseessä on sukupuolenloivennusleikkauksen jälkeinen varotoimi, joka estää asianomaista repimästä auki leikkausarpea.
Operaation toivotaan auttavan ns. yhdenasianmiestä havaitsemaan, että maailmassa on muutakin kuin se yksi asia.
(9.9.2002)
* * *
Eiliset kuvauspuuhat eivät rajoittuneet pistäytymiseen ensilumen koristelemalla rannalla ja Arktikumin kukkuloilla. Nousimme Jukan kanssa illan kähmässä Ounasvaaran näkötorniin odottamaan kaupungin valojen syttymistä.
Lapin maakuntamuseon uudessa perusnäyttelyssä tarvitaan 18-metrinen jättikuva. Se on tarkoitus yhdistää kolmesta rinnakkain kuvatusta 9×12 cm:n ruudusta.
Kesken valotusten torniin nousseet tytöt seurasivat kiinnostuneina valokuvaajasetien touhuja. Hengittää sai mutta ei liikkua, sillä valotusaika täydellä aukolla (8) oli puoli minuuttia.
(15.10.2002)
* * *
Juha Suonpää oli alun alkaenkin erikoislaatuinen tapaus luontovalokuvaajien joukossa. Kun muu porukka hakeutui “koskemattomaan” luontoon kuvaamaan uljaita ja harvinaisia eläimiä, Juhaa kiinnostivat kaatopaikat. Viisas mies mutta vähän outo, monet ajattelivat. Kyllä minäkin ihmettelin, kun Juha yhteisellä retkellämme ilmoitti tavoittelevansa epäterävää kuvaa jäniksestä.
Jatkossa kuvaaminen jäi vähemmälle ja Juha keskittyi pohdiskelemaan suomalaisen luontokuvan kirjoittamattomia sääntöjä ja yhteiskunnallista merkitystä. Tänään tarkastettavaa väitöskirjaansa Petokuvan raadollisuus. Luontokuvan yhteiskunnallisten merkitysten metsästys Juha luonnehtii pitkiksi jäähyväisiksi luontokuvaajataustalle.
“Minulla on takanani tulevaisuus luontokuvaajana”, Juha sanoo Vihreän langan (45/02) haastattelussa ja jatkaa: “Kuvia, joita minä haluan ottaa, ei kukaan halua ostaa.”
Lämpimät onnitteluni tohtorille!
(9.11.2002)
* * *
Toivottavasti joulupukki ei pahastu: korkkasin eilen saapuneen paketin välittömästi, panin akun latautumaan ja lueskelin käyttöohjeita. Nyt on jo muutama kuvakin otettu. Uskomattoman monipuolinen vehje kokoisekseen tuo geekolmonen.
(22.12.2002)