Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2016

Sisältä sympaattiset, ulkoa…

Viron kansalliskirjasto ja TV-torni Tallinnassa ovat edustavia esimerkkejä miehitysajan arkkitehtuurista. Kun lopputuloksen piti olla suurta ja mahtavaa, betonia ei säästelty. Samaan sarjaan kuuluvat myös Kaupunginhalli ja Piritan rantaväylän varressa sijaitseva sotamuistomerkki.

Rakennusten ulkonäköä ei kannata kavahtaa. Sekä kirjasto että torni ovat sisätiloiltaan positiivisia yllätyksiä, viihtyisiä ja nykyaikaisia. Kirjastossa olisi riittänyt tutkittavaa paljonkin ja pitkäksi aikaa, mutta minä juutuin neljännen kerroksen lukusaliin. Tilat ja tarjonta olivat huippuluokkaa.

Suhtauduin teletornissa vierailuun epäilevästi, mutta kokonaisvaikutelma jäi vahvasti plussan puolelle. Kannatti käydä! Erikseen pitää kehaista hissiä, joka nosti matkalaisen 49 sekunnissa 175 metrin korkeuteen. Havainnollinen grafiikka näytti missä mennään ja millä nopeudella.

Näköalatasanteella oli nykyaikaisella tekniikalla toteutettu näyttely ja bonuksena kokoelma virolaisia luontovalokuvia. Lisäksi ylhäällä on tasokas ravintola ja huimapäille mahdollisuus ”äärelläkävelyyn”. Sää sattui suosimaan, ja näkymät olivat odotetun hulppeat.

Erihenkiset kirkot

Pääkohteitani Tallinnassa olivat taidemuseo Kumu ja Lentosataman viikinkinäyttely, mutta maanantaina oli mukavasti aikaa tutustua aiemmin käymättömiin paikkoihin. Tällaisia olivat esimerkiksi Kansalliskirjasto, TV-torni ja Patkulin portaat. Lisäksi kävin  Pyhän Hengen kirkossa ja Aleksanteri Nevskin katedraalissa.

Balthasar Russowin taannoinen työpaikka,  Pyhän Hengen kirkko Raatihuoneentorin lähellä rakennettiin jo 1300-luvulla. Kirkkohistorian kannalta on merkittävää, että tässä köyhän väen kirkossa saarnattiin ensi kertaa maarahvaan omalla kielellä. Tämä tapahtui uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvulla.

Pyhän Hengen kirkko on useimpiin Vanhankaupungin kirkkoihin verrattuna puitteiltaan varsin vaatimaton, mutta silti äärimmäisen vaikuttava. Sisään mennään suoraan jalkakäytävältä vähän niin kuin alueen moniin krouveihin. Opas/lipunmyyjä kertoi hyvällä suomenkielellä, että nykyinen penkkijärjestys on 1700-luvulta. Varmaa tietoa kirkon lämmittämisestä varhaisina aikoina ei ole; vesikiertoinen keskuslämmitys on huomattavan myöhäistä perua.

Aleksanteri Nevskin katedraali valmistui v. 1900 eli aikana, jolloin Viro oli osa Venäjää. Sipulikupolikatedraali on venäläisellä tavalla komea ulkoa ja sisältä. Näin VisitTallinn -sivusto:

Kirkko oli kaavailtu symboloimaan imperiumin poliittista ja uskonnollista ylivaltaa tähän uppiniskaiseen Baltian kolkkaan. (…) Kirkon sijaintipaikka Tallinnassa ei ole sattumaa, vaan se rakennettiin tarkoituksella vastapäätä Toompean linnaa, siihen missä oli ollut Martti Lutherin patsas.

Vierailuni tässä kirkossa jäi lyhyeksi. Ehdin ottaa kaksi kuvaa ennen kuin tultiin kieltämään. Outo juttu: Iisakinkirkossa Pietarissa sai kuvata, täällä jostain syystä ei. Kirkkoa katsellessa nousi mieleen periluterilainen kysymys: missä vaiheessa komeuden ja koreuden tavoitteleminen voidaan tulkita synniksi?

Tampereelta Tallinnaan

Liigakiekkoilun seuraaminen kuului tavan mukaan etelän retkeni urheiluosuuteen. Keskiviikkona olisi ollut tarjolla JYP-Sport Jyväskylässä, mutta jätin sen väliin. Ratkaisu oli oikea: JYP sössi kolmen maalin johdon tappioksi jatkoajalla.

Eilen näin ottelun, jossa olivat vastakkain Tappara ja KalPa. Peli oli hyvätasoinen niin kuin kärkiottelun kuuluukin olla. Kalpa antoi hyvän vastuksen, mutta joutui taipumaan numeroin 3-2. Oli mukava seurata peliä kun ei tarvinnut jännittää.

Kävimme katsomassa Sorsapuiston ulkojäätapahtuman rakennelmat ja matkalla Hakametsään näimme Kalevan kirkon. Se on vaikuttava pyhäkkö, vaikka muistuttaakin enemmän viljasiiloa kuin perinteistä kirkkoa.

Postaus tulee Tallinnasta. Täällä on mukava pikkupakkanen, mutta valitettavasti ei lainkaan lunta. Tänään katsastin Kumun. Vaikuttava rakennus sekin ja täynnä taidetta. Ehdin ajoissa takaisin hotellille nähdäkseni salibandyfinaalin loppuvaiheet. Hieno voitto!

Leikkivaunussa on tunnelmaa

Junassa on yleensä mukava matkustaa, varsinkin leikkivaunussa. Junan lähtiessä Rovaniemeltä oli vielä hiljaista eikä ihme, kello ei ollut vielä kuuttakaan. Oulussa tilanne muuttui, ja nyt tunnelma on mainio. Lasten kiljahtelu maustaa oivallisesti Griegin pianokonserttoa.

Kerroin kuukausi sitten ostaneeni kirppikseltä Paul Therouxin romaanin Salainen elämäni. En muistanutkaan, kuinka hyvä kirjailija on kyseessä. Maailmanluokan matkakirjailija tietysti, mutta ei pelkästään sitä.

Taas käynnistyi kirjallinen ketjureaktio. Luin jatkoksi Suuren junamatkan ja kotona kesken on Therouxin toinen junakirja Paikallisjunalla Patagoniaan. Se olisi ollut paras mahdollinen kirja tällä junamatkalla luettavaksi, mutta kovakantinen ja painava. Lisäksi se on kirjaston omaisuutta ja pitäisi kuljettaa vielä takaisinkin.

Theroux on intohimoinen junien ystävä. Pitää ollakin, jos matkustaa junalla Lontoosta Turkin ja Intian kautta Singaporeen ja Siperian rataa takaisin. Matkan pahimman pettymyksen tuotti Afganistan; maassa ei ole metriäkään rautatietä!

Japanissa kirjailijaa kiusasi rautateiden ylitehokkuus. Asemilla pysähdyttiin vähimmillään 15 sekuntia ja enimmillään kaksi minuuttia. Huippuna on 1200 matkustajan siirtyminen lautalta Sapporon junaan kymmenessä minuutissa. Matkalla Intiasta Ceylonille vastaavaan operaatioon kului seitsemän tuntia.

Koska Theroux haluaa nimenomaan matkustaa eikä päästä nopeasti perille, juna on hänelle juuri oikea väline. Varsinkin paikallisjuna.