Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2014

Ensilumi tuli ja meni

Maa oli torstaina valkoinen. Rovaniemen lentoasemalla lunta ilmoitettiin olleen kaksikymmentä senttiä ja täällä kaupungissa sitä oli vähän vähemmän. Normaaliin päiväjärjestykseen palattiin kuitenkin pian.

Kuva kotikadulta on otettu torstaina, koivut oli istutettu retkellä ollessani.

Blackout

Rovaniemellä oli eilisiltana ennalta suunniteltu sähkökatkos, joka kesti vajaan tunnin. Tarkkailin tilannetta Ounaskosken uimarannalla.

Ihan ensiksi on sanottava, että kaupunki ei pimentynyt läheskään totaalisesti. Ilmeisesti liikenneturvallisuussyistä Rautasilta ja Ounaskosken silta olivat normaalisti valaistuna, ja Koskikadun alapäässä oli runsaasti valoa ja väriä.

Jokirantaan kerääntyi väkeä melko tavalla, osa kameran ja jalustan kanssa. Salamavalot eivät ihme kyllä välkkyneet, vaikka oli todella pimeää. -Oletko Mauri, minulta kysyttiin.

Kun valot eivät syttyneet odotetusti kymmeneltä, lähdin kotiin. Poliisilaitos oli vielä pimeänä, mutta Hallituskatua polkiessani valaistu huoltoasema loisti majakkana edessä. Pian syttyivät myös katuvalot ja viimeisenä asuntojen valot.

 

Yksin erämaassa

Viikon retki Muotkatuntureille oli kaikin puolin antoisa. Myös säät suosivat: alkuviikolla päivät olivat lähes kesäisen kauniita ja lämpimiä, mutta yöt kylmiä. Lämpötila pysytteli plussan puolella vain yhtenä yönä. Jakson lopulla sää muuttui syksyiseksi.

Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joista Muotkatunturin erämaa on yksi. Se on oikea erämaa muutenkin kuin hallinnollisesti, kohtuullisen laaja  (1570 neliökilometriä) ja maltillisesti varusteltu.

Koska retkeilijöitä houkuttelevia autiotupia on harvassa, hieno alue on pysynyt ihmeen rauhallisena. Tapasin kuuden päivän aikana vain yhden vaeltajan! Samalle seudulle vuosituhannen vaihteessa tekemälläni ruskaretkellä en nähnyt edes etäältä muita ihmisiä.

Ehkä tupien puuttumistakin merkittävämpi erämaisuuden tunnusmerkki on se, että puhelin oli mykkänä suuren osan retkeä. Vaikka Soneran kuuluvuuskartta on laajalti valkoinen, yhteyden ulkomaailmaan sai sentään monestakin paikasta.

Hankin ennen retkeä uuden puhelimen, jonka sanotaan sopivan erityisen hyvin vaativiin retkioloihin. Erityisesti ajattelin kosteutta, jolle entinen luurini oli turhan herkkä.

Mahdollisia ongelmatilanteita ajatellen GPS on ”ihan kiva” ominaisuus: tarkka paikanmääritys perustuu satelliitteihin ja onnistuu joka paikassa. Mutta miten saa koordinaatit ihmisten ilmoille, jos kenttää ei ole!

Erämaassa asiat asettuvat hetkellisesti uuteen tärkeysjärjestykseen. Netin katkeileminen tai tunnuslukujen  muistaminen ovat mitättömiä juttuja sen rinnalla, että pysyy kuivana päivälla, tarkenee yöllä, saa syödäkseen ja jaksaa perille.

 

Ylätusina

Tänään urakkansa päättäneen Suomen lentopallomaajoukkueen lopullinen sijoitus lajin MM-kisoissa riippuu myöhemmin illalla pelattavan ottelun tuloksesta. Se kuitenkin tiedetään, että Suomi sijoittuu 24 osanottajamaan parempaan puoliskoon, ylätusinaan.

Joukkue haastoi tosissaan lajin suurmaita ja tarjosi penkkiurheilijoille huikeaa jännitystä. Kiitos siitä!

* * *

Olen lähdössä huomisaamuna Muotkatuntureille vaeltamaan. Iltaisin juurakkotulet korvaavat television ja netin, lisäksi toivon saavani ihailla revontulia.

Kotikadulla juhlittiin

Rovaniemi-viikko huipentui sunnuntaina Karhunkaatajantien katujuhliin. Koska olin mukana järjestelyissä, ohjelmaa riitti koko päivälle. Onneksi järjestysmiesvuorot suosivat, ja pääsin katsomaan Suomen ja Tunisian lentopallo-ottelun loppuvaiheet. Mahtava meininki sielläkin!

Hyvä syy juhlimiseen oli pitkään jatkuneen katuremontin päättyminen. Nyt katu on melkein valmis: nurmikot kylvetty ja koivut istutetaan myöhemmin tänä syksynä. Seuraavaksi toivotaan, että putket kestävät eikä kaivinkoneita tarvita kadullamme ainakaan kymmeneen vuoteen.

Kun sää oli erinomainen, ohjelma tasokas ja keitto hyvää, juhla oli – niin uskon – kaikkien mielestä onnistunut. Väkeä oli liikkeellä kiitettävästi, entisten ja nykyisten Karhunkaatajantien asukkaiden lisäksi paljon muitakin kaupunkilaisia. Monet heistä kyselivät ihmeissään ja ehkä hieman kateellisina, miten näin mainioita juhlia järjestetään.

Toivottavasti esimerkki tarttuu ja jatkossa nähdään lisää vastaavantyyppisiä tapahtumia. Hyviä syitä tai tekosyitä juhlimiseen on helppo keksiä. Sitten vain tuumasta toimeen!

Virallisen ohjelman lisäksi asukkailla oli pihoillaan monenlaista toimintaa, esimerkiksi kirpputoreja, aurinkopaari ja yhteislaulua.

Lapin Kamariorkesterin muusikot soittivat kotikamareissa, lehtikuusien alla ja tietenkin myös päälavalla.

Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen avasi kadun apunaan paikalliset asukkaat Annikki Aimola (93v) ja Uuno Martikainen (8v),

Ennen katutansseja palkittiin merkittävä kadunmies, talonmies Tapani Leinonen. Kuvan muut talkooaktiivit: Soile Veijola (puheenpitäjä) ja oikealla Asta ja Auno Mommo.

Riitta Kemppainen-Koivisto on merkittävä kadunnainen ja katujuhlan äiti.

Vauhtia airovetoisesti

Pysytään joella. Perjantaina Rovaniemi-viikon ohjelmaan kuului perinteinen yliopiston ja ammattikorkeakoulun soutukilpailu. Veneissä on 7 airoparia, 14 soutajaa ja perämies.

Ammattikorkeakoulu oli tälläkin kertaa vahvempi. Rautasillalta katsottuna näytti siltä, että amk repäisi heti siltojen välissä turvallisen etumatkan ja tyytyi sitten tarkkailemaan tilannetta.

Veneet etenivät kauramoottoreiden voimalla hämmästyttävää vauhtia myös vastavirtaan.

Helmi ei ole kaunotar

Kävin keskiviikkona joella. Omalla kustannuksellani en olisi lähtenyt, mutta Jokiyhtiö tarjosi risteilyn Rovaniemi-viikon kunniaksi. Kiitoksia vain.

Kun Kemijoen Helmi ilmestyi kesäiseen kaupunkikuvaan, nimesin sen maailman rumimmaksi vesikulkuneuvoksi. Laiva ei voi olla kaunis, jos sen on mahduttava kulkemaan matalien siltojen alta.

Aluksen muoto kostautuu vastavirtaan noustessa: liikkeen vaivoin huomaa. Mahtaisikohan Helmi jaksaa nousta Ounaskoskea kevättulvan aikana? Tuskinpa.

Pahojen puolella

Rovaniemi-viikolla kaupungissamme on tapahtumia joka lähtöön. Kävin eilen kirkossa, missä esiteltiin Lennart Segerstrålen alttarifresko Elämän lähde.

Suurikokoisen maalauksen alaosassa parveilee valtavasti ihmisiä ja eläimiä, jotka taiteilija on jakanut kahteen osastoon. Hyvät ihmiset lähestyvät lähdettä vasemmalta, ja huonot seisoskelevat sekalaisena ryhmänä maalauksen toisella laidalla. Maassa röhnöttää humaltunut mies.

Eläimetkin on sijoitettu hyvän ja pahan akselille: hevonen on päässyt hyvien joukkoon, mutta susilauma raatelee poroa pahojen puolella,

Alttarifresko paljastettiin lokakuussa 1951, yli puoli vuosisataa sitten. Vastaavanlainen seurakuntalaisten jyrkkä karsinoiminen on mahdoton ajatus tämän päivän kirkossa ja kirkkotaiteessa.

Lisäksi nykyisin ymmärretään, että eläimet eivät ole hyviä tai pahoja. Eläimet ovat eläimiä.