Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2014

Koskelta vaaralle

Jurmosta palattuani olen käynyt Ounaskoskella jo seitsemänä päivänä saukkoa tapaamatta. Sunnuntaina näin sentään tuoreita jälkiä: saukko oli käynyt sulalla kalastamassa ja nukkumassa rantatörmän kolossa.

Samana päivänä törmäsin toisiin tuoreisiin jälkiin Kirkonjyrhämän jäällä. Emo ja poikanen olivat olleet tulossa kohti Ounaskoskea, mutta sitten olikin tehty u-käännös ja palattu Rantavitikan suuntaan.

Olen melko varma, että ainakin viimeksi mainitut saukot olivat liikkuneet pimeän aikaan, ehkä myös Ounaskoskella käväissyt yksilö.

Tänään nousimme Raunon kanssa koskelta vaaralle ja tapasimme Markon sattumoisin Urheiluopiston kohdalla. Seurasimme tunnin verran lintujen touhuja Ounasvaaran poikkeuksellisen laadukkaalla ja hyvin hoidetulla ruokintapaikalla.

Näimme viisi lajia tiaisia, puukiipijän, pähkinähakin ja kaksi kuukkelia. Lisäksi lähistöllä naputteli käpytikka, tällä kertaa kuitenkin omia eväitään.

 

Yllättäviä sääilmiöitä

Untuvatakille tuli käyttöä ensi kerran tämän talven aikana. Kun lähdin aamulla Ounaskoskelle, Rovaniemen rautatieasemalla (virallinen mittauspiste) oli lähes kolmekymmentä astetta pakkasta.

Viivyin lenkillä kaksi ja puoli tuntia ja sinä aikana pakkanen hellitti kymmenellä asteella. Untuvatakki oli kävellessä aivan liikaa. Lauhtuminen taittui n. klo 13.30, jolloin pakkasta oli enää 7.5 astetta.

Poikkeuksellisen nopea lauhtuminen liittyy lounaistuulen voimistumiseen. Aamulla oli lähes tyyntä, mutta iltapäivällä ja illalla puuskissa mitattiin jo kymmenen sekuntimetrin lukemia.

Tämän päivän sääilmiöitä edelsi voimakas lämpötilan lasku: pakkanen kiristyi reilun vuorokauden aikana yli kaksikymmentä astetta.

Viiksekäs hurmuri on oikukas esiintyjä

Ounaskoskella touhunnut saukko pääsi viime viikolla Ylen uutisiin ja esiintyi luontevasti turhia jännittämättä. Laji sai runsaasti uusia ystäviä.

Palasin Jurmosta maanantaina aamupäivällä. Silloin sauna houkutteli saukkoja enemmän, mutta eilisaamuna riensin koskelle. Rannoilla odotteli toistakymmentä fanittajaa, muun muassa iskuryhmä päiväkodista. Valitettavasti esiintyjät puuttuivat.

Saukkoja ei näkynyt tänäänkään. Harmin paikka: aamun valo oli kaunis ja sitä oli joulunajan harmaisiin päiviin verrattuna ruhtinaallisesti.

Erikoisia kirvestöitä

Villisika lienee saapunut Jurmoon Virosta, alkumatkan luultavasti uimalla ja lopun kellumalla. Torahampaista päätellen kyseessä oli nuori koiras (?). Saapumisajankohdasta ei ole tietoa.

Löysimme sian tiistaina saaren pohjoisrannalta osittain kivikkoon hautautuneena. Kaivoimme sen esiin lintujen iloksi, ja Aarni viimeisteli kattauksen kirveellä. Ruho oli niin umpijäässä, että kirveen hamarapuolella kokeiltaessa kuului kilahdus.

Erikoistarjous pantiin merkille heti poistuttuamme paikalta: sattumoisin ohi lentäneet merikotka ja korppi pudottivat korkeutta ja kaartelivat sian yläpuolella.

Seuraavana aamuna nousimme Tykkikallion laelle tähystämään, mitä haaskalla tapahtuu. Merikotkia oli kolme; vanha lintu pelästyi siluettejamme ja nousi siivilleen. Todella arka lintu, matkaa oli kartalta mitattuna tasan kilometri. Haaskan lähistölle jäi kahden merikotkan lisäksi kaksi korppia, viisi varista ja kalalokki.

Erikoiset kaivu- ja kirvestyöt jatkuivat perjantaina saaren etelärannalla. Puoliksi hiekkaan hautautunut harmaahylje kaivettiin esiin ja jätettiin kirveellä viimeisteltynä odottamaan ruokavieraita. Paksun rasvakerroksen ansiosta ruho oli sula ja meidän mielestämme herkullisen oloinen.

Lauantaina haaskan vaiheilla näyttäytyi merikotka, mutta hylje oli koskematon. Sama juttu sunnuntaina. Merikotkan epäluuloisuus ei yllättänyt, mutta ihmettelin korppien ja varisten puuttumista. Olisikohan niin, että veneet ja tervaleppämetsä ovat lintujen mielestä liian lähellä.

Jos pakkaset jatkuvat, linnut tuskin pystyvät vastustamaan traanin houkutusta.

 

Talvi tuli etelään

Hartaasti odotettu talvi tuli tänne Jurmoon viime viikon lopulla, ensimmäiset lumet satoivat lauantaina. Lunta ei ole vieläkään kuin nimeksi, mutta pikkupakkasia pitelee ja rantavedet jäätyvät hyvää vauhtia. Aarni ja minä saavuimme saareen sunnuntaina; lintuasemalla oli ennestään Markus.

Maanantain havainnointi tuotti 27 lajia, mukavimpina kiuru, 21 pulmusta ja 2-3 muuttohaukkaa. Jäätyneistä rannoista johtuen merisirrejä ei taida tällä kertaa näkyä. Tiistain ainoa kahlaaja ei ollut lintu laisinkaan.

Joutsenia on paikalla vähemmän kuin edellisillä käynneilläni, kyhmyjoutsenia joitakin kymmeniä ja laulujoutsenia vielä vähemmän. Kuvassa kaksi kyhmyjoutsenta iltalennolla.

Laivoja jäissä

Seuraan kiinnostuneena Etelämantereen vesillä käynnissä olevaa kansainvälisestä pelastusoperaatiota. Tapahtumaketju käynnistyi, kun venäläisalus Akademik Šokalski juuttui jäihin jouluaattona.

Alueella pitkään operoinut kiinalaisalus Xue Long riensi hätiin, ja viime viikon torstaina venäläisaluksen matkustajat siirrettiin helikopterilla australialaiselle jäänmurtajalle. Operaation päätteeksi myös Xue Long jäi jäiden vangiksi.

Helsingin Sanomissa kerrottiin 5.1. operaation seuraavasta vaiheesta: amerikkalainen jäänmurtaja Polar Star lähtee auttamaan aluksia irti jäistä. Ensin jäänmurtajan on kuitenkin poikettava Sydneyssä.

Polar Star on järeän luokan murtaja, selvästi suomalaista Urho-murtajaa suurempi (122 ja 105 m). Jos sen voimat eivät riitä Antarktiksen jäissä, venäläisillä on käytössään ydinkäyttöisiä murtajia. Esimerkiksi useita kertoja Pohjoisnavalla käynyt 50 Let Pobedy on 160-metrinen jättiläinen.

Ajatus venäläismurtajien käyttämisestä Antarktiksen operaatiossa nousi esille Hesarin keskustelussa ja on siis puhdasta spekulaatiota. Eräs keskustelija huomautti asiaan liittyvästä käytännön seikasta: reaktorin jäähdytysongelmien välttämiseksi Pobedy olisi pakko hinata läpi päiväntasaajan lämpimien vesien.

Vielä suurempi ongelma on tolkuttoman pitkä matka. Pobedy on parhaillaan Murmanskissa, siis mahdollisimman kaukana avun tarvitsijoista.

Tiistaina huomasin, että Xue Long oli päässyt omin avuin irti jäistä ja matkasi kohti pohjoista 7.3 solmun nopeudella. Hetki sitten suuntana oli itä ja nopeus 15.1 solmua.

MVP? Vmp!

Todella syvältä tämä jääkiekon MM-kisojen käytäntö, että parhaat pelaajat valitaan pelien ollessa vielä kesken.

Direktoraatti valitsi nuorten MM-kisojen parhaaksi hyökkääjäksi Filip Forsbergin, puolustajaksi Rasmus Ristolaisen ja maalivahdiksi Oscar Danskin.

Oikeasti turnauksen paras hyökkääjä oli Teuvo Terävainen ja paras maalivahti Juuse Saros.

Ja kisojen MVP, Most Valuable Player ei todellakaan ollut Ruotsin Filip Forsberg, vaan Saros tai Teräväinen. Makuasia, kumpiko heistä.

Jääkiekon ystävät muistavat farssin keväältä 2011: direktoraatin mielestä MM-kisojen paras maalivahti ja samalla turnauksen MVP oli finaalipelissä kuusi maalia imuroinut Ruotsin Viktor Fasth.

Sen turnauksen maalivahdeista titteli olisi kuulunut Petri Vehaselle.

Impivaaraa muistellaan hyvällä

YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä paljastui, että

suomalaiset pitävät 1980-lukua vuosikymmenenä, jolloin elämä on ollut Suomessa parhaimmillaan

Kyselyn tulos palautti mieleeni mainoksen, joka julkaistiin edellisten EU-vaalien alla Hesarin etusivulla. Silloinen ulkoministeri Alex Stubb maalaili kauhukuvia impivaaralaisesta käpertyneisyyden ajasta:

Ilman Unionia meillä ei olisi rauhaa, ei vapautta liikkua, tehdä työtä tai asua siellä, missä itse kukin haluaa.

Olin täysin eri linjoilla. Lainaus 31.5.2009 julkaistusta blogitekstistä:

Muistan oikein hyvin ajan ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin, näköjään paremmin kuin Stubb.

Rauha vallitsi ja vapauttakin oli kotitarpeiksi. EU:n vaatima lakien ja käytäntöjen harmonisoiminen merkitsee pohjoismaisessa katsannossa useammin takapakkia kuin edistystä.