Ostin viime viikolla digijärkkärin, järjestyksessä kuudennen.

Tarvetta on ollut viime tammikuusta lähtien, kun toinen käytössä olleista rungoista sai pahan tärskyn ja lakkasi toimimasta. Samassa rytäkässä laajakulmazoom hajosi kahdeksi kappaleeksi, ja etuosa roikkui johtojen varassa.

Kaikki digirunkoni ovat olleet Canonin valmistamia: ensimmäinen oli EOS 10D, sitten seurasivat 20D, 40D ja 2 x 50D. Kymppisarjalaiset ovat osoittautuneet toimintavarmoiksi kameroiksi, ja olen ollut niihin erittäin tyytyväinen.

”Uusi” kamerani EOS 7D on itse asiassa vanha, sillä se esiteltiin jo viisi vuotta sitten. Suositun kameramallin hartaasti odotettu päivitysversio julkaistiin kuluvana syksynä. Monet vaihtoivat seiskansa uuteen, ja minä hyödynsin jälkimarkkinoita.

600 euroa ei ole liikaa ominaisuuksiltaan minulle riittävästä rungosta, josta käytön jälkiä saa hakemalla hakea. Samalla hinnalla olisi saanut tuliterän kameran, mutta minun käteeni ja käyttööni nämä jämäkämmät mallit sopivat paremmin.

Viime päivät ovat olleet sateisenharmaita ja vähävaloisia, oikein sopivia tavallista suurempien herkkyyksien kokeiluun. Jo muutamista kuvista näkee, että ero runkojen kohinoissa on vähäinen, toki kuitenkin havaittava.

Punakylkirastas on kuvattu kameran pikkusalamaa käyttäen herkkyydellä ISO 800, varis ikkunan läpi herkkydellä ISO 1600.