Aihearkisto: Linnut

Marjalintukatsaus

Kaksi viikkoa sitten esittämäni arvelu hyvästä marjalintutalvesta on toteutumassa: satapäiset tilhiparvet sirisevät pihlajissa. Tilanne muistuttaa vuoden 2014 tilannetta.

Toistaiseksi suurimmassa Rovaniemellä nähdyssä tilhiparvessa arvioitiin olleen 1600 lintua. Melkoinen joukko, mutta päivälleen kolme vuotta sitten kuvasimme Markon kanssa vielä selvästi suurempaa parvea. Silloin laskin kuvasta 2800 lintua.

Lintujen määrän arviointi on vaikeaa. Yritä arvioida kuvan tilhiparven nokkaluku! Lukumäärä löytyy tämän postauksen lopusta. Parhaana päivänä olen nähnyt yli sata räkättirastasta ja alle kymmenen taviokuurnaa.

Syksyn yllättäjiä ovat olleet Pohjanhovin puistossa pitkään viihtynyt lehtokerttu ja kotikatuni varresta löytyneet kaksi kottaraista. Lehtokerttu nieli pihlajanmarjoja samoissa puissa mustapääkertun kanssa; kottaraisia tuomenmarjat näyttävät kiinnostavan enemmän.

Kuvassa marjoja on vielä runsaasti, mutta nyt kaikki on syöty eikä lintujakaan ole pariin päivään näkynyt.

Räkättirastas on täällä Rovaniemellä alkutalven toiseksi runsaslukuisin marjalintu. Aivan viime päivinä rastaita on näkynyt aiempaa vähemmän ja pienempinä parvina. Talveksi tänne jäävillä räkäteillä on tapana valita suosikkipihlajansa ja viihtyä pitkiä aikoja niiden lähistöllä.

Ensimmäiset taviokuurnat

Runsas pihlajanmarjasato pitää yllä toiveita hyvästä marjalintutalvesta.

Toistaiseksi suurin tilhiparvi näyttäytyi 29.10. ja siinä oli kuvista laskettuna 560 lintua. Pirkka Aalto ilmoitti Kemijärveltä 800 linnun parven. Myös räkättirastaita on runsaasti, viimeksi eilen näin kierroksellani yhteensä yli 50 räkättiä.

Onnekkaimmat ovat päässeet näkemään myös taviokuurnia. En sano ahkerimmat, koska itse olen ottanut kuurnia nähdäkseni aika monta ylimääräistä askelta. Kuitenkin vasta tänään tärppäsi moneen kertaan tarkastetulla tietopaikalla. Lintuja oli kuusi.

Pieniä taviokuurnaparvia on nähty Etelä-Suomessa saakka, mutta mainittavaa vaellusta ei ole tänä syksynä havaittu.

Edit
Arvioitavassa tilhiparvessa on 530 lintua.

Alkutalvea Kirkkolammella

Talventulo on ollut nykivää. Välillä on satanut lunta ja välillä vettä, pakkanen käväisi viime viikolla vähän toisella kymmenellä.

Ensimmäinen luistelija ilmestyi torstaina Kirkkolammelle sauvoilla ja retkiluistimilla varustautuneena. Tuttu tapaus, jonka tehokasta ja tyylikästä menoa olen ihaillut ennenkin.

Pysähdyin katselemaan ja otin muutamia kuvia. Kamera piti kaivaa pian uudelleen esille kun huomasin lammen yläpuolella kaartelevan merikotkan. Havainto oli syksyn kolmas. Tällä kertaa kyseessä oli eri lintu kuin aiemmin, ja ilmoitin sen Tiiraan esiaikuisena.

Lauantaina lammella pelattiin jääkiekkoa! Panin ilokseni merkille, että pelaajat olivat sisäistäneet syöttöpelin idean eikä maaleja yritetty hirmulämäreillä. Virike lammelle lähdöstä oli ehkä saatu edellisenä iltana, jolloin telkkari näytti Espoon ja RoKin vauhdikkaan Mestis-ottelun.

Poikien ajoitus meni nappiin, sillä seuraavana päivänä jäällä oli vettä eikä pelaaminen olisi onnistunut.

Erikoinen lintupäivä

Eilinen olisi ollut hyvä lintupäivä pelkästään lintujen ansiosta, mutta kirsikkana kakun päällä oli Lintu.

Tähän aikaan vuodesta on harvinaista nähdä kolme petolintulajia yhden päivä aikana. Niistä ensimmäinen lensi Kairatien yli kun olin kävelemässä Jängislahteen. Oikeastaan lintu vain vilahti, mutta ehdin tunnistaa lajin: kanahaukka.

Jängislahdessa ei näkynyt mainittavaa, mutta kaupunkiin kävellessäni huomasin petolinnun lentävän tien toisella puolella Ylikylään päin. Kyseessä oli piekana. Iltapäivällä sama lintu nähtiin Madesaaren rannassa paikalla, missä on kuollut joutsen.

Päivän kolmas petolintu oli merikotka. Se lensi Ounasjokea seuraillen alajuoksulle päin ja saimme Reijon kanssa ihailla sitä kohtalaisen läheltä. Satuimme seisomaan juuri sopivasti Arktikumin kukkulalla.

Sitten olikin jo kiire kotiin katsomaan, miten Hjallis Harkimon kipparoimat julkkismaakravut viihtyivät Atlantin aalloilla. Ihmeen hyvin kunhan alkuhämmennyksestä selviytyivät. Joku aiemmin purjehtinut totesi osuvasti, että tuuli on aina liian kova tai liian heikko, harvoin sopiva. Nyt kovin keli osui heti alkuun. Ihan hyvä oli ohjelmakin eikä seitsemän tunnin katselumaraton tuntunut liian pitkältä.

Atlanttia ylitetään monenlaisilla purtiloilla, mutta Harkimon porukka purjehti asiallisella aluksella. 57 jalan (17.5m) Swan ei ollut enää aivan uusi, mutta lähes legendaarinen laatuvene joka tapauksessa.

Mukana ollut Lintu-veneen omistaja joutui silti ahertamaan korjaustöissä, joista osa tuotti toivotun tuloksen. Lakkoillut moottori alkoi toimia, samoin kuvausryhmän akkujen lataamisessa välttämätön generaattori. Sen sijaan merivedestä ei saatu juomakelpoista vettä koko aikana, mutta pullovesi riitti säästeliäästi käytettynä.

Maanpäällisissä askareissa usein jotenkin toistaitoiselta vaikuttava Hjallis Harkimo oli merellä vakuuttava, kipparin roolissa kaikkea sitä mitä matkan onnistuminen suinkin vaati. Moni on saattanut unohtaa, että hän erittäin kokenut avomeripurjehtija ja todellinen merikarhu. Se näkyi ja kuului.

Jossain vaiheessa maratonia tuli mieleen, että Volvo Ocean Race starttasi eilen Espanjan Alicantesta. Purjehdusta oli tullut tarpeeksi yhden päivän osalle, mutta tänään olen seurannut kilpailua ja aion pysyä kanavalla jatkossakin. Tätä kirjoittaessani veneet ovat saapuneet Gibraltarin salmeen, mistä ne jatkavat varsinaiselle valtamerelle. Ensimmäisen legin maali on Lissabonissa, mutta ennen sinne pääsyä on käväistävä Madeiralla.

Kilpailua johtavan veneen reitinvalintoja on joutunut ihmettelemään. Avotuulesta huolimatta jälki on kuin kryssitty eikä salmeenkaan voinut mennä suoraan. Kaikesta päätellen  ammattilaiset tietävät mitä tekevät. Vauhti on ainakin ollut hyvä ellei hirmuinen.

PS
Enimmäkseen pimeänä ollut Marinetraffic virkistyi sopivaan aikaan. Salmessa lienee tuullut kunnolla, ja Vestaksen nopeudeksi ilmoitetaan huimat 22.8 solmua. Kovaa tulevat muutkin.

Juhlapuku vaiheessa

Yöllä oli sen verran pakkasta, että sade tuli lumena. Täällä Lapissa ensilumi lienee useimmille iloinen asia, vaikka ilmiöön liittyvä liukkaus tuottaakin ongelmia liikkujille.

Rannoilla kävellessä tulee tuumailleeksi kaikenlaista, usein lintuihin liittyvää. Kuten nyt vaikka sitä, miksi vesilintukoiraat elvistelevät parhaimmissaan koko talven, vaikka juhlat käynnistyvät vasta keväällä!

Näin toissapäivänä Ruokolammella neljä telkkää, joista yksi oli lähes juhlapuvussa. Muut olivat naaraspukuisia ja taitavat sellaisina pysyäkin. Kuten näkyy, puku on muuten varsin edustava, mutta täplä nokan pielessä on huomattavan himmeä.

Kirkkolammella olen nähnyt, että isokoskelokoiraiden puvunvaihto on vielä pahasti kesken, mutta sinisorsilla se on huomattavan pitkällä.

 

Joutsenpäivitys

Kirjoitin edellisessä postauksessani, että Rovaniemen toiselle sadalle kasvaneessa joutsenparvessa ei ole ainuttakaan tämän vuoden poikasta. Ei syytä huoleen, viikon aikana tilanne muuttui merkittävästi.

Kävin aamupäivällä Koivusaaren lintutornissa ja näin kolmessa parvessa alun toistasataa aikuispukuista joutsenta ja yhdeksän poikasta.

Oli vaikuttava hetki, kun Ounasjokisuiston joutsenet nousivat siivilleen pelästyttyään vauhdikkaasti liikkunutta venettä.

Lähimmän parven emolinnut ja poikanen jäivät siinä vaiheessa veteen, mutta lähtivät jonkin ajan kuluttua muiden lintujen perään. Poikasen lentoonlähtö näytti melko vaivalloiselta. Opeteltavaa riittää vielä.

Jukka Simula laski aamulla jokisuiston ja Lainaan joutsenet ja ilmoitti Tiiraan ilahduttavan tuloksen: 179 aikuispukuista ja 16 poikasta.

Ruskaa ja joutsenia

Ensi kertaa tänä syksynä näin joutsenia Lainaan puolella Koivusaaren edustan matalikolla, 31 aikuispukuista lintua. Arktikumin puistossa kuvasin keltaisena hehkuvan pihlajan; ruska on juuri nyt Rovaniemellä parhaimmillaan.

Ounasjoella oli lisää joutsenia: Madesaaren alapäässä 18 lintua ja Jängislahdessa 28. Juuri kun sain kaikki lasketuksi ja kaivoin taskusta sanelinta, Vitikanperän puolelta tuli lisää. Laskeutuvia joutsenia oli hetken aikaa joka puolella, ja laskutoimitus piti aloittaa alusta. Sitä ennen otin kuvan pikkuparvesta ja sain taustalle Ounasvaaran.

Lisäyksen jälkeen Jängislahdessa oli 58 lintua ja Madesaaren parvessa 54. Oletin Lainaan parven pysyneen entisellään, joten joutsenia oli yhteensä 143. Merkille pantavaa on, että joukossa ei ollut yhtään tämän vuoden poikasta.

Lähiviikkoina selviää, onko perhekuntien muutto myöhässä vai onko pesintä pahasti epäonnistunut.

Leppoisaa juhannusta

Juhannuspäivän sää on aattoon verrattuna suorastaan kesäinen. Kävelin ratapihan takana saman reitin kuin eilen, mutta vastakkaiseen suuntaan. Tänäänkään en heti löytänyt pikkutyllejä, vaikka kaksikin paikkaa oli tiedossa. Sitten tärppäsi.

Lintu ei varoitellut, mutta käytös viittasi reviirin vartiointiin; samalla paikalla nähtiin pikkutylli jo toukokuun puolella. Otin kuvan ja jatkoin matkaa. Edestäni käyttämättömien raiteiden välistä ponkaisi liikkeelle jänis ja sai pian seurakseen kaverin. Ratapihan eteläpuoli on rauhallinen paikka, missä ihmisiä näkee harvoin ja jäniksiä usein.

Jatkoin matkaa puutavaravarikolle. Ensin kuului pikkutyllin varoittelua ja sitten lintu ilmestyi näkyviin. Paikka oli uusi, matkaa aiemmalle havaintopaikalle runsaat sata metriä ja hetki sitten nähtyyn naapurilintuun toinen mokoma.

Ruokolammella oli joitakin naurulokkeja ja vesilintuja, mutta sorsapoikueita ei nytkään näkynyt. Eilen tapaamani koiranulkoiluttaja kertoi nähneensä ison sorsapoikueen, jossa oli ollut kymmenen poikasta. Hän ihmetteli, mihin nämä linnut olivat kadonneet. Samaa ihmettelin minäkin.

Olin pysähtynyt kuvaamaan pikkulokkia ja esittelin sen juttukaverilleni. Hänelle laji oli selvästi outo. -Onko sen nimi oikeasti pikkulokki, hän halusi varmistaa. Mainostin lintua sympaattiseksi ja hyvätapaiseksi.

Juhannukseni näyttää olevan rautatiepainotteinen. Ei niin että matkustaisin mihinkään, mutta luuhaan ratapihalla ja luen Paul Theraux’n Suuren Junatrilogian kolmatta osaa: Rautakukon kyydissä.

Kesä ja kelirikko

Pikaretki pohjoiseen ajoittui hetkeen, jolloin kesä syrjäytti kertarysäyksellä pitkän ja kolean kevään. No, kesä ja kesä. Kilpisjärvi oli edelleen rantoja myöten jäässä, ja kaksi vaeltajaa saapui maastosta sukset kainalossa. Kevon reitille oli lähdetty jalkapatikassa, ainakin yritetty.

Leiriytymissuunnitelmat menivät uusiksi sekä Kilpisjärvellä että Utsjoella, kun sulamisvedet olivat kastelleet perinteiset ja hyviksi havaitut teltanpaikat. Kuivia varapaikkoja onneksi löytyi eikä maisemissa välttämättä menetetty mitään:

Retken lintuosuus jäi vajaaksi, koska tie Piesjängän poroaidalle oli kelirikon vuoksi ajokiellossa ja leiri piti perustaa muualle, Elämykselliset ilta- ja aamuhetket lammella jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Teimme aidalle kuuden tunnin päiväretken. Sen aikana lumi oli selvästi vähentynyt ja lähtöpaikalle oli ilmestynyt kolme uutta autoa.

Vuoden lintu

Lauantaina tuli sellainen olo, että on pakko nähdä pikkutylli. Jängislahti on monet vuodet ollut Rovaniemen varmin pikkutyllipaikka, mutta kuluneena keväänä lajia ei ole siellä tavattu. Siksi suuntasin etsintäretken toiseen tietopaikkaan.

Löysin ilokseni pikkutyllin ratapihalta. Vielä mukavampaa olisi ollut päästä varmistamaan pesintä, mutta näkemälläni pikkutyllillä ei ollut puolisoa. Kun tänään kävin paikalla, sitä yksinäistäkään lintua ei enää näkynyt.

Birdlife Suomi on nimennyt pikkutyllin vuoden linnuksi. Kesän aikana on tarkoitus selvittää, mihin suuntaan pikkutyllikanta on kehittymässä. Laji on sikäli hankala seurattava, että sen pesimäpaikat eivät osu laskentalinjoille eivätkä yleensä ole harrastajien suosimia retkeilykohteita. Jängislahti on siinä mielessä poikkeus.