Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2017

Jänissaaria

Ohjelmatiedon mukaan Rolvsøyan saaressa on ”niin paljon jäniksiä, että ajokoirakin aivan hämmentyy”. No jopas nyt, pitäisikö uskoa?

Saaren nimi ei soittanut kelloja, vaikka olen mielestäni perehtynyt melko hyvin Pohjois-Norjan maantietoon. Piti tarkistaa: kyseessä on Havøysundin länsipuolella sijaitseva Moseijan kunnan suurin saari. Havøysundissa olen toki käynytkin, olisihan saari pitänyt tietää!

Wikipediassa kerrotaan, että Rolvsøyan pinta-ala on lähes 90 neliökilometriä ja asukasluku 65. Lisäksi mainitaan, että Toisen maailmansodan aikana brittiläistorpedo osui matkustaja-alus Richard Withiin, joka haaksirikkoutui Rolvsøyan luona 13. syyskuuta 1941.

Koska Richard With on Hurtigrutenin perustaja, legendaarisella rannikkolinjalla tulee varmasti aina purjehtimaan perustajan mukaan nimetty alus. Kuvassa tämänhetkinen RW Berlevågissa kesäkuussa 2007.

Katsoin ohjelman, joka oli sekalainen kattaus luonnonilmiöitä ja extremeurheilua. Rolvsøyan jäniskanta on perua 1960- ja 70-luvuilla istutetuista kymmenestä yksilöstä. Kun luonnollinen saalistus (metsästyksestä puhumattakaan) on vähäistä, jänikset ovat päässeet rauhassa lisääntymään.

Ohjelmassa jänisten paljous mainittiin, mutta kuvissa se ei näkynyt. Ja mitä jäniskoiraan tulee, se oli koko ajan täysin tilanteen tasalla, ajoittain isäntäänsä paremmin. Itse oikeasti hämmennyin jänisten paljoudesta Vadsøn saarella maaliskuussa 2007.

Liivinmaan kronikka

Tallinnan Pyhän Hengen kirkon kirkon seinälle kiinnitetyssä kilvessä kerrotaan, että Balthasar Russow toimi seurakunnan pappina/kirkkoherrana vuodesta 1563 vuoteen 1600. Russow oli epäilemättä hyvä pappi, mutta historiaan hän jäi kronikkansa ansiosta.

Tutustuin Pyhän Hengen kirkkoon viime vuoden joulukuussa. Pois lähtiessäni kysyin lippuja myyneeltä mieheltä, puhuuko hän suomea. – Kyllä minä puhun, kuului vastaus. Jäin pitkiin puheisiin, joiden päätteeksi sain suosituksen lukea Russowia.

Liivinmaan kronikka julkaistiin suomeksi 2004, ja klassikkoteoksen voi sanoa saaneen arvoisensa kohtelun. Toimitustyöstä ja käännöksestä vastaa Timo Reko ja typografiasta Timo Jaakola. Loistavaa työtä kummaltakin: kaiken muun hyvän lisäksi kirja on tavattoman kaunis.

Kronikan sivu 254 olkoon näytteenä ulkoasusta. Sivun numero on alhaalla ja iso numero ilmoittaa, minkä vuoden tapahtumista puhutaan. Erityisesti minua miellyttää, että tyylikkäästi tekstiin upotetut kuvat selitetään asianmukaisesti (kuten tässä kirjan kansikuva). Sattumanvaraisesti mukaan osunut teksti paljastaa syyn siihen, miksi kronikka on raskasta luettavaa. Kaikki kunnia Russowille, mutta sotimista ja kauheuksia ei jaksa määräänsä enempää.

Toisaalta lainaukset tekstistä osoittavat, että Russow oli sujuvakynäinen kirjoittaja enkä ihmettele, että Jaan Kross innostui asiasta. Tuloksena oli Russowin elämästä kertova upea suurromaani, monien mielestä Krossin pääteos. Vuonna 2003 julkaistu Uppiniskaisuuden kronikka loi osaltaan paineita alkuperäisen kronikan suomentamiselle.

Jaan Kross on todennut, että hänen romaaniensa henkiloistä Balthasar Russowissa on eniten kirjailijaa itseään. Tinkimättömiä ja tarvittaessa uppiniskaisia Viron puolustajia ainakin ovat kumpikin, sekä Russow että Kross!

Sitten tekstinäytteisiin. Russow kirjoittaa nuorallakävelykohtauksesta, joka aloittaa Uppiniskaisuuden kronikan:

Vuonna 1547 tuli Italianmaasta Liivinmaalle seikkailijoita, jotka olivat nuorallatanssijoita ja ulos temppujen tekijöitä. Kun he tarjosivat palveluksiaan Tallinnan kaupungille, antoi kaupunginraati vetää tavattoman pitkän ja paksun köyden Pyhän Olavin kirkon korkeasta tornista aina Köysimäelle asti. ja kun köysi oli vedetty tiukaksi ja sidottu lujasti kiinni, suljettiin kaikki muut kaupungin portit paitsi Iso rantaportti, josta kaikki kaupunkilaiset, niin nuoret kuin vanhatkin, menivät ulos katsomaan tätä nuorallakävelijöiden näytöstä. Kun  väki oli kokoontunut  kaupungin ulkopuolelle, esitti yksi temppujen tekijöistä köydellä korkealla maan yläpuolella kaupunginmuurin ulkopuolella ja lähellä sen torneja vallan harvinaisen ja uskomattoman näytöksen, joka herätti ihmetystä ja ihastusta, mutta myös kauhistutti ja pelotti, koska köysi oli niin korkealla. Kun tämä ensimmäinen oli kyllin kauan esittänyt ihmeellisiä taitijaan,  kulki toinen köyttä pitkin joutuisasti ja kevyesti ja kuin kiitäen poikki kaikkien kaivantojen ja lammikoiden ja yli kaupungin muurien aina Köysimäelle saakka. Tällaisen samanlaisen näytöksen he esittivät myös muissa Liivinmaan kaupungeissa. (s. 119)

Russow ei liiemmin arvosta paremman väen elämäntyyliä:

Mitä taas tulee ritarikunnan herrojen, tuomioherrojen ja aatelisten työhön ja toimiin, siitä ei tuohon aikaan ollut nähtävissä juurikaan muuta kuin riistanajo ja metsästys, noppa- ja korttipelit, ratsastaminen ja kulkeminen häistä häihin, yksistä komeista ristiäisistä toisiin, vakkajuhlilta toisille ja yksiltä markkinoilta toisille. Hyvin vähän oli niitä, jotka suostuivat lähtemään palvelukseen herras- tai ruhtinaskartanoihin maan ulkopuolelle tai sotaan. (v. 1549, s. 123)

Kronikassa liikutaan paikoilla, jotka ovat tuttuja Virossa matkustelleille. Esimerkiksi Piritassa sijainnut luostari tuhottiin nykyiselleen näin:

1. helmikuuta [1577] tuhosivat venäläiset täysin Pyhän Birgitan järjestön kauniin luostarin Mariendalissa, rikkoivat alttarin ja hakkasivat kookkaimmista kivistä suuren määrän kivikuulia. He repivät alas kauniin katon ja sen kattotuolit ja veivät ne mukanaan leiriinsä. Samana päivänä he hajottivat varkaiden hirsipuun Tallinnan ulkopuolella ja purkivat sen parrut maahan ja veivät leiriinsä. (s. 299)

Tallinna lienee ollut oman aikansa parhaiten linnoitettuja kaupunkeja. Toisaalta tykeillä ammuttiin rautakuulia ja jopa kiviä ja tuhot jäivät vaatimattomiksi verrattuna niihin, joita myöhemmin saatiin aikaan räjähtävillä ammuksilla.

1. maaliskuuta  [1577] tappoi kivikuula varhain aamulla erään talonpojan, tämän vaimon ja heidän kaksi lastaan kaikki yhtaikaa Munkkienpihan saunarakennuksessa, mikä oli suurin yhden kivikuulan yhdellä kertaa aiheuttama vahinko. (s. 305)

Sotiminen on kronikan pääsisältöä, mutta Russow on merkinnyt muistiin myös erikoisia tapahtumia ja luonnonilmiöitä. Ne ovat kuin sanomalehden pikku-uutisia isojen ja ”tärkeiden” asioiden joukossa. Tähän tapaan:

25. heinäkuuta vuonna 1580 puhkesi Liivinmaalla ja varsinkin Järvamaalla hirvittävä rajuilma. Ukkonen jyrisi, salamat löivät ja rakeita satoi aivan kuin maa ja taivas olisivat olleet tuhoutumassa. Silloin satoi niin suuria ja raskaita rakeita, että ne eivät tuhonneet ja lyöneet maahan vain kaikkea viljaa Paiden ympäristössä aivan kuin sitä ei olisi koskaan kylvettykään eikä muutaman peninkulman alueelta sinä vuonna saatu minkäänlaista satoa, vaan rakeet löivät kuoliaaksi ja tappoivat metsissä ja pelloilla myös villieläimiä ja lintuja, joita talonpojat myöhemmin keräsivät kasapäin ruoakseen. Kun talonpojat toivat sitten isännilleen Paiden venäläisille jäniksiä ja peltopyitä, eivät venäläiset halunneet ottaa niitä vastaan vaan sanoivat, että heidän ei ollut soveliasta syödä sellaista, minkä Jumala oli tappanut. (s. 347)

Lukuhaaste

Innostuin marraskuussa Tolstoin Anna Kareninasta niin, että asetin itselleni lukuhaasteen. Lupasin blogissani lukea talven aikana myös Sodan ja rauhan. Luvattu on nyt tehty ja voin vakuuttaa, että kyllä kannatti.

Erinomaista työtä kääntäjänä tehnyt Esa Adrian nostaa esipuheessaan esiin kiinnostavan seikan, joka mietitytti minuakin:

Missä sitten piilee Sodan ja rauhan suosion salaisuus? Yksi syy on varmaankin se, että kaikkien muiden tasojensa lisäksi romaani toimii myös suuren luokan viihteenä, upeana panoraamana Napoleonin sotien ajan Venäjästä ja varsinkin sen ylhäisön maailmasta.

Mutta voiko viihderomaani olla maailmankirjallisuutta ilman ”muita tasoja”, jos kirjoittajana on Tolstoin tasoinen mestari? Ei varmaankaan, toisaalta tässä tapauksessa vähempikin olisi riittänyt. Perusteellinen sotimisen ja vallankäytön pohdiskelu toi mieleen Herman Melvillen suurromaanin Moby Dick, joka on samaan aikaan romaani ja kattava tietopaketti kaskelotista.

Sota ja rauha on sivumäärältäänkin valtava teos, mutta Tolstoi hallitsee kokonaisuuden suvereenisti. Adrian muistuttaa kaskusta, jonka mukaan Tolstoi kirjoitutti romaanin vaimollaan puhtaaksi seitsemään kertaan, yli 5000 käsin kirjoitettua liuskaa.

Tapahtumien rytmittäminen onnistuu kuin saippuasarjan tekijöiltä: Natashan ja Pierren suhde jää ensimmäisen  osan lopussa sellaiseen vaiheeseen, että toinen osa on pakko aloittaa! Kun potentiaalinen lemmenpari tapaa uudelleen kakkososan sivulla 774, Moskova on palanut poroksi ja Napoleon hupenevine sotajoukkoineen palannut sinne mistä retkelleen lähti. Tässä vaiheessa kirjoista ensisijaisesti viihdettä hakevat ovat aikaa sitten luovuttaneet.

Kuvaus on tarkkaa ja uskottavaa, koska aatelissukuisella Tolstoilla on omakohtaista kokemusta yläluokan elämästä sekä sodan että rauhan oloissa. Romaanin henkilöhahmoissa on nähty Tolstoin sukulaisilta perittyjä ominaisuuksia. Kirjailija helpottaa henkilöiden tunnistamista antamalla heille yksilöllisiä erityisominaisuuksia tyyppiä Denisovin ärrävika.

Kirjan keskushenkilö Pierre on outo tyyppi, joka lähtee sotaan uteliaisuuttaan. Syntyperä takaa pääsyn joka paikkaan, myös etulinjaan, mutta Pierre selviytyy pöljän tuurilla ehjin nahoin. Vangiksi jouduttuaan ja kaiken nähtyään Pierre löytää elämälleen uuden sisällön.

Kun Natasha ja Pierre lopulta tapaavat toisensa, kumpikin on muuttunut eri ihmiseksi. Natasha kuvailee ystävättärelleen uutta Pierreä näin:

Hänestä on tullut jotenkin puhdas, sileä, raikas. Aivan kuin suoraan saunasta. Ymmärrätkö? Moraalisesta saunasta. Eikö totta?

Sähköä jäällä

Kirkonjyrhämällä ongittiin, ja näppäsin kuvan ohi mennessäni. Kotona huomasin, että perinteinen mutkakaira oli saanut kilpailijakseen sähköllä toimivan. Tilanne jäällä oli 8-4 perinteisen eduksi.

Kaveri valisti, että sähköporakoneen vääntö riittää mainiosti kairan pyörittämiseen, mutta akun kesto jäi arvailujen varaan. Makitan sivuilta selvisi, että yhdella akulla tekee viitisenkymmentä reikää puolimetriseen jäähän.

Pohjoisen rautuvesillä jäätä on helposti toista metriä, ja niissä oloissa perinteinen kaira lienee vielä pitkään järkevin ratkaisu.