Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Pimeitä päiviä

Viime päivät ovat olleet uskomattoman pimeitä ja eilinen lisäksi märkä: koskella käydessäni satoi vuorotellen räntää ja vettä. Saukkoja ei näkynyt.

Tänään pysyttelin pirtissä. Kun päivä oli valoisimmillaan, otin keittiön ikkunasta kuvan herkkyysasetuksella 400, valotusaika 1/10, aukko 4. Automaattiasetuksella salama olisi varmaankin välähtänyt; vakaajan ansiosta kuva näyttää kohtalaisen terävältä;

<pos> Onneksi päivät eivät voi tästä enää pimentyä! Ja kun aurinko näyttäytyy seuraavan kerran viikon tai kahden kuluttua, se nousee jo kokonaan esiin eteläisten vaarojen takaa. </pos>

Kammottavia kohtaloita

Wednesday, September 18th, 2013

Kalastaja Jeon Wook-pyo lähti merelle normaaliin tapaan marraskuussa 1972 – ja katosi jälkiä jättämättä. Hänet kaapattiin yhdessä 24 muun kalastajan kanssa Pohjois-Koreaan.

Seuraavan kerran miehestä kuultiin vuonna 2005: vuodelta 1974 peräisin oleva valokuva paljasti, että Jeon ja muutamat muut kalastajat oli viety pohjoiskorealaiselle vankileirille.

Jeon onnistui pakenemaan Pohjois-Koreasta “kolmanteen maahan” tämän vuoden elokuussa, ja hän palasi perheensä pariin Etelä-Koreaan viime viikolla.

Etelä-Korean hallituksen mukaan Pohjois-Korea on siepannut maasta Korean sodan jälkeen noin 3500 ihmistä. Valtaosa kadonneista on hävinnyt merellä 60- ja 70-lukujen aikana. Pohjois-Korea ei tietenkään myönnä mitään. Linkki uutiseen.

* * *

Luin äskettäin kirjan, joka valottaa elämää Pohjois-Korean vankileirillä. Washington Postin ulkomaankirjeenvaihtaja Blaine Harden kertoo leirillä syntyneen Shin Ding-hyukin järkyttävän tarinan teoksessa Pako Pohjois-Koreasta – Leiri 14.

Päähenkilö saa vasta yli kaksikymppisenä tietoa leirin ulkopuolisesta maailmasta:

Leiriin oli tuotu merkittävä uusi vanki: lyhyt ja jäntevä Park Yong Chul, jolla oli valkoinen hiuspehko. Hän oli elänyt ulkomailla, ja hänen vaimollaan oli laaja tuttavapiiri. Park itsekin tunsi Pohjois-Korean ylintä johtoa. Tehtaanjohtaja käski Shinin perehdyttää Parkin ompelukoneiden korjaamiseen ja ystävystyä samalla miehen kanssa. Shinin tehtävänä oli raportoida kaiksesta, mitä Park kertoi menneisyydestään, poliittisista näkemyksistään ja perheestään. “Parkin täytyy tehdä tunnustus”, johtaja sanoi. “Hän salaa meiltä jotain”.
(…)
Näin sai alkunsa kuukauden jatkunut yksityisopetus, joka merkitsi käännekohtaa Shinin elämässä.
Heidän kuljeskellessaan pitkin tehdassalia Park kertoi Shinille, että valtaisan naapurimaan nimi oli Kiina ja että sen kansa vaurastui nopeaan tahtiin. Hän kertoi, että etelässä sijaitsi toinen Korea, Etelä-Korea, jossa kaikki olivat jo rikkaita. Park selosti Shinille, mitä raha tarkoitti, ja hän kertoi televisioista, tietokoneista ja matkapuhelimista. Hän selitti, että maapallo on pyöreä.

Leiri 14 näkyy yksityiskohtaisesti Googlen ilmakuvissa:

Lintukirja lauteilla

Wednesday, December 12th, 2012

Sain illalla huojentavan viestin liittyen kirjalliseen takaiskuun, jonka kohtasin Jurmon-retkelläni.

Rankka kesäsade oli yllättänyt Jussin Kilpisjärven suunnalla. Kameravehkeet olivat säilyneet jotakuinkin kuivina, mutta kaikki muu kastui, esimerkiksi mukana olleet kasvi- ja lintuopas.

Kirjojen tulevaisuus näytti synkältä, mutta kuin ihmeen kaupalla kumpikin palautui täyteen käyttökuntoon.

Jussin kokemuksen rohkaisemana vein kirjan yöksi ylälauteelle jälkilämpöön, ja jo aamulla potilaan tila oli vähintään tyydyttävä.

Kirjan olomuoto ei ole ongelma, mutta pelkäsin sivujen liimautuvan lujasti kiinni toisiinsa. Jos näin olisi käynyt, hyvä ja kattava lintuopas olisi surkastunut lajivalikoimaltaan yhtä suppeaksi ja sattumanvaraiseksi kuin suurelle yleisölle tarkoitetut lintukuvastot.

Kastumisvaara otetaan huomioon valittaessa kenttäoppaiden paperilaatua. Ja mitä saunaan tulee, se on tiettävästi paras lääke ihmisille ja näköjään myös kirjoille.

Tekijät tavattavissa

Monday, November 19th, 2012

Lapin Kirjallisuusseuran ja Rovaniemen kirjaston lauantaina järjestämä Tekijöiden päivä oli onnistunut ja mukava tapahtuma. Paikalle oli saapunut niin suuri joukko lappilaisia kirjantekijöitä, että ihan kaikki eivät tainneet mahtua kuvaan.

Esittelyn ja Veikko Aitamurron kuvaesityksen jälkeen siirryttiin kirjastosalin puolelle, missä meillä lukijoilla oli tilaisuus vaihtaa ajatuksia kirjailijoiden kanssa. Minä juttelin pitkään Veikon ja Unto Matinlompolon kanssa: ensin valokuvaajien asioista ja sitten kaikesta muusta mahdollisesta.

Jutut kirjanostajien piirittämän Pekka Jaatisen kanssa jäivät lyhyiksi, mutta sain kuulla hänen tunkeutuneen lamppuineen syvälle mieltäni kiehtovan Hamingbergin tykkitunturin sisuksiin. Ihmettelimme sitä, että Norjassa kaikki kiinnostuneet saavat vapaasti tutustua tämäntapaisiin sotakohteisiin.

Tuula Saraniemen haastattelu vahvisti kirjailijasta saamaani vaikutelmaa: kovista vaiheista selviytyminen pitää nöyränä ja auttaa arvostamaan kaikkea sitä, mitä elämä pitää sisällään ja tuo tullessaan.

Pekka kertoi suhtautuvansa tällä hetkellä kirjoittamiseen samalla intohimolla kuin nuorena miehenä nyrkkeilemiseen ja juopotteluun.

Yöhiihtoa ja tihutöitä

Saturday, April 7th, 2012

Antti Tuurin Rata (Otava 2010) on kertomus Itä-Karjalassa tammikuussa 1942 tehdystä sotilasoperaatiosta.

Miehet hiihtävät omilta linjoilta kauas vihollisen selustaan, toteuttavat äärimmäisen vaativissa oloissa nurkumatta heille annetun tehtävän ja palaavat pienin tappioin omien pariin.

Se kuitenkin on liikaa, että yli-innokas kapteeni määrää osan retken rasituksista toipuvista miehistä palaamaan takaisin: tekemään uusia tihutöitä ja tarkistamaan, joko vihollinen on ehtinyt korjaamaan aiemmin aiheutetut.

Ryhmää johtamaan valittu luutnantti pitää tehtävää järjettömänä ja sanoo tämän kapteenille. Kapteeni ei suostu keskustelemaan, vaan lukee alaiselleen kappaleen sotaväen rikoslakia…

Pakon edessä luutnantti lähtee, mutta ei aivan sinne mihin määrättiin. Joukko viipyy metsässä sovitun ajan, viihtyy olosuhteisiin nähden hyvin ja kun palaa, majuri on tervehtynyt ja ottanut yksikön komentoonsa. Suullinen raportti hiihtoretkestä riittää.

Antti Tuurin tapa kirjoittaa sodasta on toteava ja kiihkoton. Ehkä aiheen vakavuudesta johtuen huumori on tavallistakin kuivempaa, vaivoin havaittavaa:

Meidän joukossamme oli innokkaita metsämiehiä, joiden oli vaikea antaa metsojen rauhassa ruokailla petäjien latvoissa. Muiden kuin ihmisten ampuminen oli kuitenkin meiltä ankarasti kielletty.

Kuvassa kuun valoa metsässä.

Aattona töissä

Lauantaina kaupunkilaisia ihastuttaneet saukot hävisivät muualle kahden päivän ajaksi, mutta tänään kolmikko oli palannut Ounaskoskelle.

Emo ahkeroi täyden työpäivän, teki ainakin sata sukellusta kolmen tunnin aikana. Poikaset odottelivat ruokaa jään reunalla eivätkä turhaan. Yleisin saaliskala näyttäisi olevan vaaksan mittainen made.

Toivotan blogin lukijoille hyvää ja rauhallista joulua.

Tila haltuun

Thursday, September 29th, 2011

Ulkomailla liikkuessaan kirjailija Hannu Raittila tekee hyviä havaintoja ja kehittelee niiden pohjalta kiinnostavaa sisältöä teksteihinsä. Kirjassaan Ulkona (Siltala 2008) Raittila kertoo olostaan Belgiassa:

Olen kävellyt tässä kaupungissa nyt toistakymmentä kilometriä ja virittänyt sisäistä kompassia, jonka avulla voi vähitellen suunnistaa ilman karttaa. Näin on toimittava: ensimmäisinä päivinä vieraassa ympäristössä pitää ottaa tila haltuun fyysisesti. Se tarkoittaa konkreettisen kehollisesti: on käveltävä, juostava tai pyöräiltävä ympäriinsä.

Sateen yllättäessä eräällä kävelyretkellä Raittila pelastautui Denderwindeken kyläkapakkaan. Kapakasta on

nelisen kilometriä sinne, mistä lähdin kävelemään ja saman verran sinne, minne olen menossa.

Kun sade jatkui ja jatkui, kirjailija päätti turvautua taksikyytiin. Taksin tilaaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi:

Kysyin voiko paikalle tilata taksin. Kukaan ei tuntunut kuulleenkaan sellaisesta mahdollisuudesta. En tiedä, oliko taksin käsite läsnäolijoille tuttu.

Lopulta puhehenkilöksi ryhtynyt ikääntynyt nainen – varmistettuaan ensin asiakkaan maksukyvyn – ilmoitti, että kyyti järjestyy.

Baaritiskillä hörähtelevien nuorten miesten parvesta irtautui kaksi ja he viittasivat minut mukaansa. Aivan ällistyttävää oli, että kuskini eivät tienneet mitään naapurikylästään. Minun piti neuvoa heille tie!

Samassa kirjassa Raittila kertoo törmänneensä New Yorkissa yhtä täydelliseen tietämättömyyteen naapurikylän asioista. Raittilan seurue asui Itä-Manhattanilla ja lähti Long Islandille katsomaan NHL-ottelua. Matkat taitettiin taksilla.

Paluumatkalla kuskiksi sattui ikänsä Long Islandilla asunut mies, joka kertoi käyneensä Manhattanilla vain kerran elämänsä aikana. Kuski alkoi kysellä kyyditettäviltään,

minkälaista on liikenne keskikaupungilla ja kuinka siellä pitäisi ajaa. Kerromme olevamme kaupungissa ensimmäistä kertaa ja tulleemme aamupäivällä. Selitämme silti kuljettajallemme reittiä ja yksisuuntaisten katujen systeemiä, jossa joka toinen väylistä vie liikennettä länteen ja joka toinen itään. (…)

Maalaisserkun pää pyörii, kun hän kurkkii Keski-Manhattanin pilvenpiirtäjiä. (…)

Empire State Buildingin bongatessaan kuljettajamme hihkuu kuin rodeocowboy. Ja tämä kaveri ajaa keltaista autoa, jonka ovessa lukee mustassa suorakaiteessa: New York City Taxi.

New Yorkin varsinainen haltuunotto tapahtui jalkaisin; parhaana päivänä kävelykilometrejä kertyi yli kaksikymmentä.

Seamusta ja Dermotia janottaa

Friday, January 21st, 2011

Heinrich Böll vieraili perheineen Irlannissa v.1956 ja julkaisi vaikutelmiaan saarelta seuraavana vuonna. Matkakirjallisuuden klassikoihin kuuluva Irisches Tagebuch julkaistiin suomeksi v.1975 nimellä Päiväkirja vihreältä saarelta.

Luin kirjan 1970-luvun lopulla Pentti Sammallahden suosituksesta. Sammallahti julkaisi vuonna 1979 Irlanti-aiheisen kuvasalkkunsa Kathleen Ni Houlihan, ja Böllin kirja lienee ollut kuvausprojektin keskeinen innoittaja.

Tartuin pitkän tauon jälkeen uteliaana kirjaan, josta oli jäänyt poikkeuksellisen hyvä, viipyilevä jälkimaku.

Yksittäisistä kertomuksista muistin hämärästi vain yhden. Siinä Böll hahmottelee herkullisesti tilanteen, johon Irlannissa 1950-luvulla voimassa ollut alkoholilainsäädäntö pakotti sunnuntailounaalla suolaista kinkkua ja vahvasti pippuroitua kaalia nauttineet serkukset.

Otavan sivuilla kerrotaan, että

Böll kuvaa Irlannin köyhyyttä, alhaista koulutustasoa, takapajuisia oloja ja kummallisia lakeja ihannoimatta, mutta lämpimän humoristisesti. Näiden tyynesti osaansa sopeutuvien ihmisten mielenlaatua kuvastaa heidän sananlaskunsa: “Kun Jumala loi ajan, hän teki sitä tarpeeksi.”

Mainio, ajattomuudessaan ajankohtainen matkakirja! Lukijan kannattaa kuitenkin pitää mielessä kirjailijan varoitus:

Tämä Irlanti on olemassa,
mutta jos joku sinne matkustaa eikä sitä löydä,
hän ei voi vaatia korvausta tekijältä.

Luotatko toimittajaan?

Wednesday, July 21st, 2010

Norjasta kotiuduttuani tartuin taas Antti Tuurin teoksiin. Sitaatti on sotakertomuksesta Elämä isänmaalle (Otava 1998). Suomalaiset etujoukot ovat saapuneet Jatkosodan alkupäivinä Tuusenjan kylään, ja miehet tutkivat autioiksi jätettyjä taloja.

Tuvan seinät oli tapetoitu suomenkielisellä Totuus-lehdellä, Pravdan suomenkielisellä painoksella. Luin muutaman jutun ja miehetkin niitä lukivat, mutta totuutta me emme niistä löytäneet. Ei niitä juttuja kukaan tosissaan osannut ottaa.

Kuten tiedetään, Moskovan totuuksia on julistettu Suomenkin lehdissä eikä edes kovin kauan sitten. Kun järjestelmä romahti, toimittajat löysivät niiden tilalle uudet totuudet.

HS kertoi Valittujen Palojen selvityksestä, jonka mukaan suomalaiset luottavat eniten lentäjään ja vähiten poliitikkoon. Poliitikon lisäksi mutasarjaan rankattiin autonmyyjä, sijoitusneuvoja ja toimittaja.

Itse kukin voi keskenään pohtia, miksi toimittajat ovat joutuneet noin kyseenalaiseen seuraan.

Joulu ennen aikojaan

JYP järjesti kannattajilleen ennenaikaisen joulun voittamalla eilen European Trophyn. Kiitos!

Berliinin lopputurnauksessa JYP kaatoi ruotsalaisjoukkueet Djurgårdenin, Luulajan ja eilisessä loppuottelussa Färjestadin.

Elo-syyskuun alkusarjassa JYP pelasi kahdeksan ottelua ja voitti niistä kuusi. Tappion aiheuttivat Slovan Bratislava kotona ja Sparta Praha vieraissa.