Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Leppoisaa juhannusta

Juhannuspäivän sää on aattoon verrattuna suorastaan kesäinen. Kävelin ratapihan takana saman reitin kuin eilen, mutta vastakkaiseen suuntaan. Tänäänkään en heti löytänyt pikkutyllejä, vaikka kaksikin paikkaa oli tiedossa. Sitten tärppäsi.

Lintu ei varoitellut, mutta käytös viittasi reviirin vartiointiin; samalla paikalla nähtiin pikkutylli jo toukokuun puolella. Otin kuvan ja jatkoin matkaa. Edestäni käyttämättömien raiteiden välistä ponkaisi liikkeelle jänis ja sai pian seurakseen kaverin. Ratapihan eteläpuoli on rauhallinen paikka, missä ihmisiä näkee harvoin ja jäniksiä usein.

Jatkoin matkaa puutavaravarikolle. Ensin kuului pikkutyllin varoittelua ja sitten lintu ilmestyi näkyviin. Paikka oli uusi, matkaa aiemmalle havaintopaikalle runsaat sata metriä ja hetki sitten nähtyyn naapurilintuun toinen mokoma.

Ruokolammella oli joitakin naurulokkeja ja vesilintuja, mutta sorsapoikueita ei nytkään näkynyt. Eilen tapaamani koiranulkoiluttaja kertoi nähneensä ison sorsapoikueen, jossa oli ollut kymmenen poikasta. Hän ihmetteli, mihin nämä linnut olivat kadonneet. Samaa ihmettelin minäkin.

Olin pysähtynyt kuvaamaan pikkulokkia ja esittelin sen juttukaverilleni. Hänelle laji oli selvästi outo. -Onko sen nimi oikeasti pikkulokki, hän halusi varmistaa. Mainostin lintua sympaattiseksi ja hyvätapaiseksi.

Juhannukseni näyttää olevan rautatiepainotteinen. Ei niin että matkustaisin mihinkään, mutta luuhaan ratapihalla ja luen Paul Theraux’n Suuren Junatrilogian kolmatta osaa: Rautakukon kyydissä.

Poimintoja Jukolasta

Jukolan viesti kuuluu alkukesäni kohokohtiin. Toinen kova juttu on perinteiseksi muodostunut Finnmarkin retki. Se toteutui kuun alussa, viikonloppuna oli Jukolan vuoro.

Fanittajan tunnelma lätsähti heti Venlojen viestin ensimmäisellä väliaikarastilla, kun Punahilkkojen ykkösjoukkueesta ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Lopulta tuli tieto, että kovimpiin voittajasuosikkeihin kuulununeen TP:n aloittaja oli leimannut ensimmäisellä väliaikarastilla (2.9 km) neljä ja puoli minuuttia kärjen takana. Sijaluku oli siinä vaiheessa 107. Vaihdossa Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkueen sijoitus oli hieman parantunut (87), mutta ero kärkeen oli jo yli yhdeksän minuuttia.

Syyksi selvisi, että avausosuuden juossut Lotta Karhola ei ollut ehtinyt tervehtyä kilpailukuntoon alkuviikon sairastelun jäljiltä. Manageri oli ottanut riskin, joka kävi kalliiksi. Ratkaisua on vaikea ymmärtää, koska nimenomaan Punahilkoilla olisi riittänyt terveitä ja tasokkaita juoksijoita. Venlojen viestissä oli mukana peräti 18 Pyrinnön joukkuetta, joista sadan parhaan joukkoon selviytyi 4 ja viidensadan joukkoon 12. Pyrinnön edustusjoukkue oli lopputuloksissa sijalla 12 ja nimellinen kakkosjoukkue neljäs.

Miesten viestissä suomalaisten ennakkosuosikkien kilpailu käynnistyi hyvin. Kun vetäydyin yöpuulle toisen vaihdon jälkeen, kilpailua johtaneiden ruotsalaisjoukkueiden takana oli neljä suomalaisryhmää, mukana viime vuoden voittaja Koovee. Lopullinen voittaja IFK Göteborg johti siinä vaiheessa kisaa selvällä erolla. Se oli yllätys, että Göteborgin ankkurin sekoiltua Koovee oli käväissyt kärkipaikalla ankkuriosuuden alussa. (Hännät vahvistettu ja Gb IFK:n väri vaihdettu)

Kotimaisiin voimiin luottavat Punahilkat pysyvät suosikkijoukkueena jatkossakin; miesten puolella uudeksi ykkössuosikiksi nousi samasta syystä Helsingin Suunnistajat. Haastattelussa ennen kilpailua positiivista energiaa uhkuneet nuorukaiset arvelivat voivansa nousta Jukolan kärkikahinoihin 2-3 vuodessa. Upea kuudes sija osoittaa, että pojat ovat huipulla jo nyt! Ounasvaaran väreistä helsinkiläisryhmään siirtynyt tulevaisuuden nimi Olli Ojanaho oli ankkuriosuuden paras suomalainen. Hänellekin kakkosrastin löytäminen tuotti vaikeuksia.

Otan lähempään tarkasteluun kakkososuudella juosseen Tampereen Pyrinnön Elias Kuukan. Mies itse ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa, vaikka aika oli kakkososuuden seitsemänneksi paras, ero Göteborgin Johan Högstrandiin 4:05.

Väliajoista näkyy, että kolmea rastiväliä lukuun ottamatta Elias Kuukan juoksu sujui mukavasti kärjen vauhdissa. Yli minuutin hitaampi vauhti näkyi välittömästi sijoituksessa: pieni hapuilu 13. rastille tullessa pudotti sijoituksen kärkipaikalta kakkoseksi. Kuvassa vahdistetun ”hännän” pituus on 2 minuuttia.

Telkkarissa nähty vaikea hetki ennen 25. rastia maksoi enemmän, sijaluku vaihtui kakkosesta kuudenneksi. Kuten näkyy, vaikeuksia oli jo rastilla 24. Elias huomaa nopeasti virheensä ja käy leimaamassa. Sitten hän kuitenkin lähtee väärään suuntaan ja juoksee reilusti rastin ohi. Kun tieura tulee vastaan, Elias lähtee ensin väärään suuntaan. Uudella yrityksellä rasti löytyy, mutta aikaa tuhrautuu yhteensä alun kolmatta minuuttia. Häntä tässä kuvassa on 4 minuuttia.

Kannattaa muistaa, että virheen sattuessa Elias oli juossut jo 13 kilometriä ja yö oli pimeimmillään. Mies naurahti haastattelussa, että juuri pahimpaan aikaan kintereille ilmestynyt kameramies ei varsinaisesti helpottanut tilanteen selvittämisessä! Uskotaan.

* * *

Lopuksi muistuma Pyhä-Luosto Jukolasta vuodelta 1994, jolloin kuvasin tapahtumaa ja osallistuin lasten kanssa jälkitöihin umpimetsään rakennetussa kisakeskuksessa.

Sinä kesänä oli määrä maalata talo ja tarvittiin kunnolliset telineet. Niinpä ostin sopuhintaan kenttäravintolan pöydät, purimme ne ja kuljetimme kotipihaan kirkonkylän keskustaan. Urakan valmistuttua telineet palvelivat polttopuina.

Kolme vuotta sitten kirjoitettu aiheeseen liittyvä teksti löytyy sivuston puolelta – Suunnistus ja minä.

Edit
Lisäsin kaksi kuvaa ankkuriosuuden kakkosrastilla (IFK Göteborg ja HS).

Kesä ja kelirikko

Pikaretki pohjoiseen ajoittui hetkeen, jolloin kesä syrjäytti kertarysäyksellä pitkän ja kolean kevään. No, kesä ja kesä. Kilpisjärvi oli edelleen rantoja myöten jäässä, ja kaksi vaeltajaa saapui maastosta sukset kainalossa. Kevon reitille oli lähdetty jalkapatikassa, ainakin yritetty.

Leiriytymissuunnitelmat menivät uusiksi sekä Kilpisjärvellä että Utsjoella, kun sulamisvedet olivat kastelleet perinteiset ja hyviksi havaitut teltanpaikat. Kuivia varapaikkoja onneksi löytyi eikä maisemissa välttämättä menetetty mitään:

Retken lintuosuus jäi vajaaksi, koska tie Piesjängän poroaidalle oli kelirikon vuoksi ajokiellossa ja leiri piti perustaa muualle, Elämykselliset ilta- ja aamuhetket lammella jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Teimme aidalle kuuden tunnin päiväretken. Sen aikana lumi oli selvästi vähentynyt ja lähtöpaikalle oli ilmestynyt kolme uutta autoa.

Vuoden lintu

Lauantaina tuli sellainen olo, että on pakko nähdä pikkutylli. Jängislahti on monet vuodet ollut Rovaniemen varmin pikkutyllipaikka, mutta kuluneena keväänä lajia ei ole siellä tavattu. Siksi suuntasin etsintäretken toiseen tietopaikkaan.

Löysin ilokseni pikkutyllin ratapihalta. Vielä mukavampaa olisi ollut päästä varmistamaan pesintä, mutta näkemälläni pikkutyllillä ei ollut puolisoa. Kun tänään kävin paikalla, sitä yksinäistäkään lintua ei enää näkynyt.

Birdlife Suomi on nimennyt pikkutyllin vuoden linnuksi. Kesän aikana on tarkoitus selvittää, mihin suuntaan pikkutyllikanta on kehittymässä. Laji on sikäli hankala seurattava, että sen pesimäpaikat eivät osu laskentalinjoille eivätkä yleensä ole harrastajien suosimia retkeilykohteita. Jängislahti on siinä mielessä poikkeus.

Outoja siivekkäitä

Lintujen ohilento on tältä keväältä nähty, mutta kaksiviikkoinen ACE 17 -harjoitus on tuonut Rovaniemen ilmatilaan kaiken maailman kummajaisia. Yritän määrittää konetyyppejä kotona kuvien perusteella ikään kuin ne olisivat harvinaisia lintuja.

Tänään onnistuin ikuistamaan sekaparven, jonka keulassa viiletti tuttu Hornet. Muissa riitti tutkittavaa pitkäksi aikaa. Luulin ensin deltasiipistä konetta Jas Gripeniksi, mutta tarkemmin katsottuna kyseessä olikin ranskalainen Dassault Rafale. Kolmas rajaukseen mahtunut hävittäjä on Boeing F-15 Eagle. Tämän päivän bongauksia oli niinikään deltasiipinen Mirage 2000.

Viime viikolla kuvasin suuren nelimoottorisen kuljetuskoneen, joka osoittautui Kanadan ilmavoimien kuljetus- ja tankkauskoneeksi Lockheed Martin C-130T Hercules. Lisäksi olen nähnyt kaksi lajilleen määrittämättä jäänyttä isoa konetta, joista toinen näytti paksulta kuin kimalainen.

Jokivartisten juhlahetki

Päivän uutinen liittyy jäihin mutta ei jääkiekkoon: Ounasjoki loi jäänsä.

Jokivarren asukkaille kyseessä on jokavuotinen merkkitapaus, odotettu ja visuaalisesti kiehtova. Ensilumen tulo kuuluu vaikuttavuudeltaan samaan sarjaan, mutta se toistuu yleensä monta kertaa syksyn aikana. Jäät lähtevät vain kerran vuodessa.

Kevät oli myöhässä, mutta Kemijoen jäiden lähdöllä mitattuna ennätys jäi muutaman päivän päähän. Lumi on käynyt kaupungissa vähiin, mutta vaaroilla lunta vielä riittää. Lentoaseman virallinen lukema on 37 cm.

Tasapuolisesti kylmää

Palasin illalla keskiseen Suomeen suuntautuneelta matkaltani. Lumi lisääntyi Rovaniemeä lähestyttäessä, mutta keli ei ollut merkittävästi kylmempi kuin etelämpänä. Aurinko paistoi, mutta ei lämmittänyt.

Aamulla pihalla vieraillut jänis oli yhtä valkoinen kuin vappuna 2012 samassa paikassa kuvattu lajitoveri. Jänis tietää ihmistä paremmin, että puvunvaihdon kanssa ei kannata hätäillä.

Täällä Lapissa kylmiin keväisiin on totuttu, mutta etelässä tilanne herättää ihmetystä ja hysteerisiä naurukohtauksia. Minua ei naurattanut, kun tämänkertaisen matkan hartaasti odotettu urheiluosuus eli Kirittärien sarja-avaus peruttiin.

Pesisväkeä on muutenkin koeteltu kovalla kädellä: kuuluisa Saarikenttä oli harjoituspelin alla hiihtostadion, ja torstaina Tamperella pelattua Mansen ja Rauman ottelua nimitettiin leikkisästi Talviklassikoksi.

Jyväsjärvi oli juuri vapautunut jäistä, mutta Pielisen suuret selät hohtivat viikko sitten valkoisina. Hattusaaren ja mantereen välisen salmen vaiheille oli auennut pieni sula. Ounaskoskelle en ole vielä ehtinyt, mutta tuskinpa sula sielläkään on mainittavasti suurentunut.

Lokit ja Pohjanhovi

Ounaskoskella oli enimmillään satoja naurulokkeja, mutta hyytävän kylmä pohjoisvirtaus karkotti linnut niin perusteellisesti, että eilen en nähnyt ainuttakaan lokkia. Tänään sää oli miellyttävämpi, ja kosken rannalla tarkeni jopa istua hetken.

Naurulokkeja oli aamulla kuusi ja illalla kolmekymmentä, lisäksi joukkoon oli lyöttäytynyt kolme kalalokkia. Naurulokeista yksi on nuori lintu, sen siipien yläpinnoilla näkyy ruskeaa ja pään tumma alue on valkeankirjava. (kuvassa takana vasemmalla)

Huomasin ilokseni Pohjanhovin saaneen päivän aikana takaisin vanhan nimensä; hotelli oli hetken aikaa persoonattomasti pelkkä Cumulus.

Iivo ja Pessi – fanitusta hyvässä hengessä

Jääkiekkoliigan pronssimitalit ratkottiin eilen ja koska käytössäni ei ole maksukanavaa, seurasin JYPin ja HIFKn ottelua muista viestimistä: Liigan sivuilta, Jatkoajasta, radiosta ja teksti-tv:stä. Viimeksi mainittu tarjosi sivutuotteena Slovakian ja Suomen maaottelun.

Kiekkokevät jatkuu tänään alle 18-vuotiaiden välieräottelulla ja osittain samaan aikaan pelattavalla kolmannella finaalisarjan ottelulla. Pikkuleijonat löysäilivät ensimmäisessä pudotuspelissään siihen malliin, että jatkoaikatappio ei olisi ollut suuri vääryys. Tänään nähdään, maistuuko puolustaminen yhtään paremmin.

Kevään menestysjoukkue on ollut kuopiolainen KalPa, jonka ns. asiantuntijat sijoittivat ennakkokaavailuissaan sarjataulukon tyvipäähän. KalPa hakee tänään jo kolmatta voittoa Tapparasta.

Matkalla loppuotteluun KalPa voitti ensin Pelicansin (otteluvoitoin 4-1) ja seuraavaksi seitsemän ottelun välieräsarjassa JYPin. Heti game sevenin ratkettua Harri ”Pessi” Pesonen julkaisi Twitterissä näin mainion kuvan:

KalPaa kannattava Iivo on repäisemäisillään fanipaitansa ennen aikojaan, kun taas  Pessi yrittää näyttää pettyneeltä. Todellisuudessa arvelen Pessin iloitsevan ”pikkuveljen” mahdollisuudesta päästä tavoittelemaan mestaruutta. Pessi tietää omasta kokemuksesta, miltä tuntuu voittaa mestaruus. Niin toki tietää Iivokin.

Toivon kaikesta sydämestäni KalPan nostavan pokaalia. Minulla ei ole mitään Tapparaa vastaan, mutta Hakametsän halli on jo ennestään täynnä tamperelaisjoukkueiden viirejä. KalPalle mestaruus olisi ensimmäinen, se mestaruuksista makein. Tampereella tietenkin odotetaan viime kevään uusintaa. (kuva Arja Vasama)

Yhdellä pytyllä

Kun kaksisylinterisen moottorin toinen sylinteri pimenee, koneen sanotaan käyvän yhdellä pytyllä. Meidän huushollissamme on nyt ihan konkreettisesti sellainen tilanne.

Maaliskuun lopulla pikkuvessan lattialle ilmestyi vesilammikko. Ensimmäinen kerta pantiin huolimattoman tiskaajan piikkiin, mutta todellisuudessa hän oli syytön. Vesi tihkui katon rajasta ja oli peräisin yläkerrassa rikkoutuneesta viemäristä.

Remonttireiskat saapuivat paikalle nopeasti. Mittausten jälkeen vessa eristettiin muusta asunnosta ja kostuneet paikat avattiin. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin irrotettiin pytty ja siirrettiin se tilapäisesti olohuoneeseen. Kuivatus on kestänyt niin pitkään, että olohuoneen uuteen kalusteeseen on ehtinyt täysin tottua.

Onneksi on toinenkin pytty! Tietokonepuolella syntyi samantyyppinen tilanne, kun pääsiäisen alla alla hajosi läppäri. Voin tehdä samat asiat pöytäkoneella, mutta silti yhdellä pytyllä ajeleminen harmittaa yllättävän paljon.