Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2017

Jokivartisten juhlahetki

Päivän uutinen liittyy jäihin mutta ei jääkiekkoon: Ounasjoki loi jäänsä.

Jokivarren asukkaille kyseessä on jokavuotinen merkkitapaus, odotettu ja visuaalisesti kiehtova. Ensilumen tulo kuuluu vaikuttavuudeltaan samaan sarjaan, mutta se toistuu yleensä monta kertaa syksyn aikana. Jäät lähtevät vain kerran vuodessa.

Kevät oli myöhässä, mutta Kemijoen jäiden lähdöllä mitattuna ennätys jäi muutaman päivän päähän. Lumi on käynyt kaupungissa vähiin, mutta vaaroilla lunta vielä riittää. Lentoaseman virallinen lukema on 37 cm.

Tasapuolisesti kylmää

Palasin illalla keskiseen Suomeen suuntautuneelta matkaltani. Lumi lisääntyi Rovaniemeä lähestyttäessä, mutta keli ei ollut merkittävästi kylmempi kuin etelämpänä. Aurinko paistoi, mutta ei lämmittänyt.

Aamulla pihalla vieraillut jänis oli yhtä valkoinen kuin vappuna 2012 samassa paikassa kuvattu lajitoveri. Jänis tietää ihmistä paremmin, että puvunvaihdon kanssa ei kannata hätäillä.

Täällä Lapissa kylmiin keväisiin on totuttu, mutta etelässä tilanne herättää ihmetystä ja hysteerisiä naurukohtauksia. Minua ei naurattanut, kun tämänkertaisen matkan hartaasti odotettu urheiluosuus eli Kirittärien sarja-avaus peruttiin.

Pesisväkeä on muutenkin koeteltu kovalla kädellä: kuuluisa Saarikenttä oli harjoituspelin alla hiihtostadion, ja torstaina Tamperella pelattua Mansen ja Rauman ottelua nimitettiin leikkisästi Talviklassikoksi.

Jyväsjärvi oli juuri vapautunut jäistä, mutta Pielisen suuret selät hohtivat viikko sitten valkoisina. Hattusaaren ja mantereen välisen salmen vaiheille oli auennut pieni sula. Ounaskoskelle en ole vielä ehtinyt, mutta tuskinpa sula sielläkään on mainittavasti suurentunut.